Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Paskin haaste: lokakuu

Kuva
Ilman sen kummempia korulauseita, suoraan asiaan. - Lokakuusta tekee paskan yksi asia yli minkään muun: maailman idioottimaisin tapa veivata kellojen kanssa !! Jos ei Venäjästä muuta positiivista löydä, ainakin sen maan johtaja teki tästä typeryydestä lopun jo vuosia sitten. Vain yksi sana tähän liittyen: MIKSI?? Pari muuta: kuka tästä hyötyy tai on hyötyvinään??  Jos maan päälehti kysyy kuukausiliitteensä kannessa miksi kelloja siirretään, ja jatkaa "koska kukaan ei tiedä mistä syystä tätä tehdään", minusta asiassa on jotain huolestuttavaa. - Talvirenkaiden vaihto , koska näillä leveysasteilla nastojen kanssa rouhiminen on niin turhauttavaa. Mistään talvesta ei ole tietoakaan, mutta toisaalta kesätossuilla voi jonain aamuna olla liian liukas niin pakko ne on laittaa. Tunnetusti ennen joulukuuta nastoilla ei tee periaatteessa mitään, eihän tänne talvea tule kuin ensi vuoden puolella. Noh. Alla ne on ja sillä hyvä. Asia, joka takuulla yllättää jotkut, on

Sekalaisia juttuja eli ei päätä, ei häntää

Kuva
Jonkun naistenlehden välissä oli näyte El'Vitalin hiusnaamiosta, jossa on savea, ja joka hierotaan kuiviin hiuksiin ennen pesua . Kiinnostuin ylipäänsä juuri tuosta shampoosta, koska oma päänahkani on melko herkkä, ja savi lienee yksi niitä luonnollisimpia juttuja..... Joten tämä näyte pääsi testiin. (Tosin siihen meni aikaa, koska en tajua tällaisia "ennen pesua"-juttuja joten olin aina tukka märkänä kun muistin.....) Vivin koekeittiö esittää: Havaintoja: ei ollut todellakaan mikä helppo levitettävä. Tarkoitus kahnata se hiuspohjaan, ja siinä kuivat hiukset sitten joka puolella....  noh, lopputulema oli lähinnä sininen. (Saa nauraa vapaasti.) Millähän sen kuuluu levittää? Itse käytin sormia mutta lähinnä se jäi hiuksiin ja vähemmän sitä päätyi päänahkaan. Yhden kerran kokemuksella en ota kantaa toimiko se vai ei. Tuskin ostan tuotetta, sen verran ällöttävä se oli käyttää. **** Kesällä jäi kolme työkaveria eläkkeelle. Nyt menneellä viikolla toimittivat

Kierrätyksestä

Kuva
Tuossa viikonloppuna sitä muuttoa hoitaessa jouduin sellaisen tosiasian eteen, että kaupungissa asuessa on aivan pakko kierrättää , haluat tai et. Taloyhtiöiden pihalla on useita moolokkeja erityyppiselle jätteelle, ja ihmiset tosiaan sorttaa sitten kamat niiden mukaan. Ongelmia tulee vastaan siinä vaiheessa, kun et tiedä mihin kama kuuluu. Esim. pojan tyttöystävällä oli muutama tavara, joita hän oli laittamassa pois muuton yhteydessä: oli sellaisia muovireunaisia raastimen osia, joissa metallinen keskiosa. Kuuluuko ne metallinkeräykseen vai poltettavaan? Ei kai ainakaan muoviin? Entä keraaminen Ikean iso tuoppi kahville/teelle? Mitä tavaraa on keramiikka ja kivitavara: poltettavaa, metallia, muovia, paperia vai pahvia - koska nuo oli vaihtoehdot? Kun kyse on kaupungissa asuvista nuorista, joilla ei välttämättä ole autoa, ei ole olemassa vaihtoehtoa "kuljeta kaatopaikalle tai sorttiasemalle" . Aikanaan kun me muutimme tähän taloon, jotakuinkin ensimmäinen ostos oli komp

Lapset ne kovasti kasvavat ja aikuistuvat - muutossa auttamassa

Kuva
Lauantaiaamu: herätys, aamutee, smoothie, koirien lenkki (jossa meinasi palaa käpy...) ja sitten Turkuun. Siinäpä suunnitelma. Näistä kolme ensimmäistä meni mallikkaasti. Koirien lenkkikin alkuun. Minähän pidän aina meidän piskejä irti, ja ovat sillä lailla luotettavia, että tulevat vislauksesta luokse ja antavat kytkeä kiinni. Toki olen myös hyvin tarkkaavainen ja koetan itse reagoida ensin, ettei esim. toinen koira pääse yllättämään, koska silloin riita on valmis. Olin juuri ehtinyt sanoa miten kivaa kun molemmat on tällä hetkellä niin virkeitä ja hyvävointisia. Pappakoirakaan ei merkittävästi enää linkuta eli lihakset on vahvistuneet kipeän kohdan ympäriltä ja jalka on myös levännyt riittävästi vaikka kunnon lenkkejä on heitettykin. Sitten tultiin tutulle pisteelle, johon aina heitän koirille karkkeja kanervikkoon haisteltavaksi, vähän aivojumppaa, ja kas kummaa: siinä haistellessa Edulla oikein näkee kun järki lähtee päästä. Voisin vannoa, että sellainen tyhjä pilvi vaan nous

Vanhat kotikulmat, turistina Porvoossa, osa monta

Kuva
Keskimmäinen lapseni on siis työharjoittelussa Porvoossa, ravintolassa nimeltä Sicapelle . Jos satutte kaupunkiin, poiketkaapa siinä kirkon vieressä sapuskalla. Jotain fine diningia, hienoa piperrystä ja ruohosipulinkorren asettelua kastiketahran ja perunapyree-nökäreen väliin.... tiedättehän. No, se on se, mitä hän haluaa oppia ja paikka on siihen tosi mahtava. Voihan siellä yöpyäkin. Ilmeisesti Sicapelle on samalla hotellin ravintola. Minähän kävin aikanaan lukion Porvoossa. Sikäli kaupunki on tuttu. Vanhempani asuivat siellä pitkään, joten myös aikuisiällä on usein käyty. Nyt isäni on asunut jo.... jösses, siitä on jo 10 vuotta, täällä. Itselläni on kaupungissa vielä rakas ystävä, jonka kanssa ollaan tekemisissä tällaisena sosiaalisen median aikana liki päivittäin, ja puhelimitsekin kuukausittain. Turistina kuvaamassa kaikkea mahdollista. Tästä oviaukosta on kuljettu kerran jos toisenkin. Päristelin Porvooseen keskiviikkona iltapäivällä. Juotiin kahvit, hölö

Kaikki kalliit lemmikkimme

Kuva
Vastahan me päästiin poikakoiran kanssa jälleen vähän reippaammin lenkeille sen olkapää/lapavamman jäljiltä, kun jo viime perjantaina ehdin miettiä onko viikonloppuna taloudessa enää jäljellä vain yksi koira.... Mummokoira-Karo oli normaalisti aamulenkillä mukana, juoksi reippaasti ilman isompia ongelmia, kotiin tultua nukkui lattialla, sohvalla, tuolilla - siis hyppi ihan tavallisesti eri paikkoihin niinkuin tekee yleensäkin. Nuohan vaihtaa torkkumispaikkaa pitkin päivää. Kahden aikaan laitoin kahvia tulemaan ja heitin muutaman joulutortun uuniin. (Jep, mieliteko, ja kun kaapissa nyt sattui olemaan sekä hilloa että taikinaa, mikä jottei....) Torttujen valmistuttua olin nuorimmaisen kanssa keittiössä kun hän sanoi: äiti, Karo istuu kummallisesti. Ja toden totta, näytti siltä kuin koira ei olisi saanut takapäätään ylös lattiasta ja istui kummallisen köyryssä. Rapsuttelin sitä ja kun käsi osui takapuolen päälle ja toiseen jalkaan, se ulvaisi pahasti. Lähti siitä myös huononnä

Evoluutioteoria by Tuomas Holopainen

Kuva
Jaoin tämän videon naamakirjassa. Yksi hyvä ystäväni meni tykkäämään, koska tiesinkin, että meillä on melko sama maku musiikin suhteen, ja tämä on yksi Holopaisen parhaita ikinä....  (Hei vaan, Helena!!!) Toinen kaveri sen sijaan, hän koki videon ahdistavaksi, mikä minusta oli melko mielenkiintoista. Itse löydän tästä tiettyä lohdullisuutta, kohtaloa ja tietoisuutta, että näin tässä tulee käymään. Ihmiskunta lienee jo pikkuhiljaa vaiheessa "we were here" (15:28) ja pakko sanoa, ilman katkeruutta: ihan ansaitusti. Ihminen tuli planeetalle ehkä 100 miljoonaa vuotta sen syntymisen jälkeen ja onnistui vain muutamassa tuhannessa vuodessa pilaamaan elämisen mahdollisuudet niin, että tuhoaa itse itsensä. Lohdullista sen sijaan (kohta 16:55 lähtien) on se, että planeetta selviytynee, elämä voittaa kuitenkin, ja tuo valkopäämerikotka laskeutumassa (20:31) sai sydämeni sulamaan.... No, katso itse.  25 minuuttia. Kyllä, olen intohimoinen Nightwish-fani enkä häpeä sitä pä

Kun voimat vaan loppuu

Kuva
Joskus on niitä viikkoja, kun sitä menee ja tekee ja touhuaa... ja seuraavana, ja sitä seuraavana, ja sitä seuraavana päivänä sama juttu. Voi olla vaikka miten kivaa ja mielenkiintoista, ja sitten vaan kertakaikkiaan ei enää pysty. Ei jaksa. (Ja huomisen, yhden päivän vapaan jälkeen, sitä lähtee taas töihin suorittamaan seuraavaa 5-6 päivän putkea....) Olen ollut äärettömän stressaantunut nyt noin vuoden. Vuosi sitten töissä uhkailtiin (vähän voimakas sana, ilmoitusluontoisena asiana se esitettiin), että sairaala ehkä ajetaan alas ja toiminnot siirretään kantasairaalaan yliopistokaupunkiin. Fakta, joka ei tavallaan ollut uutinen, mutta otti kyllä kipeästi.   Pian sen jälkeen sain hirveitä hengenahdistuskohtauksia työpaikan remontista johtuvasta sisäilmaongelmasta ja jouduin kuukaudeksi sairaslomalle.  Samanaikaisesti, ja edelleen, koen, että perhe-elämä valuu viemäristä. Meillä elää tässä talossa tällä hetkellä kolme ihmistä. Keskimmäinen lapsi siis suoritt

Eläimistä, rakkaudella

Kuva
Minulla on tainnut periaatteessa aina olla eläimiä. Ihan perinteisiä villakoiria toki, mutta myös muita. Nykyisessä perheessä (erotuksena lapsuuden perheestä) on kertaalleen ollut myös täitä. Olen ikionnellinen, että kihomadoilta olemme säästyneet. Lemmikeistä viheliäisempiä..... Lapsena meillä oli koira. Koska olin niin nuori (5v.) sen tullessa, se oli ehdottomasti vanhempien koira ja minulle korkeintaan halikaveri. Toki oli tosi hienoa saada taluttaa sitä yhteisillä lenkeillä viikonloppuna. Koira oli jo melko iäkäs tullessani pahimpaan teini-ikään, joten siitä ei ollut sellaista teinin angstia vastaanottamaan, enkä muista hirveästi reagoineeni kun se melko yllättäen jouduttiin lopettamaan märkäkohdun vuoksi. Pupi oli juuri tämän näköinen, mutta kuvassa on toinen koira.  Pupista ei taida olla olemassa sellaisia kuvia, joista saisi enää kuvattua mitään julkaisukelpoista. Harmi. Koiran lopettamisen jälkeen olin sen kesän yksin kotona kesätöissä vanhempien purjehtiessa, j