Pentuelämää, kokemuksia

Elämää jonkin verran takana ja toivon mukaan erittäin paljon edessä.
On tuo lystikäs kakara.

Asioita, joita en muista aiemmilta pentukerroilta: se nukkuu. Siis yöunet.
Sekä Karo että Edu aikanaan tulivat talouteen, jossa meillä oli futon-sänky, n. 30cm korkea lattiatasosta. Pidä siinä sitten pentu pois sängystä....  (Ei me ihan hirveesti kyllä yritettykään.)
Mutta silloin makkarin lattia oli vuorattu sanomalehdillä, ja kumpikin kävi yön aikana tekemässä tarpeitaan useita kertoja. Muistan niin monet yöt, kun heräsin kaameaan kakan hajuun.....  😒

Mutta Bono. Ensimmäiset kaksi yötä nukuin sen kanssa vintissä ns. vierastilassa. Siellä patja oli samalla korkeudella kuin Bonon "purkki" ja sen oli turvallista olla kun minun peiton reuna oli samassa sängyssä sen kanssa. Se nukkui molemmat yöt läpeensä n. 21-6 eikä noussut kertaakaan. Aamulla käytiin pihalla, jonne teki pitkät pissat ja siitä lähti päivä käyntiin.
Kolmantena yönä siirryttiin meidän omaan sänkyyn ja otin sen (tarkoituksella) tyynyjen väliin, koska Edu nukkuu jalkopäässä ja siihen sillä täytyy olla oikeus.
Ja siitä lähtien se on nukkunut siis samalla tavalla n. 21-7 ilman yhtään pissavahinkoa. (Nyt kun sitä sitten hehkutan, jokainen arvaa miten ensi yönä tietenkin käy......)

Aamu aloitetaan pihalla, jonne se tekee aina heti pitkät pissat, sen jälkeen sisällä se saa puoli lasia piimää, koska on jo kovin nälkäinen. Ruoka turpoaa siinä niin, että reilun puolen tunnin päästä vasta on tarjolla. Sen ajan se juoksee, riemuitsee jälleen uudesta päivästä, pureskelee kaikkea ja kaikkia, sinkoilee ja säntäilee, ja on kertakaikkiaan huvittava pakkaus.

Aamupalan jälkeen se temmeltää niin, että kun on ollut hereillä ehkä puolisentoista tuntia, ottaa tirsat. Näin kun ollaan oltu kotona, ne on varsinaiset tehounet: se herää reilun puolen tunnin päästä aivan täynnä virtaa. Silloin on ollut täydellinen aika mennä pihalle, jaksaa pidempäänkin. Silloin on myös koetettu kouluttaa pikkujuttuja: malttia, istumista.

Bono on tässä reilun viikon aikana kokenut jo montaa erilaista asiaa:

On käyty viemässä Ipana tallille ja samalla haistettu heppoja.

Ne muuten oli melko pelottavia, varsinkin kun samalla jo vähän väsytti.

Autossa penska sen sijaan on kuin kotonaan: siellä pannaan silmät kiinni ja kuono tassuille.

Matkamies kerrassaan.

Tuli sitä peuraa, ja pienelle penskalle hyvin iiiso peuran koipi tutkittavaksi.

Sepäs se oli kivaa.

Monenlaiset kodinkoneet äänineen on tulleet tutuiksi.

Imuri oli näistä pahin: se tulee viereen.  =)

(Veikkaan, että kasvattajalla oli keskuspölynimuri, eli ääni ei kuulu.....)

Kahvimylly, blenderi ja monitoimikone nyt laulaa harva se päivä eikä niissä mitään.

Joutuipa sitä pieni koira kerran saamaan päälleen sekä villapaidan että heijastinliivin.....

(Pahoittelut heilahtaneesta kuvasta, kohde ei varsinaisesti poseerannut tässä kohtaa....)

... koska päädyttiin lähtemään metsälenkille ihan pilkkopimeässä.

Yli vartin se poukkoili kanervikossa sitkeästi. 

Loppumatka meni turvallisesti takin sisällä kun varpaille alkoi tulla kylmä.

Mutta eipä hermostuttanut pätkääkään pimeys ja meidän otsavalot.

Sanoisin, että päinvastoin. Ihan täpinöissään oli.

Viimeksi

Viimeksi minä...

Ilahduin: 
Eilen tai edellispäivänä, kun miehen työkaveri yllätti kantamalla sisään jälleen ison määrän peuranlihaa kiitoksena syksyn omenoista ruokintapaikalla. 
En pysty sanoin kuvailemaan kiitollisuutta tästä toiminnasta! Meidänhän tässä pitäisi heille viedä tuliaisia kun saamme kantaa ne liiat omenat pois.

Nauroin: 
Ei montaakaan hetkeä sitten, kun seuraan tuota pennun elämää.

Itkin: 
Varmasti silloin kun Karo jouduttiin viemään pois. 

Se oli karmea sunnuntai ja maanantai. Iltavuoroon menossa, pakko pitää itsensä kasassa kaksi työpäivää, vasta tiistaina vapaa, jolloin sai vihdoin antaa surun tulla...
Edun kanssa pitkällä metsälenkillä keskellä korpea kyyneleet valuen. Helpotti muuten.

Suutuin:
Varmasti viimeksi tänään miehelle.
Olen itse valvonut viimeiset kolme viikkoa max viiden tunnin yöunilla ja olo on muutenkin huono, tauti yrittää tulla mutta en voi sallia sitä. Miehellä kuitenkin on mies-flunssa... joten jokainen voi vaan kuvitella.
Minä teen sapuskaa ja samalla toimin viihdytysjoukkona koiranpennulle. Täytyyhän sairaan miehen voida itse istua rauhassa koneella, kirjan ääressä. juomassa kahvia tai mennä päiväunille. Hitot siitä, että itse vedän Panadolia kolmesti päivässä pitääkseni itseni edes kasassa.....

Harmistuin: 
Kun tajusin hiljattain, ettei suurin osa työkavereista ollut maksanut osallistumismaksuaan, johon sidoin omia rahojani useita satasia. Tuollainen välinpitämättömyys harmittaa.
Laitoin julkisen palautteen facebookin osaston ryhmään ja ilmeisesti aika moni onkin nyt sitten hiljattain maksanut....

Häkellyin: 
Siitä, että olen niin kiinni tuossa pennelissä.
Ihan kuin olisi oikeasti vauva talossa. Me ollaan ihan läheisriippuvaisia toisistamme. Miten pärjään huomenna 14 tuntia töissä??

Kokeilin jotain uutta: 
Lasketaanko koirarodun vaihtaminen kokeilemiseksi?  =D 

Urheilin: 
No jaa, urheilu on kovin tehokas sana. Minähän kävelen kilometritolkulla joka päivä, mutta ehkei sitä voi sanoa urheiluksi.
Tässä pari viikkoa sitten oli tosin lenkki, jolloin Edu ei antanut juurikaan kävellä, vaan iltalenkki tehtiin hölkäten. Sanotaan, että se oli urheilua....
Marikan saunaa edeltävät kisailut kuulosti niin hauskalta, että niihin pitäisi tarttua!!! Lankutushaastetta tein pari viikkoa. Pystyn lankuttamaan 90 sekuntia helposti. (siis "helposti"....)

Luin:
Parhaillaan jälleen yhtä Cusslerin kirjaa.
Sitä edeltävästi toista. Luen myös blogeja, naistenlehtiä...

Söin:
Aamulenkin jälkeen yhden ruisleivän, jossa munavoita. Kohta syön lounaaksi itsetekemää ja itsekehumaa lasagnea, joka on tunnetusti todella hyvää.
 
Herkuttelin:
Turkinpippureilla, siis karkeilla. Niillä turkoosin värisillä.
Ja ihan muutaman sipsinkin saatoin illalla napostaa....
Tänään jälkiruuaksi on "roskajäätelöä".
Vuorasin leipävuuan foliolla, leikkasin vaniljajätskistä ohuita viipaleita, ripottelin päälle vähän keksinmuruja, kinuskikastiketta, suolapähkinärouhetta ja pieniä vaahtokarkkeja, sitten lisää jätskiä ja toinen kierros, päällimmäiseksi jätskiä ja koko hoito pakastimeen.
 
Ostin:
Eilen korillisen ruokaa.
Olen tylsä ostaja. Viikottain joutuu kantamaan sapuskaa, muuten ostoksia teen melko vähän. Viimeksi taisin tilata itselleni ja tyttärelle parit urheiluliivit nettikaupasta.

Tapasin: 
Työkaverin, joka asuu tässä lähellä. 
Sain heiltä lainaan kivan soft shell -takin ja villapaidan Bonolle, kun se vähän tuosta kasvaa.
Edun mielestä retki oli kiva, sai liehitellä Pipsaa koko lenkin ja vielä vähän heidän pihallaankin.

Päätin:
Etten vieläkään aloita laihista. Talvilomaan on niin vähän aikaa, etten ehdi enää ja sitten vaan harmittaisi.
Päätin kyllä kokeilla lankkuhaastetta vielä uudelleen....

Inspiroiduin:
Joistain blogeista tulee ihania ideoita. Varastan niitä surutta, on kyse sitten sisustusajatuksista tai jotain syömisestä. Myös Instagramissa olevia kuvia katselen "sillä silmällä".

Tämäkin oli hauska haaste. Vähän pähkinää kyllä aivoille. Ei ne niin yksinkertaisia kaikki olleet.

Elämää pennun kanssa, kuvasaastetta

Bono siis tuli, näki ja valloitti.
Se kyllä tulla tassutteli suoraan ovesta sisään ja sydämiin.

Jos sitä toki on odotettukin, aina se omalla tavallaan yllättää minkälaiseksi elämä sitten muodostuu.

Kotkassa 22.1.

Ensin pihalla laumalle vähän purtavaa, ja siihen päälle sitten tirsat.

Bono on vaaleampi kuin sisaruksensa. 

Sen erottaa tosi helposti tästä porukasta.

Kotimatkalla me takapenkillä, mies ratissa.

Sylissä matkailu on aivan vanhanaikaista, tää kaveri halusi näköalat.

Tosin niskan takana tuli pian aika kuuma ja siirtyi vieressä olevaan häkkiin.

Porvoossa pysähdyttiin kavereiden luona reilu tunti.

Sen verran, että juotiin kahvit ja Bono söi yhden aterian, pissasi tusinan kertaa (pihalle) 

ja olikin sitten valmis reissun päälle.

Sylissä nukahti mutta hakeutui taas itse viileämpään.

Vähän hämmentynyt se oli peilikuvastaan.

Ihme kaveri kun tulee kohti muttei leiki ollenkaan.

Kotona se hurmasi tytöt samantien.

Ensimmäisen yön nukuin Bonon kanssa yläkerrassa.

Itsellä patjat ja koiran peti siinä vieressä samalla tasolla.

Kuulkaas: tuo veti sikeitä 22-7 ilman, että edes kävi pissalla välillä.

Ei inahdustakaan koko yönä.

Kannoin sen ulos aamulla ja se pissasi pitkät pätkät samantien,

sitten vasta piimää ja myöhemmin vielä aamuruoka.

Aika jätkä!

Ja sitten riitti energiaa ja vauhtia....

Ipana oli ihan murheissaan, että piti lähteä kouluun.

Ulkoilu oli aloitettu kasvattajan luona ja sitä jatketaan.

Minulle oli itselleni uutinen, ettei cockeri ole kovin talvenkestävä pentuna.

Sen karva on pehmeää ja se voi paleltua.

Aikuiskarva sitten kasvaa pohjavillan, joka lämmittää.

Tämäkin tyyppi tosiaan tärisee kylmästä yli vartin ulkoilun jälkeen, 

kun tassut kastuu ja vähän paljas vatsakin, tietty.

Joulun jälkeen Itäkeskuksen alennusmyynneistä bongattiin Ipanan kanssa

melkoisen räyheä villapaita tulevalle lapselle....

Kun tiedettiin, että se on kuuluisan rokkarin kaima,

pitää paidassakin olla vähän asennetta.

Edun asenne sen sijaan on ollut: "voikamala, jääkö se tänne asumaan?"

Koirat on nyt alkuun useamman viikon eri puolilla aitaa.

Toinen on iso uros ja toinen hentoinen pentu.

En edes kokeile onneani tai ota riskejä.

Ei ole pakko.

Iloinen Itä-Suomalainen on Leppeässä Länsi-Suomessa kuin kotonaan.

Täällä tosin kolataan huonosti. 

Joutuu juoksemaan hangessa.

Piha on suuri ja pentu on pieni.

Kohta asiat on toisinpäin.

Tällä kaverilla on totisesti ihanasti itseluottamusta ja tyyliä.

Selkeä Mr Cool Guy.

Kuvien korjailu antaa osittain vähän väärän kuvan.

Tuosta ylemmästä poispäin-kävelevästä on mun kengät leikattu pois.

Ei se siis vielä lähde tuolla lailla menemään.....

Mutta hieno katsekontakti.

Arkihaaste 4/52

Meillä ei oikeastaan kukaan juo maitoa.
Ipana tekee aika ajoin kaakaota, mutta muuten sitä ei kulu. Itse käytän kahvissa kuivamaitoa, koska se säilyy hyvin ja tykkään sen kermaisesta mausta....

Sitten kun maitoa ostan jotain tarkoitusta varten, sitä yleensä jää aina yli.
Joten meillä kovin arkista tämäkin:

Ostin Lidlistä tuota jenkkiläistä lättysiirappia. Itse tykkään lettujen kanssa ihan sokerista, mutta onhan se metkaa....

Tänään isompi tytöistä innostui hakemaan kaupasta banaaneja ja lähdenkin tästä popsimaan muutamia banaanilettuja kun kerrankin on toisen tekemää tarjolla.  =D  Aivan ihanaa!!

Tervetuloa: Crab Apple's Rock'n'Roller "Bono"

Sillä lailla siinä sitten pääsi käymään.
Yli kahden vuoden takainen haave on toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Virittäkää soittimenne, sillä tässä perheessä alkaa nyt ihan uudet soundit!

TERVETULOA KOTIIN, BONO!!

Näissä kuvissa kasvattajan ottamana "Poika 2" ja ikä 6 viikkoa

****

Se eräs marraskuinen viikko oli melko huima: torstaina sain tietää saavani vakituisen työpaikan, 

lauantaina kävimme tutustumassa kasvattajaan ja meidät hyväksyttiin koiranomistajiksi ja kotimatkalla törmäsin niihin musiikoihin, joita olen fanittanut vuosia.

****

Minähän olen haaveillut spanielista tosiaan useamman vuoden. Keskustelua ollaan käyty, mutta molemmat ollaan oltu sitä mieltä, että kolme koiraa on melko monta kun taloudessa kuitenkin asuu vielä myös lapsia. (Mitenhän nuo teinit tähän oikeasti liittyy?? Hyvä tekosyy....)

Viime vuonna aloitin vähän kaivelemaan tietokantoja, selvittelin kasvattajia ja nuuskin kaikenlaisia juttuja, koska meillä oli selkeä kuva minkälaisen koiran haluamme.

Itselläni on ollut cockeri silloin kun olin lapsi (1976-1987) ja jotenkin olen ollut viehättynyt rotuun siitä lähtien. Eli 30 vuoden jälkeen asia on ajankohtainen! 

Loppukesästä aloitin sähköpostiviestittelyn kasvattaja-ehdokkaan kanssa ja sain hänestä sellaisen kuvan, että kiinnostuin entistä enemmän. Se pentue, mikä heillä oli suunnitelmissa oli erityisesti äärettömän kiinnostava, meidän harrastukset kun liittyvät tuohon jäljestämiseen ja haemme aktiivista harrastuskaveria.

Silloin syksyllä kävimme tutustumassa. Minä olin vakuuttunut, että haluan koiran tältä kasvattajalta ja nimenomaan tästä pentueesta. Olen iki-onnellinen, että kasvattajan mielestä me kelpasimme koiralle perheeksi. Lämmin kiitos Johanna ja Kimmo!!!

Katsotaan mitä Bonosta tulee.

Joka tapauksessa se on perheenjäsen ja harrastuskoira (koska retkeily, vaeltelu ja kahvinkeitto nuotiolla on hauska harrastus), toivottavasti vanhempana jonkun lajinkin harrastuskaveri, ja sikäli kun osumme johonkin näyttelykehään, sehän suvereenisti on jo Perniön kaunein cockeri, joten meillä ei ole mitään suorituspaineita! 

Arkihaaste 3/52

Kovin arkista on ollut. Jotain kuviakin arjesta on näpsitty. (Minäkö tyytyisin yhteen kuvaan....)
Totta puhuen tämän arkisemmaksi se ei paljon mene:

Pyykkirumbaa....

(sukkien paritus, ush!!)

... ja kämpän lämmitystä

Joka ikinen päivä.

No, pyykkiä en kyllä pyöritä enää päivittäin. Muutaman kerran viikossa vaatepyykkiä, sitten lakana- ja pyyhkeidenvaihtopäivät erikseen. Ja satunnaisesti tietenkin jotain muuta pyykkiä, kuten ulkoiluvaatteita, koska ainakin omat tuulenpitävät tuntuu jotenkin keräävän hien itseensä ja kun pesee, ovat lämpimämmän oloiset.

Meille laitettiin maalämpö pari vuotta sitten. Maailman paras päätös vaikkei ollut ihan halpa.

On kuitenkin säästänyt sen jälkeen jo satasia vuosittain, koska ei tuo öljykään mitään halpaa ollut. JA lisäbonuksena hajuttomuus. TYKKÄÄN!

Poltamme kuitenkin joka päivä takassa puita. Toistaiseksi puut on lähes aina saatu omalta pihalta. Muutaman vuoden aikana on ollut pakko kaataa lähes vuosittain jokin isompi puu, josta on sitten "lämmitetty" useampaan kertaan: ensin pilkkomalla, sitten kantamalla kuivumaan ja lopuksi polttamalla.

Takan lämpö on jotenkin niin viehättävää, pehmeää ja miellyttävää. Paljon kivempaa kuin patterilämpö.

Koska asuinkerroksessa on takka, eipä meillä pattereissa kuuma vesi kierräkään kuin vintissä tyttöjen huoneissa, ja kellarissa vaatehuoneessa ja kylppärin lattiassa.

****

Tänään ja huomenna pitkät päivät töissä. Tarkoittaa 13,5 tuntia samaa humppaa samoilla jaloilla. Ja puolentoista päivän kokemuksella: osasto on tällä hetkellä aika hirveä. Huh!!

Jaksaa, jaksaa.

Aamulla Hännäkkään kanssa lenkillä ja suotta puhuvat hienosti jäädytetyistä luistinradoista. Meillä sellaisia kutsutaan yleisesti parkkipaikoiksi.

Seurakuntatalon parkkis oli aivan peili, niin sileä, että siinä olis ollut ilo luistella. Harmi, että käytin kenkiä.

Selvisin murtamatta yhtään luuta......

Arkivapaat on parhaita! ♥

Ai että kun tykkään vuorotyöstä.
Arkivapaat on aivan parasta mitä ihmiselle voidaan suoda.

Palataan kuitenkin vähän taaksenpäin, viikonloppuun.

Isäni avokkeineen pääsi vihdoin lähtemään jokatalviselle reissulleen, ja tytär (tuo kokiksi opiskeleva) halusi tarjota sunnuntaina yhteisen päivällisen siten, että hän suunnitteli, kävi kaupat, teki ja valmisteli.
(Minut hyväksyttiin yhdessä kiiretilanteessa vähän heiluttamaan risottoa, mutta muuten sain käskyn pysyä pois keittiöstä...)

Alkuruokana bataattisosekeittoa, siitä ei kuvaa.

Pääruokana kevätsipulirisottoa, paistettua siikaa voi-valkoviinikastikkeessa 

ja lisukkeeksi kurkkua ja herneitä. 

Hauskan näköiset vihreä-vaaleat annokset niistä tuli.

Kahvit ja jälkiruoka nautittiin olohuoneessa.

Jälkkärinä raparperipannacottaa.

Olen oikein ylpeä tuosta tyttärestä. ♥ 

Paitsi, että hän todisti olevansa oikealla alalla, hän oli tosi innoissaan kaikesta, ja ruoka oli vilpittömästi oikein herkullista.

Pidän itseäni melko hyvänä keittiössä, mutta sainpa pari mukavaa vinkkiä jatkoa ajatellen..... ei ne noita kouluja turhaan käy.

****

Edulla on nyt kevät. 

Tai ainakin joku narttu mielessä. Ilmeisesti tontin ohi kulkee jälleen jokin hyväntuoksuinen, koska tuolla jätkällä on järki lähtenyt ihan päästä.....

Someone is in löööve! 

Eilisen (maanantai) olin jo vapailla ja tehtiin aamulla varhain jo reipas lenkki metsässä, missä sai juoksennella vapaana. Korvat oli onneksi sen verran mukana, että tuli kutsusta luokse, mutta muuten tassut ja nenä kyllä vei.....

Kotona hurjaa ääneen hengittämistä (ei siis ihan vinkumista vaan sellaista tihinää) ja jatkuvaa ikkunasta toiseen ravaamista. Eipä se juurikaan ehtinyt levätä päivän aikana.

Tehtiin yhteensä kolme lenkkiä päivän aikana, ruoka maistuu vähän sinnepäin ja kovin on levotonta....

(Jospa se jonkun juoksu olisi kohta jo ohi.....)

Tänään aamulla päästiin taas lähtemään hyvissä ajoin, klo 8, liikkeelle ja tein aivan ihanan havainnon: silloin alkaa jo valostua.

Iso kivi yhdellä karkinsyöntipaikalla.

Pojan koltiainen ♥ 

Näin valoisaa on tosiaan jo 8:30 vaikka päivä on harmaa.

Otin kotoa lähtiessä otsalampun mukaan ja pidin sitä kyllä ihan alkumatkasta päässäkin. Meiltä on ehkä puolisen kilsaa tuohon metsän reunaan ja halusin nähdä minkälainen polku on. Ei viitsi nilkkoja taittaa huolimattomuuttaan tai laiskuuttaan.

Mutta ensimmäisen pätkän jälkeen otsavalon sai kyllä jo sammuttaa.

Mahtavaa: kevät on ihan kohta täällä!

Ei siitä niin montaa viikkoa ole kun vielä ysiltä oli melko hämärää kun palasi kotiin ja kasilta lähtiessä aivan pilkkopimeää.

Kiva pikku hyppely.

Loppumatkasta (yläreunan viimeiset mutkat) mentiin ihan umpihangessa.

Kuinkahan tuo levoton sielu nyt pärjää seuraavat muutaman päivän? Olen itsekin menossa huomenna aamuvuoroon ja sitten pari pitkää päivää eli ehdin tehdä vain jonkun hyvin lyhyen lenkin aamulla ennen lähtöä...

Rakastunut ressukka.

Arkihaaste 1 & 2 / 52

Facebookissa pyörii arkihaaste (taas), mutta ajattelin kokeilla tuleeko jotain kuvia otettua joka viikko vuoden aikana. Marketta tästä kirjoitti ja innostuin ajatuksesta, joten menee ainakin testiin.

Haastan mukaan jokaisen, joka idealle lämpenee!! 

Nyt eletään jo viikkoa 2, joten pari kuvaa vaikka noin niinkuin viikon mukaan.

Viikko 1

Lunta oli, mutta ei edes ruohoa peittänyt

Viikko 2

Oman arkeni jokapäiväisyys: lenkki

Tässä lenkillä kuvatut "eilisen" jäljet kun oli jälleen tullut vähän uutta räntää päälle.

Ja luulenpa, että jatkossa koetan päivittää tämän haasteen aina viikon lopulla. 

Vuorotyöstä huolimatta viikonloppuisin on jotenkin enemmän aikaa tällaiselle omalle ajalle.

Haaveita

Minä tahtoisin untuvatyynyt ja -peitot!

Non nih. Nyt se on sanottu "ääneen". (Tulkoon salama ja iskeköön jos en tuota tarkoittanut....)

Ihan järkyttävää luettavaa kun guuggeloi aihetta. Lähinnä siis mitä, minkälaiset, mistä.
Niin sinisilmäinen olen, etten ollut tajunnut edelleen jossain niitä höyheniä revittävän eläviltä eläimiltä. Jooh, nyt en sitten enää haluakaan..... yöks.

Mutta kun haluaisin....   Kokemuksia???

****
Tulipa poikettua kirjastossa.

Olen lukenut omasta hyllystä muutaman Cusslerin ja lainasin noita vanhoja hyviä muutaman lisää. (Olin ajatellut laittaa nuo omat pois, lähinnä kuljettaa ne lomakohteeseen tänä talvena ja jättää suomalaisen yhdistyksen kirjastoon yhteiseksi hyväksi.) 

Myös kaksi jokeria (lainausaika 2 vk eikä mahdollisuutta jatkaa) nappasin mukaan, joten täytyy pistää kääntäen sivuja.

Metsälenkillä löysin jälleen itselleni uuden "kohteen". Meidän yläasteen Erasmus-oppilaat tekivät vaihtareiden kanssa viime keväänä yhdelle opastetulle/viitoitetulle polulle tällaisia kylttejä, joiden oli tarkoitus houkutella ihmiset kävelemään reitti ja lisäksi lataamaan noita kuvia. Jokaisesta ladatusta kuvasta tuli sitten mainetta ja kunniaa yms.

Hauska idea. Ulkomaiset oppilaat olivat olleet hämmentyneitä tietyistä suomalaisista jutuista, niin kuin nyt vaikka käpylehmistä. Heh!

Paria kelottunutta mäntyä ihastelin.

Ja tassunkuvat on aina sydämessä.... tämä jälki ihan oman, edellä kävelijän tassusta. 

Hyveelliseksi ryhdyin ja söin (ja syötin perheelle) kalaa, joskin vain pakasteesta tällä kertaa.

Tosin nuo Finduksen leikkeet on maukkaita ja tulihan siitä se hyvä mieli kaupan päälle.

Sivumennen, söin tänään töissäkin ruokalan lohisoppaa. Ihan varta vasten jätin ottamatta eväät, että menisin hakemaan. 

Pitäisi opetella tapa, että lukee ruokalistan etukäteen ja hakee silloin syötävää ruokalasta kun tarjolla on kalaa. Sitä kun tulee (kesää lukuunottamatta) laitettua liian harvoin.

Mutta siis: minä olen saanut päähäni, että talouteen pitäisi hankkia untuvaiset vuodevaatteet. Voi hyvää päivää.....

Lumilenkillä

Olipa menneellä viikolla pari vähän rapsakampaa päivää.
Hiukan hirvitti, kun herätessä mittarissa luki -18,4°C ja lehteä hakiessa oli oikeesti kylmä (pyjamassa).

Herra Hännäkäs oli kuitenkin lenkille lähtiessä sitä mieltä, että mehän ei mamoilla. Tarjosin nimittäin kylän-ympäri-lenkkiä (2-3 kilsaa, vähän riippuen reitistä) kun ajattelin, että tassut palelee mutta tämä suuntasi hyvin määrätietoisesti metsään ja minä perässä. Ei Edu olekaan koskaan oireillut kylmästä, Karo oli meillä se, jonka varpaat nimenomaan paleli, ja sterkattu turkki ei lämmittänyt.

Metsälenkki olikin itse asiassa hyvä ratkaisu. Siellä ei tuullut yhtään ja pakkanen ei päässyt pahasti puraisemaan, paitsi poskia yhdellä aukealla missä viima iski. Kuljin satakunta metria lapaset naamalla....

Reilu vitosen keikka meille tuli. Koira ja emäntä molemmat tosi tyytyväisenä kotiintulon jälkeen kun saatiin kahvi tulelle ja takka sytytettyä.

Samana iltana menin iltavuoroon ja kotiintullessa vedin normaalisti käsijarrun päälle autokatoksessa. Sehän riivatun systeemi naksahti jostain irti, jäi siis käteen.  (Jep, tiedän, ettei kässäriä suositella käyttämään talvisin. Ominaisuus, josta on vaikea päästä eroon, kun sen käytön on selkärankaansa oppinut.)

Menin sisälle nolona, että "taisin rikkoa jotain autosta" ja mies siihen nauroi, että "ei sitten yhtään enää habatreeniä kun noin reippaasti jo lähtee".....

Koska oli niin hiivatin kylmä, sovittiin, ettei sitä jarruvaijeria tarvi lähteä paljain käsin kohnaamaan heti, vaan että menisin miehen autolla töihin seuraavana päivänä pitkään päivään.

No, seuraavana iltana lähdin töistä ja totesin joutuvani vähän skrapaamaan ikkunaa auki. En löytänyt oven sivutaskusta kuin parkkikiekon.... ja...

Se habatreeni todellakin jää nyt!! 

Onni onnettomuudessa: jarruvaijeri on kiinnitetty uudelleen ja kiekonkin sai paikattua jesarilla.

Vähän toki oli sellainen olo yövuoroon lähtiessä, että mitähän seuraavaksi rikkoisi.... mihinkään kovin arvokkaaseen ei parane koskea. Onneksi töissä ei harrasteta kristallimaljakoita tms.

Kun pakkaset lauhtui, alkoi puskea lunta.

Ei nyt mitään metritolkulla, mutta sen verran, että maa on valkoinen. Ihanan valoisaa. Täytyy myöntää, että ne sukset tuli jo mieleen. Jos kaivaisi vähän varastoa tulevien vapaiden varalle.

Eilen aamulla lähdettiin sitten lumilenkille.

Joku (monikin) minua viisaampi vaihtaisi jo suosiolla kunnon talvikenkiin, mutta arvatkaas mitä: mulla on koreittain kuivia sukkia ja nyt vielä hyväkuntoinen selkä kun en niihin kovapohjaisiin ole vaihtanut!! Ähäh!

Noissa "off-road" tossuissa on tosi karkea kuvio, joten en edes hurjasti lipsunut.

Edun mielestä lumi oli kivaa. Hurjan kovalla äänellä nuuskien edettiin ensimmäinen puoli kilsaa. Siis 30 sentin välein pysähdellen haistelemaan.

Metsässäkin oli kaunista. Tosin tassuihin toi nuoskalumi pakkautuu, ja siitä oli vähän harmia sitten loppumatkasta.

Lumi on satanut päälle, ei hankittu kierimällä.

Tassut oli aika paakuissa, mutta nopeasti nekin sai purtua puhtaaksi ja jätettyä lumet eteisen matolle sulamaan.

"Oma putkimiehemme" teki muinoin meille oheisen kuivauspatterin eteiseen.

Rumahan se on kuin synti, mutta toimii järjettömän hyvin nimenomaan tähän aikaan, kun lumisia vaatteita pitää saada seuraavalle lenkille valmiiksi. Mitoitus tehtiin mun kenkien mukaan (pienimmät) ja sakaroihin saa näppärästi pipot, lapaset yms.

Lenkin varrella oli muuten hauskoja maisemia. 

Harmi kyllä kännykän kamera jotenkin korjaa värejä. Aurinkoinen taivaanranta oli nimittäin todella punainen, tässä vain vähän plassu...

Ja toisessa kohtaa pohjoisen puolella taas oikein tummanpuhuvan harmaansininen, ihan lumisadetta enteilevän näköinen. Vaan tässä hailakka. Höh!