Joulu, joulu, joulu tuo, riemun suo.... ♪♫♫♪♫

Kun pistetään hynttyyt yhteen, jossain kohtaa tulee aina keskusteluun, miten joulua kuuluu viettää. Joka perheellä on omat tapansa. Varsinkin lasten kanssa keskustelu voi saada ärhäköitäkin muotoja....

Me ollaan oma osamme jouluista vietetty lasten isovanhempien luona, ehkä nimenomaan heidän perinteittensä mukaan. Jotain tosi rauhoittavaa ja rentoa oli tässä 2014 joulussa, kun oli vain me, meidän perhe ja me viisi päättämässä.

Jouluruuat
Meillä syötiin tänä vuonna todella erinomaista pulled porkia. Sen seurana oli tuoreita vihanneksia, tortilla-lättyjä, kastikkeita, rosolli, peruna- ja porkkanalaatikot sekä kalaa. Henkilökohtaisesti en ole ikinä ymmärtänyt sanontaa "kinkku on kunkku", koska minulle joulun tekee kaikki ihanat kalat, ja isän tyttönä olen todella tyytyväinen, että isän ohjeen mukaan tehty jääkellarin lohi on ja oli äärettömän maistuvaa.

Pieni elvyttävä leipä kahvin kanssa aattolenkin jälkeen. 

Se, mikä oli hauskaa huomata, oli, että nuorisokin viihtyi pöydässä paljon pidempään kuin ns. "normaalin" jouluruuan äärellä. Joonas sen muotoili: "Niin, ensin otetaan ne alkupalat. Mä otan rosollia ja kalaa ja syön. Sit tulee kinkku ja laatikot ja mä syön vaan sen kinkunviipaleen ja ihmettelen kun ei ole edes perunaa sille kaveriksi..."
Nyt meillä istuttiin lähes 45 min. yhdessä, syötiin rauhassa ja höpötettiin, kehuttiin eväitä ja naurettiin kaikenlaisia juttuja.

Tykkäsin!

Ruokaa oli mahdoton määrä. Onni on iso ruokapöytä.

Joulukoristelut
Naurettiin tätä aaton koiralenkillä aamulla. Molempien kodeissa kuusi on kannettu sisään vasta päivä pari ennen aattoa ja sitten se koristelu on ollut joku ihmeellinen juttu nimenomaan jouluun liittyen.
Meillä ei ensinnäkään ollut tänä(kään) vuonna kuusta, vaan vetelin muutaman lampun ja koristeen noihin tikapuihin. Kuusi on toki laatikossa vintissä, mutta sille ei tällä hetkellä ole järkevää paikkaa enkä näe syytä kalustaa koko olkkaria yhden kuusenroikaleen takia.
Tänä vuonna keittiön pöytä on niin ihanan suuri, että sen päähän mahtui myös pieni kukkajuttu parin pallon ja valon kanssa. Kaunista ja simppeliä.  Ja mikä ehkä parasta: ei järjetöntä siivoa joulun jälkeen.
Minähän en kestä joulun pakkojatkamista minnekään tammikuulle, vaan meillä on aina kerätty kuuset ja muut koristeet pois ajoissa, joskus jopa ennen vuoden vaihdetta. Toisaalta laitan kyllä joulun esille jo hyvinkin itsenäisyyspäivänä, koska minusta joulunodottaminen syntyy niistä valoista ja tunnelmasta siinä kaikkein synkimpänä aikana.

Joulun pakolliset

Joulunahan ei saanut mennä kavereille, ei saanut soitella kenenkään ovikelloja eikä varsinkaan saanut pyytää ketään (muita kuin sukulaisia) kylään. Muistan lapsuudesta ne päivät, jotka oli pitkiä kuin nälkävuosi kun kaverit oli kotonaan pihan toisella puolen..... 

Joonas lähti Minnalle jo aaton iltapäivästä, toisaalta ollaan alustavasti sovittu yhdet joulukahvit kavereille huomiseksi (Tapaninpäivä). Ja olisin hyvin voinut eilen kahvittaa vaikka naapureita.... 

Tämä oli hyvä joulu. 

Tonttu Aaltonen ei ollut kovin salainen 24.-25.12. välisenä yönä tonttuillessaan lakki päässä (kulkunen piti yöllä piilottaa lakin käänteeseen ettei kaikki heränneet) töissä. Tänään muutaman tunnin unet, sitten ihana aurinkoinen lenkki noiden nelivetoisten kanssa, jotka pitävät kyllä jalat maassa, oli pyhä tai ei. Pasi ja lapset poikkesivat Pasin vanhemmilla tänään yllätysvierailulla, joten illalla vielä sauna ja rentoa lököilyä ilman suorituspaineita. 

Rauhallista joulua

Varsinaisen epistolan eli vuoden kuulumiset postitin tänä vuonna muutamille.

Jouluruuat testiin, osa II

Suru-uutinen tavoitti meidät Thaimaan lämmöstä: isän äiti, rakas Mamma, on päässyt lepoon. Niin surullista kuin se onkin, asia on kuitenkin ollut odotettavissa jo melko pitkään. Kohtuullisen rauhallisin mielin siis.
Suruun sekoittuu hullulla tavalla iloa: vanhukset lentävät Thaimaasta hautajaisia varten joulun jälkeen, eli tapaamme heidät kuitenkin tämän(kin) talven aikana.

****
Rakennan kuitenkin omalle perheelleni joulua näinä vapaapäivinä, ja lisättäköön että hyvällä joulumielellä kaikesta huolimatta.

Tänään testiin lähtee joulun välipäivien eväs, se, mitä mahdollisesti tarjoan myös noille omaisille kun tänne lennähtävät: pulled chicken eli riivitty kana.
Meillähän syötiin kinkkua jo Joonaksen synttäreinä marraskuun lopulla. Nuoren miehen oma toive synttäri"kakuksi" tuo sika oli, ja joulun aterialla tarjolla onkin jotain ihan muuta.....

Mutta jottei joulu olisi yhtä ja samaa evästä, päätin kokeilla myös jotain eksoottisempaa. Siksi siis testiin tämä kotkotti.

Ostin 8 kpl mauttomia koipireisiä, koska google kertoi, että luullinen liha on maukkaampaa. (Kauppa ei tarjonnut rintaleikkeitä, joita olisin ostanut....)
Kuorin ne, eli nyljin nahat pois, ja keittelin haudutusliemen:

Kahvipannullinen (Moccamaster) kuumaa vettä
kunnon plöräys (3-4 rkl) kanafondia
4 tl Sambal Oelek -tahnaa
2 tl inkivääritahnaa
lihaliemijauhetta
sipulijauhetta
valkosipulirouhetta

Kanat laakeaan uunivuokaan, liemi päälle, folion alle ja reiluun sataan asteeseen. Netti kehotti pitämään siellä kaikkea kolmesta viiteen tuntiin joten katson missä vaiheessa tarvitsen uunia johonkin muuhun.....

****
Kana oli uunissa reilut 3 tuntia. Sen jälkeen ne lähes "nyhtäytyi" jo katseesta... joten revin lihat erilleen isoon kulhoon, osin haarukalla, pääosin sormin.
Kommentti tässä kohtaa: en osta ensi kerralla koipireisiä, niistä menee hurjan iso osa tavaraa roskiin. Uskon, että jostain filepihveistä tulee ihan yhtä hyvää, luultavasti nopeammin koska ovat lähtökohtaisesti mureita.

Sitten keittelin sille (hyvin reilusti soveltaen) maustesiirapin:

2,5 dl kanojen keittolientä (otin talteen kaiken, sitä oli vielä litran verran)
2,5 dl fariinisokeria
5 tähtianista
valkosipulirouhetta
2 tl Sambal Oelekia
1 tl inkivääritahnaa
1 tl sitruunatahnaa
loraus Kikkomania

Keittelin sitä vajaan puoli tuntia, se vähän siirapoitui. Sitten vaan uudestaan siivilän läpi kannuun ja pikkuhiljaa kanojen päälle, välillä maistellen.

Havainto: joukkoon sopisi varmasti pieni loraus jotain etikkaa. Tekisi mausta vähän vähemmän imelän ja ehkä jotain hapanimelää. Tosin näin makeanakin se oli tosi hyvää!!

Juosten juustoa

Jottei aika kävisi pitkäksi näin yövuorojen välissä, mikäpä olisi parempi päivä soveltaa jotain netistä löytämiään ohjeita....

Koska juustot kuuluvat meillä jouluun samoin kuin monella se sika, kokeilemaan, jotta tietää sitten mitä ehkä pitää vielä tehdä erilailla.

Jos haluat kokeilla, tämä on vähän tällainen "tee kuten minä sanon"-ohjeistus.

Edeltävästi olen käynyt ostamassa elintarvikelämpömittarin, käytännössä ilmeisesti kuten mikä tahansa kinkunpaistomittari, jossa siis pitkä piikki ja digitaalinen näyttö pitkällä johdolla. Jo vuosia sitten olen hankkinut jostain kirpparilta muistaakseni juustomuotin. Lisänä on kiva olla pätkä tai kaksi vanhaa vauvan pukluliinaa eli sideharsorättiä.

Tein itselleni aamuteen ja samalla 10% suolaliemen.

1,5 dl merisuolaa ja 15 dl vettä, osa siitä suoraan kahvinkeittimestä. 

Loppujen lopuksi päädyin laittamaan liemeen vielä reilun ruokalusikallisen sokeria.

Näistä se lähtee?

Maito kattilaan, mittari heti kehiin, hidas kuumennus 37 asteeseen, 

jolloin ruokalusikallinen juustonjuoksutinta joukkoon, 

kuumennus jatkuu, kunnes maito 42 asteista, 

ja tällöin kattila sivuun.

Koska induktioliesi on tosi sähäkkä, pidin liettä melko pienellä, lisäksi heiluttelin maitoa koko ajan (mittarin piikkiä väistellen) puuhaarukalla, jotta lämpö olisi tasainen.

Juustoutuva maito sai levätä hellan reunalla 20-30 min, 

jonka jälkeen vetelin ihan veitsellä siihen ristiviillot. 

Jätin sen vielä seisomaan n. 10 minuutiksi.

Kuva hämää. Mätin siis juustomassan harsolla vuorattuun siivilään, 

pusertelin ja puristelin sitä melko railakkaasti. 

(Tässä kohtaa viisaammat käyttävät esiliinaa, se hera roiskuu ihan joka ilmansuuntaan, 

olo oli kuin olisi lehmää lypsänyt.)  

Tuo juoksutin tuntui tekevän koko maitomäärästä juustoa, joten loppujen lopuksi kaadoin sen juustoisen maidon vielä siivilään ja jätin valumaan. 

Valutin reilun tunnin, sitten otin harson ja puristelin sitä vielä todella kunnolla. 

Juuston tuntuma oli tässä vaiheessa jotakuinkin raejuustomaista.

Sitten mätin juuston muottiin. Idea on, että se valuu vielä ja kiinteytyy, 

jonka jälkeen se vielä upotetaan suolaliemeen suolaantumaan toviksi.

****

Hyvä äiti -päivä tänään. Keitin vielä ison kattilallisen riisipuuroa nuorisolle juustoepisodin päätteeksi. *tap tap* omalle olkapäälle.

****

Jatkoa/muokkaus:

Se valui jääkaapissa vielä toisen tunnin, reilunkin, jonka jälkeen taputtelin sen irti muotista. Oli melko kiinteää. Sanoisin, että yön yli valuttaminen on paras vaihtoehto.

Viipaloin neljään osaan ja upotin jokaisen tuohon suolaveteen n. 10-15 sekunniksi. Hiukan se murustuu sinne veteen, tosi varovasti pitää käsitellä, mutta toimii.

Jei!! Olen tyytyväinen. Testikappale on hyväksi havaittu (ja lähes syöty, ilman että kukaan muu on vielä edes maistanut...) ja nyt tiedän miten askartelen SEN juuston jouluksi. 

Joulupaniikki?

Hankkisiko joulupaniikin?
Töissä kuuntelin kun jengi kertoi mitä oli jo tehnyt ja mitä vielä aikoo tehdä - enkä tässä yhteydessä puhu sanaakaan mistään siivouksesta....  - ja se alkoi vähän nostaa päätään. Minähän olen vasta tehnyt listan. Jaiks!!

Ajatus oli, että menen viikonloppuna kaupoille, koska kala kestää kolmisen päivää  tekeytyä. Ostan samalla muutkin ja pikkuhiljaa siinä alkuviikosta nysvään sitten sen siivouksen ohessa jotain....

Ehkä se joulu kuitenkin tulee ja menee omalla painollaan, panikoin sitten tai en.

Ainoa, josta keksin ihan itse ottaa vähän kierroksia, on juusto. Tykkään hurjasti noista kotijuustoista ja olen niitä milloin milläkin menestyksellä tehnyt (lue: kokeillut tehdä), ja aina saanut parempaa joko kaupasta valmiina tai esim. joltain pitopalvelulta.
Ajattelin kuitenkin tänä vuonna kokeilla jotain ihan uutta, nimittäin juoksuttimella tehtyä juustoa. Tarina sen onnistumisesta (tai ei) myöhemmin... taidan kokeilla yhden satsin hyvissä ajoin ennen eli käytännössä kun nämä tulevat yöt on lusittu, ja jos ohje toimii, sitten lisää ensi viikolla.

Päivän puuhia

En muista milloin olisin aloittanut työviikon maanantaista. Yleensä teen kuitenkin 5/6 viikonlopusta töitä joten mun maanantai on milloin sattuu.

Viime viikolla oli kesälomalla 3 päivää (9 vapaata), ja viimeinen vapaapäivä kului iloisesti pääkaupungissa. Työpaikan tyhy-ryhmä oli varannut bussikyydin Hesaan naisten käsityömessuille, ja vaikken messuilemaan mennytkään, oli päivä muuten oikein iloinen. Tapasin ihanan ystävän kahvin ja jutustelun äärellä, maailmasta tuli jälleen parempi paikka, ja lisäksi toimitin muutamia tontun puuhia ja nautiskelin jouluvaloista ja muusta tunnelmasta. Täytyy sanoa, että näin maalaisena oli vähän sellainen "maalaisjuntti kaupungissa" olo. Tuollahan on tosi kansainvälistä meininkiä, paljon kahviloita ja hurjasti jouluvaloja ja sellaista suuren maailman bling blingiä. (En muista milloin olisin ollut ihan Hesan keskustassa viimeksi.....)

Joka tapauksessa aloitin työviikkoni maanantaina ja olinkin sitten kolme päivää sekaisin mikä päivä on.
Tänään viikon ainoa vapaa ja tästä vielä neljän putki ennen paria vapaata.

****

Joulu on jo lähes täällä. 

"Joulupuu" on rakennettu.

Ainakin joku on ollut kiltti....

Pasin herkut. 

Muillekin jotain pientä.

Eeva-Liisan Zamioculcas-parka puettiin myös jouluasuun, se kun sattuu olemaan tuossa esillä. 

****

Tein jo illalla valmiiksi sapuskan, koska sekä Pasi että Ronja oli lähdössä aamulla aikaisin ja halusivat eväät. Sikäli kiva, että me Joonaksen kanssa vaan sitten nautiskeltiin lounaasta kun nälkä tuli. 

Pari kakkua leivoin, taatelikakkua jälleen, ja lisäksi melko hauska Ikean sitruunakakku. Ikea myy valmiita pakkauksia, joihin lisätään vain vesi. Vähän kuin iso maitopurkki, ja ravistamalla pitäisi selvitä. Toinen oli sitruunamuffinssi-taikina, jonka siis kaadoin vaan leipävuokaan ja se julistettiin nyt kuivakakuksi, toinen leipätaikina, joka odottaa vielä kokeiluaan. 

Sellainen vinkki, jos ostat, että älä luota siihen ravistelun voimaan. Hakkasin meinaan todella pöytää vasten, että "jauhot olisivat irtonaisia" kuten ohjeessa sanotaan, ja silti purkin pohjalle jäi yli puoli desiä kuivaa tavaraa ravistelun jälkeen. Eli itse aion jatkossa kaataa sen vuokaan ja sekoittaa vatkaimella. Tässä siis leipäpakkaus. Kuulostaa hyvältä. 

****

Jälleen kerran laskin opiskelijan harjoittelusta hyvällä arviolla. Mulla on nyt muutaman kerran käynyt todella tuuri, ja olen saanut innostuneet ja kovasti kyselevät ja reippaat opiskelijat. Niitä on kiva ohjata ja helppoa, kun uskaltavat sanoa, että "et muuten ole kertonut tätä", koska kun samoja asioita pyörittää itse ja toisen kanssa, unohtaa mitä on jo kertonut ja mitä ei. 

Kakkua

En koskaan noudata mitään ruoka- tai leivontaohjeita.
Torstain ruoka-Hesarissa oli kuitenkin niin mielenkiintoinen juttu, että päätin kokeilla. Ja koska resepti oli niin kummallinen, se tuli luettua ja noudatettua grammalleen.

Tältä se näytti lehden jutussa.
Ensimmäinen ongelma: en omista yhtä saati kahta 20 cm vuokaa..... 

Sovellus alkoi siis tässä vaiheessa.

Tässä se on valmiina esillä päiväkahvilla. 

En halunnut päälle mustikoita, koska ne sotkevat kerman, jollei ole ihan tuoreita pensasmustikoita.

Kahvina Malawi Pamwamba, tuorepaahdettuna papuina, vastajauhettuna.

Päälle sekoittelin Alpron soijamaidosta (maku vanilja) kevyen vaahdon. 

Ja tältä se näytti sen jälkeen kun perhe oli lopettanut. 

Johtuen tilanteesta kakkuvuokien kanssa en rakentanut siihen kuin kolme kerrosta.

Kannattaa kaivaa resepti Hesarista jos kiinnostaa. 

Blue Velvet Cake

Hyvää ja rauhallista Itsenäisyyspäivää!

Allekirjoitan välittömästi aloitteen, jossa Finlandia-hymnistä ehdotetaan uutta kansallislaulua Maamme-laulun sijaan.



(Ei saa ymmärtää väärin: Maamme-laulussa ei ole mitään vikaa, mutta tämä on huomattavasti juhlallisempi ja lisäksi tehty vain ja ainoastaan meille, toisin kuin nykyinen, joka on myös Virolaisten kansallislaulu.)

Lista

Rakastan listoja.
Parasta kaikessa, on se sitten matkalle lähtö, joulun tulo, lasten synttärit tai jotain muuta, on se, kun voi listata asioita mitä pitää tehdä ja sitten suunnitella missä ja miten ne tehdään. Ihan oikeasti. Hullua? Takuulla.

Nyt keittiöstä löytyy paperi, jossa lukee

peruna
porkkana
punajuuret
sipuli
suolakurkut

Muista kuohukerma!!


omena
peruna
sipuli
suolakurkut
pari kermaviiliä

Muun muassa näistä koostuu meidän joulupöytä tänä vuonna....  =D

Ensimmäisestä koostuu rosolli, toisesta perunasalaatti. Ja kaupassa kuljen nuppi turvoksissa siitä, että kahdessa kohtaa lukee suolakurkut ja käyn purkin toisensa jälkeen läpi, että onhan varmasti kaikki.

****
Mun työkaverit uskoo ihan oikeasti, että inhoan joulua ja kaikkia muita juhlapyhiä. Sanottakoon nyt kerralla, että se ei pidä paikkaansa. Joulu on tosin ainoa juhlapyhä, josta todella pidän! Inhoan näitä perussuomalaisia ryyppyjuhlia tyyliin vappu, juhannus ja uusivuosi, mutta pystyn varsin sujuvasti viettämään niitä hyvässä seurassa syöden hyvin ja seurustellen.
Tuo käsitys lienee peruja siitä, että yleensä tarjoudun vapaaehtoisesti töihin noina juhlapäivinä, koska meillä on osastolla pienten lasten äitejä, joiden on kiva saada olla mm. jouluaattona kotona ja koska itselleni joulu on mielentila eikä tietty päivä kalenterista. Jo tuolla aloittaessani sanoin, että meillä ei lapset usko enää joulupukkiin eikä siihen, että äiti olisi kotona. Lisäksi tässä muutaman viime vuoden aikana meillä on vietetty joulua niin eksoottisissa ympäristöissä ja niin kummallisina päivinä, että olen jo sillä todistanut, että se voi olla muutakin kuin puuronsyöntiä ja kinkkua nimenomaan 24.12.

****
Veronpalautuspäivä.
Sattumalta juuri tänään lähden ostoksille. Syynä ei ole palautukset vaan se, että MunaTaxi tulee Saloon juuri tänään. Olen tilannut yhtä sun toista lystiä tälle päivälle joten melkoinen läjä sapuskaa odotettavissa.
Käyn toki samalla vähän katsomassa jos jotain sellaista osuu silmään, mitä perheessä tarvitaan. Olen jo vuosia sitten lakannut ostamasta lahjoja vaan lahjojen ostamisen vuoksi.
Pojalle huutelin äsken yläkertaan tarviiko hän jotain sukkaa, kalsaria tms. mutta vastaus oli, että "anna mielummin rahaa farkkuihin niin haen ne joulualesta" joten saamansa pitää.

Vanhoja ystäviä

Aikanaan muutimme Porvooseen juuri kun minut oli hyväksytty lukioon Lappeenrannassa. Siihen aikaan kaveriporukasta eroaminen otti koville eikä uuden lukion aloittaminen ollut helppoa. Mutta seinänvierusrivissä mun takana istui tyttö, josta oli tuleva yksi ihminen, joka on mun elämässä aina.
Tutustuttiin Päkän kanssa siis silloin, molemmat samantapaisia, kovaäänisiä ja silloin niin kaikkitietäviä. Oltiin kuin se kuuluisa paita & peppu.
Koska mun vanhemmat asui Porvoossa vielä vuosia sen jälkeen kun itse muutin sieltä pois, nähtiin satunnaisesti kun käytiin kaupungissa. Puolisot tutustui ja me tutustuttiin niihin. Vuosien matkalla ollaan oltu tekemisissä lähinnä puhelimen välityksellä, melko harvoin tavattu, mutta aina juttu jatkuu siitä mihin viimeksi päättyi.

Vähän ehkä jopa hetken päähänpistosta heitin reilu viikko sitten idean, että "tulkaa meille viikonlopuksi". Ajatus toteutettiin nyt.
Täytyy sanoa, että en hetkeen pysty palauttamaan mieliin yhtä lämminhenkistä ja helppoa paria päivää kuin tämä. Käytiin koiralenkillä kelissä, joka ei ansaitse tulla mainituksi, syötiin, saunottiin, istuttiin iltaa, pistettiin maailma taas kuriin ja nuhteeseen.

Minä tapani mukaan irrotin kaikki pidäkkeet ennakolta kun suunnittelin ja heittelin kasaan ruokaideoita ja jälkkäreitä. Isolle sakille tekeminen on parasta mitä tiedän.

Saan katsoa olevani ihan törkeän rikas, kun on tällaisia ystäviä! ♥  KIITOS!!

****
Tuohon edelliseen päivitykseen, joka tosin on jo historiaa, luin jostain mielestäni kaikkein parhaiten tuota keskustelua kuvaavan ajatuksen:

If two people who love each other can't be married because of your beliefs, then you can't have a cookie 'cause I'm on a diet.

Tahdon2014

En ole pätkääkään kiinnostunut politiikasta enkä sitä seuraa.
Jotain kuitenkin jää verkkokalvoille ihan päivän lehdistä ja muista uutisvirroista... kuten nyt esim. Päivi Räsäsen viimeaikaiset kommentit sukupuolineutraalin avioliiton vastaustamisesta.

PR vetoaa kannanotoissaan siihen, että se olisi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastainen. Valitettavasti hänen kannattaisi lukea vetoamansa kohta uudelleen, koska siinä nimenomaan ei puhuta sukupuolesta halaistua sanaa.
Oikeus pitäisi olla kaikilla. Ihmisillä. Ihan jokaisella.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklat voi kahlata halutessaan vaikka tästä:

http://www.ihmisoikeudet.net/uploads/materiaali/YK_Ihmisoikeuksien%20julistus.pdf

Joulu tulee

Oli ihan pakko.

Ihan vähän vaan.

Laittaa jo jotain jouluista.

Joulun odotus on se paras ja tärkein, ei itse päivä.

Yksi lempikynttiläjutuista, niin kertakaikkiaan kaunis.

Mökit. Vakiopaikallaan olkkarin lattialla. 

Siirtyvät pöydälle jossain vaiheessa.

Olen tietämättäni ollut trendikäs jo viime vuonna.

On pallovaloja.

Tämä roikkuu yläkerran portaiden ikkunassa.

Koirat odottavat sen alla, katsellen ulos kun olen iltavuorossa.

On sitten joulu tai arki, on ihana tulla kotiin kun joku odottaa.

Edelleen olen onnellinen tästä kirppariostoksesta.

Tikapuut vaan sopivat meidän kotiin, erityisesti valoineen.

Maailman helpoin taatelikakku

Kun se "talvi yllättää", eli autossa on kesäkumit alla (marraskuun lopulla....) ja luet aamulla lehdestä, miten lumisade valtaa maan puolesta päivästä lähtien, on ihan toimivaa, kun kotona on joku, joka ne nastat voi alle heittää. Eilen meinasi tulla vähän kiire aamulla asian kanssa, mutta kummasti sitä selviää monestakin...

Oli täysin suunnitellusti siis vielä liukkaat alla. Ei täällä noita talvirenkaita tarvita muutenkaan kuin 2kk vuodesta, mutta tietenkään se aika ei ole tietystä päivästä tiettyyn päivään. Ajatus oli ollut, että vaihdetaan renkaat nyt viikonloppuna, mutta talvi mokoma pääsi yllättämään tulemalla päivää liian ajoissa.

Illalla oli kaikesta huolimatta jännä paikka lähteä töistä. Vaakkulaisesta ei näkynyt kuin vähän renkaita, kaikki muu oli valkoisen töhnän peitossa, ja itsellä tietenkin melko asialliset vaatteet päällä. Ei siis mitään lumitöihin sopivaa. Sen verran pyyhiskelin oven reunoja, ettei sisälle tippuisi kinoskaupalla lunta, ja avasin oven... mutta ikävä kyllä kaikki muut talviurheiluvälineet oli edelleen kadoksissa. Ei siis lumiharjaa, ei lämppärin johtoa... onneksi löytyi parkkikiekko ja hyvin toimiva kraappa, jolla raavin suurimmat laseista pois. Konepellille jäi 30cm kökö, samoin katolle. Luotin, että lentävät vauhdissa pois kyydistä....
Yli puolet matkasta meni n. 60km/h vauhdilla, sitten lasit olivat sen verran auki, että uskalsi kiihdyttää oikein 70:n. Pääasia, että pääsi ehjänä perille.

Tänään aamulla maailma oli kaunis ja valkoinen. Tykkään lumesta sinänsä. Koiratkin tykkää, tulivat ihan hassuiksi jo lehdenhakureissulla.... MUTTA. Mun selkä ei edelleenkään tykkää a) talvikengistä, joissa on kova suora pohja ja b) liukastelusta.
Joten itseeni tyytyväisenä kovin nokkelasti nakitin homman isoille muksuille, jotka olivat kotona. Ja sen sijaan jäin leipomaan.

Tämä ohje on vanha. Edesmenneen Pirjo-tätini peruja. Hän kävi meillä (muinoin 80-luvulla) ennen joulua ja paistoi muutaman kakun pakkaseen. Sieltä sitten otettiin aina puolikas sulamaan ja nautiskeltiin. Kakku säilyy pitkään hyvänä (meillä ei kyllä säily! Hih!). Jääkaappikylmänä siitä on helppo leikata viipale kahvin kaveriksi.
Koko kakun kauneus on siinä, että taikinaa ei vatkailla eikä tarvitse sotkea kuin yksi kattila sitä tehdessä. Tästä tulee joko rengasvuoka, tai kuten itse teen laiskuuttani, yksi leipävuuallinen. (Inhoan rengasvuuan rasvaamista ja jauhottamista....) Lisäksi aineiden mittojen kanssa ei ole niin markan päälle. Tämä on sellainen "vähän sinnepäin", sopii omalle luonteelleni hyvin.

Jouluinen taatelikakku

1 pkt kuivattuja taateleita (sellainen saippuan kokoinen pakkaus)
2 dl vettä

Laita kattilaan ja pienelle lämmölle. Pilko taateleita pienemmiksi, jätä pehmenemään.

Runsaasti kanelia
Vähän neilikkaa
Kardemummaa
yht. n. 2 dl sokeria (fariini- ja tavallista)
n. 150g rasvaa

Lisää nuo kattilaan kun taatelit ovat olleet jonkun aikaa kiehumassa, väännä lämpö pois päältä mutta jätä kattila liedelle niin sulavat.

2 munaa (riko erikseen lasiin)
kermaviiliä, rahkaa tms. hapanmaitojuttua, yht. n. 1,5 dl

Sekoittele vielä nuokin joukkoon, tässä vaiheessa vaihdoin sekoittimen veitsestä puuhaarukkaan.

kolmisen dl vehnäjauhoja
reilu tl leivinjauhetta
reilu tl ruokasoodaa

Nuo vielä rauhallisesti joukkoon sotkettuna ja paistumaan.
Itse paistan kiertoilmassa 150°C ja sellaisen tunnin.

Mun aika ei ole mun

Eilen uutisoitiin, näyttävästi illalla miten Salon Halikko pääsi (jälleen) maailmankartalle, kun joku ammuskeli poliisiautoa Suomi-konepistoolilla. Että joo. Tervetuloa villiin länteen. Kauas ei tarvi lähteä.

Aamulla luin kuitenkin iltapäivälehdistöstä (joka pitäisi totta puhuen julistaa pannaan...) miten sairaanhoitaja oli joutunut jättämään työnsä järkytyttyään niin raskaasti työtehtävästä, joka oli abortti varsin vanhalle sikiölle. Juttu oli kirjoitettu todella provosoivaan tyyliin enkä yhtään vähättele sen hoitajan fiiliksiä.
MUTTA... ja tässäpä se iso mutta sitten taas onkin: jos pää ei kestä tuollaista, mikä ajaa hakeutumaan juuri tälle alalle ja juuri tuolle osastolle? Jos oma eettinen kanta ei kestä aborttia (uutisessa EI ollut kyse tästä) tai omat vakaumukselliset seikat kieltävät verensiirrot, ehkä ammatinvalintaa olisi syytä miettiä toisenkin kerran,..  ja edelleen: jos tietää ettei halua osallistua "tappamiseen", ehkä on syytä hankkiutua osastolle, jolla se on vähemmän todennäköistä, tai jossa kuolema on "luonnollinen", kuten meillä.

Vaikka pidin ja pidän edelleen sh-koulun pääsykokeiden psykologista osiota ihan pelleilynä, ehkäpä itse koulutukseen ja jopa ennen sitä pitäisi vähän tehdä selväksi mitä se ala itse asiassa on. Jo omasta kokemuksesta, kun noita opiskelijoita pyörittää läpi vuoden (ja kesälöysärit siihen päälle), on tullut havaittua, että monella ei ole mitään käsitystä mitä työ oikeasti pitää sisällään.

Välikommentti yllämainitusta: osa opiskelijoista tulee meille harjoitteluun, joka on heille ensimmäinen sairaalaharjoittelu, asenteella "olen kuule pyyhkinyt takapuolia jo keväällä vanhainkodissa ja olin kesän töissä siellä joten mun ei enää tarvi." Siinä sitten aloitetaan rakentavasti kertomalla, että se perushoito nyt vaan sattuu olemaan se kivijalka kaikkeen muuhun hoitoon, ja ilman sitä paskan pesemistä et muuten letkuta lääkkeitäkään... ja että kierrolla olet käytännössä tohtorisedän/tädin sihteerikkö, jota ei kukaan välttämättä edes kuuntele, ja mitä ikinä sontaa kukaan keksiikään suustaan valuttaa, se on juuri hoitajan niska, johon se kaadetaan.
Sairaanhoitajan ammatissa on glamour kaukana! Ja joka viides viikko osastolle tulee uusi satsi nuoria innokkaita, silmät kirkkaina... ja sitten todellisuus kaatuu niiden päälle. Rankkaa. Toisaalta, osa älyää siinä kohtaa lopettaa. (Osa sitten haluaa edelleen sinne ambulanssiin....  *röhönaurua*, kuvittelevat reppanat, että se on jotenkin coolimpaa!)

Minä tiedän nyt ja olen tiennyt alusta asti, että minua ei saa kilon palasinakaan lapsille töihin. Ennemmin menen takaisin jonnekin Noksua vastaavaan duuniin. Enkä haluaisi tosiaan naisillekaan. En ehkä juuri tuosta syystä, mistä uutisoitiin, vaan yleisesti.

****
Se on mielenkiintoista miten vuorotyöntekijällä ei tunnu olevan koskaan vapaata.
Kun olen iltavuorossa, kuten vaikka eilen, kuitenkin aamupäivällä täytyy hoitaa kotona asiat kuntoon: on pyykkiä, ruokaa, siivousta, talon lämmitystä (takka) ja muuta. Osa niistä hoituu vähän vasemmalla kädellä, rutiininomaisesti. Osaa joutuu joskus vähän pohtimaan.

Se, mistä kilahdin täysin eilen, oli, että kun perheessä nyt sattuu olemaan KAKSI vuorotyötä tekevää, on melko mielenkiintoista, että MINUN iltavuoron aamut kyllä edelleen on täynnä edellämainittuja työtehtäviä, mutta TOISEN iltavuoron aamupäivä voi olla esim. kirjan lukemista, kitaran rämpyttämistä, TV:n seuraamista jne. Koska onhan perheessä VAIMO, joka hoitaa ne muut...  Erityisen mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että tänään tulin aamuvuorosta jääkylmään taloon, jossa ei totisesti ole pyykkiä saati ruokaa edelleenkään hoidettu.  ****kele

Eli logiikka on puhtaasti: mun aika ei ole mun aikaa, mutta sun aika on sun aikaa.

LAKKO!!

****
Odotan edelleen kutsua haastatteluun. Puuh, jännittää.
****
Sairaanhoitopiiri on alkanut melko reippaasti mainostaa mm. Facebookissa talon työpaikkoja. Minusta se on jännää sikäli, että kuten olen tuonut julki, talossa on n. puolet meidän osastosta sijaisia, jotka vakinaistamalla saataisiin heti työllistettyä ja sitoutettua aika monta hoitajaa niihin "mielenkiintoisiin ja antoisiin töihin".
Ai niin, mehän ollaan Salossa, eihän sinne enää ketään palkata kun sairaala ajetaan alas.

Aatoksia matkan varrelta

Marraskuu ei sovi minulle.
Olen huonotuulinen, levoton, väsynyt ja masentunut. Olen yliväsynyt ja se ajaa minut siihen tilaan, etten pysty enää nukkumaan. Tässä parin viikon aikana on ollut pari pelottavaa työmatkaa pimeässä kun olen yhtäkkiä tajunnut etten ole rekisteröinyt mitään koko matkalta....
Stressi ja siitä johtuvat ylikierrokset saivat aikaan myös vähemmän hauskoja rytmihäiriöitä, jotka tiedän vaarattomiksi (mistä senkin muka voisi tietää?) mutta ovat äärettömän epämiellyttäviä. Sitten levottumuus ajoi lopulta eräänä yönä heräämään jo kahdelta, mistä valvoin sitten aamuun ja työvuoroon. Siellä purnasin asiasta työkavereille ja heidän vinkistään nappasin firman lääkekaapista yhden 1 mg Melatonin-tabletin. Illalla kokeilin puolikasta ja yllätys oli melkoinen kun nukuin todellakin 20-5 ilman heräämistä. Käytin tuona kokeiluyönä myös korvatulppia, joten ehkäpä on tullut aika tunnustaa, että ei ole vanhaksi tuleminen....

Kirkasvalolamppuhan on päivittäisessä käytössä, samoin vitamiinit ja lisäravinteet. Koirat pakottavat ulos päivittäin, ja kieltämättä on ollut vaihtelua kun ei ole joka päivä tullut jotain vaakatasossa päin näköä....

****
Karo, rakas Vanharouva, puolittain säikytti lapset. Siitä on tullut luvalla sanottuna laiska, ja koska se osaa teeskennellä huonokuuloisempaa kuin onkaan, se jää monesti kotiin sohvalle kun muut lähtevät lenkille. Tässä oli vaan pari aamua, kun Joonas oli yksin kotona ja oli lähdössä ulos ja kertoi jälkeenpäin ihan tosissaan ajatelleensa tekeekö koira jo kuolemaa kun se ei eväänsä liikauttanut... Saman päivän iltana se sitten toisaalta tuli häntä reippaasti heiluen eteiseen kun me aikuiset kiskoimme tossuja jalkaan.

****
Hain töitä.
Tästä ei sen enempää, mutta olen vastaanottanut sähköpostiviestin, jossa todetaan "olemme vastaanottaneet hakemuksenne XXXX..."

Jännittää. Toiveikastakin. Haluaisin edes haastatteluun.

****
Naistenlehtiä selaamalla voi saada inspiraatiota - tai sitten ei.
Pakko jotain ohjeita on kokeilla, ainakin tietääkseen toimiiko vai ei. Tämä oikeastaan toimi alun ennakkoluuloista huolimatta. Luonteeni mukaan ei alkuperäinen ohje, vaan sovellettu sopivalta osin...

Banaanikahvi kahdelle

pari desiä todella tiukkaa kahvia kylmänä
pakastettu banaani (pakasta se ilman kuoria)
vajaa pari desiä Alpron soijamaitoa, maku vanilja
kanelia

Kaikki blenderiin ja sekaisin.

****
Omakotitaloasumisen riemua: pitäisi miettiä ja päättää haluammeko asua tässä vielä seuraavat 10 vuotta. Onko lähtö jonnekin edessä esim. kahden vuoden päästä kun nuorin lapsi päättää peruskoulun? Siihen liittyen: kannattaako vaihtaa keskuslämmitysmuoto maalämpöön vai pitää nykyinen ja antaa seuraavan omistajan hankkia siitä päänsärky ja ottaa takkiinsa myyntihinnassa?

NYT ei ainakaan voi edes ajatella myyvänsä. Eihän kukaan mitään osta, ja hinnat tulevat alas niin, että tässä jäisi velkavankeuteen vaikka myisi koko omaisuutensa...

*huokaus*

Saatiin kiva tarjous maalämpöpumpusta, kiinnostaakin. MUTTA.... valitettavasti emme kuulu siihen onnekkaaseen keski-ikäisten luokkaan, jolla on parikytätonnia ottaa tosta vaan takataskusta....

(Melkein) Voittajan on helppo hymyillä

Lotta on ratsastellut kaikenlaisissa kisoissa tuolla omalla tallilla. Mitään huikeaa menestystä ei ole tullut, mutta puhtaita ja tasaisia ratoja ja onnistuneita suorituksia kuitenkin. Siitä syystä olikin tosi kivaa ja täysin yllättävää, kun sunnuntaina oli seuran koulukisat, ja siellä jaettiin Seuramestaruus-palkinnot, joista kolmas sija kopsahti Lotalle.

Seura oli hankkinut hienot pytyt ja ruusukkeet. 

Kuvassa myös kouluradan arvostelu, johon ratsastaja itse oli tyytyväinen.

Lotta ja Huima kentällä

Mun muruset, mun sankarit ♥ 

Talkoohenkeä

Olen ehtinyt vuosien varrella kuulua yhteen sun toiseen yhdistykseen. Joskus on enemmän luottamustoimia, joskus vähemmän, yleensä aina on kuitenkin jotain järjestetty ja mukana ollaan oltu. Tämä yhteiskunta tuntuu päivä päivältä rakentuvan enemmän ja enemmän kaikenlaisen kolmannen sektorin varaan. Kun valtion rahat on loppu, ne on loppu. Sitten huudetaan apuun jotain yhdistystä ja sen aktiiveja.

Hiljattain näin taas kerran talkoopyynnön erääseen yhdistykseen, jossa olen ajoittain toiminut mukana. Ikäväkseni huomasin olevani juuri sen viikonlopun töissä, joten osallistuminen oli mahdotonta. Perheestä oli kuitenkin lapsi osallistumassa siihen itse toimintaan. Ja siitäkös tulikin sitten lystiä, kun kotiin tuli pienimuotoinen ilmoitus, että "ne, jotka osallistuvat, ottavat jonkun talkoohomman tai hankkivat yhden perheenjäsenen talkoilemaan, muuten ei tarvitse osallistua". Miten olikaan, juurikin samaisena viikonloppuna Pasi oli lähdössä kertausharjoituksiin, joten meistä ei kumpikaan ollut pääsemässä mukaan.

Tämä samainen yhdistys on nyt joitain vuosia toiminut samoin. Ymmärrän hyvin, että talkooväkeä ei ole helppo saada, ja tuolla lailla saadaan sitoutettua ne, jotka todella tahtovat osallistua. MUTTA, ja tässä on se iso mutta, joka minua kaihertaa:

Kun näitä tapahtumia järjestetään, joku pieni porukka aina päättää keskenään missä ja milloin. Ja ilmeisesti se on suuri salaisuus, koska se tulee julki hyvä jos pari viikkoa ennen itse tapahtumaa. Normaalityöaikaa tekeville tämä ei liene ongelma. Tosin voin kuvitella, että ihmisillä voi olla suunnitelmia viikonlopuiksi eivätkä päivystä vaan odottamassa kutsua....
Olen tuonut asian ilmi useita kertoja, kertonut, että osallistuisin todella mielelläni, mutta minulla on 5/6 viikonlopusta kiinni ja sen yhden voin käytännössä valita vapaaksi, joten jos kutsu ilmoitettaisiin hyvissä ajoin, toivoisin tietenkin aina juuri sitä.

Muissa yhdistyksissä, joissa olen ollut mukana, asia on tehty niin, että lähes kaikki vuoden tapahtumat suunnitellaan vuodelle esim. alkuvuodesta, ja julkistetaan myös silloin. Näin kuka tahansa vapaaehtoinen voi suunnitella itselleen työn, jos haluaa. Tietyt jutut (koirapiireissä) täytyy jopa anoa jo edellisenä vuonna, joten ne tiedetään aina ajoissa.
En pysty ymmärtämään mikä tämän yhden porukan ongelma on, että tietoa pantataan.
Sitten samanaikaisesti huudetaan fb:n sivuilla, että "vapaaehtoisia tarvitaan" ja "talkoohenkeä kaivataan". Jos kyse olisi esim. siitä, että ei saada jotain ulkopuolista tuomaria paikalle, ymmärtäisin, mutta kun kyse on täysin omin voimin tehtävästä hommasta.....

Joten: talkoohenkeä kyllä olisi (tosin päivä päivältä vähemmän) jos yhteistyötä voisi tehdä muutenkin kuin tuo pieni porukka keskenään!

Pataleipä

Minähän leivon lähes kaiken vaalean leivän itse. Ruisleipä ostetaan kaupasta, koska sitä ei vaan kertakaikkiaan pysty tekemään kotona niin, että sitä söisi vielä seuraavanakin päivänä. Olen testannut ja kokeillut noita valmis-sekoitus-pusseja, joihin lisätään vain vesi, ja kyllä, leipä on tosi hyvää. Mutta jostain syystä ne jää tahmeaksi sisältä tai vastaavasti päätyvät niin kuivaksi, ettei niitä ole kiva seuraavana päivänä enää yrittää tehdä.
Siinä siis puolustuspuhe valmiiksi, miksen leivo ruisleipää.  =D

Nyt törmäsin taas netin maailmassa blogiin, jossa oli metka vinkki pataleivälle, eli leipä, joka tehdään kylmään veteen esim. illalla ja paistetaan aamulla ja nimenomaan niin, että sitä paistoastiaa (pataa) lämmitetään todella kuumaksi etukäteen ja leipä paistetaan siinä.
Olen vastaavaa tehnyt ennenkin, mutta jollain tavoin kaiken tohinan keskellä unohtanut....

Mutta veivasin vanhan tutun leipätaikinan kylmään veteen, laitoin jääkaappiin ohjeen mukaan yön yli, ja aamulla sitten uuniin. Ja se todella toimii.

Eli nostin aamulla taikinan pöydälle, uuni päälle 250 asteeseen ja pata uuniin kansineen. (Käytän itse jotain Tupperin muovista astiaa, joka ei varmasti tule ihan yhtä kuumaksi kuin esim. keraaminen astia. Tässä varmasti täytyy katsoa paistoastian mukaan noita lämpöjä.) Vaivasin taikinaa melko runsaalla jauholla ja jätin kelmun alle lepäämään siksi aikaa, että uunissa oli täysi lämpö päällä. Sitten pata uunista, taikina vuokaan ja kansi päälle ja joku 10-15 min. kuumassa, jonka jälkeen laskin lämpöä. N. 40 min. paistamisen jälkeen otin kannen pois ja annoin vielä paistua n. 15 min.

Uskoisin, että mikä tahansa vaalean leivän ohje toimii. Itse muokkaan sitä sen verran, että jätän taikinan melko löysäksi (mitä en tee, jos leivon sen heti), koska jauhot ja ryynit tyypillisesti imee nestettä kun niillä on mahdollisuus olla veden kanssa tekemisissä pitkään. Käytän siis aina leipätaikinassa ruis- tai kaurahiutaleita ja/tai leseitä. Ja minusta tuntuu, että leipä kypsyy helpommin kun taikina on vetelä. Kurjahan se on vähän käsitellä, eritoten, koska kylmä taikina on käsissä ikävän tuntuinen. Mutta kärsimys toki maksaa vaivan kun lämpimän leivän saa uunista.

Hall-ow-een

Happy Hollow's Night!
Pyhäinpäivää siis vietetty Suomessa jälleen. No, me ei tunnetusti varsinaisesti vietetä yhtään mitään päiviä. Tänä vuonna oli ennakolta sovittu appivanhempien syömääntulo, ja ruokalistalla oli Pasin aiemmin syksyllä ampuma hanhi, suppilovahverorisotto sekä värikäs kasvisgratiini. Mulla olis edelleen kuivattuja korvasieniä, mutta kun on neuroottinen niin on neuroottinen.... eli ostin hauskan pussipunaviinin, ja ihan periaatteesta en anna kenenkään syödä korvasieniä JA ottaa mitään alkoholipitoista samalla aterialla.....  joten höh. (Muuten, paitsi hauska, todella hyvää viiniä!!)
Ruoka oli hyvää, sitä riitti ja kaikille maistui. Mun lapset kunnostautui (ilmeisesti tahtomattaan ja vahingossa): paitsi saapumalla hyvissä ajoin paikalle, kukaan ei myöskään vitissyt niistä suppilovahveroista risotossa, koska sienirisotto ei kuulu mun lasten lempiruokiin. Hihi!

Muuten tää koko pyhäinpäivän vietto kuuluu aihepiiriin, jota jaksan ällistellä. Suomalaiset juhlapyhät kun tuntuu olevan yhtä surkeutta ja hautausmaalla käyntiä. Mietitäänpä: loppiaisena mennään haudoille, pääsiäisenä mennään haudoille (ehkä suklaat poskessa mutta kuitenkin), vappuna ja juhannuksena otetaan niin hirveä känni, että saa pelätä itse päätyvänsä hautausmaalle, pyhäinpäivä ja joulu taas perinteiden mukaan juostaan hautausmaalla. Minkälaisen käsityksen lapset saa juhlapyhistä tällä logiikalla?? Ettei mikään saa olla kivaa, vaan aina ravataan sytyttelemässä kynttilöitä hautausmaalla (erimerkkisissä sateissa tyypillisesti....) ja ainakaan naapuriin/kaverin luokse ei voi mennä eikä ketään kutsua meille, koska tää ihmeellinen pyhitetty juhlapäivän rauha tarkoittaa vaan sitä, että pidetään yhdessä tylsää??
Henkilökohtaisesti inhoan jenkkimeiningin tänne väkisin raahaamista. Kaikki Ystävänpäivät (haloo, Valentine's Day EI tarkoita mitään kavereita!!!) ja Halloweenit.... mutta ehkä niissä kuitenkin on se tarvittava piristys ettei elämä olisi yhtä sateessa hautausmaalla rämpimistä.

****
Marisenpa tässä ohimennen toisestakin aiheesta kun vauhtiin pääsin.
Otetaan yksi naisvaltainen työpaikka, fakta, että puolet väestä on sijaisia (itse lukeudun tähän), joilla ei ole koskaan kerrottu etukäteen jatkuuko sijaisuus ja miten pitkään, ja halu suunnitella omaa elämäänsä eteenpäin yli 3 kk. (Esim. tällä hetkellä mulla on sopimus vuoden loppuun. Tiedän, että pyhistä ja listateknisistä syistä saan työvuorot vähintään 1.2. saakka, mutta sen jälkeen kaikki on udun peitossa. En ole millään tavoin huolissani, "tiedän" saavani jatkaa taas vähintään kesän yli, koska osasto pyörii sijaisten voimin kun vakansseja vaan ei ole riittävästi. Mutta tietyllä tavalla on kuitenkin tylsää koko ajan alitajuisesti joutua asiaa vääntämään ja miettimään mihin asti seuraava paperi kirjoitetaan.)

Kuten mainitsin aiemmin, lähdemme ensi kesänä tervehtimään mun vaihtariperhettä esihistoriasta. Minusta asia on huikea, olen jo nyt täpinöissäni ja odotan sitä todella. Mainittakoon, että matkaa suunnitellessa olin yhteydessä valtameren taakse ja ehdotin heille ajankohtia, joista he valitsivat sen, mikä vastaanottajapäässä toimisi parhaiten. Siellä kun on n. 20 ihmistä, joita asia koskettaa, ei voida vähätellä sitä, että heilläkin on oma elämä.
Suurisuisena hölöttäjänä tietenkin kerroin töissä tulevasta matkasta. Siitä taas seurasi eriasteista nurinaa ja kommenttia, että "yleensä reissut varataan silloin kun kesäloma-ajankohta on tiedossa eikä varata ensin reissua ja vaadita sitten lomaa siihen ajankohtaan". Olin typertynyt!
Pohdin nyt puolivakavissani, että pistän sopparin tauolle tuolle ajankohdalle, jolloin kenenkään ei tarvitse kiukutella, että saan valita lomani yli 6 kk etukäteen. (En tiedä mitä sitten seuraa kun perheessä on rippijuhlat. Jos lomakuukausi määräytyy esim. kesäkuulle sinä vuonna ja konfirmaatio on vaikka 15.7., pitääkö niitä juhlia etukäteen??)

Elämme siis jännittäviä aikoja. Kai?

Kesäloma keskellä synkintä syksyä

Vietin tosiaan viikon kesälomaa tässä lokakuun lopulla. Alunperin suunnittelemattomasti (pikkupikku virhe pomon taholta kesän lomissa...), mutta kun niitä lomapäiviä jäi käyttämättä niin paljon, ajattelin ettei pieni breikki tekisi pahaa - eikä totisesti tehnytkään. Olen tämän yhden viikon loman jälkeen ehkä rennompi kuin kahden viikon kesäloman jäljiltä.

Koska suunnittelin loman tietoisesti viikolle, jolloin muksut ovat jo koulussa oman lomansa jälkeen, en suunnitellut yhtään mitään tekemistä. Ajatus oli, että vietän suunnilleen päivät kalsareissa sohvalla, luen, leivon, teen lenkkejä ja olen vaan. Pasi piti pari erillistä päivää pekkasia sopivasti tällä viikolla ja teimme pari patikointiretkeä Teijon luonnonpuistoon. Ensimmäisellä kerralla pakattiin ihan lounaseväät mukaan, pidettiin parikin taukoa ja nautiskeltiin oikein tosissaan. Keli ei ollut kaunis, mutta sitä vähemmän tien päällä oli väkeä ja rauhassa saimme mennä. Reitistä tuli oikein kiva: Luontotalon parkista ensin Roosinniemen ohi Vicksbäckinlahdelle (2,7 km), jossa aamukahvit, siitä tarkoitus oli vaan mennä järven ympäri, mutta kun asuntojen ja mökkien valot näkyivät jo aamukahvipaikalle, pidennettiin sitten ns. hiihtoreitille.. ja sieltä pientä polkua pitkin jonnekin, joka sattui olemaan Endalin laavu (+3,6 km). Siellä lounas, toiset sumpit ja rauhassa takaisin. Koko päivän reitin pituudeksi tuli reilu kymppi, Endomondo alkoi vähän temppuilla eikä mm. mitannut viimeistä pätkää ollenkaan toisin kuin Pasin SportsTracker, joka kertoi sen olleen 3,7 km.
Karo alkoi vähän väsähtää viimeisellä pätkällä, mutta ikänsä huomioon ottaen hienosti se pärjäsi. Edua nyt ei voisi väsyttää mikään kun vapaana sai nuuskutella ja välillä vähän karkkia ja kehuja....

Aamukahvi Vicksbäckinlahdella

Lounas Endalilla.

Oltiin fiksuja ja pakatiin mukaan taukofleece. Tuulitakki sai kuivua tuulessa eikä ollut kylmä.

Toisen kerran otettiin suuntimaksi Nenustannokka tuossa ihan lähellä. Siellä käytiin kerran jo talvella, mutta löydettiin Luontotalolta kiva kartta, jossa oli merkityt reitit, ja kartan perusteella päädyttiin lähtemään päiväkahville Kalasunttiin.... Reittivalinta meni Laviakallion yli, ja vasta oikeastaan siellä havaittiin, että mitään taukopaikkaa ei olekaan ennen Kalasunttia. No, 8 km taivalluksen jälkeen kahvit kyllä todella maistui. Koirille oli mukana possunkorvat ja mieluusti niitä rouskuttivat kalliolla. Tosi kaunis paikka. Harmi vaan, että se varsinainen laavu ja taukopaikka oli salmen väärällä puolella. Tai väärällä ja väärällä, mutta veneet olivat lukossa ilman airoja...  Vaan loppu hyvin ja kaikki hyvin. Kahvit tuli juotua, suklaakeksiä pureskeltua ja takaisin käveltiin tietä pitkin. Tuo kasi oli mun jaloille maihareissa vähän liikaa..... mun surullisenkuuluisa vasen jalka kun ei kestä juuri mitään kenkiä. Ja alkuviikon patikoinnin jäljiltä jalat (ja selkä) oli vähän heikossa hapessa noiden kenkien takia. Rakkulalaastari on kovaa kamaa, samoin Magnesium vaikkei se noihin kipuihin jalkojen ulkosivuilla autakaan.....

Joku on vähän riemuissaan Nenustannokassa

Kalliolla kahvilla, laavu olisi salmen tuolla puolen.

Joka tapauksessa olen loman aikana siis rentoutunut suuressa määrin. Leipomaankin ehdin jotain, mutta siivoamaan en ryhtynyt. Takkatulta olen poltellut ja nautiskellut hyvistä kahveista harva se päivä.

Viikon loppu huipentui sitten siihen, että lentoliput ensi kesän reissua varten on sähköpostissa. Lähdemme siis tapaamaan tuota ihanaa vaihtariperhettäni yli 25 vuoden jälkeen. Melkoista!!! Nyt jo jännittää ja erityisesti lento Pariisin kautta lyhyellä vaihdolla. Laukku/laukut toivon mukaan löytävät perille ennen paluulentoa.... samassa koneessa ei takuulla tule. CDG on kuuluisa siitä ettei siellä pystytä siirtämään laukkuja koneesta toiseen, nimim. edellisen kerran jäivät sinne 2009 jouluna. Silloin kotimatkalla.

Ja teinpä yhden kivan ostoksenkin tällä viikolla. Tai ostanut olen jo aiemmin mutta posti toi suloisista suloisimman kotiin...

Munala. 

Ostan munat MunaEggsPressiltä eli munataksilta. Kerralla eilen munittuja enemmän. Tässä niiden kelpaa asua aina odottamassa seuraavaa kuormaa.

Ensi vuonnakin taidan suunnitella kesälomia vähän pitkin vuotta. Tästä jaksaa taas kummasti. Seuraava pätkä joulukuun alussa.

Käyttäytymisestä

Lastenvihaaja täällä hei.
Tällä viikolla eri iltapäiväjulkaisut ovat kirjoittaneet, miten jossain Citymarketissa myyjä joutui pyytämään miestä poistumaan kera kiljuvan lapsensa, kun tenava oli vartin verran raivonnut leluhyllyllä.
No, tästäkös nousi somessa elämää suurempi äläkkä: "ne on niitä lastenvihaajia, jotka tykkää ettei kullannuppujen kiljunta kuulu ruokakauppaan" tai että "mitä hittoa ne aikuiset sinne leluhyllylle menee".

Joo, nimeän itseni ensimmäisenä täten lastenvihaajaksi. Perustelen asian sillä, että minusta kauppaan ei ole pakko mennä silloin kun tenava on juuri haettu päivähoidosta, hän on väsyneemmillään tai muuten hetki on altis. Ja väitän, että jokaikinen vanhempi tasan tietää milloin se oma rakkauspakkaus on juuri tässä mielentilassa, että kauppareissu voi olla huono idea.

Kyllä, mulla on ollut tarhaikäisiä, ja olen heidän kanssaan mennyt kauppaan suoraan töistä/hoidosta. Ja kyllä, jos joku heistä on saanut primitiiviraivarin jonkun hyllyn vieressä, olen kantanut kiljuvan kakaran autoon jäähylle ja ehkä palannut maksamaan ostokseni yksin. Tai jättänyt ostokset tekemättä, pyytänyt ehkä kaupan henkilökuntaa ajamaan sen mun kärryn hetkeksi kylmiöön ja vienyt lapsen kotiin isänsä hoiviin ja palannut...
Toki se on raivostuttavaa, ja olen takuulla ollut itse naama norsunperseellä tällaisen tilanteen kanssa. Mutta silti, minusta vähimmäisvaatimus on, että jokainen vanhempi kasvattaa omat pentunsa eikä odota, että joku kaupan henkilökuntaan kuuluva joutuu tulemaan sanomaan asiasta. Ja jos kakara kiljuu VARTIN, se on viisitoista (15) minuuttia.... hei haloo.
Kylläkyllä, kaikilla ei ole sitä isää kotona ja on yksinhuoltajia ja voi %¤#"¤%.... en minä sentään ihan elämästä vieraantunut ole. Jos kuitenkin jotain suhteellisuuden- ja tilannetajua??

Mitä tulee väitteisiin, ettei sinne hyllylle ole pakko mennä kuuntelemaan, niin kyllä se isossa kaupassa raikuu melko railakkaasti muuallekin. Ja voihan olla tilanne, että pitäisi löytää joku lahja omien lasten juttuihin tms. jolloin sinne nimenomaiseen hyllyväliin on asiaa.

En ymmärrä nykypäivän vanhempien ajattelurakennetta: lapsiperheillä pitää olla oikeudet tehdä ihan mitä tahansa missä tahansa. Sanopa ravintolassa naapuripöydän vanhemmille kun niiden 3-vuotias on aikansa roikkunut teidän pöydän pöytäliinassa, että "voisitko katsoa ettei tuo lapsi kaada näitä laseja/kynttilöitä/kuumia astioita päälleen", niin johan tulee haistattelua ja kommenttia siitä miten lapsia vihataan ja lapsiperheiden pitäisi olla näkymättömiä.

Ymmärrän päivä päivältä paremmin miten tietyt matkatoimistot, lentoyhtiöt, ravintolat jne. järjestävät näitä lapsivapaita päiviä/viikkoja/matkoja/hotelleja/reissuja. Kun lapsiperheelliset eivät näköjään itse ymmärrä ajatella asiaa kenenkään muun näkövinkkelistä.
Kaipa ne tenavat sitten ovat niin herroja ja hidalgoja heti pienestä pitäen.
Hirvittää ajatella mihin tämä maailma menee näiden kanssa kun eivät joudu missään vaiheessa oppimaan mitään pettymyksistä tai minusta yleisistä ja normaaleista käytöstavoista.

Olen itse kasvattanut kolme lasta. En nyt tähän hätään pysty kysymään heiltä mitä ovat mieltä, onko kotikasvatus ollut yhtä natsimutsin yksinpuhelua. Mutta heitä on viety ravintolaan, elokuviin, kauppaan ja muihin paikkoihin, ovat olleet lentokoneessa (kaksi jopa hyvin pieninä) enkä ole juurikaan joutunut kokemaan anteeksipyytämisen tarvetta kanssaihmisiltä, että mun lapsi ei osaisi käyttäytyä. Toisaalta olen hakeutunut niistä tilanteista aina pois ITSE.

Ja ei, mun lapset ei todellakaan ole saaneet kaikkea, hyvä jos jotain. Heillä on edelleen varsin tiukat kotiintuloajat, vaatimukset mitä kotitöitä tarvii tehdä, olen aina edellyttänyt ikätason mukaan juttuja, jotka kuuluvat heidän hommikseen 100%.
Tällä hetkellä heistä jokainen tekee ruokaa, pesee pyykkiä, siivoaa, hoitaa koirat (viimeinen tarvittaessa). Voin huoletta lähteä kahdeksi viikoksi Thaimaahan ja jättää lapset kotiin ja luottaa siihen, että täällä ei ole vuosisadan bileitä, joissa kämppä on rikottu, koirat tapettu tai päästetty karkuun ja talon viinat juotu.

***
Ja seuraavaksi joku perustelee asiaa, että "kyllä vielä enemmän häiriötä aiheuttaa juopot ja meluavat aikuiset"...
No joo, takuulla niinkin. Mutta tässä olikin kyse LAPSIperheistä ja siitä, että LAPSEN sallitaan tehdä ihan mitä tahansa. Jos idiootti aikuinen huutaa kaupassa, toki hänellekin voi (ehkä riskillä?) käydä sanomassa, että "koetapa kuule olla vähän hiljempaa, tää ei ole sun olkkari"...

Ja sanonpa vaan, että ehkä se kiljuva aikuinen on se, joka on kiljumalla saanut tahtonsa läpi kakarana - vaikka sitten sillä leluhyllyllä. Eli siinä tapauksessa, että se rääkyvä pentu poistettiin kaupasta, ehkäpä meillä on 30 vuoden päästä yksi rääkyvä aikuinen vähemmän?

Holhousvaltio

Voi ruma sana tätä holhoavaa valtionjohtoa.
Että uutisten mukaan yksityisiltä bloggaajilta kielletään käyttämästä blogeissaan sanoja viski ja/tai olut (merkin nimellä) jos liittyvät siihen, että bloggaavat viski-olut-exposta.
Pohjois-Koreassakin taitaa olla näillä näkymin jo enemmän sananvapautta ja vähemmän vahtimista....

Käsi ylös, kuinka moni ostaa kaljaa siksi, että Hesan kaduilla kulkee suloinen kahden hevosen vetämä vankkuri, jossa lukee Koff? Kuinka moni siirtyy suoraan siideriin ajaessaan Laitilan ohi ja nähdessään vesisäiliön, jonka kyljessä on logo "Kukko"?

Saunakoira, pinkki päivä ja niin edelleen

Toi Edu on sitten hauska.
Siinä on ajoittain jotain ihan liian inhimillistä... se on kuitenkin vain koira.
Tällä viikolla olen ehtinyt saada sydämentykytyksiä ja toisaalta ollut niin iloinen sen kuuliaisuudesta.

Jonain aamuna (eilen?) lähdin hakemaan lehteä heti viiden jälkeen. Koska lähden töihin, avasin portin ja jätin sen selälleen. Tulin lehden kanssa sisälle, laitoin teetä tippumaan ja menin takaisin terassille huhuilemaan pika-pissalla olevia nelivetoisia. Edu seisoi metrin päässä avoimesta portista ja nuuski jotain, Karo oli jo vähän kuin tulossa.... kun ihan lähinaapurista tulee mäkeä alas naapurit kolmen (uros) Suomenlapinkoiransa kanssa. Ehdin tajuta, että siitä tulee ihmisiä ja koiria kun Minna jo huikkasi moit ja joku heidän koiristaan haukkui pari kertaa. Inahdin "Edu" kun havaitsin, että se seisoo kyllä pää pystyssä mutta ei tee elettäkään liikkuakseen mihinkään, ja totta puhuen lähti tulemaan sisälle kun naapurit olivat vielä jotakuinkin kohdalla. (Normaalioloissa eli päiväaikaan väitän, että se olisi ampunut portista jonkun uroksen kimppuun ja riita olisi ollut kovaääninen ja melkoinen.)
Myönnän, että polvet löi kirjaimellisesti loukkua kun menin pukemaan. Tilanteessa oli ainekset todella pahaankin.

Toisaalta eilen iltapäivälenkillä heti pururadan alkupäässä oli täytynyt kävellä juoksuinen narttu, koska mikään muu ei saa tuota niin täpäkäksi ja vetämään remmissä ihan kahelina kahta puolta tietä. Tovin pohdin uskallanko päästää irti, mutta kokeilin onneani.... ja toki vislauksella ja tiukalla komennolla se tuli aina viereen vaikka hölkkäsikin taas kiireessä haistelemaan reittiä eteenpäin. Vähän levoton lenkki toki tästä syystä, enhän tiennyt onko se narttu jossain lyhyenkin matkan päässä edellä... plus että väkeä oli liikkeellä. Otinkin koirat jossain vaiheessa kiinni kun jengiä tuli joka suunnalta. Siinä, kytkettynä, tuli pari puolituttua täysin meille vieraiden koirien kanssa vastaan, ja siirryin vähän pusikon puolelle kun näin, että flexissä tullaan ja koko pituudelta. Otin molemmat aika lyhyelle ja tiukasti käskin "ohita" ja "jätä". Toinen naisista alkoi päästää koiraansa liki vaikka erikseen sanoin "älä anna sen tulla" mutta hyvin vaatimatonta murinaa kummempaa ei irronnut. Ilahduttavaa! Samoin pari muuta puolituttua koiraa ohitettiin hyvin vähäeleisesti.
Joskus se yllättää niin positiivisesti! (Myönnettäköön, yleensä aina.)

Tänään istuin sohvalla kirjan kanssa ja Edu makaili jaloissa. Tyytyväisenä, vatsa täynnä.
Laitoin kirjan pois ja sanoin "mentäiskö saunaan". Sana, jonka se tietää. Sillä sekunnilla se oli korvat pystyssä seisomassa ja menossa. Se odottaa aina alaeteisessä kun haen pyjaman ja tulee sitten kylppäriin. Kävin heittämässä alkulöylyt ja tulin suihkuun. Siinä vaiheessa se siirtyi hiukan loukkaantuneen oloisena eteiseen, josta kuitenkin tuli heti kun suihku oli kiinni, takaisin.

Ylimmälle lauteelle. Syvä huokaus. Tyytyväinen Pikkukoira.
Aina sama juttu. Saunassa ollaan totisia, vakava paikka. Ei saa koskea.
Kun Pasi tuli ja kaatoi vähän olutta löylyveteen, se tuijotti ensin tiukasti löylykiulua. Kauha ei noussut juottamaan, joten pakko vaivautua itse hyppäämään alas ja juoda. Se lopsottaa aikamoisia määriä löylyvettä, oluella tai ilman. Ja takaisin lauteelle. Leveästi.
Sitten pitää jäähtyä, minä istun alakerran portailla (ulkona) ja Edu tekee arvokkaan lenkin pihan ympäri, tarkistaa, että kaikki on reilassa ja tulee kiireesti takaisin. Usein se tulee uudestaan löylyyn, parikin kertaa.
Hupaisa tyyppi.

Tunnelmapala

Yleensä on ehkä enemmän tämän näköistä. 

Viime aikoina olen saunonut aina pelkässä kynttilänvalossa.

***
Tänään (jälleen!! kuten noin joka toinen viikko läpi vuoden kaikesta hypestä päätellen!) on ilmeisesti jokin rintasyöpäkampanjapäivä. Ainakin jengi näytti vouhottavan pinkistä ja näin töissäkin ihmisillä pinkkejä juttuja päällä.
Hyvä asia takuulla. Onhan se kuitenkin tauti, joka koskettaa tätä nykyä joka kolmatta naista Suomessa ja takuulla vaan lisääntyy.
MUTTA... kun ihan lähituttavapiirissä on ihminen, joka sairastui, ja sanoi noin vuosi sairastumisensa jälkeen, että "se on kuin märkä rätti päin näköä kun siitä vouhotetaan. Sitä tautia ei pysty unohtamaan muutenkaan, siitä ei tarvitse muistuttaa joka käänteessä." Tuon jälkeen itsekin pohdin asiaa ja on pakko olla samaa mieltä.
Kun en ymmärrä mitä tällä Pinkki-kampanjalla haetaan? Miksi rintasyöpä? On niitä muitakin, vaarallisempiakin ja huonommin havaittavia. Miksei ole kampanjaa "lähde colonoskopiaan" koska suolistosyövät yleistyvät myös räjähdysmäisesti?

Juu juu, minulla on töissä kynätaskussa kiinni jostain kultasepänliikkeestä ostettu pinkki "nauha", metallinen. Tottakai tietoisuus on hyvästä. Mutta kun en tiedä miksi juuri tämä tauti, miksi koko ajan.
Annan mielelläni puhua itseni ympäri vouhottamaan asiasta, jos jollakulla on hyvät perustelut.

(Annan myös mielelläni puhua itseni ympäri hyväksymään HPV-rokotteen, jos jollain on parempia perusteluja kuin se, että THL on se hyväksi havainnut. Siitä laitoksesta olen jo aiemmin mielipiteeni tuonut julki.)

Jenkkimuistoja

Isä ja EL ovat kiertäneet vähän Jenkkilää...  ja poikkesivat sitten mun vaihtariperhettä tapaamassa.
Vastaanotto oli ollut erittäin lämmin ja olivat aivan ihmeissään miten 25 vuoden jälkeenkin voidaan olla noin ystävällisiä ja ottaa avosylin vastaan.
Joni lähetti pari kuvaa.... *huokaus*

Penny, Joni, EL ja Kitty (Mom)

isä, Brendan, Linzie, Joni, EL

Perheessä siis Kitty & Whit, vanhemmat ja silloin pois-kotoa-asuvat isosiskot Penny ja Darleene ja kotona asuvat pikkusiskot Joni & Jandi. Brendan & Linzie on Jonin lapsia.  KÄÄK! 

Haikeaa ja ikävää... Jonin kanssa ollaan nähty jälkeenkinpäin, ovat käyneet Suomessa. 

Nyt on ihan pakko päästä käymään tuolla. Kitty on haurastunut ja kutistunut kolmasosaan entisestä itsestään, on tehty maksansiirto ja laitettu sydämen tahdistin jne. Ikää alkaa olla.

Whit taas Alzheimerin kourissa....  =( 

***

Mulla oli totisesti kultalusikka suussa kun vaihtariperhettä valittiin. Uskomattomia ihmisiä!! Niin rakkaita. ♥ 

Yövuoron krapulaa....

Tulipa valvottua. Töissä nimittäin.

***
Kun aloitin tuolla sisätaudeilla, 3.12. itse asiassa, tuli melko ensimmäisinä päivinä jotain puhetta itsenäisyyspäivästä ja jotain niistä linnan juhlista ja siitä miten osa ei halua olla töissä iltavuorossa jne.
Silloin eräs nuori hoitaja-kollega heitti kommentin, joka ihan vakavissaan pisti ajattelemaan joko sitä miten hänet on kasvatettu tai sitä mistä nämä ajatukset kumpuavat. Myönnän, että ennakkoasenne rakentui pitkälle tästä syystä ja että asenteeni oli ja on negatiivinen.
Eli "mä en tajuu mitä väliä jollain itsenäisyydellä on, koska jokainen meistä on vaan kasvatuksensa tulos ja se nyt on ihan sama minkä maan nimen alla meidät olis kasvatettu..."
Jätän kommentoimatta asiaa enempää, lukija pohtikoon mielessään mitä tykkää.

Valvoin ekan yön ko. henkilön kanssa. Meillä on työasioissa ollut erimielisyyksiä aiemminkin ja tiesin, ettei yöstä tule kovinkaan miellyttävä seuran osalta. Kaikkien kanssa EI ole pakko olla paras kaveri. Työasioissa tulen hänen kanssaan toimeen ilman ongelmia, mutta en halua olla tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä mitenkään esim. siviilissä, joten kun yöllä on tavallista enemmän aikaa seurustella, on hieman kiusallista kun ei halua seurustella toisen kanssa.
Kuten sanottu, työasiat sujuivat, kun jätetään huomioimatta, että olen eri mieltä monista käytännöistä, joita ko. ihminen toteutti. (Sanottakoon, että kun ihminen päätyy sairaalaan, hän on oletuksella "sairas". Minusta tällainen ihminen ansaitsee oikeuden nukkua yönsä ilman, että häntä käydään härkkimässä useita kertoja yön aikana esim. verenpainemittarin kanssa....  Osastolla on tapana mitata RR useita kertoja vuorokaudessa mutta kerroista mikään ei ole yöllä eikä potilaan vointi antanut ymmärtää, että se olisi ollut tarpeen. Minun mielestäni.)

Muuten oli äärettömän rauhallista. Tätä en etukäteen tiennyt, mutta olin pakannut mukaan puikot ja lankaa ajatuksena veivata sukat (jotka totta puhuen lupasin Ronjalle jo vuosi sitten....)
Ja syntyihän sitä. Olen viimeksi harrastanut moista ehkä 90-luvulla, joten vähän päänvaivaa tuotti mm. kantapää.... mutta siinä ensimmäisen yön järjettömässä väsymyksen tilassa niiden silmukoiden noukkiminen oli jotenkin simppeliä. (Toisena yönä, vähemmän väsyneenä se oli heti vaikeampaa!! Huvittavaa.)

Lankana 7-veljestä, joka on valmiiksi tuollainen riemunkirjava. 

Työ on tehty isoilla puikoilla, jolloin neulos on löysää. Idea oli tehdä nukku-sukat, joiden pitääkin olla löperöt ja "viileät". 

***

Tänään, toisen yön jälkeen (yhtä rauhallista, toinen sukka), lähdin melko pian heräämisen jälkeen lenkille. Koirat oli olleet koko pitkän aamupäivän pellolla riekkumassa ja olivat takuulla ryytyneitä. Edu kuitenkin oli heti valmiina lähtöön kun kiskoin tossuja jalkaan.

On se ihanaa, kun on aina lenkkikaveri. Ei näistä vuoroista selviäisi jollei vähän haukkaisi happea ja koettaisi palata normaalirytmiin.

Pikkukoira on nyt ansainnut leponsa, ensi yönä se saa luvan kanssa tulla mun viereen.  =)

Syksy saapuu

Se vanha biisi, jossa veisataan, että "läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, kaipuun kaljakori kilisee, mua oottaa ikävistä ikävin, marraskuu..." pitää niin paikkansa.
Osa syksystä on ihan kaunista, mutta inhoan, vihaan ja tulen epätoivoiseksi, kun on pimeitä aamuja, pimeitä iltoja, sateisia ja harmaita päiviä, pyykkiä ei saa kuivaksi missään, mikään ei huvita, tuulee niin, että tukka irtoaa päästä ja yök yök yök....

FB:n kaverilistaa ihmettelin.
Mulla ei ole enää mitään tekemistä oikeassa elämässä kenenkään niiden kanssa, jotka ovat mun "kavereita" vaan siitä syystä, että meillä on koira. Jäinkin miettimään kaikkien niiden poistamista, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä oikeassa elämässä viimeiseen vuoteen. Niitä on rapiat toista sataa.
Toisaalta oma perhe, työkaverit ja tietyt ystävät - niiden kanssa olen tekemisissä ilman naamakirjaakin, joten miksi nähdä vaivaa ja roikottaa niitä siellä?
Jotain vanhoja (paino sanalla vanhoja, vuosien takaa) kavereita toki on, ja heidän kuulumisiaan on kiva lukea.
Alan vaan kaiken kaikkiaan kyllästyä koko ideaan. Suurin osa niistä ihmisistä, jotka kommentoi jotain mun kirjoituksiin, ei oikeassa elämässä ole niitä, joihin voisin luottaa totuuden hetkellä. Sanotaanko näin: niistä tuskin kukaan tulisi mun hautajaisiin.

(Ai synkällä mielellä?)

Kasvihuone on tyhjennetty, kesäkukat haudattu kompostin uumeniin ja terassi siistitty.

Ronja kanssa tehtiin muutama karjalanpiirakka. 

Joku otos piskeistäkin. Poikkeuksellisesti julkaisen jotain. 

Olivat jahdissa (lue: iltalenkillä) ja sattumalta haulikon kantaman päähän osui rusakko. 

Duu-duu nouti sen kuin vanha tekijä. Jaksan edelleen ihmetellä mitä tuosta koirasta olisi tullut osaavissa (ja viitsivissä) käsissä. 

(Ehkei ainakaan sitä tekosyytä sanoa irti toistasataa "kaveria".... )

Perniöstä ja Perniöläisistä - rakkaudella

Taustaa: olen muuttolaatikkolapsi. Olen pisimmillään asunut yhdellä paikkakunnalla 4-11 -vuotiaana, muuten olemme muuttaneet n. 3-4 vuoden välein. Eikä muutot ole olleet mitään naapurikortteliin muuttoja vaan välimatkaa on ollut aina satoja ellei tuhansia kilometrejä (myös maasta toiseen). Ehkä tästä syystä tunnen itseni siltä osin kotoisaksi missä tahansa. Puhu(i)n sujuvaa Etelä-Karjalaa (mie, sie) ja toisaalta nyt pärjään Varsinais-Suomalaisella määkimisellä, jos en siitä aina niin pidäkään.

****

Muutimme Perniöön, jos en ihan väärin muista, 17.4.1997. Asunto oli pieni rivitalokaksio, isot lapset olivat 2,5v ja 6 kk. Pasi jäi Helsinkiin tekemään loppusiivousta ja tuli muuttoautolla, me ajoimme lasten kanssa edellisenä iltana uuteen kotiin, ja nukuimme pelkillä patjoilla lattialla kämpässä, jossa oli todella kylmä....  (Lämmitys kytkettiin päälle vasta kun tultiin ja sen ensimmäisen illan Ronja oli toppahaalarissaan ja Joonas leikki myös ulkovaatteissaan....)

Ensimmäisiä muistikuvia tästä kylästä: työnsin rattaita tuossa kylän keskustassa olevalla sillalla, Ronja nukkui ja Joonas seisoi potkulaudan päällä. Joku minulle ventovieras mies, siististi pukeutunut, hymyilevä, pysäytti meidät, kurkisti vaunuihin ja tokaisi: "minä tiedän kuka tuon lapsen isä on" ja jatkoi matkaansa. En muista toivottiko hyvää jatkoa tai mitään. Muistan vaan miten hämmentyneeksi tunsin itseni. Jälkeenpäin olen ajatellut "niin minäkin, mutta mahdammeko puhua samasta miehestä"?

Sittemmin tutustuin muutamiin ihmisiin, kävin äiti-lapsi kerhossa, kirjastossa, apteekissa, virastoissa jne. Pikkuhiljaa havaitsin, että kaikki tuntee toki apinan, mutta apinakin alkaa tunnistaa ihmisiä. Epä-Varsinais-Suomalaisittain täällä otettiin minusta hyvin vastaan. Vaikka joku näkikin vaivaa pudottaakseen vähän maan pinnalle ja sanoi "Perniöläiseksi tullaan siten, että teidän lapsista joku menee naimisiin Perniöläisen kanssa ja saa lapsen, se LAPSI on sitten Perniöläinen"....  

****
Tänään aamulenkillä koirien kanssa. Menomatkalla tärkeä rouva siistissä jakkupuvussa kävelee keskustaan päin, toivottaa huomenta ja nyökkää ohikulkiessaan. Pururadalla lukuisia iloisia lapsia, tohkeissaan suunnistamassa ja huutelevat toisilleen "missä on 11", "näkikö joku kutosen"... ja sitten "ai moi" meille... (Ei, en tunne näitä lapsia mutta tervehtivät, koska niin on opetettu.)
Vastaan tuli sauvakävelijä-pariskunta, muuten emme tunne, mutta joka-aamuiset huomenet toisillemme toivotamme hymyillen, sitten tuttu lenkkeilijä, jonka kanssa vaihdan kuulumisia puntilla, myöhemmin vielä koiranulkoiluttaja-tuttu Sissi-labukan kanssa (ainoa koira, jonka Edu hyväksyy), ja juuri ennen isän risteystä kolme rouvaa, joiden kanssa vaihdamme aina kuulumiset tien päällä. Koiranomistaja asuu siinä isää vastapäätä ja jäi leskeksi joitain vuosia sitten. Heistä on aina hullunkurista, kun menen aamukahville lenkin jälkeen (isälle) ja siitä vitsaillaan, läpi talvenkin.

Jos jotain sattuisi, kuka tahansa näistä "vieraista" ihmisistä olisi valmis tarjoamaan apuaan.

Hymyilen leveästi kun kuljen kotiin. Ehkä meillä ei ole varsinaisia sydänystäviä täällä, eikä kovin montaa tuttavaperhettä joiden kanssa olisimme paljon tekemisissä, mutta nämä ihmiset ovat jotenkin sitä "omaa laumaani", tuttuja ja turvallisia. Me tunnemme (ulkonäöltä) ja meidät tunnetaan.
Toisaalta voin luottaa siihen, että jos omat lapseni törttöilisivät tuolla keskustassa jotain, kuulisin siitä jotain kautta. Kaupan kassat ja myyjät moikkaavat iloisesti, heidän kanssaan vaihdamme kuulumisia myös siviilissä jos näemme. Kirjastossa on takuulla paras mahdollinen henkilökunta, joka menee melko äärimmäisyyksiin voidakseen olla avuksi.

****
Kun tähän lisätään mahtavat ulkoilumaastot puolen kilsan säteellä omasta ulko-ovesta, lasten harrastusmahdollisuudet omalla kylällä, kaikki tarvittavat palvelut kävelyetäisyydellä, ja toisaalta jollain tavoin se asenne "koko kylä kasvattaa", ollaan asian ytimessä.
Tästä pikkukylästä on tullut KOTI. Sanokaa mitä sanotte Perniöläisenä syntymisestä, kyllä me olemme Perniöläisiä näiden 15 vuoden jälkeen.

Mitä siis todella tapahtui?

Sissus näitä pikkukylien juorupesiä. Joku kuulee jotain ja kertoo siitä eteenpäin, ja yhtäkkiä koko tarina on suunnilleen värittynyt täysin toiseksi.

Pistetäänpä joitain asioita nyt ihan oikeaan perspektiiviin.

Ensinnäkin jos joku tässä teloi itsensä jollain tunnilla, se oli ihan takuulla vaan allekirjoittaneen oma vika. Mulla on lähtökohtaisesti huonot niska-hartialihakset joita ei ainakaan auta järjettömät tunnit koneella tai lukien (pää vinossa alaspäin) ja vuodet tietokonetöissä teki varmasti hallaa. En myöskään osaa noita punttien nostotekniikoita ihan puhtaasti, ja se mitä ei suorittava lihas jaksa, kompensoin siis näköjään väärillä (= niskan) lihaksilla.
Se, mikä Hannan osuus tässä kuviossa on, on korkeintaan olla ihana tsemppari, joka omalla iloisella persoonallaan saa ihmisen haluamaan muutosta ja tekemään parhaansa. Tällä kertaa mun paras oli sitten mun niskalle vähän liikaa.

Sillä kahvakuulatunnilla, josta tämä ilmeisesti alkoi, tehtiin paljon pystypunnerruksia (= kuulaa vietiin pään yläpuolelle). Yläselän lihasten treeni vaati myös niskan pitämistä suorana. Näköjään pidin siinäkin lihakset timminä. Sen lisäksi tehtiin tasapainojuttuja, joissa joudun keskittymään paljon ja ilmeisesti myös siinä jäkitin niskaa suoraksi. Ja vasta lopussa oli se kisa, jossa kiskoin sen 30 kilon kuulanipun kentän päästä toiseen. Siinä myönnän heti, etten osannut tekniikkaa yhtään, eli en käyttänyt (vahvempia) alakropan lihaksia vaan kiskoin niskalla, hartioilla ja sisulla....   ja virhe on yksinomaan minun, omani, ja sillä hyvä.

Tunnin jälkeen kävin saunassa ja venyttelin huolellisesti. Ja kuten kirjoitin jo aiemmin, keskiviikkona Pasi hieroi ja olo oli parempi. Käytin heppalinimenttiä (=kylmää) iltaisin ja olin tyytyväinen olooni.

Toinen virhe, sekin yksinomaan omani, oli perjantaina ennen töihin lähtöä pitää lämmintä (KUUMAA!) kaurapussia harteilla joku 15 min. Koska sen jälkeen niska nimenomaan oli jäykkä ja sain kahvit lähes syliini. Ja loput ongelmat alkoivat nimenomaan siitä hetkestä.

En missään nimessä syytä tästä ketään muuta kuin itseäni! Tiedän, tiesin jo ennenkin, että punttien nostotekniikkaa tarvii hiota. Sanonta "pidä hartiat rentoina" ei valitettavasti mene perille mun hartialihaksille.... tiedän, että jäykistelen niitä muutenkin millä tahansa punttitreenikerralla. Kroppa vaan kompensoi heikkoa lihasta tuomalla viereisen apuun. Voitte olla varmoja, että pyydän Hannalta vinkkejä miten treenata niitä heiveröisiä tämän jälkeen oikein ja asiallisesti.

Jos jollakulla on edelleen jotain kysyttävää siihen liittyen uskaltaako Hannan tunneille tulla ja miten minä nyt noin itseni rikoin, sopii olla yhteydessä suoraan asianomaiseen. Hannalla on itsellään tärkeä kisa ihan näillä viikoilla eikä hän tarvitse mitään turhaa stressiä tällaiseen joutavaan liittyen. Joten drop it!