Verkkoja vesillä, osin rannallakin

Kävin parturissa. Mainittakoon, että edellisestä kerrasta oli LIIAN kauan.... Tällainen lyhyt moppi ehti todellakin venähtää todella muodottomaksi. (Syy, miksi vuosikausia suosin polkkatukkaa - ylikasvanut malli on jotakuinkin siisti, toisin kuin lyhyessä, jonka niskavillat on melko hirveät kun kasvavat liikaa.) Koska tukka oli hyvin ja ulkona näytti kauniilta, lähdin iltalenkille ilman pipoa. VIRHE!!! Meiltä tuohon isän ja EL:n kämpille on ehkä 600m ja niiden pihan kohdalla pää oli jo ihan jäässä. Päkkipäisenä en tietenkään halunnut palata kotiin hakemaan lätsää vaan sitkeästi ajattelin, että "metsässä ei tuule".... ja taaperrettiin lenkki paljain päin. No, suurimman osan vitosen lenkistä kuljin sitten toinen käsi otsalla. Onneksi ilma ei ollut kuitenkaan niin kylmä kuin jo seuraavina päivinä ja ennen kaikkea onneksi ei tullut sairaaksi.....  otin opikseni. Tänään aamulenkillä oli jopa kylmempi kuin parhaimmillaan talvella kun piti olla kylmä. Samoissa kamppeissa kuljen,

Onpa ollut viikko. Nyt kun olen vihdoin asennoitunut siten, että se vakkaripaikan menettäminen ei tarkoittanutkaan koko elämän päättymistä, on heti helpompaa. Pystyn helposti keksimään muutamia ajatuksia, miksi näin on parempi: - tykkään hurjasti arkivapaista, niitä ei tuossa työssä olisi ollut - nautin vuorotyöstä (aamu-ilta), sitä mahdollisuutta ei olisi ollut - tällä hetkellä työssä on tosi paljon vaihtelua ja "eri" työkaverit vähän joka vuoro Tehtiin ihana pitkä lenkki, joka vielä piteni, lauantai-iltana. Lotta oli tullut Saloon, käytiin tekemässä muutama hankinta kummitytön synttäreitä ajatellen ja ajeltiin kotiin. Kotona purkitin maustepurkkeja Joonakselle, koska kaupasta ei saa näköjään enää tavallisia mausteita purkeissa vaan pelkissä täyttöpusseissa. Sitten pururadalle. Puolivälissä poikettiin vähän, ja lopulta poikettiin sen verran, että vitosen keikka muuttui kasiksi - onneksi auringonlasku kesti sen verran ettei tarvinnut pimeässä tunnustella polkua. Lenki

Juuri tästä päivästä on juuri nyt kovin vaikea keksiä mitään positiivista.... Tiistaina: haastattelu meni tosi hyvin, itselle jäi hyvä fiilis.  Koin, että olin aidoimmillani ja pätevä ja osasin antaa sen vaikutelman, minkä halusinkin. Loppukaneetti oli, että päätös tehdään tällä viikolla, vain "voittajalle" soitetaan ja muut saavat tiedon sähköpostilla. Sen päätteeksi Turkuun, josta löytyi pojalle kiva yksiö helppojen kulkuyhteyksien päästä ja saatiin yhdessä nauraa parille melko kammottavalle esitykselle, joita myös vuokrataan tarkoituksena asua. (Kertoo ehkä eniten, että välittäjä sanoi niiden kaipaavaan lähinnä pommia alleen ja uuden rakentamista.... home kukki kylppärin seinissä ja toisessa veti niin, että sukat pyöri jaloissa.) Nyt olen nukkunut erittäin huonosti kaikki yöt tiistaista lähtien, pyörinyt ja vatvonut tätä päässäni. Edelleenkään puhelin ei ole soinut. (Ei ole tullut kyllä sähköpostiakaan....) Päätä särkee väsymyksestä ja liiasta kahvista, stressi korve

Kello oli kuusi kun pää ilmoitti, että on aika nousta. Kohta koirien kanssa pitkälle aamulenkille ja sitten suihkuun. Ohjelmassa tänään: työhaastattelu (voi kyllä!) jonka jälkeen Turkuun etsimään Joonakselle asuntoa ja luultavimmin käymään Ikeassa, että saadaan myös joku astia valmiiksi läjään.

Syksyn puolella (vai vasta alkuvuodesta?) sain päähäni, että sairaanhoitajapäivillä olisi melko mielenkiintoisen kuuloisia luentoja ja olisi kiva päästä paikan päälle katsomaan mikä se tapahtuma oikeastaan on. Verkostoituminenkaan ei koskaan ole pahitteeksi tälläkään alalla. Joten pökköä pesään ja kysymään pomolta onnistuisiko, ja hän oli kovin positiivinen asian suhteen, totta puhuen alkuperäinen hakemukseni piti sisällään yhden päivän ja esimies toi sen takaisin palautteella "jos sinne asti lähdetään, kyllä siellä ollaan koko aika eli kaksi päivää"....  (Kättä lippaan, että "selevä"!) Jälkeenpäin minulle selvisi, että ensinnäkin tilaisuus maksoi yli 400 eur + hotelli + kuljetus. (kaikki tietenkin palkallisena)...  toisekseen paikalla oli tuhansia hoitajia ympäri maan, pohjoisimmat muistaakseni Rovaniemeltä. (Onneksi en tiennyt etukäteen, olisin ehkä jänistänyt.) Aika ummikkona ( = tietämättä yhtään mitä odottaa) sinne matkustin. Sain yhden työkaverin puhuttua

Sohaisin näemmä ampparipesää fb kommentilla näistä yhteisvastuun kerjureista ovella. Osa ei omaa minkäänlaista sisälukutaitoa ja puolusteli heti omaa riparilaistaan, jonka oli "pakko" juosta lapun kanssa ovilla. Osa kommentoi valitettavasti vaan yksityisesti... Surullisinta tässä oli se, että ihmiset kielsivät julkaisemasta keskustelua (joka olisi voinut olla myös asiallinen ja hedelmällinen!) ja toisekseen heittäytyivät henkilökohtaiseksi tyyliin "siellä sairaalassakin tapahtuu niin paljon kaikkea, että ihan sama saako joku hoitaja nukuttua vai ei".... Valitettavasti vaitiolovelvollisuus estää mua kommentoimasta jälkimmäiseen asiaan mitään. Olisin kuulemma ihan hyvin voinut laittaa lapun ovelle, että "ei saa koputtaa, täällä nukutaan" (Meillä on pahasti myöhässä, jos ovelle pääsee. Kyllä silloin jo haukutaan!) ja "jos riparilaiset ei sitä olis tehneet, joku muu 100varmasti olisi" (Miksi siinä tapauksessa kukaan muu taho ei käy kerjäämässä

Aloita keittämällä kinuski. Purkillinen (400 ml) kookosmaitoa (ei light, tässä pitää olla rasvaa) 1,5 dl fariinisokeria (ruokosokeri olisi varmasti hyvää) 1 dl tavallista sokeria 2 tähtianista (ei välttämättömiä) Keitä kinuskia hiljaisella tulella kunnes se vähän sakenee. (Kestää kauemmin kuin tavallinen kinuski, keittelin varmaan reilun puoli tuntia.) Itse jätin anikset liemeen ehkä vähän liian pitkäksi aikaa, vähempi olisi riittänyt. Eli kouki ne ajoissa pois jos käytät. Anna jäähtyä ja sekoita tasaiseksi. Keitä iso kattilallinen vettä. Laita banaanit sinne kuorineen ja anna kiehua minuutin pari. Nouki ylös vedestä. Kun ovat jäähtyneet sen verran, että sormet kestää, kuori. Leikkasin ne ensin poikki pitkittäin ja sitten vielä palat halki. Lautaselle korppujauhoja, sokeria ja himppanen kanelia, kieritellään kuten nyt vaikka silakat, ihan perusleivitys. Paistetaan kookosrasvassa pikaisesti molemmin puolin. Tarjotaan kinuskin ja vaniljajätskin kanssa.

Aamulenkillä kottarainen tai joku muu tirppa lauloi niin kauniisti. Kun 6:30 alkaa valostua ja tunnin päästä siitä aurinko lähes paistaa täydellä terällä, voi vapaapäivää jo vähän kehaista. Koiratkin oli niin tyytyväisiä pitkän lenkin jälkeen. Yövuoron krapula taitaa olla taas taltutettu. Eilen olin suunnitellut, että nukun niin pitkään kuin mahdollista. Tässä on mennyt nyt useampi kerta, että jälkimmäisenäkin päivänä olen noussut vasta 14 aikaan. Sillä jaksaa päivän ja päätyy nukkumaan kohtuu normaaliin aikaan ja palautuu sitten yhdessä yössä. Mutta eihän kaikki aina mene kuten suunnittelee. Havahduin itse unesta aika liki puoltapäivää, kurkistin siinä vaiheessa kelloa ja otin korvatulpat pois. Päätin kuitenkin vielä kääntää kylkeä ja torkkua lisää.... kunnes puoli tuntia myöhemmin molemmat koirat alkoi haukkua vimmatusti ja kuulin kun Pasi meni ovelle. Koputusta en kuullut.... Että pänni. Jälleen kerran paikallinen seurakunta passittaa rippikoululaiset kerjuulle joka oven t

Niin se loppui loma. Varsin mukavasti alkuviikkoon oli ujutettu pari vapaapäivää niin ehti pyörittää pahimmat pyykkirumbat alta pois. Jostain kumman syystä täällä koto-Suomessa ei tuo kuivausjärjestelmä toimi yhtään niin hyvin kuin Hua Hinin lämmössä, jossa lakanat kuivui sinä aikana talon isolla telineellä kun pyöritti seuraavan satsin (á 70 min). Eilen lääkevuoro. Pillerinjakoon heti kättelyssä.... jossain kohtaa alkoi pikkasen hirvittää, että aika loppuu kesken, mutta päätin ottaa iisisti ja vaikka sitten pyytää apuja kollegoilta. Parempi tehdä oikein kuin hosua, ja aika monta lääkettä piti vaan tarkistaa Farmacasta kun ei omaan muistiin pystynyt luottamaan yhtään. Valehtelematta tarkistin jonkun jokapäiväisen Bisoproactin varmasti neljä kertaa, kun lääkelistalla luki Emconcor.... mutta nytpä taas muistan niiden olevan samaa tavaraa eri kauppanimellä. Farmaseutille en onneksi soittanut kun löi tyhjää "pratsolin" kohdalla.... vaan tajusin itse tarkistaa olisiko kyse Somac

Kuvia oli yli 450, suurin osa vielä onnistuneita. Toisaalta, kun on kolmatta kertaa samassa asuinpaikassa, alkaa poolin alue olla jokseenkin tuttu ja silti sitä tulee kuvattua. Niitä en siis suotta jaa. Hirveän paljon uutta ja ihmeellistä kuvattavaa ei tällä(kään) reissulla ollut. Parhaista parhain asuinpaikka. Jonain iltana kotimatkalla tuk-tukissa.  Ei sentään viimevuotinen "kaveri" vaan ihan uusi yrittäjä. Ei osunut. Retkipäivän satoa. Mukana meidän retkue sekä ystävä, joka vietti HH:ssa kolme kuukautta. Khao Taon Buddha on melkoinen ilmestys. Patsas muuten on ihan oikeaa kultaa (kullattu). Tämä oli meillekin uusi paikka ja retkikohde. Varaani se lötkötteli lämmittelemässä kun ajelimme pitkähäntäveneellä ohi. Poseerasi hetken, mutta kyllästyi hetken kuluttua ja käppäili pois. Khao Kalokin kallioita ihmettelemässä. Orkideaplantaasilla. Osa oli ihan mielettömän suuria, kaikki todella kauniita.

Loma ON! Sinivalkoiset veivät jälleen tuttuun kohteeseen. Yhtä puuduttava lento kuin aiemminkin, vähemmän unitunteja lennon aikana, joku hauska leffakin. Thaimaan ajassa lähtö kotoa klo 17 lauantaina, istumisten jälkeen perillä HH:ssa sunnuntaina klo 13. Aurinko ♥ Pari viikkoa meni. Vanhukset tuntui viihtyvän hyvin, maistelivat rohkeasti kaikenlaisia hassuja ruokia, kävelivät rantaa ja katsoivat nähtävyyksiä. Meille loma oli sitä taukoa arjesta. Päivien sisältö oli pohdinnoissa "mitä tänään syödään" ja "missä tänään uidaan". Loppujen lopuksi tosi arkista. Ruuan jahtaamista se on, kun aamupala haetaan eri paikasta kuin lounas ja päivällinen. Pari kivaa retkeä, ei mitään sen raskaampaa suorittamista. Isä ja EL lähtivät Saigoniin meitä pakoon, kun lainasimme heidän kämppäänsä. Omalla tavallaan harmitti sikäli, ettei kahden viikon siellä olon aikana ehtisi vaihtaa kuulumisia eikä nähdä. Isän serkku vaimoineen asui naapurissa, samoin meillä on asuinalueella tutt