Verkkoja vesillä, osin rannallakin

Kun pistetään hynttyyt yhteen, jossain kohtaa tulee aina keskusteluun, miten joulua kuuluu viettää. Joka perheellä on omat tapansa. Varsinkin lasten kanssa keskustelu voi saada ärhäköitäkin muotoja.... Me ollaan oma osamme jouluista vietetty lasten isovanhempien luona, ehkä nimenomaan heidän perinteittensä mukaan. Jotain tosi rauhoittavaa ja rentoa oli tässä 2014 joulussa, kun oli vain me, meidän perhe ja me viisi päättämässä. Jouluruuat Meillä syötiin tänä vuonna todella erinomaista pulled porkia. Sen seurana oli tuoreita vihanneksia, tortilla-lättyjä, kastikkeita, rosolli, peruna- ja porkkanalaatikot sekä kalaa. Henkilökohtaisesti en ole ikinä ymmärtänyt sanontaa "kinkku on kunkku", koska minulle joulun tekee kaikki ihanat kalat, ja isän tyttönä olen todella tyytyväinen, että isän ohjeen mukaan tehty jääkellarin lohi on ja oli äärettömän maistuvaa. Pieni elvyttävä leipä kahvin kanssa aattolenkin jälkeen.  Se, mikä oli hauskaa huomata, oli, että nuorisokin vii

Varsinaisen epistolan eli vuoden kuulumiset postitin tänä vuonna muutamille.

Suru-uutinen tavoitti meidät Thaimaan lämmöstä: isän äiti, rakas Mamma, on päässyt lepoon. Niin surullista kuin se onkin, asia on kuitenkin ollut odotettavissa jo melko pitkään. Kohtuullisen rauhallisin mielin siis. Suruun sekoittuu hullulla tavalla iloa: vanhukset lentävät Thaimaasta hautajaisia varten joulun jälkeen, eli tapaamme heidät kuitenkin tämän(kin) talven aikana. **** Rakennan kuitenkin omalle perheelleni joulua näinä vapaapäivinä, ja lisättäköön että hyvällä joulumielellä kaikesta huolimatta. Tänään testiin lähtee joulun välipäivien eväs, se, mitä mahdollisesti tarjoan myös noille omaisille kun tänne lennähtävät: pulled chicken eli riivitty kana. Meillähän syötiin kinkkua jo Joonaksen synttäreinä marraskuun lopulla. Nuoren miehen oma toive synttäri"kakuksi" tuo sika oli, ja joulun aterialla tarjolla onkin jotain ihan muuta..... Mutta jottei joulu olisi yhtä ja samaa evästä, päätin kokeilla myös jotain eksoottisempaa. Siksi siis testiin tämä kotkotti. Os

Jottei aika kävisi pitkäksi näin yövuorojen välissä, mikäpä olisi parempi päivä soveltaa jotain netistä löytämiään ohjeita.... Koska juustot kuuluvat meillä jouluun samoin kuin monella se sika, kokeilemaan, jotta tietää sitten mitä ehkä pitää vielä tehdä erilailla. Jos haluat kokeilla, tämä on vähän tällainen "tee kuten minä sanon"-ohjeistus. Edeltävästi olen käynyt ostamassa elintarvikelämpömittarin, käytännössä ilmeisesti kuten mikä tahansa kinkunpaistomittari, jossa siis pitkä piikki ja digitaalinen näyttö pitkällä johdolla. Jo vuosia sitten olen hankkinut jostain kirpparilta muistaakseni juustomuotin. Lisänä on kiva olla pätkä tai kaksi vanhaa vauvan pukluliinaa eli sideharsorättiä. Tein itselleni aamuteen ja samalla 10% suolaliemen. 1,5 dl merisuolaa ja 15 dl vettä, osa siitä suoraan kahvinkeittimestä.  Loppujen lopuksi päädyin laittamaan liemeen vielä reilun ruokalusikallisen sokeria. Näistä se lähtee? Maito kattilaan, mittari heti kehii

Hankkisiko joulupaniikin? Töissä kuuntelin kun jengi kertoi mitä oli jo tehnyt ja mitä vielä aikoo tehdä - enkä tässä yhteydessä puhu sanaakaan mistään siivouksesta....  - ja se alkoi vähän nostaa päätään. Minähän olen vasta tehnyt listan. Jaiks!! Ajatus oli, että menen viikonloppuna kaupoille, koska kala kestää kolmisen päivää  tekeytyä. Ostan samalla muutkin ja pikkuhiljaa siinä alkuviikosta nysvään sitten sen siivouksen ohessa jotain.... Ehkä se joulu kuitenkin tulee ja menee omalla painollaan, panikoin sitten tai en. Ainoa, josta keksin ihan itse ottaa vähän kierroksia, on juusto. Tykkään hurjasti noista kotijuustoista ja olen niitä milloin milläkin menestyksellä tehnyt (lue: kokeillut tehdä), ja aina saanut parempaa joko kaupasta valmiina tai esim. joltain pitopalvelulta. Ajattelin kuitenkin tänä vuonna kokeilla jotain ihan uutta, nimittäin juoksuttimella tehtyä juustoa. Tarina sen onnistumisesta (tai ei) myöhemmin... taidan kokeilla yhden satsin hyvissä ajoin ennen eli kä

En muista milloin olisin aloittanut työviikon maanantaista. Yleensä teen kuitenkin 5/6 viikonlopusta töitä joten mun maanantai on milloin sattuu. Viime viikolla oli kesälomalla 3 päivää (9 vapaata), ja viimeinen vapaapäivä kului iloisesti pääkaupungissa. Työpaikan tyhy-ryhmä oli varannut bussikyydin Hesaan naisten käsityömessuille, ja vaikken messuilemaan mennytkään, oli päivä muuten oikein iloinen. Tapasin ihanan ystävän kahvin ja jutustelun äärellä, maailmasta tuli jälleen parempi paikka, ja lisäksi toimitin muutamia tontun puuhia ja nautiskelin jouluvaloista ja muusta tunnelmasta. Täytyy sanoa, että näin maalaisena oli vähän sellainen "maalaisjuntti kaupungissa" olo. Tuollahan on tosi kansainvälistä meininkiä, paljon kahviloita ja hurjasti jouluvaloja ja sellaista suuren maailman bling blingiä. (En muista milloin olisin ollut ihan Hesan keskustassa viimeksi.....) Joka tapauksessa aloitin työviikkoni maanantaina ja olinkin sitten kolme päivää sekaisin mikä päivä on. Tä

En koskaan noudata mitään ruoka- tai leivontaohjeita. Torstain ruoka-Hesarissa oli kuitenkin niin mielenkiintoinen juttu, että päätin kokeilla. Ja koska resepti oli niin kummallinen, se tuli luettua ja noudatettua grammalleen. Tältä se näytti lehden jutussa. Ensimmäinen ongelma: en omista yhtä saati kahta 20 cm vuokaa.....  Sovellus alkoi siis tässä vaiheessa. Tässä se on valmiina esillä päiväkahvilla.  En halunnut päälle mustikoita, koska ne sotkevat kerman, jollei ole ihan tuoreita pensasmustikoita. Kahvina Malawi Pamwamba, tuorepaahdettuna papuina, vastajauhettuna. Päälle sekoittelin Alpron soijamaidosta (maku vanilja) kevyen vaahdon.  Ja tältä se näytti sen jälkeen kun perhe oli lopettanut.  Johtuen tilanteesta kakkuvuokien kanssa en rakentanut siihen kuin kolme kerrosta. Kannattaa kaivaa resepti Hesarista jos kiinnostaa.  Blue Velvet Cake

Allekirjoitan välittömästi aloitteen, jossa Finlandia-hymnistä ehdotetaan uutta kansallislaulua Maamme-laulun sijaan. (Ei saa ymmärtää väärin: Maamme-laulussa ei ole mitään vikaa, mutta tämä on huomattavasti juhlallisempi ja lisäksi tehty vain ja ainoastaan meille, toisin kuin nykyinen, joka on myös Virolaisten kansallislaulu.)

Rakastan listoja. Parasta kaikessa, on se sitten matkalle lähtö, joulun tulo, lasten synttärit tai jotain muuta, on se, kun voi listata asioita mitä pitää tehdä ja sitten suunnitella missä ja miten ne tehdään. Ihan oikeasti. Hullua? Takuulla. Nyt keittiöstä löytyy paperi, jossa lukee peruna porkkana punajuuret sipuli suolakurkut Muista kuohukerma!! omena peruna sipuli suolakurkut pari kermaviiliä Muun muassa näistä koostuu meidän joulupöytä tänä vuonna....  =D Ensimmäisestä koostuu rosolli, toisesta perunasalaatti. Ja kaupassa kuljen nuppi turvoksissa siitä, että kahdessa kohtaa lukee suolakurkut ja käyn purkin toisensa jälkeen läpi, että onhan varmasti kaikki. **** Mun työkaverit uskoo ihan oikeasti, että inhoan joulua ja kaikkia muita juhlapyhiä. Sanottakoon nyt kerralla, että se ei pidä paikkaansa. Joulu on tosin ainoa juhlapyhä, josta todella pidän! Inhoan näitä perussuomalaisia ryyppyjuhlia tyyliin vappu, juhannus ja uusivuosi, mutta pystyn varsin sujuvasti

Aikanaan muutimme Porvooseen juuri kun minut oli hyväksytty lukioon Lappeenrannassa. Siihen aikaan kaveriporukasta eroaminen otti koville eikä uuden lukion aloittaminen ollut helppoa. Mutta seinänvierusrivissä mun takana istui tyttö, josta oli tuleva yksi ihminen, joka on mun elämässä aina. Tutustuttiin Päkän kanssa siis silloin, molemmat samantapaisia, kovaäänisiä ja silloin niin kaikkitietäviä. Oltiin kuin se kuuluisa paita & peppu. Koska mun vanhemmat asui Porvoossa vielä vuosia sen jälkeen kun itse muutin sieltä pois, nähtiin satunnaisesti kun käytiin kaupungissa. Puolisot tutustui ja me tutustuttiin niihin. Vuosien matkalla ollaan oltu tekemisissä lähinnä puhelimen välityksellä, melko harvoin tavattu, mutta aina juttu jatkuu siitä mihin viimeksi päättyi. Vähän ehkä jopa hetken päähänpistosta heitin reilu viikko sitten idean, että "tulkaa meille viikonlopuksi". Ajatus toteutettiin nyt. Täytyy sanoa, että en hetkeen pysty palauttamaan mieliin yhtä lämminhenkistä j

En ole pätkääkään kiinnostunut politiikasta enkä sitä seuraa. Jotain kuitenkin jää verkkokalvoille ihan päivän lehdistä ja muista uutisvirroista... kuten nyt esim. Päivi Räsäsen viimeaikaiset kommentit sukupuolineutraalin avioliiton vastaustamisesta. PR vetoaa kannanotoissaan siihen, että se olisi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastainen. Valitettavasti hänen kannattaisi lukea vetoamansa kohta uudelleen, koska siinä nimenomaan ei puhuta sukupuolesta halaistua sanaa. Oikeus pitäisi olla kaikilla. Ihmisillä. Ihan jokaisella. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklat voi kahlata halutessaan vaikka tästä: http://www.ihmisoikeudet.net/uploads/materiaali/YK_Ihmisoikeuksien%20julistus.pdf

Oli ihan pakko. Ihan vähän vaan. Laittaa jo jotain jouluista. Joulun odotus on se paras ja tärkein, ei itse päivä. Yksi lempikynttiläjutuista, niin kertakaikkiaan kaunis. Mökit. Vakiopaikallaan olkkarin lattialla.  Siirtyvät pöydälle jossain vaiheessa. Olen tietämättäni ollut trendikäs jo viime vuonna. On pallovaloja. Tämä roikkuu yläkerran portaiden ikkunassa. Koirat odottavat sen alla, katsellen ulos kun olen iltavuorossa. On sitten joulu tai arki, on ihana tulla kotiin kun joku odottaa. Edelleen olen onnellinen tästä kirppariostoksesta. Tikapuut vaan sopivat meidän kotiin, erityisesti valoineen.

Kun se "talvi yllättää", eli autossa on kesäkumit alla (marraskuun lopulla....) ja luet aamulla lehdestä, miten lumisade valtaa maan puolesta päivästä lähtien, on ihan toimivaa, kun kotona on joku, joka ne nastat voi alle heittää. Eilen meinasi tulla vähän kiire aamulla asian kanssa, mutta kummasti sitä selviää monestakin... Oli täysin suunnitellusti siis vielä liukkaat alla. Ei täällä noita talvirenkaita tarvita muutenkaan kuin 2kk vuodesta, mutta tietenkään se aika ei ole tietystä päivästä tiettyyn päivään. Ajatus oli ollut, että vaihdetaan renkaat nyt viikonloppuna, mutta talvi mokoma pääsi yllättämään tulemalla päivää liian ajoissa. Illalla oli kaikesta huolimatta jännä paikka lähteä töistä. Vaakkulaisesta ei näkynyt kuin vähän renkaita, kaikki muu oli valkoisen töhnän peitossa, ja itsellä tietenkin melko asialliset vaatteet päällä. Ei siis mitään lumitöihin sopivaa. Sen verran pyyhiskelin oven reunoja, ettei sisälle tippuisi kinoskaupalla lunta, ja avasin oven... mut

Eilen uutisoitiin, näyttävästi illalla miten Salon Halikko pääsi (jälleen) maailmankartalle, kun joku ammuskeli poliisiautoa Suomi-konepistoolilla. Että joo. Tervetuloa villiin länteen. Kauas ei tarvi lähteä. Aamulla luin kuitenkin iltapäivälehdistöstä (joka pitäisi totta puhuen julistaa pannaan...) miten sairaanhoitaja oli joutunut jättämään työnsä järkytyttyään niin raskaasti työtehtävästä, joka oli abortti varsin vanhalle sikiölle. Juttu oli kirjoitettu todella provosoivaan tyyliin enkä yhtään vähättele sen hoitajan fiiliksiä. MUTTA... ja tässäpä se iso mutta sitten taas onkin: jos pää ei kestä tuollaista, mikä ajaa hakeutumaan juuri tälle alalle ja juuri tuolle osastolle? Jos oma eettinen kanta ei kestä aborttia (uutisessa EI ollut kyse tästä) tai omat vakaumukselliset seikat kieltävät verensiirrot, ehkä ammatinvalintaa olisi syytä miettiä toisenkin kerran,..  ja edelleen: jos tietää ettei halua osallistua "tappamiseen", ehkä on syytä hankkiutua osastolle, jolla se on

Marraskuu ei sovi minulle. Olen huonotuulinen, levoton, väsynyt ja masentunut. Olen yliväsynyt ja se ajaa minut siihen tilaan, etten pysty enää nukkumaan. Tässä parin viikon aikana on ollut pari pelottavaa työmatkaa pimeässä kun olen yhtäkkiä tajunnut etten ole rekisteröinyt mitään koko matkalta.... Stressi ja siitä johtuvat ylikierrokset saivat aikaan myös vähemmän hauskoja rytmihäiriöitä, jotka tiedän vaarattomiksi (mistä senkin muka voisi tietää?) mutta ovat äärettömän epämiellyttäviä. Sitten levottumuus ajoi lopulta eräänä yönä heräämään jo kahdelta, mistä valvoin sitten aamuun ja työvuoroon. Siellä purnasin asiasta työkavereille ja heidän vinkistään nappasin firman lääkekaapista yhden 1 mg Melatonin-tabletin. Illalla kokeilin puolikasta ja yllätys oli melkoinen kun nukuin todellakin 20-5 ilman heräämistä. Käytin tuona kokeiluyönä myös korvatulppia, joten ehkäpä on tullut aika tunnustaa, että ei ole vanhaksi tuleminen.... Kirkasvalolamppuhan on päivittäisessä käytössä, samoin v

Lotta on ratsastellut kaikenlaisissa kisoissa tuolla omalla tallilla. Mitään huikeaa menestystä ei ole tullut, mutta puhtaita ja tasaisia ratoja ja onnistuneita suorituksia kuitenkin. Siitä syystä olikin tosi kivaa ja täysin yllättävää, kun sunnuntaina oli seuran koulukisat, ja siellä jaettiin Seuramestaruus-palkinnot, joista kolmas sija kopsahti Lotalle. Seura oli hankkinut hienot pytyt ja ruusukkeet.  Kuvassa myös kouluradan arvostelu, johon ratsastaja itse oli tyytyväinen. Lotta ja Huima kentällä Mun muruset, mun sankarit ♥ 

Olen ehtinyt vuosien varrella kuulua yhteen sun toiseen yhdistykseen. Joskus on enemmän luottamustoimia, joskus vähemmän, yleensä aina on kuitenkin jotain järjestetty ja mukana ollaan oltu. Tämä yhteiskunta tuntuu päivä päivältä rakentuvan enemmän ja enemmän kaikenlaisen kolmannen sektorin varaan. Kun valtion rahat on loppu, ne on loppu. Sitten huudetaan apuun jotain yhdistystä ja sen aktiiveja. Hiljattain näin taas kerran talkoopyynnön erääseen yhdistykseen, jossa olen ajoittain toiminut mukana. Ikäväkseni huomasin olevani juuri sen viikonlopun töissä, joten osallistuminen oli mahdotonta. Perheestä oli kuitenkin lapsi osallistumassa siihen itse toimintaan. Ja siitäkös tulikin sitten lystiä, kun kotiin tuli pienimuotoinen ilmoitus, että "ne, jotka osallistuvat, ottavat jonkun talkoohomman tai hankkivat yhden perheenjäsenen talkoilemaan, muuten ei tarvitse osallistua". Miten olikaan, juurikin samaisena viikonloppuna Pasi oli lähdössä kertausharjoituksiin, joten meistä ei kum

Minähän leivon lähes kaiken vaalean leivän itse. Ruisleipä ostetaan kaupasta, koska sitä ei vaan kertakaikkiaan pysty tekemään kotona niin, että sitä söisi vielä seuraavanakin päivänä. Olen testannut ja kokeillut noita valmis-sekoitus-pusseja, joihin lisätään vain vesi, ja kyllä, leipä on tosi hyvää. Mutta jostain syystä ne jää tahmeaksi sisältä tai vastaavasti päätyvät niin kuivaksi, ettei niitä ole kiva seuraavana päivänä enää yrittää tehdä. Siinä siis puolustuspuhe valmiiksi, miksen leivo ruisleipää.  =D Nyt törmäsin taas netin maailmassa blogiin, jossa oli metka vinkki pataleivälle, eli leipä, joka tehdään kylmään veteen esim. illalla ja paistetaan aamulla ja nimenomaan niin, että sitä paistoastiaa (pataa) lämmitetään todella kuumaksi etukäteen ja leipä paistetaan siinä. Olen vastaavaa tehnyt ennenkin, mutta jollain tavoin kaiken tohinan keskellä unohtanut.... Mutta veivasin vanhan tutun leipätaikinan kylmään veteen, laitoin jääkaappiin ohjeen mukaan yön yli, ja aamulla sitte

Happy Hollow's Night! Pyhäinpäivää siis vietetty Suomessa jälleen. No, me ei tunnetusti varsinaisesti vietetä yhtään mitään päiviä. Tänä vuonna oli ennakolta sovittu appivanhempien syömääntulo, ja ruokalistalla oli Pasin aiemmin syksyllä ampuma hanhi, suppilovahverorisotto sekä värikäs kasvisgratiini. Mulla olis edelleen kuivattuja korvasieniä, mutta kun on neuroottinen niin on neuroottinen.... eli ostin hauskan pussipunaviinin, ja ihan periaatteesta en anna kenenkään syödä korvasieniä JA ottaa mitään alkoholipitoista samalla aterialla.....  joten höh. (Muuten, paitsi hauska, todella hyvää viiniä!!) Ruoka oli hyvää, sitä riitti ja kaikille maistui. Mun lapset kunnostautui (ilmeisesti tahtomattaan ja vahingossa): paitsi saapumalla hyvissä ajoin paikalle, kukaan ei myöskään vitissyt niistä suppilovahveroista risotossa, koska sienirisotto ei kuulu mun lasten lempiruokiin. Hihi! Muuten tää koko pyhäinpäivän vietto kuuluu aihepiiriin, jota jaksan ällistellä. Suomalaiset juhlapyhät

Vietin tosiaan viikon kesälomaa tässä lokakuun lopulla. Alunperin suunnittelemattomasti (pikkupikku virhe pomon taholta kesän lomissa...), mutta kun niitä lomapäiviä jäi käyttämättä niin paljon, ajattelin ettei pieni breikki tekisi pahaa - eikä totisesti tehnytkään. Olen tämän yhden viikon loman jälkeen ehkä rennompi kuin kahden viikon kesäloman jäljiltä. Koska suunnittelin loman tietoisesti viikolle, jolloin muksut ovat jo koulussa oman lomansa jälkeen, en suunnitellut yhtään mitään tekemistä. Ajatus oli, että vietän suunnilleen päivät kalsareissa sohvalla, luen, leivon, teen lenkkejä ja olen vaan. Pasi piti pari erillistä päivää pekkasia sopivasti tällä viikolla ja teimme pari patikointiretkeä Teijon luonnonpuistoon. Ensimmäisellä kerralla pakattiin ihan lounaseväät mukaan, pidettiin parikin taukoa ja nautiskeltiin oikein tosissaan. Keli ei ollut kaunis, mutta sitä vähemmän tien päällä oli väkeä ja rauhassa saimme mennä. Reitistä tuli oikein kiva: Luontotalon parkista ensin Roosinn

Lastenvihaaja täällä hei. Tällä viikolla eri iltapäiväjulkaisut ovat kirjoittaneet, miten jossain Citymarketissa myyjä joutui pyytämään miestä poistumaan kera kiljuvan lapsensa, kun tenava oli vartin verran raivonnut leluhyllyllä. No, tästäkös nousi somessa elämää suurempi äläkkä: "ne on niitä lastenvihaajia, jotka tykkää ettei kullannuppujen kiljunta kuulu ruokakauppaan" tai että "mitä hittoa ne aikuiset sinne leluhyllylle menee". Joo, nimeän itseni ensimmäisenä täten lastenvihaajaksi. Perustelen asian sillä, että minusta kauppaan ei ole pakko mennä silloin kun tenava on juuri haettu päivähoidosta, hän on väsyneemmillään tai muuten hetki on altis. Ja väitän, että jokaikinen vanhempi tasan tietää milloin se oma rakkauspakkaus on juuri tässä mielentilassa, että kauppareissu voi olla huono idea . Kyllä, mulla on ollut tarhaikäisiä, ja olen heidän kanssaan mennyt kauppaan suoraan töistä/hoidosta. Ja kyllä, jos joku heistä on saanut primitiiviraivarin jonkun hylly

Voi ruma sana tätä holhoavaa valtionjohtoa. Että uutisten mukaan yksityisiltä bloggaajilta kielletään käyttämästä blogeissaan sanoja viski ja/tai olut (merkin nimellä) jos liittyvät siihen, että bloggaavat viski-olut-exposta. Pohjois-Koreassakin taitaa olla näillä näkymin jo enemmän sananvapautta ja vähemmän vahtimista.... Käsi ylös, kuinka moni ostaa kaljaa siksi, että Hesan kaduilla kulkee suloinen kahden hevosen vetämä vankkuri, jossa lukee Koff? Kuinka moni siirtyy suoraan siideriin ajaessaan Laitilan ohi ja nähdessään vesisäiliön, jonka kyljessä on logo "Kukko"?

Toi Edu on sitten hauska. Siinä on ajoittain jotain ihan liian inhimillistä... se on kuitenkin vain koira. Tällä viikolla olen ehtinyt saada sydämentykytyksiä ja toisaalta ollut niin iloinen sen kuuliaisuudesta. Jonain aamuna (eilen?) lähdin hakemaan lehteä heti viiden jälkeen. Koska lähden töihin, avasin portin ja jätin sen selälleen. Tulin lehden kanssa sisälle, laitoin teetä tippumaan ja menin takaisin terassille huhuilemaan pika-pissalla olevia nelivetoisia. Edu seisoi metrin päässä avoimesta portista ja nuuski jotain, Karo oli jo vähän kuin tulossa.... kun ihan lähinaapurista tulee mäkeä alas naapurit kolmen (uros) Suomenlapinkoiransa kanssa. Ehdin tajuta, että siitä tulee ihmisiä ja koiria kun Minna jo huikkasi moit ja joku heidän koiristaan haukkui pari kertaa. Inahdin "Edu" kun havaitsin, että se seisoo kyllä pää pystyssä mutta ei tee elettäkään liikkuakseen mihinkään, ja totta puhuen lähti tulemaan sisälle kun naapurit olivat vielä jotakuinkin kohdalla. (Normaali

Isä ja EL ovat kiertäneet vähän Jenkkilää...  ja poikkesivat sitten mun vaihtariperhettä tapaamassa. Vastaanotto oli ollut erittäin lämmin ja olivat aivan ihmeissään miten 25 vuoden jälkeenkin voidaan olla noin ystävällisiä ja ottaa avosylin vastaan. Joni lähetti pari kuvaa.... *huokaus* Penny, Joni, EL ja Kitty (Mom) isä, Brendan, Linzie, Joni, EL Perheessä siis Kitty & Whit, vanhemmat ja silloin pois-kotoa-asuvat isosiskot Penny ja Darleene ja kotona asuvat pikkusiskot Joni & Jandi. Brendan & Linzie on Jonin lapsia.  KÄÄK!  Haikeaa ja ikävää... Jonin kanssa ollaan nähty jälkeenkinpäin, ovat käyneet Suomessa.  Nyt on ihan pakko päästä käymään tuolla. Kitty on haurastunut ja kutistunut kolmasosaan entisestä itsestään, on tehty maksansiirto ja laitettu sydämen tahdistin jne. Ikää alkaa olla. Whit taas Alzheimerin kourissa....  =(  *** Mulla oli totisesti kultalusikka suussa kun vaihtariperhettä valittiin. Uskomattomia ihmisiä!! Niin rakkaita

Tulipa valvottua. Töissä nimittäin. *** Kun aloitin tuolla sisätaudeilla, 3.12. itse asiassa, tuli melko ensimmäisinä päivinä jotain puhetta itsenäisyyspäivästä ja jotain niistä linnan juhlista ja siitä miten osa ei halua olla töissä iltavuorossa jne. Silloin eräs nuori hoitaja-kollega heitti kommentin, joka ihan vakavissaan pisti ajattelemaan joko sitä miten hänet on kasvatettu tai sitä mistä nämä ajatukset kumpuavat. Myönnän, että ennakkoasenne rakentui pitkälle tästä syystä ja että asenteeni oli ja on negatiivinen. Eli "mä en tajuu mitä väliä jollain itsenäisyydellä on, koska jokainen meistä on vaan kasvatuksensa tulos ja se nyt on ihan sama minkä maan nimen alla meidät olis kasvatettu..." Jätän kommentoimatta asiaa enempää, lukija pohtikoon mielessään mitä tykkää. Valvoin ekan yön ko. henkilön kanssa. Meillä on työasioissa ollut erimielisyyksiä aiemminkin ja tiesin, ettei yöstä tule kovinkaan miellyttävä seuran osalta. Kaikkien kanssa EI ole pakko olla paras kaver

Se vanha biisi, jossa veisataan, että "läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, kaipuun kaljakori kilisee, mua oottaa ikävistä ikävin, marraskuu..." pitää niin paikkansa. Osa syksystä on ihan kaunista, mutta inhoan, vihaan ja tulen epätoivoiseksi, kun on pimeitä aamuja, pimeitä iltoja, sateisia ja harmaita päiviä, pyykkiä ei saa kuivaksi missään, mikään ei huvita, tuulee niin, että tukka irtoaa päästä ja yök yök yök.... FB:n kaverilistaa ihmettelin. Mulla ei ole enää mitään tekemistä oikeassa elämässä kenenkään niiden kanssa, jotka ovat mun "kavereita" vaan siitä syystä, että meillä on koira. Jäinkin miettimään kaikkien niiden poistamista, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä oikeassa elämässä viimeiseen vuoteen. Niitä on rapiat toista sataa. Toisaalta oma perhe, työkaverit ja tietyt ystävät - niiden kanssa olen tekemisissä ilman naamakirjaakin, joten miksi nähdä vaivaa ja roikottaa niitä siellä? Jotain vanhoja (paino sanalla vanhoja, vuosien takaa) kavereit

Taustaa: olen muuttolaatikkolapsi. Olen pisimmillään asunut yhdellä paikkakunnalla 4-11 -vuotiaana, muuten olemme muuttaneet n. 3-4 vuoden välein. Eikä muutot ole olleet mitään naapurikortteliin muuttoja vaan välimatkaa on ollut aina satoja ellei tuhansia kilometrejä (myös maasta toiseen). Ehkä tästä syystä tunnen itseni siltä osin kotoisaksi missä tahansa. Puhu(i)n sujuvaa Etelä-Karjalaa (mie, sie) ja toisaalta nyt pärjään Varsinais-Suomalaisella määkimisellä, jos en siitä aina niin pidäkään. **** Muutimme Perniöön, jos en ihan väärin muista, 17.4.1997. Asunto oli pieni rivitalokaksio, isot lapset olivat 2,5v ja 6 kk. Pasi jäi Helsinkiin tekemään loppusiivousta ja tuli muuttoautolla, me ajoimme lasten kanssa edellisenä iltana uuteen kotiin, ja nukuimme pelkillä patjoilla lattialla kämpässä, jossa oli todella kylmä....  (Lämmitys kytkettiin päälle vasta kun tultiin ja sen ensimmäisen illan Ronja oli toppahaalarissaan ja Joonas leikki myös ulkovaatteissaan....) Ensimmäisiä muistik

Sissus näitä pikkukylien juorupesiä. Joku kuulee jotain ja kertoo siitä eteenpäin, ja yhtäkkiä koko tarina on suunnilleen värittynyt täysin toiseksi. Pistetäänpä joitain asioita nyt ihan oikeaan perspektiiviin. Ensinnäkin jos joku tässä teloi itsensä jollain tunnilla, se oli ihan takuulla vaan allekirjoittaneen oma vika. Mulla on lähtökohtaisesti huonot niska-hartialihakset joita ei ainakaan auta järjettömät tunnit koneella tai lukien (pää vinossa alaspäin) ja vuodet tietokonetöissä teki varmasti hallaa. En myöskään osaa noita punttien nostotekniikoita ihan puhtaasti, ja se mitä ei suorittava lihas jaksa, kompensoin siis näköjään väärillä (= niskan) lihaksilla. Se, mikä Hannan osuus tässä kuviossa on, on korkeintaan olla ihana tsemppari, joka omalla iloisella persoonallaan saa ihmisen haluamaan muutosta ja tekemään parhaansa . Tällä kertaa mun paras oli sitten mun niskalle vähän liikaa. Sillä kahvakuulatunnilla, josta tämä ilmeisesti alkoi, tehtiin paljon pystypunnerruksia (= ku