Arkielämää

Olen purkanut kuvia puhelimen muistista. Kova pohtiminen mitä säästää, mitä käyttää ja mitkä vaan poistaa. Digiajalla kuvia tulee vaan otettua, ja itse olen ainakin hyvin laiska suunnittelemaan kuvaa saati sommittelemaan sitä mitenkään, kunhan läiskin menemään ja harmittelen sitten jälkeenpäin, ettei tullut sellaista kuin olisin halunnut.

Tässä vielä yksi otos matkalta pohjoisesta etelään. Paikka oli Leppävirta, kyltissä luki Unnukka, mikä on tuon järven nimi tässä kohtaa.
Kaunis paikka, erinomainen taukopaikka. Pöhköä kyllä ihan kaikki paikat oli suljettuna ennen juhannusta torstaina klo 18. Siis juuri silloin kun juhannuksen menoliikenne on suurimmillaan....

Kiinanpionit ovat viihtyneet siinä, mihin ne kaivoin ja tekevät kiitollisena kukkia mahdottomasti.
Tykkään näistä valkoisista tosi kovin.

Ipanalle sattui pieni äksidentti.

Meillä on kattokaiteet boksia varten mutta ne istuvat vain omaan autooni. Oltiin juuri puhuttu, että kun tullaan pohjoisesta, vaihdetaan autoja niin, että Ipana saa minun Fabian alleen, koska on todennäköisempää, että hän törmäilee liikenteessä sen sijaan, että minä sen tekisin......

Niin ennen juhannusta torstaina hän oli väistänyt rusakkoa, joka sinkosi eteen liikenneympyrästä, ja törmäyksessä ajautui sen rotvallin reunan yli suoraan liikennemerkkiin.

Ja tietenkin alla oli Uffe.....

No. Uffen vakuutus onneksi toimii ja lienee pajalla parhaillaan. Puskuri on muovia ja ilmeisesti tuon renkaan päällä olevan pellinkin vaihtavat. Paljon muuta merkillistä ei rikki mennyt. Jokin letku (pissapoika, joka tulee lamppuihin) oli poikki ja saippuan haju melkoinen. Luonnollisesti aurauskulmat yms pitää tarkistaa mutta se on huoltoliikkeen ongelma.

Harmitti, mutta sattuuhan näitä.

Juhannuksen jälkeen sunnuntaina käytiin tervehtimässä anoppia, joka täytti 70 vuotta.
Ihastuin tyystin suvun uusimpaan tulokkaaseen: Sela.

Oma pieni mansikansyöjäkoirani ei liene kuvauksellisimmasta päästä näin suu auki. Mutta huumoria kuvasta löytyy, ja se todella söisi mansikoita ihan loputtomiin.

Tein vähän arkeen juhlaa ja kiikutin taas vanhat kirpputorikristallit ulos.
Itse tehty mehu ja kuplavesi on melko juhlallista juotavaa hellepäivänä näin kristallipikarista.
Mitäpä niitä säästelemäänkään.

Kasvihuone vähän huolestuttaa.
Kurkkuja olemme saaneet jo vaikka kuinka mutta teen jotain perusteellisesti väärin tomaattien kanssa, koska ne eivät suunnilleen edes kuki tai tee kukkia ja hedelmää on pari hassua. Pituutta kyllä taimilla on kasvihuoneen kattoon saakka ja varkaitakin olen nyppinyt.
Ehkä kirsikkatomaateista ei kuuluisi?

Harmittaa vaan etten onnistu. Lisäksi lehdet käpristelee, tekivät sitä heti samantien muuton jälkeen.
Istutan kuitenkin ne aina niihin valmissäkkeihin etten pelaa itse lannotteiden tms. kanssa.
Tiedä häntä.

Lomalta paluu

Onhan se tavallaan rankkaa palata töihin loman jälkeen.
Toisaalta, itse havaitsin kyllä jo ensimmäisenä päivänä tykkääväni työstäni edelleen, joten fiilis oli melko hyvä itse asiassa.

Nämä kaksi jäivät kotiin kohtuullisen mielellään.
Edu ainakin oli rasittunut Lapin turneella sen verran, että kaipasi jo selkeästi lepoa ja rauhaa.
Mies käytti ne aamulla "puistolenkillä". Tarkoittaa tässä tapauksessa n. 900 metrin kävelyä, jolla ehtii tehdä tarpeensa ja sitten hyvillä mielin jäädä kotiin nukkumaan päiväksi.

Itse haahuilin töissä vähän eksyneenä alkuun. Joku oli pihistänyt polihuoneesta kaikki Post It-laput ja juoksin ympäriinsä hakemassa uusia, samalla muitakin toimistotarvikkeita.
Listat ei ole hirveän täynnä. Aika ylellistä, kun ehtii lääkärin kanssa vaihtaa muutaman sanan ihan siviiliasioistakin, kun talvi on painettu täysillä niin, että hyvä jos kahvit ehti välissä kiskaista ja senkin aikana lääkäri saneli asioidenhoitoaikojen tekstejä.

Tästä se arki lähtee rullaamaan.
Kuutisen viikkoa seuraavaan pätkään. Paras loma on se, mitä odottaa!!

Matkalla pohjoisessa

Kesäloman viimeinen viikko tältä erää ja tien päälle.
Koska ajoaikaa tiedettiin kuluvan runsaasti (mapsin mukaan 11 h 50 min) ja haluttiin ottaa mahdollisuus pitää kunnon taukoja, lähdettiin ajamaan jo 20:15 perjantai-iltana.

Pissatauko.

Tästä eteenpäin mies ajoi ja minä torkuin.

Meinasin ihan herpaantua, kun herätessä kohdalla oli "samanniminen" paikka.

Paitsi että oli Pitkäniemi. Pitääkö niitä nyt ihan samoin nimittää?

Ennen Kuopiota (yhden aikaan) oli pakko pysäyttää. Vettä roimi kunnolla ja oli se kaikkein synkin hetki yöstä. Pissatettiin koirat jonkun pienen metsäautotien varrella ja vedettiin lentokonetyynyt esiin ja parin tunnin unet autossa. Aamulla 3:22 kun havahduin, olikin jo valoisaa ja sadekin enää pientä ripsuttelua. Koirille pieni puolen kilsan lenkki, jotta vertyisivät ja matka jatkui.
Iisalmessa piti tankata auto ja Hyrynsalmella antaa koirille aamupala.

Koirien aamupalan maisemaa. Ei huono.

Kuusamoon ehdittiin hyvin ennen puoltapäivää ja sitten alkoikin harmittaa. Ilmeisesti majoitukseen pääsisi kuitenkin vasta iltapäivällä eikä respa vastannut kun yritin soittaa. (Olisin voinut lukea, että ne avaa vasta klo 12..... mutta siinä väsymyksen tilassa ei aivot enää toimineet. Jälkeenpäin kävi ilmi, että olisimme voineet tulla paikalle heti. Noh! Jälkiviisaus ja niin edelleen....)

Lopulta päädyttiin Sallatunturin Revontulihotellin respaan pian 14 jälkeen ja hienosti onnistui sisäänkirjaus, vaikka ilmoittavat ajaksi vasta 16 jälkeen. Päästiin kivaan mökkiin "nurkan taakse", ihan omaan rauhaan. Vallan mainiota!

Kämpille päästyä kahvit, tovi lepoa ja sitten vähän katsastamaan patikkamaastoja.....

Kivasti kosteita kohtia suojattu,

tai turistin jalkoja suojattu.... 

mutta pitkospuita kuitenkin.

Sallatunturi siellä taustalla

Ekana iltana, edellisyön ajamisen jälkeen, uni alkoi painaa silmää ihan tosissaan jo pian seiskan jälkeen. Kahdeksaan sinniteltiin ja lopulta kaaduttiin punkkaan. Minä havahduin Edun pieneen vikinään 5:32 kun reppanalle oli tullut pisuhätä. Päästin koirat äkkiä pihalle ja mentiin takaisin nukkumaan.

Tosin, omalta kohdaltani nukkumasa oli jo mennyt menojaan ja nousin kohta keittämään teetä.... olihan siinä unituntejakin jo takana.

Aamu valkeni tosi kauniina ja ihan T-paidassa otettiin aamupalan jälkeen ensimmäinen kierros Keselmäjärven ympäri.

Edellisen illan retki oli kertonut asian, jonka paikalliset tiesivät, mutta meille oli väitetty muuta: että sääskiaika on totisesti jo alkanut. (Infon mukaan pari päivää ennen lähtöä ei ollut vielä.... Lapissakin on ollut lämmin ja ovat ehtineet kuoriutua!)

Joten kauppareissulle noukkimaan Offia ja Thermacell.

Kahvit laavulla.

Kun palattiin tältä ensimmäiseltä lyhyeltä (5 km) patikalta, luettiin hetki ja lopulta minä kaaduin ottamaan pienet päiväunet..... 

No, hupeni siinä 1,5 tuntia, mutta kyllä olokin oli mainio.

Tässä kohtaa olin tosi tyytyväinen, ettei Bono palanut halusta mennä uimaan.

Eduun tuo suoturve ei tartu, mutta näyttelypuudeli olisi ollut mielenkiintoinen......

Laavulla lämpömittari kertoi sen, minkä jo tiesimme: shortsikelit!

Sotkan ämmin reitillä oli lähde, joka pulppusi koko ajan.

Vieressä oli kyltti, jossa kerrottiin, ettei se jäädy edes kovina 

pakkastalvina jatkuvan liikkeen vuoksi. 

Nuo hiekkarenkaat oli hienot!!

Kontiolammen laavulla oli hieno näköala pienelle Kontiolammelle.

Veden pinta oli aivan vihreää mäntyjen siitepölystä....

Sitten teimme varsinaisen tempun: jätimme koirat kämpille, koska suuntasimme kohti Taivaanporttien Tavoittelijan Taivalta, jonne sanottiin olevan paha maasto ja nousu.

Reitti oli tosi rankka. Kartan mukaan vaatimaton 1,9 km mutta meiltä oli jo pari kilsaa nousua lähtöpaikalle... ja sai tosiaan pinnistellä. Ihan lopussa pelkkää rakkaa, jonne oli onneksi tehty puiset portaat.

Vaan oli se sen arvoista. Hienot oli maisemat!!

Ei ole koiran kuljettavaa, toden totta!!

Mutta kylläpä tuolla ylhäällä huomasi, miten rumalta nuo tunturien rinteet näyttää kun maasto hakataan mutkamäen laskijoita varten kaljuksi. 

Paljaaksi hakattu Sallatnturi.  =(

Kun muuten luontoa suojellaan täällä kovin. Esim. maastoon ei saa kävellä muualle kuin ohjatuille reiteille. Tosi paljon on tehty pitkoksia, jotka tosiaan säästää myös maastoa, kun jengi kulkee sen päällä. Kaikki kierrätysjutut on hienosti hoidettu ja sekä tässä lomakylässä että Sallan kirkonkylässä oli valtava määrä moolokeja kaikille mahdollisille jätteille. Resepct!!

Sen verran leuhkin, että ollaan tehty ekotekoja lähes päivittäin. Jostain syystä porukka jaksaa kantaa maastoon suklaata yms mutta ne käärepaperit painaa sitten niin paljon, että ne voi heittää laavun maastoon. Niitä ollaan noukittu joka reissulta. Ensimmäisen päivän pitkältä reissulta Edu-Pappa kantoi 30x30 cm muovipalasta koko 6 km reissun takaisin, kun sellainen löytyi laavulta.

Sotkan Ämmin laavu oli tosi kauniissa paikassa

Näköalatasanne Hangasjärven toisessa päässä.

Kiipeäminen otti jalkoihin, mutta polulla Edukin pärjäsi.

Hirvitti lähteä menemään noita portaita alas, mutta selvittiin, kun Pappakoiraa ohjasi

kulkemaan koko ajan portaiden sivussa mustikan varvuissa.

Nyt on tosiaan patikoitu viikon verran. Ehdottomasti hieno paikka, käymisen arvoinen.
Reittejä on merkattu niin paljon, että me käveltiin eri reitti joka kerta, vaikka tehtiin kaksi eri patikkaa päivässä.
Hiukan huvitti, että koin syöväni paremmin kuin koskaan, ja silti tehtiin ihan normaalia kotiruokaa (lue: perunaa ja kastiketta), mutta tuo ulkoilma saa ruokahalun niin hyväksi, että sitä söisi vaikka pieniä kiviä.

Epäilen, että tulee lähdettyä Sallaan toistekin.....  ;-)

Pupsit

Hassahtanut Mummi-ihminen porhalsi lomapäivänä kohti Kotkaa ja vei terveisiä pentusten tuleviin perheisiin. Oli kyllä kivaa viettää rauhassa aikaa kasvattajan kanssa, vaihtaa kuulumisia ja suunnitelmia, ja siinä ohessa saada palluttaa ja helliä noita pieniä.

Olin Kotkassa tiistaina niin, että lauantaina tulivat 6-viikkoisiksi. Juuri hauskassa iässä: uteliaita ja touhukkaita, melko varmoja jo vartaloiltaan ja hallitsivat hyvin liikkeensä. Liikkuivat tosi rivakkaan ja olivat notkeita ja nokkelia esim. terassille nousemisen kanssa.

Melko lailla heti saapumisen jälkeen pentuaitauksessa kävi kuhina eli heräilivät unosiltaan. Napattiin pentupari aina käsiin ja kannettiin nurmikolle.

Painimisen jälkeen uni alkoi jälleen hiipiä. Vähän niitä piti laskeskella, kun ehtivät joka paikkaan, että kaikki kuusi on tallessa. Varsinkin kun nukahtavat minne sattuu......

Eipä kyllä paljon viattomampaa näkyä ole kuin nukkuva koiranpentu. Niin valmis jo elämään, ja niin luottavainen, että ympärillä ei pääse tapahtumaan mitään pahaa. ♥

Seuraavien unien jälkeen oli ruoka-aika ja kun kasvattajan avaimet kilisivät (niissä on pilli kiinni), jo ennen pilliin viheltämistä alkoi sen päiväinen vikinä ja kerääntyivät yhteen kasaan......

Ruuan jälkeen alkoi tietenkin jälleen uni painaa.

Tämä maksavalkoinen poika vähän vaivaa minua. Se on ikäänkuin koditon, kasvattaja oli ajatellut sitä meille, mutta minulla ei mitenkään ole resursseja ottaa pentua tänä vuonna. Ei olisi reilua meidän isompia koiria kohtaan jättää ne jälleen huomiotta ja alkaa kasvattaa pennusta kohteliasta koiraa.....

Kovin olen kysellyt tuttavapiirissä ottaisiko joku tuttu tämän esim. kanssani puoliksi. Minä voisin kyllä hoitaa näytelmät ja ehkä viedä metsäänkin, mutta kodin ja siellä normaalin kasvatuksen se tarvitsisi.

Kirja-arvostelu: Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä

Meillä oli sairaalan kesäjuhlat, joissa oma osastoni oli vetovastuussa "kesäolympialaisista", ja ennen ruokailua ja muuta hauskaa tällaisissa juhlissa on aina veroteknisistä syistä oltava virallinen osuus. Sattui niin hauskasti, että se oli luento lääketieteen alan huuhaasta, jota on paljon. Paitsi, että luennoitsija oli älyttömän hauska puheissaan, asia oli muotoiltu niin hienosti, että siitä jäi paljon mieleen.

Olin tämän tekstin kirjoittanut jo aiemmin, nyt olen vähän jäähdytellyt ja korjannut pahimpia hermostumisia teksistä. Vedin siis melonin kokoiset porot tästä kirjasta nokkaan.  =)

*****
Moni on varmasti tästä kohua aiheuttaneesta kirjasta kuullut. Sain kirjan käsiini jo syksyn puolella, mutta se oli silloin menossa lainaukseen ja sain vaan selata lyhyen hetken. Sittemmin toki luin mm. Hesarissa eri alojen lääkäreiden kommentteja parin aukeaman verran....
ja nyt vihdoin kirjaston 137. sija jonossa on kohdalla.

Hivenen haluttua kamaa vaikuttaa olevan. Näitä on kuitenkin meidän alueen kirjastoissa useampi painos ja silti jonotin puoli vuotta.

Olen aiemmin lukenut joitain Antti Heikkilän kommentteja asioista ja ollut hänen kanssaan joistain jopa samaa mieltä. Siksi halusin lukea kirjan ja tehdä omat päätelmäni, minkälaisesta huuhaasta olisi kyse.
Sanat, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen lukemisen jälkeen: tyrmistys, järkytys, huoli, jopa paniikki.
Tällaista kirjaa lukee takuulla vaikka kuinka moni, joilla ei ole riittävää ymmärrystä tai koulutusta lääketieteestä osatakseen suodattaa joitain väitteitä ja/tai edes ymmärtää mitä siinä itse asiassa väitetään. Ja osa väitteistä oli hienosti naamioitu lääkärilatinan taakse niin, että itsekin käytin noita kirjassa mainittuja lähdeviitteitä tarkistaakseni asioita.

Lopputulema minun mielestäni: joko Antti Heikkilä ei osaa tulkita lukemaansa tai tulkitsee sen tarkoituksellisesti väärin, tai hänen oma henkinen tilansa ei ole enää sellainen, että kannattaisi ottaa kantaa lääketieteen asioihin. Kirja oli kuitenkin hyvin hienosti tehtyä huuhaata, jolla tarkoituksena on rahastaa!

*****
Keräsin joitain pahimpia kohtia erikseen, koska haluaisin nostaa keskustelua minkä tasoista kirjallisuutta tässä maassa ylipäänsä julkaistaan ja kuka kantaa viime kädessä vastuun, jos jotain tapahtuu kun ihminen uskoo kaiken lukemansa.

Sivulla 43 väitetään näin: "Kuorsaus ja uniapnea ovat selkeitä oireita, jotka myös liittyvät insuliiniresistenssiin."

Duodecimin Terveyskirjasto taas selittää asian ylipainolla ja rakenteellisilla tekijöillä. Koska työskentelen keuhkopoliklinikalla ja sitä kautta mm. uniapnea-potilaiden kanssa viikottain, lisäksi käytän osastotyössä ihmisten 2PV/C-PAP/Bi-PAP yms laitteita tukemaan heidän unenaikaista hengitystään, en pysty kuin olemaan lähinnä järkyttynyt tällaisesta mutkien oikomisesta. Todellakin, suurin osa uniapnea-potilaista on ylipainoisia, ja ylipaino sinällään liittyy insuliiniresistenssiin, mutta yhtäläisyysmerkkien vetäminen tuohon on vastuutonta. Suuret nielu- tai kitarisat kun eivät dieetillä pienene, eikä toisaalta ahdas kaula tai hankalarakenteinen henkitorvikaan.....

Sivulla 111 ja aiemmin puhutaan pitkästi genetiikasta. "Koska tiedetään mielen vaikuttavan geeneihin, asiaan kannttaa suhtautua vakavasti. Sairas ihminen on aina hyvin herkässä tilassa. Yksikin epäystävällinen sana voi aiheuttaa muutoksen potilaan geeneissä."

Pohdin vaan tässä miksi ne kiinalaiset niin paljon puuhastelee geenien kanssa ja sitä kautta vaikuttaa mm. syntyvien lasten HIV-sairastuvuuteen, kun kaiken voisi noin vain tuhota muutamalla epäystävällisellä sanalla. Siis haloo: ulkopuoliset asiat (kuten sanat!!) tuskin vaikuttavat kenenkään genetiikkaan. Geeniteknologia lienee jokseenkin yhtä kaukana rumista puheista kuin Mars Maasta.

Sivulla 116 tyrskähdin hallitsemattomaan nauruun: "Marsu tarvitsee vähintään 10 mg C-vitamiinia painokiloaan kohden, jotta verisuonet pysyisivät terveinä. Esimerkiksi 75 kg painava ihminen tarvitsee 750 mg C-vitamiinia päivässä."

Toki marsun ja ihmisen voi näin rinnastaa suoraan. Mikäs siinä. En vaan tiedä miten marsun vitamiinitarve millään tavoin korreloisi ihmisen vastaavan kanssa. Vaikka sinällään en ole asiasta suoraan eri mieltä. Mutta väite on järjetön!

Lisäravinteista puhutaan läpi koko kirjan. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi itselleni jäi N-asetyylikysteiini (NAC), koska sitä käytetään meillä sairaalassa melko säännöllisesti Paracetamol-yliannoksien hoitoon. Luin tämän tarkkaan, koska tekstistä sai kuvan, että se olisi yhdensortin ihmelääke lähes kaikkeen, ja sen jälkeen kävin läpi noita lähteitä.

Sivu 120: "NAC:n on todettu tehoavan myös neurologisiin sairauksiin. Siitä on apua Alzheimerin ja Parkinsonin taudeissa". 

Niinpä niin. Mutta kun Duodecim-lehden jutussa todetaan erikseen muistisairauksista puhuttaessa, että "Spatiaalisia muistitoimintoja mittaavassa water-maze-testissä ei kuitenkaan tullut esiin merkitsevää vaikutusta."


Tyystin hermostuin, kun päästiin puhumaan sairauksista nimellä. 
Sytostaatit eivät missään nimessä ole harmittomia, kaukana siitä! Mutta se, että sallitaan puoskarointi dieeteillä, liikuntaneuvoilla ja lääkkeettömän hoidon puolesta näinkin vakavassa taudissa, on vaarallista. Toki vastuu on aina ihmisen itsensä. Peräänkuulutan silti jotain kontrollia. On ihmisiä, jotka ovat äärettömän herkkiä näille Billy Grahameille ja tälle evankelista-tyyppiselle saarnaamiselle.
Liikunnasta puhutaan paljon. Osin asiaakin. Paljonkin.

Fakta nyt on, että esim. pientä lasta vanhempineen, jolla puhkeaa 1-tyypin diabetes ei takuulla kiinnosta kuulla, että "olisit syöttänyt oikein". On pelkästään ilkeää ja epäreilua edes väittää, että tauti, jonka syntymekanismia ei vielä tunneta, voitaisiin välttää popsimalla herra lääkärin ohjeiden mukaan. Ennalta sitäpaitsi! Kun ei meistä kukaan synny tietäen, että "kolmen vuoden päästä se diabetes iskee kimppuun".

Sivu 133: "Tutkimusten mukaan sytostaattihoitojen teho on kyseenalaista, ja niistä on apua vain joissakin harvinaisissa syövissä.... (luettelo)"

Syöpäkuolleisuus on ylipäätään kasvanut 1930-2010 välillä, koska tilastointi on kehittynyt. (Ennen vanhaan sitä vaan kuoltiin pois, nykyään tiedetään mihin kuollaan...) Tilastokeskuksen mukaan kuitenkin esim. rintasyöpäkuolleisuus on laskenut parinkymmenen vuoden aikana noin viidenneksen. (Se on 20 %)  Jokainen saa ajatella miten haluaa, mutta minulle ei kannata tulla kertomaan, että se johtuu vain siitä, että jengi syö oikein. *roll*
Ehkä lääketiedekin on kehittänyt tuona aikana parikin uutta troppia....

Ja sitten päästään jälleen siihen, että kirjan mukaan syövän aiheuttaa insuliiniresistenssi. (Tähän kuuluisi se silmiään pyörittävä hymiö....) 

Jälleen vaan kiinnitin eniten huomiota siihen, että yhtäläisyysmerkit liikunnan ja syöpäkuolleisuuden väliin vedetään ihan tuosta vaan. Eli "HIIT-tyyppinen liikunta ehkäisee syöpää miehillä". 

Mielenterveys-osion loikin huolimattomasti. Perusperiaate kuitenkin oli, että esim s. 170: "skitsofreniasta voi parantua oikealla ruokavaliolla." 

Voi taivas.... JA tietenkin päästään jälleen siihen, että antipsykoottiset lääkkeet nostavat sitä tuhannesti kuultua insuliiniresistenssiä ja sitä kautta lisäävät lääkkeiden käyttäjien kuolleisuutta. 

En osaa tehdä yhteenvetoa. Olen sanaton.
Olen lukenut joitain ko. kirjoittajan blogi-postauksia ja ollut samaa mieltä mm. siitä, että Suomen D-vitamiinisuositukset on todella liian niukat, tai että THL viisaudessaan on sekä elintarvike- että lääkefirmojen talutusnuorassa ja päätyy kumartelemaan milloin sinne ja milloin tuonne. 

Tämä mies on kuitenkin lääkäri! Ilman isompia korokkeelle nostamisia, minut on opetettu uskomaan, että niiden koulutus on laadukasta ja tietävätkin jotain. 
Totta kai lääketiede kehittyy siinä missä muukin tiede, ja uusia keksintöjä tehdään jatkuvasti. Ihmisen pitää kuitenkin uskaltaa kyseenalaistaa myös se uusi, ja varsinkin pohtia mikä viimeinen tarkoitusperä jollakulla on ajaa jotain tiettyä asiaa. 

Niin minäkin töissä teen: kun nuori lääkäri haluaa teettää potilaalle tutkimuksen, kysyn "entä sitten?" Eli kun tutkimus on tehty ja meillä on tulos, mitä sitten? Tarvitaanko tutkimus vain mahdollisen kuolinsyyn selvittämiseen (obduktio on halvempaa...) vai onko tarkoitus aloittaa vaikka rankat hoidot. Onko potilaalta edes kysytty haluaako hän tietää? Monesti lääkärit eivät pohdi sitä omassa tiedonhalussaan ja ehkä uteliaisuudessaan. 

Läpi kirjan korostettiin myös sitä, minkä määrän erilaisia pillereitä ja lisäravinteita lekuri itse pistelee päivässä huiviinsa. No, tietysti sitä saa vatsansa täyteen silläkin.....
Itse kuitenkin uskon ja haluan uskoa jatkossakin siihen, että ravinnosta saatavat vitamiinit ja hivenaineet ovat kuitenkin kropalle sitä oikeinta rakennusainetta ja purkista ei kannata ottaa kuin ne välttämättömimmät, mitä on vaikea ravinnosta saada. 

Varovainen suositus ehkä luettavaksi. Ajatuksella. Harkiten. Kyseenalaistaen. Epäillen.

FI MVA Crab Apple's Rock 'n' Roller "Bono"

Olin ilmoittanut Bonon Helsinkiin näyttelyyn. Tarkoituksella toiseen näyttelyyn, koska samanaikaisesti Tuusulassa pyöri rodun erikoisnäyttely, jonne kokoontuivat "kaikki".

Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla oli Ladies' Summer Show, jonkinlainen hyväntekeväisyysjuttu.

Lyhyestä virsi kaunis: Bonosta leivottiin Suomen Muotovalio (tuo puna-vihreä rusetti) eli se sai ja vastaanotti kolmannen ja viimeisen sertinsä (sinivalkoinen). Lisäksi se oli urosten paras (ja ainoa) ja tuli rotunsa Vastakkaisen Sukupuolen Parhaaksi (VSP) (vihreä-valkoinen).

Leijailen onnesta!!
Eihän se koirasta sen ihmeellisempää tee, mutta kun näiden vuoksi on vähän ollut valmis tekemään töitä, hyvältähän se tuntuu saada palkinto.

Hieno Bono!! Illalla uimista ja jäätelöä!

London calling

Ipanan joululahjamatka siis nyt tehty.
Eihän tuollaisessa neljässä päivässä ehdi kuin pintaa raapaisemaan, parit pakolliset nähtävyydet toteamaan, ja se siitä. Toisaalta ehkä ihan hyväkin tauko näin loman aloittajaisiksi.

Säästän teidät pahemmalta kuvatulvalta, muutamia.

Huolestuttavaa oli se, että Norski lentää Boeing 737 M8 koneilla. Just niillä, joilla on ollut viimeaikoina paljon ongelmia.
En pelkää lentämistä, mutta tällä kertaa mielessä oli kyllä paljon enemmän levottomuutta kuin koskaan ennen. Eritoten, kun laskeutuminen Gatwickiin oli hyvin hyppiväinen ja luulin jo koneen kallistuvan niin, että siipi ottaa maahan.....

Mutta: kerrankos täällä vaan eletään. Ja nyt kävi taas näin onnellisesti, että kaikki meni hyvin.

Ensimmäisen illan pakollisia nähtävyyksiä, koska hotellin vierestä vaan kulki bussi jotakuinkin suoraan tähän: The Tower bridge.
Ja ei, kuva ei ole mustavalkoinen ja käsitelty, vaan nuo "ketjut" todella ovat vaalean turkoosit. Kerrassaan huvittavat!

Ipanan kohteena oli bongata Dr Who sarjan kohteita, ja voi sitä riemua, kun Tardis löytyi!! ♥

Itse asiassa tässä kävi vielä niin huvittavasti, että tultiin ulos metroasemalta, käännyttiin oikealle ja käveltiin ehkä 50 m katua alas. Ipana kaivoi googlesta koko ajan koordinaatteja minne pitäisi mennä, ja lopulta sanoi, että suunnataan just 180 astetta väärään suuntaan. 

Ja kun käänyttiin: siinä se oli! Oli laskeutunut juuri kun olimme selin.  Tästä sai hyvät naurut!

Olin katsonut etukäteen, että Lontoo on törkykallis kaupunki. Kaikkiin nähtävyyksiin saa ja pitää maksaa itsensä kipeäksi ja olin valmiiksi huolissani budjetista, kun nähtävyyksien hinnat pyöri helposti 40 eurossa per paikka per nekku. 

(Täysin väärä lähestymistapa lähteä lomalle laskemaan pennejä, mutta kun joskus niitä vaan on ihan pakko laskea..... )

Olimme menossa London Eye'n ja ostamassa lippuja siihen, kun lipunmyyntiautomaatista tulikin matkan paras kaveri: siitä sai valita niin monta kohdetta kuin halusi ja lippujen hinnoista nipistettiin kunnolla (tyyliin 40 puntaa/lippu ja nyt kolme lippua 55 puntaa) pois.  Hurraa!!!

Ostettiin siltä seisomalta liput kolmeen paikkaan, jotka kiinnosti. Lisäksi ei kannata ahnehtia enempää kuin yksi "pakollinen" kohde päivää kohti.

Tuo maailmanpyörä oli hieno. Maisemat oli upeat, 

vaikka Big Ben olikin juuri tällä hetkellä paketissa restaurointia varten. 

Seuraavan päivän kohteena oli Madame Tussaud's ja vahakabinetti.

Näin StarWars faneille kohde oli mieletön, eikä tuo "seura" ollut huonoa noin muutenkaan. Siellä oli myös hauska 4D elokuva Marvel-sankareista. Onneksi Ipana on ehtinyt tutustuttaa noihin mega-sankareihin (Captain America, Hulk, Iron Man, Wolverine....)

Kovin turistia rahastavaksi se on toki tehty: yhtään kuninkaallista ei voinut valokuvata itse, vaan kaikissa olisi pitänyt otattaa maksullinen kuva (20 puntaa.....)

Viimeisen päivän kohteena oli SeaLife Aquarium. 

Hieno se oli, mutta ehkä jonkunlainen pettymys. Tosin eläinsuojelullisista näkökulmista se oli parempi kuin esim. Teneriffan Loro Parque, mutta kieltämättä vähän jäin kaipaamaan enemmän....

(Orcat ja jääkarhut oli tehty animaatioina, delfiineistä ja valaista oli vain animatoituja "elokuvia". Hyvä tietysti niin, ettei niitä pidetä vankeudessa, mutta nuo filmit oli kovin kovin köykäisiä....)

Suurimman tankin hait tekivät vaikutuksen. Opas kertoi tarinaa, miten yksi näistä oli saatu lahjoituksena vasta hiljattain, kun se oli ollut yksityishenkilön lemmikki (!!), ja kasvanut yli ammeestaan.....  

Siis haloo!!! 2000-luvulla joku ottaa hain lemmikiksi???

Parempi sille fisulle saada uida nyt tuolla.

Tämä kuva oli pakko ottaa, koska siinä vaan niin täydellisesti näkyy se Indiana Jones elokuvan pahin painajainen kaikkine koppakuoriaisineen...  *puistatuksia*

Siellä oli myös käsille säkit ja kyltti yläpuolella: rohkenetko kokeilla mitä olen löytänyt.

No en todellakaan uskaltanut!!! 

Koska eräs nimeltämainitsematon porkkanatukkainen pöyhkimys Atlantin toiselta puolen oli valtiovierailulla parhaillaan, turvallisuustoimet esim. palatsin ympärillä oli melkoiset. Ja mainittakoon, että moisen seksistisen rasistin vuoksi myös liikenne oli sekaisin kuin mikä silloin meidän ekana aamuna....  MUR!  Mielenosoituksia tiettävästi oli, mutta sellaisia emme nähneet.

Eipä tuo kovin ihmeellinen ulkoa päin ole, iso torppa jollekin siivottavaksi. (Kateellisten panettelua....)

Unicorn taksi! ♥  Näitä oli jonkin verran ja kerrassaan suloisia.

Rakennukset ovat hienoja. Tykkään noista Eurooppalaisista tavoista koristella talojen ulkoseinät erilaisilla tiilillä ja muilla. Tämä Knightsbridgeltä. Harrod'sille en mennyt sisälle.

Covent Gardenissa käppäilin katuja, mutta sellaisia kivoja kahvipaikkoja ei oikeastaan ollut juuri missään, pelkkiä ketjuja (Pret a Manger, Starbucks, Costa Coffee) joten sikäli vähän tylsääkin.

Hauska kaupunki. Seuraavaa kertaa voisi suunnitella.

Sitä ennen pitäisi maksaa Visa-lasku pois ja säästää pari tonttua, koska rahaa siellä sai tosiaan hupenemaan. Matkustaminen oli yllättävän kallista: meillä meni 60 puntaa/nenä pelkkiin matkoihin ja ajeltiin kuitenkin pääasiassa busseilla Zone 1:llä, mutta esim. junamatkat kentälle ja takaisin olikin yllättävän kalliit ja myös tube-ajelu tuli hintoihinsa....   Ruoka oli kallista jopa ruokakaupoissa. Jos Brexit olisi toteutunut keväällä alkuperäisen suunnitelman mukaan, punta olisi sukeltanut kunnolla. Tätä toivoimme viimeiseen saakka.

Myönnettäköön, että omat mielikuvani Englannista ovat vahvasti värittyneet asuttuani maassa 80-luvun lopulla sen pari vuotta. Siitä on tultu hyvin paljon nykypäivää kohti: vesi saattoi tulla jo yhdestä hanasta (!!!) ja jokapaikassa pystyi maksamaan kortilla. (Muistan vielä kun isä kirjoitti shekkejä postitettavaksi sähkölaitokselle, vesilaitokselle, maitopojalle.....)

Turvallista siellä oli, asia, jota arvostan!!! Hirveät määrät turisteja tietenkin. Jonoja, mutta aika hyvin esim. time slotit noihin nähtävyyksiin piti paikkansa ja esim. Tussaud'lla pystyi noita valokuvia ottamaan ilman, että olisi tarvinnut seistä sen nuken vieressä odottamassa ikuisesti.

Meidän hotelli oli alueella, josta isäni oli etukäteen kauhuissaan.
Metroaseman nimi Elephant & Castle, alue, jonne ei 80-luvulla ollut (kuulemma) valkoisella miehellä asiaa. Oli siellä toki huomattavan runsaasti tummaihoisia ihmisiä, mutta kaikki hyvin ystävällisiä ja kohteliaita. Hotelli oli itse asiassa muutamia huoneita pubin yläkerrassa. Alkuun huolestutti mahdollisuus nukkua öisin, mutta totuus oli täysin hiljainen. Hienot siistit keittiötilat, mutta huoneiden jääkaapit ihan mikrokokoa. Pesukoneet, kuivurit yms tarjolla käyttöön ilmaiseksi.

Hintataso oli maltillinen. Ei A-luokkaa mutta toisaalta se oli nukkumista varten. Kelpasi. Oli siisti, ei torakoita, luteita tai muita ötököitä, kuumaa vetta tuli suihkussa ja kuten sanottu, sänky oli nukkumiseen sopiva.