lauantai 25. heinäkuuta 2020

Jotain muuta

Ettei nyt pelkästään lähdetä valittamisen alhoon ja vaivuta syvyyksiin, on tässä sentään kaikenlaista hauskaakin sattunut.

Erittäin hyvin suunniteltu (sellaiset 5 vuotta....) ja lopulta myös hyvin tehty, eli roskis ja komposti saivat vihdoin (osittain valmiin) katoksen. Koiralenkeillä olen kyttäillyt pihoihin ja koettanut miettiä minkälainen katos olisi meille toimiva. Roskiskatos sinänsä olisi pieni ja soma, mutta koska meillä on tuo kompostori ruokajätteelle, haluan senkin kivasti saman katon alle. Se taas tiesi sitä, että koko rakennelma pitää olla kokoluokkaa suurempi....


Alku on aina hankalaa.
Rinnepihassa mikään ei ole suoraan mihinkään toiseen nähden.
Että nuo perustukset näytti hassuilta.


Mökki siitä kuitenkin näyttäisi syntyvän.


Bono olisi halunnut Vinhan punaisia merkkejä
ja olin pikkusieluinen enkä suostunut.


Oma tehtäväni tässä projektissa oli olla maalari
- ja katsoa kun se maali kuivuu.....


Mies oli fiksusti jo pohtinut käytettävyyttä, eli kun roskis tulee tuohon laatoille, se käännetään niin päin, että kahva eli takapuoli on tänne tielle päin. Niin roskakuskin on se helppo vetää siitä pois ja tyhjentää ja samoin laittaa takaisin.
Me taas voimme tuolta kompostin puolen "ovesta" kävellä sisälle ja käyttää roskispurkkia siltä puolen loogisesti ilman, että tarvitsee avata porttia ja tulla pois pihasta.  Nokkelaa!!!

Välipuuhun kiinnitetään pätkä verkkoaitaa, ettei koirat pysty karkaamaan pihasta tuon rakennelman läpi.

Edelleen suunnittelemme vielä loppuja ristikoita ja kulmalaudoituksia yms. (Lisää kuvasaastetta tulossa siis.....)
Katto tuntuu olevan kovin hankala juttu: peltifirmasta, mistä haluaisimme sen tilata, ei puhelimeen olla vastattu heinäkuun aikana. Mutta jospa se tästä helpottuisi, kun kesälomat alkaa olla kohta lomittu.

Muuten pihaan kuuluu myös kivoja asioita: tänä vuonna kasvillisuus on siitä parin viikon hellejaksosta toipunut kiitettävästi ja yllätyksiäkin on tullut vastaan.


Postilaatikon takaa löytyi valtava puska keltaista vadelmaa.
Kukaan ei tunnu tietävän mistä se sinne on tullut,
mutta marjat ovat puhtaita ja suuria.

Naapurin huviksi olen seisoskellut postilaatikoilla minuuttitolkulla syöden....
Luulevat takuulla, että kyttään.  =)


Kasvihuonekurkku on mukava kasvatettava, 
mutta voisiko se tehdä nuo syötävät vähän rauhallisempaan tahtiin?
Kurkkua tulee niin, ettei meinaa ehtiä syödä.


Viime vuotiset chilistä otetut siemenet itivät hyvin
ja lopputulos odottaa vielä punastumistaan.

Otan siemenet talteen tänäkin vuonna.


Kesäkurpitsaa, aaaahhh!!

Voisin elää keitetyllä kukkakaalilla ja
paistetuilla kesäkurpitsaviipaleilla.


Iltapalaksi voileipäkeksejä,
Oltermanni-viipaleita ja yksi kokonainen kurkku viipaleina.


Myös tavallinen vadelma tekee kiitettävästi satoa.


Herukatkin alkavat kypsyä.

Kasvihuoneessa on tosiaan saanut käydä päivittäin kantamassa vettä. Chilit ovat yllättävän juoppoja.
Ja vieläkään en osaa kasvattaa tomaattia. Sen taidon vielä haluaisin oppia.
Ehkä ostan suosiolla jatkossa vaan pensastomaatin. Jostain syystä tuo kirsikkatomaatti tekee hirveän pitkät roikot varsia, vaikka typistelen niitä, ja ihan satunnaisia kukkia ja tomaatteja.

Kesäkurpitsa ja avomaankurkku istutettiin lavakauluksiin, joihin siivilöitiin kompostimultaa. Siis vanhasta kompostista, jonne on sekoitettu ruokakompostin vuoden kompostorissa maatunut jäte ja puutarhajätettä. Koska meillä on sitä karhunkiertoa vai mikä sen rikkaruohon nimi lie, kuristajakasvi... kaikki multa, mikä otetaan käyttöön, pitää siivilöidä.
Mutta vaikka olikin työlästä, siinä mullassa tuntuu olevan ytyä. Ainakin kurpitsa tuntuu tykkäävän kovin. Nyt joudunkin miettimään miten usein se tarvitsee vaihtaa uuteen, että pysyy kasvatusvoima kohdillaan.

torstai 23. heinäkuuta 2020

Virheitä tuli tehtyä ja siitä sitten opimme

Mä haluun olla yksin,
haluun olla hiljaa,
haluun, että nukkuu kerrankin voin.
Mä haluun olla yksin,
lukee vaikka kirjaa,
junamatka Turkuun ihana ois.
Mä haluun ihan helvetin pitkästä aikaa
tuijottaa kauas tyhjyyteen
ja ehkä sitten lopulta elämä voittaa,
muistan taas miks tän kaiken teen.

Pyöriskö tää maailma ilman mua,
jos otteen antais hetkeks herpaantua?
Nyt ois vaan pakko saada olla tarpeeton.


Joidenkin ihmisten katkerista puheista huolimatta en varsinaisesti valikoinut burnarin ajankohtaa nimenomaan heinäkuun helteille. Pahoittelut, että joudun näin pettämään kuvitelmat. Parempiakin aikoja olisi nimittäin ollut tarjolla, jopa ihan lähitulevaisuudessa....

Tällainen tilanne jakaa hyvin kaverit kahteen kolmeen valikkoon: 
- ne, jotka on hengessä mukana ja jotka jatkaa tavallista elämää kanssani, tarjoutuu kuuntelemaan, mutta puhuu myös muusta ja kutsuu kahville ja ihmisten ilmoille kuten normaalisti, ja sitten 

- ne, jotka ei sanallakaan viittaa tapahtuneeseen, jotka välttelee aiheesta puhumista ja ilmeisesti tietämättään tai tahallisesti välttelee myös minua.  Mainitsemattakaan, että lähtee tähän paskanjauhamiseen työpaikalla tajuamatta, että se tulee omiin korviini lopulta.....

- Ja sitten on niitä, joita loukkaa se, että jouduin tunnustamaan olevani heikko.

Tästä viimeisestä ryhmästä olen eniten ihmeissäni. Miten kukaan muu voi loukkaantua siitä, että minä en pystynyt jatkamaan? Miten oma uupumukseni voi satuttaa ketään muuta? Miten kenenkään muun loukkaantuminen näistä työsuhdeongelmista voi olla sillä lailla suurempi, että mulla ei olisi oikeutta muun ohessa siitä väsyä tyystin?

Give me the right 
to be heard, to be seen,
to be loved, TO BE ME,
to be safe,
to believe in something

I have a right
to be heard, to be seen
to be loved, to be free,
to be everything I need,
TO BE ME,
to be safe 
to believe in something


Aloitin (sairas)loman touhuamalla hirveasti. Havaitakseni, etten jaksa.
Tämähän on se koko pointti: suoritan, homma lähtee keulimaan samantien. Enemmän, korkeammalle, lisää, nopeammin....  aivan sama mistä on kyse. 
Ei ihme, että sydän hakkasi ja leposyke nousi 85-90 pintaan. Joten kun mies rakensi roskiskatoksen ja maalasin laudat, yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi oli katsoa miten maali kuivuu..... 

Lopulta en oikeastaan tehnyt paljon mitään.
Nukuin, Kävelytin koirat. Join kahvia. Nukuin päiväunet. Kävelytin koirat. Söin. Luin. 

Pyrin välttämään jatkuvaa puhelimen räpläämistä ja pakonomaista suorittamista. Mittasin toki koiralenkit, mutta en katsonut kilometrilukemia kuten ennen: ai kamala, Bono sai "vaan" kuuden kilsan lenkin, vaan hyväksyin sen, että koira selviää ehjänä ja jopa nauttii siitä, että joskus kävellään vaan neljä. 

35 kilsan fillarilenkit pois ohjelmistosta. Tilalle sellaisia hupilenkkejä pururadalla, jossa nauroin jo ääneen, kun orava paiskasi kävyllä kypärään.... 
Muutamia kahvihetkiä kavereiden kanssa, puhuen puutaheinää mistä tahansa muusta paitsi töistä ja ylipäänsä stressaavista asioista.

Kaikki loputon kauneus
kaikki järjettömyys
kaikki ruoskivat toiveet
kaikki päättämättömyys
ovat lopulta tarkoituksen palasia
osa arvoitusta
ja osa totuutta.

Valot pimeyksien reunoilla
ovat toisinaan himmeitä ja harvassa.
Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima
jonka sä voit oppaaksesi valjastaa.

Tää on pelkkä tyhjä kuori,
joka sun pitää täyttää.
Tää on valoista kirkkain
tää on loputon yö
tää on sydämen lyönti
tää on ajattomuus.....


Miksi tässä yhteiskunnassa oikeastaan arvostetaan eniten niitä tyyppejä, jotka vetää koko ajan sata lasissa? Vai olenko vaan itse sokeutunut sille ja kuvittelen, että näin on?

Kuuntelin fillaroidessa musiikkia. Jotkut kappaleet kolahtivat kovemmin kuin aiemmin sanoituksista johtuen. Toisaalta joissain pilkahti sellainen määrä toivoa, ettei mitään rajaa. ♥ 

Everybody's gonna make mistakes
but everybody's got a choice to make
everybody needs a leap of faith
when are you taking yours?

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Työuupumus

Keväällä tuli korona ja sen myötä pakkolaki.
Pakkolaki ei meillä näkynyt, ei näkynyt kyllä koronakaan.

Mainittakoon, että pakkolaista huolimatta tai juuri siksi, olen tehnyt aivan idioottimaisia määriä ylitöitä ehkä noin kaksi viimeistä vuotta.
Ylitöitä tein, koska kiltin tytön syndrooma. Jonkunhan ne oli tehtävä niin miksen minä? Ihan joka kerta....   ja rehellisesti, kuten lääkärillekin jouduin myöntämään, en edes taloudellisesta pakosta vaan ahneuttani ja koska luulin, ettei niitä tee sitten kukaan muukaan ja esimies on pulassa.

Sitten oli paskamyrsky henkilökemioihin liittyen työpaikalla.
Henkilökemiat on aina mielenkiintoisia. Jään ihmetellen odottamaan miten asia etenee.  Toisaalta 80 naisen työpaikassa olisi ihmeellistä, jos jokaisen kanssa olisi paras kaveri.

Mies jäi lomautetuksi ja kadehdin häntä niin, että viittä vaille aivoverisuoni ratkesi.
Miehen lomautukset eivät jatkune....

Kesälomaa oli suunnitellusti kaksi vaivaista viikkoa.
Opinko jotain kesälomien suunnittelusta? No en oikeastaan. Säästin tarkoituksella syksyyn paria viikkoa, kuten aina. Jossain normaalissa tilanteessa tuo kaksi viikkoa olisi riittänyt hyvin.


Sitten tuli stoppi.
Tie nousi pystyy kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.
Tätä kutsutaan kai burn outiksi. Työuupumus maximus. Hoitona pakkolepo.

Täällä ollaan. Opettelen uudestaan elämään. Olisi kivaa, jos muistaisi miten hymyillään.
Ehken jatkossa kiristä ruuvia ihan näin tiukalle.
On totta, että tässä on monta asiaa monessa.
Pääsääntöisesti tämä on ollut tähän asti todella kammottava vuosi. Voisiko 2020 vaan ladata uudestaan?

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Lakkiaiset

Koska neljäs heinäkuuta ja mahdollisuus juhlia tyttären lakkiaisia, pistettiin sitten vähän överimmät juhlat....

Jälkiviisaana: lakkiaisten ajankohtaa voisi aivan hyvin vaihdella näin. Miksi kaikkien pitäisi juhlia samana päivänä? Nytkin Ipanan luokkakaveri ja kaveri eka-luokasta lähtien, pääsi mukaan, ja hänen juhlat ovat sitten elokuussa, jolloin me pääsemme sinne juhlimaan.

Sitäpaitsi tämä oli ajankohtana todella hyvä ja toimiva. Ihmiset ovat vapaalla ja hyvällä kesäfiiliksellä. Eikä tarvitse stressata siitä toukokuun säästä, mistä ei ikinä tiedä.


Kahvipöytää katettuna valmiiksi


Ihana Ipana!! 
Juhlakalu

Koska kuulun Perniön VPK-naisiin, kysyin jo varhain keväällä, saisinko käyttää tuota VPK:n taloa (ent. nuorisoseuran talo) juhlapaikkana. Olen kaikki aiemmat juhlat järjestänyt aina kotona, mutta meillä ongelmaksi tulee, ettei istumapaikkoja ruokailua varten ole riittävästi, keli voi olla sellainen, ettei pihalle voi mennä, ja sitten nuo kaksi koiraa jaloissa....
On aina turhauttavaa komentaa koiria pois ihmisten lautasilta, koska sohvapöydällä syöminen on kuin tunkisi lautasen tahallaan niiden pään korkeudelle.

Sain samalla otettua muutamia mainoskuvia, joita palopäällikkö saa käyttää jatkossa mainonnassaan. Talolla on tehty talven aikana valtava remontti ja se oli saatu aivan mielettömän kivaksi. Täysi ravintolakeittiö varmisti henkilökunnan tyytyväisyyden. Jään ikuisiksi ajoiksi kiitollisuudenvelkaan ihanalle ystävälläeni, joka tyttärineen tuli keittiöorjiksi. Pusuja Sanna!!!



Myös ruokapöydässä ilmapallot

Tilasin jo syksyn puolella kiinalaisesta verkkokaupasta rekvisiittaa ja täytyy myöntää, että homma vedettiin aivan yli. Siis niin jenkkiläisittäin överiksi kuin pystyy, ja sikäli oli hirveän hauskaa juhlia nimenomaan neljäs heinäkuuta....

Alunperin Ipanan piti lähteä Jenkkilään kuun lopulla, mutta rajat ovat vielä kiinni ja lennot peruttu. Omalla tavallaan harmi, mutta korona-tilanteesta johtuen olen tyytyväinen.
Sinne voi mennä, kun riski sairastumiseen on pienempi, tai sitten täytyy tyytyä jäämään Eurooppaan. 



Silmäteräni! ♥♥♥


S-ilmapallo puhkesi puhaltaessa.
Ei paljon haitannut.

Oli pirteät ja kivat juhlat. Ihmisiä oli sopivasti, ruoka oli hyvää ja se riitti, ja kuten sanottua, keittiössä toimiminen oli helppoa kuin mikä. Pian neljän jälkeen oltiin jo valmiit ja siivottu.
Toin pöytäliinat kotiin pyykkiin ja jätin Talon jääkaappiin vähän palomiehille maistiaisia..... menevät sinne kuitenkin jatkamaan hommia taas.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Hajanaisia ajatelmia matkan varrelta

Jotain jäi hampaankoloon tuosta kesäkuun reissusta pohjoiseen. Tai koloon ja koloon, mutta joitain ajatuksia....

Suomi on hieno maa ja meillä on täällä ihan valtavan hienoja paikkoja.
Aivan suotta hingutaan ulkomaille tai varsinkin todetaan, että kotimaan matkailu on niin kallista, että on kivempi lähteä Kanarialle. (Ja kyllä, tunnen omassatunnossani pistoksen, olenhan itsekin ollut tätä mieltä ja reissannut paljon muualla....)
Se on helppo unohtaa ne tonnin lentoliput, kun Thaimaassa on törkeän halpaa elää se pari viikkoa.

Näin ei-talvilajien harrastajana olen itsekin taas tulevana talvena sitä mieltä, että missä mun aurinkoloma.
Sitä on mahdollista tiedostaa asia ja silti toimia väärin. (Eipä tarvitse kuin katsoa peiliin ja todeta, että rakas, sinä olet pullukka, vaikka takuulla tiedän miten söisin oikein....)
Suomi on takuulla talvellakin hieno. Ja joskus vielä haluan päästä pohjoiseen toteamaan itse sen oikean kaamoksen. Niin moni on kertonut, että kaamos on ihan jotain muuta kuin räntäpaskakeli täällä, missä masentuu vartissa sitä katsottuaan.
Ainakin Sallatunturissa oli erikseen ihan tehtyjä kävelyreittejä myös koiria varten, koiraladuista puhumattakaan. Sikäli voisi olla mielenkiintoista.
Eikähän sitä tiedä, kai täti-ihminen voisi opetella hiihtämäänkin.....

Peltipoliiseja ei edes yritetä laittaa paikkoihin, joissa ne lisäisivät liikenneturvallisuutta. Ne on puhtaasti keino rahastaa.
Esim. vitostiellä oli lukuisia paikkoja, joissa ajetaan ikäänkuin ylämäkeen pienen töppäreen päälle. Juuri töppäreen laskevalla puolella nopeus putoaa 100 -> 80 ja siitä 50 metrin päässä on luonnollisesti kottaraispönttö kytiksellä.
Kyllä oli harvassa paikat, joissa näit hyvissä ajoin nopeusrajoituksen laskevan, jolloin voi rauhassa nostaa jalan kaasulta ja antaa vauhdin valua hiljaksiin sovittuun (siinä merkin kohdalla), ja näin ollen ajaa tasaisesti ja rauhassa. Ei, kyllä enimmäkseen joutui aina tallaamaan jarrulle, mistä tulee jonossa ajettaessa harvinaisen ärsyttävä efekti, kun jonon viimeinen jarruttelee jo satoja metrejä ennen....

Aika moni on ilmeisesti saanut ajokorttinsa aikana, jolloin taustapeiliä ei vielä ollut. Tai sitten se on vähän kuin Bemarin vilkut, toimimaton.....
Kun moottoritiellä roilottaa menemään 120 km/h, on jokseenkin keljua jäädä jonkun perään vasemmalla kaistalla niin, että joutuu jarruttamaan, koska 110 km/h on tälle menijälle sopiva vauhti. Ylipäänsä totesin, että liikenteessä on nimenomaan loma-aikana oltava hyvin skarppina siksikin, että tien päällä on vaikka minkälaista menijää.

Sanottakoon tässä kohtaa, että nämä liikennehavainnot poikivat nimenomaan kotimatkalla, kun oli jo olevinaan kiire. En polttanut hermojani tai lähtenyt ohittelemaan vaarallisesti, kunhan totesin, että tämä on nyt näköjään tätä.
Samaan syssyyn voitaneen todeta, että toivottavasti en enää koskaan joudu ajamaan valtatietä 25 matkalla Lohja-Hyvinkää. Siinä on maailman tylsin tunti/vajaa 100 km.

Jotkut saa asua sellaisissa paikoissa kuten Hyrynsalmi, Kuopio tai Mikkeli. Siis koko ajan paikassa, missä kaupunkia ympäröi järvi tai järveä kaupunki.
Aivan mielettömän hienoja paikkakuntia. Hyvällä tavalla kävi ihan kateeksi.
Käveltiin Kuopiossa illalla vähän ja siellä täällä kaupungin puistoissa ja rannoilla oli porukoita piknikillä, lapset ui vielä illan suussa, uimarantoja oli joka paikassa. Voisin harkita muuttoa tuonne ihan vaan näiden muutamien hellepäivien vuoksi, jolloin voisin minäkin lähteä viltille syömään pientä evästä ja skoolaamaan ystävien kanssa.

Siinä missä pohjoisessa pidettiin luukut kiinni sääskien vuoksi, täällä ei voi nukkua mikään raollaan, koska ainakin täällä jatkuva kumin polttaminen ja muu päristely pitää takuulla hereillä läpi vuorokauden.
Heti ensimmäisenä iltana kotona sen huomasi ihan erikoisesti. Kun takaovi oli auki, sellainen jatkuva ulvonta ja mekkala kuului ihan taukoamatta. Kaipa jonkun isä sitten nekin renkaat ja bensat maksaa.... Lapissa oli niin kiitollisen hiljaista ja rauhallista. Sielu lepäsi.

Toisaalta tällä ei tarvinnut iltalenkillä metsässäkään huitoa yhtään.
Tokihan kärpäsiä pörrää täälläkin, ja varmasti joku hyttynenkin, mutta sellaista infernaalista hyökyä päällä ei tullut.
En tiedä miten ihoystävällisiä nuo nykyajan Offit on. Ei niistä ainakaan hyttysiin merkittävää tehoa ollut, ja uskon, että EU-säädökset on tehneet niistä pitkälle tehottomampia kuin vaikka 90-luvulla.

Thermacell on aivan oiva ostos ja kannattava kaveri.
Se ON myrkkyä, joten aivan huolettomasti sitä ei käytetä. Mutta taukopaikoilla se rauhoittaa ihan sen lähiympäristön sen verran, että pystyy syömään ja juomaan ilman, että nauttii samalla elävää ravintoa...
Meillä se pidettiin aina hyvän matkan päässä eväistä ja koirasta. Itsestäkin tietenkin.
Sen paras puoli on se, että se haihduttaa myrkkyä, mistä syystä hyttyset välttelee aluetta, jolla se haisee. Se ei siis tapa niitä, jotka sen ilmatilaan osuvat. Eli lintujen ruokaa riittää silti, vaikka ihminen tekee olonsa mukavaksi sen avulla.

Västäräkistä vähäsen ja uusi keittiö

Pihassa poukkoilee västäräkkejä!!! Ai että. Aamu varhaisella aurinko paistaa ihanasti toiselle puolen jokea. Tuolla pelloilla on jo ehditty ...