Tänä vuonna vappu osui viikonloppuun.
Eipä silti, koska se ei kuulu niihin juhliin, joita välttämättä juhlimme, eipä sillä sitten ollut mitään väliä.
Taisin taannoin vähän satsatakin ajatukseen, ja laitoin ilmapalloja ja serpentiiniä.
(Tarkistin, ja
viime vuonna on ollut tosi kaunista ja meillä on tehty vaikka mitä pihajuttuja...)
Tänä vuonna toukokuu läheni niin salavihkaa, että oikeastaan tajusin vasta loppuviikolla sen olevan tässä kulman takana - enkä viitsinyt, ehtinyt tai enää halunnut nähdä kovin paljon vaivaa.
Munkkeja paistoin.
Rasvankäry oli mahtava taas kerran. Pidin läpivetoa kämpässä ja palelin. Onneksi oli lämmin päivä.
Sorruin sen laatuiseen tyhmyyteen, että sokeroin niitä kulhoon valmiiksi, kun odottelin teiniä koulusta kotiin, ja miten ollakaan, oma käsi kävi vähän väliä kulhossa ja pupelsin munkkeja menemään.
Äh ja röyh, miten oli lähes huono olo paistamisen päätteeksi. Ahne porsas!
Puolustuksena, että teen tosi pikkuruisia munkkeja, eli ne on pyöreänä pullana halkaisijaltaan n. 3 cm ja vedän siihen sitten sormilla reiän kun laitan öljyyn.
Saa niistä silti parin viikon rasvakiintiön kun urakalla syö.
Myös simaa laitoin tulemaan, mutta sen tekemisessä tapahtui jotain.
Mies nimittäin sanoi, että se oli
hapanta. Siis liian vähän sokerista.
En pysty muistamaan laitoinko jotenkin vähemmän sokeria kuin ennen, tuskin....
ja laitan yleensä aina myös limeä sinne joukkoon.
Taisin laittaa tänä vuonna pelkkää fariinisokeria kun yleensä sekoitan myös tavallista. Ehkä se on syy, ettei tullut niin imelää kuin tavallisesti. Toivon, että se tulee kuitenkin juotua pois.
Vappuaaton aamuna mies oli yllättäen jälleen töissä.
(Se ei ole tainnut pitää yhtään kokonaista viikonloppua vapaana koko alkuvuonna, poislukien lomareissu, vaan vähintään toisen vkl päivistä ylitöinä koko ajan....)
Lähdin koirien kanssa metsään lenkille, ja kieltämättä tänä vuonna sanonta "Suomen suvi, vähäluminen" piti niin paikkansa.
Lähes tykkylunta,
märkää ja painavaa räntää.
Maisema oli todella harmaa.
Koirat onneksi suhtautuu keliin kuin keliin niin, että "jaa" ja sitten mennään. Itsellä tässä oli vähän orientoitumishankaluuksia.
Lenkkarit ja sukat kastui.
Huikean hienon väristä vihertävän harmaata oli kaikkialla. Eikä ristinsieluakaan.
Hyvin konkreettisella tavalla valkeni myös totuus, miksi spanieli tarvitsee laittaa näyttelyä varten kun noutajan voi viedä vaikka suoraan metsästä kehään: tuo pentukoira oli kuin rämemajava kaikkien lumipaakkujen ja rähmäisten karvojensa kanssa.
Ratkihauskaa työn juhlaa kuitenkin kaikille!!
Itse vietän ensi yön työn merkeissä sairaalanmäellä.
