Joulurauhaa...

Vuosi 2013 käy loppuaan kohti. On jouluepistolan aika Aaltosten tapaan…

Vastavalmistunut sairaanhoitaja oli töissä joulun 2012 ja valvoi uudenvuoden yön. Joulu vietettiin toki perheen kesken päivän pari virallista myöhemmin, ja rakettejakin ehti nähdä ihan riittämiin sairaalan ikkunoista. Vuosi vaihtui kaatosateessa, mikä ei harmittanut meitä yhtään, koska koirat eivät raketeista suuremmin nauti ja sateen vuoksi niiden ampuminen oli rauhallisempaa kuin aikaisempina vuosina.

Alkuvuosi meni Vivin osalta töissä uutta oppiessa ja Pasin osalta taas lomautuksia väistellessä. Wipron tilauskanta oli jälleen heikko, ja joka viikko tehtiin erilliset päätökset, kuka tulee seuraavalla viikolla töihin ja kuka ei. Meitä tilanne ei hirvittänyt tavanomaista enempää, tätä on nyt nähty kymmenen vuoden aikana niin paljon (lähes joka vuosi), että totesimme jossain vaiheessa taas alkavan järjettömät ylityöt, kun porukka ensin lomautetaan. 

Lomasuunnitelmia olimme tehneet ja niiden toteutumista odotettiin kiivaasti. Hua Hin olisi jälleen matkakohde, mutta tällä kertaa reissuun lähtijöistä keskusteltiin monta kertaa ja tuntui, ettei valmista tule ollenkaan. Lopulta päädyttiin siihen, että vain Lotta lähtisi meidän mukaan. Hänkin osin haikeana, että siellä on tylsää ilman kaveria. Mutta sitten kaikki palikat loksahtelivat paikalleen, saisimme Lotan ystävän Juulian lainalapseksi - ja siinä vaiheessa ”pikkulikat” olivat täynnä täpinää…  Isot jäivät hyvillä mielin käymään koulua, kun vaari tulisi vähän katsomaan lähinnä huushollin perään, ja koirat menivät jälleen Pian hellään hoitoon.

Viikkoa ennen reissua väänsimme makuuhuoneen patterin päälle. Itse nukumme suorastaan kylmässä, mutta ehkä vaari pitäisi enemmän edes +20 asteen lämmöistä…. 

Reissu oli mahtava. Täydellinen, onnistunut, ja täynnä aurinkoa, polskimista, onnellisia tyttöjä, hevosia, hyvää ruokaa, upeaa seuraa. Kiitos Leena ja Kari tyttöjen majoittamisesta! Ihania ihmisiä! 112 Residence sai meidät täysin lumoihinsa. Kaksi viikkoa meni siivillä ja rentoutuneina palasimme kotiin. 900 valokuvaa katsoimme Juulian perheen kanssa jälkeenpäin. Kiitos Pirjo ja Juha lainalapsesta! Ihan mahtavaa, että Juulia pääsi meidän matkaan!! Niin se menee, että kun lapsilla on kivaa, vanhemmilla on kivaa. 

Kotiväki oli pärjännyt kivasti, Joonas oli asiantuntevasti ajeluttanut heitä Perniö-Uki välillä, ja lisäksi vei ja haki meidät kentältä. Perinteinen hiihtolomaviikko ei ollut tänä vuonna se vuoden kylmin, varsinaiset jäätävät pakkaset alkoivat kun palasimme….

… ja jossain vaiheessa yläkerrasta loppui lämpö. Pattereiden ilmaaminen ei asiaa korjannut ja muksut nukkuivat kolmen täkin alla. Kunnes vika löytyi: löylyhuoneen seinän sisällä kulkeva patterin putki oli jäätynyt ja haljennut. Sen siitä sai, kun laittoi lämmöt päälle. Vesivahinko siis. Ja hullun tuurilla se kriittinen 15cm välipohjan alapuolella, ettei tarvinnut koko asuinkerrosta purkaa… 

Huhtikuun puoliväliin mennessä vanha sauna ja sen sisältämät yllätykset oli löydetty ja purettu, ja kuivatus alkoi 10.4. Kuivatuslaite hurisi kellarissa neljä viikkoa, mutta kyllä sitten olikin kuivaa. Raksa saisi alkaa.

Kesäkuun alussa Joonas valmistui elektroniikka-asentajaksi ja Ronja päätti peruskoulunsa. Kahviteltiin tätä parivaljakkoa mahtavassa kesäkelissä sunnuntaina 2.6. luonnollisesti terassilla, josta onkin tullut tänä vuonna yksi lempipaikoistamme kotona. Aurinko helli meitä muutenkin toukokuun lopun ja kesäkuun alun, eikä helteisessä kelissä kyllä yhtään harmittanut, kun viesti valtameren takaa tuli, että meille olisi oma asunto kahdeksi viikoksi 112 Residencessä tulevana talvena. Kun lisätään palettiin se, että ihanan lainalapsemme Juulian perhe lähtee mukaan, lomanodotus tuntuu täydelliseltä!! Aamukamman sijasta pistimme aamuharjan valmiiksi ja laskimme kuukausia…. 

Kesäkuussa Pasi askaroi saunan lattiaa ja seiniä. Naapurin Johannes ystävällisesti tarjoutui avuksi ja vesieristeet saatiin paikoilleen ja laatoittaminen sai alkaa. (KIITOS!) Hitaastihan se tapahtuu kun työn ohessa tekee. Samaan syssyyn toteutui sitten keväällä valmiiksi nauretut ylityöt, joita olisi ollut tarjolla ihan koko ajan. Totesimme, että saunaa ehtii tehdä myöhemmin ja töitä tehdään nyt kun niitä on. Mutta heinäkuun alussa saatiin lähteä ostamaan paneelia ja lauteita….  Pikkuhiljaa siinä homman edetessä alkoi meille valjeta mitä haluamme ja miten mm. sähkötyöt ja valaistus toteutetaan. 

Heinäkuun viimeisellä viikolla oma sauna sitten lämpeni ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, ettei keskimmäistä laudetta vielä ollut paikallaan (sähkömies oli tulossa laittamaan vielä jotain sähköjä eikä haluttu, että hän kävelee kuraisilla kengillä uusilla lauteilla…) ja kylläpä se tuntuikin hyvältä!

Kun kylppäri vielä saatiin höyryllä putsattua ja kaikki romut siivottua, täytyy myöntää, että se on jopa parempi kuin alun perin kuviteltiin. Meillä on nyt melkoinen Spa-osasto kellarissa, ja viimeinenkin nurkka tästä talosta on siis itse tehty. Sauna oli päällä lähes joka ilta parin viikon ajan, ja edelleen siitä nauttii ihan sanomattoman paljon joka kerta kun sinne menee.

Elokuussa Lotta lähti ala-asteen viimeiselle luokalle ja Ronja aloitti ammattikoulussa haaveilemansa sisustussuunnittelija-opinnot. Joonas etsi kovasti töitä, mikä ei ole helppo tehtävä nuorelle, jota valtion leipä odottaa vuodenvaihteessa. Punttisalilla käyden ja kitaraa soitellen päivät kuitenkin kuluivat, ja kotona oli onneksi puuhaa sekä sisällä että ulkona.

Syyskuun alussa Ronjan matkahaave toteutui. Oltiin jo keväällä sovittu, että hän saa valita kohteen ja kaverin, ja me menemme vaan vahdiksi ja kassinkantajaksi. Barcelona valikoitui melko aikaisin, koska teinit halusivat vielä vähän aurinkoa. Mikä mahtava kaupunki! Ronja ja Cecilia shoppasivat neljä päivää sydämensä kyllyydestä, me nautimme aurinkoisesta kaupungista, maisemista, kulttuurista ja katukahviloista ja olimme lomalla. Finnair ei onneksi laskuttanut ylipainosta – jatkoa ajatellen pistettiin kyllä korvan taakse, että AINA on oltava tyhjä ylimääräinen matkalaukku mukana. Kiitos myös Pia lapsen lainasta! 

Vivi aloitti syksyn korvalla harrastuksen, joka sai eritoten perheen nuorimman silmät loistamaan: ratsastuksen. Lottahan käy tallilla 3-4 kertaa viikossa ja nyt sitten äidin hevosenhoitajana vielä yhden lisää. Hauska ja vaativa harrastus. Täydellinen tapa nollata päänsä työpäivän jälkeen kun on pakko keskittyä vain niihin 500 kiloon elävää lihaa siinä alla, siinä ei ehdi miettiä pyykkejä ja ruuanlaittoa saati työpaikan koukeroita. 

Koirat voivat mainiosti, Karo 9-vuotiaan veteraanin oikeudella kiipeää edelleen yöksi sängyn jalkopäähän, Edun joutuessa tyytymään mamman vierustaan lattialla. Vuorotöiden ansiosta ne saavat paljon enemmän lenkkiaikaa kuin ennen ja pysyvät erittäin tyytyväisinä. 

Syksyn pimeys hiipi hiljaa, mutta enemmän yllätti syyskuun viimeisellä viikolla herätä parina aamuna pikkupakkaseen. Lämmityskausi laitettiin käyntiin reippaasti, ja ensimmäisenä poltettiin sytykeämpäristä mm. vappuserpentiinejä….  Kirkasvalolampun avulla aamuvuorotkaan eivät olleet ollenkaan niin tympeitä lähteä. 

Syyslomaviikolle lokakuussa osui Vivin yövuorojen jälkeiset vapaat, joten Pasia lukuun ottamatta koko perhe oli kotona. Pikaisesti tehty päätös lähteä katsomaan HIHS:iä (Helsinki International Horse Show) pikkulikkojen kanssa ja samalla Ronja sai käytettyä päivän Helsingissä kaverinsa kanssa ihmetellen. Näimme hienoja esteratsuja, mainioita esityksiä ja jopa meidän oman tallin kasvatteja kisaamassa. Tytöt ovat mainioita matkakumppaneita: aina hyvällä tuulella ja valmiina kaikkeen. 

Joulun odotusta on ilmassa: porkkanalaatikot paistettu ja ruokalistaa suunniteltu. Tänäkään vuonna emme kelpuuta Saarioista pöytään. Myös pieni sievä sika odottaa sulatusta ja paistoa. Vaikkei joulupukki olekaan ohjelmassa, saamme tänä vuonna viettää joulun perheen kesken melko rauhassa. Vivi valvoo joulua edeltävästi, joten pyhät vaan ollaan ja nautitaan. Skype-yhteys Hua Hiniin lienee myös joulun kohokohtia, päästään vähän kehuskelemaan miten hyvät eväät on. 

Ensi vuodelle tulee mielenkiintoisia muutoksia kuvioihin, kun Joonas siirtyy valtion leipiin palvelemaan vielä tuntemattomaksi ajaksi. Paikkana Porin Prikaati Säkylässä ja lähtö heti loppiaisena. Ilmeisesti tarkoituksena on myös hakea opiskelemaan eli keväälle osunee pääsykokeet jonnekin ja luultavasti muutto pois kotoa sitten kun palvelus päättyy. Tytöt sentään jäävät vielä höpöttämään asioitaan harva se iltapäivä.

Vivi jatkaa sisätautiosastolla sairaanhoitajan roolissa ja Pasille napsahtaa 10 vuoden palvelus Wiprolla (ent. Nummi, ent. Hydrauto) maaliskuussa, eli prenikkaa rinnuksiin jaetaan. Nyt molemmat vanhemmat tekevät jossain määrin vuorotyötä, Pasi kahta vuoroa melko säännöllisesti, Vivi kolmea täysin epäsäännöllistä vuoroa. Aika ajoin seurustelemme Post It-lappujen välityksellä kun tapaamme korkeintaan oviaukossa tai niin, että toinen on jo nukkumassa ja lähtee ennen kuin toinen herää. Omalla tavallaan ihana vaihe elämässä: lapset ovat kuitenkin niin suuria, että pärjäävät, ja toisaalta kuitenkin hyötyvät siitä, että jompikumpi vanhemmista on kummallisiin aikoihin kotona. 

Edelleen toistan itseäni ja kerron, että meillä on tapana pitää jotain vierasvaraa pakkasessa ja yllätyksenäkin voi tulla päiväkahville! Vuorotöistä johtuen voi toki olla viisasta kilauttaa vaikka puoli tuntia ennen ihan siltä varalta että meillä nukutaan tai ei olla kotona…. 

 

Tähän näkyyn herään aamuisin. Teelasin kanssa nautin yksinäisestä (?) aamuhetkestä kahden karvakorvan kanssa... 

 

Heikki the Havupukki löytyi oman S-kaupan edestä. Se katseli perään niin, ettei sitä voinut jättää sinne. Joten tervetuloa myös tämän kaverin puolesta.