Ja näin aikuisella iällä ihan valtavan vaikeaa.
Tytöt katsoo epäillen kun kerron jostain hankalasta asiasta (kuten vaikka kevyeen istuntaan nousemisesta puomilla), että ei se nyt NIIN vaikeaa voi olla.... mutta kyllä moni asia vaan on. Kun pitää keskittyä käsiin, kantapäihin, hartioihin, vatsaan ja lisäksi siihen tehtävään - ja ennen kaikkea pitää koko ajan katse siihen suuntaan minne ollaan menossa ja luultavasti pyrkiä vähän ohjaamaankin.... Siinä paketissa on monta liikkuvaa osaa (kirjaimellisesti) joita en hanskaa.
Ja juuri siksi se on niin mahtavaa.
Pasi the Papparazzi oli tallilla mukana tiistaina.
Äiti ja tytär, tekstiilisamikset vahingossa. Lotta on mun luottohenkilö. Hän laittaa hevosen valmiiksi ja auttaa satulaan, tsemppaa henkisesti (ja salaa haaveilee käännyttävänsä äitinsä hankkimaan oman hevosen...)
Tiistaina vuorossa oli ensi kertaa Mimmi. Hannoverilainen, Lotan suosikki, joka aika ajoin voi käyttäytyä arvaamattomasti. Minä jännitin.
Mimmin askellus oli pehmeä ja se oli muutenkin hyvin kuuliainen ja kiva ratsastettava.
Kevennyksiä ensin vaan isolla ympyrällä.
Sitten tavoite oli pysyä kevyessä istunnassa koko pitkä sivu.... ja siinä kohtaa huomasi mitkä lihakset kaipaavat enemmän ja lähempää huomiota
Puomeja ylittäessä ne liikkuvat palikat eivät ihan aina kilahtaneet kohdilleen. Eniten töitä teetti muistaa pitää katse ratsastussuunnassa eikä hepon harjassa....
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että aloitin.
Ratsitunti katkaisee viikon kivasti. Sen jälkeen on usein ihan hiki päässä ja vatsa ja jalat hellänä, mutta kyllä se tuntuu hyvältä.
Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!