lauantai 7. joulukuuta 2019

Pientä pintaremonttia eli joulusiivous Perniöläisittäin

Tässä on tullut muutamaan otteeseen hihiteltyä faktaa, että joissain huusholleissa siivotaan jouluksi kaappeja, meillä siivottiin kaappien taustatkin.


Kuten olen ennenkin maininnut, meillä on 1999 remontoitu, 1937 rakennettu vanha rintamamiestalo. Muuton yhteydessä remontti tehtiin perusteellisesti, ja tässä 20 vuoden aikana on pinnat sen verran kulahtaneet, että vaihtoehto oli joko aloittaa uusi valtava remppa, tai koettaa vähän fixata vanhaa.
Koska periaatteessa mikään ei ollut rikki tai muuten täysin vanhanaikainen (emme puhu tässä yhteydessä laminaattilattiasta.....), totesimme, että huoltamalla ja korjaamalla voisi saada uutta ostamatta uutta.


Rautakauppias osasi antaa vinkkejä, ja koska netti, luimme erinäisiä blogeja ja Tikkurilan maalilinjaa vinkkejä varten. Materiaalit hankittiin kerralla ja sitten vaan alettiin hommiin.

(Ps. Maaleja on sen verran, että vessan välitilan kaakelitkin saa samalla hinnalla....)


Muutaman päivän keittiö oli hävityksen kauhistuksen vallassa. Jälleen kerran tavarat pinottuna mikä minnekin, ja aika ajoin joutui tosissaan etsimään jotain tiettyä kippoa saadakseen laitettua eväitä tai koirille purtavaa.

Mies pesi ensin välitilan kaakelit hyvin vahvalla maalipesulla, ja huuhteli niitä sitten pelkällä vedellä niin, että pinnat olivat varmasti puhtaat. Ne annettiin kuivua useampi tunti, ja illalla vielä vedettiin kevyesti telalla tuo pohjamaali Otex.
Jo siinä vaiheessa olin ihan myyty. Valkoinen on vaan raikas, meilläkin keittiö on pohjoisen puolella ja siis pimein mahdollinen huone.

Sillä aikaa kun tein itse itsenäisyyspäivänä pitkää päivää töissä, mies telasi hitaasti ja hartaudella (koska maalin kanssa ei voinut yhtään hosua, se kun ei imeydy, vaan lähtee valumaan jos on liian vikkelä) kaakelit kahteen kertaan, ja kun tulin illalla kotiin, keittiö oli jo niin kiva! ♥



Tänään aamulla aamupalan jälkeen poukkoiltiin koirien kanssa reilu tunti metsässä, juotiin kahvit ja sen jälkeen alettiin sitä joulusiivousta. Eli kaikki taustat imuroitiin huolella, sitten pesin jokaisen kaapin erikseen joka puolelta ja siirsin ne paikalleen. 
Koska talo on vanha ja vänkyrä, joidenkin kaappien alle piti viritellä yhtä sun toista pientä listanpätkää tukemaan kaappia suoraan, mutta lopputulos hiveli silmää.


Tässä vaiheessa pöytätasot on nostettu paikalleen. Laitamme vielä pöytälevyt kiinni toisiinsa kontaktiliimalla ja ruuveilla, sitten silikonit seinän ja pöytälevyn väliin, hana paikalleen ja siinä.

Totesin jo parillekin eri taholle, että joissain perheissä mies tekee mitä osaa, meillä näköjään mitä haluaa!!! Olen äärettömän ylpeä ja iloinen! Keittiöstä tuli loppujen lopuksi pienellä vaivalla aivan kuin uusi.
Voi olla, että monen mielestä valkoinen on tylsä ja kliininen. Minusta se on raikas ja puhdas ja valoisa.

3 kommenttia:

  1. Hieno tuli! Laita vielä joku kuvapari ennen-jälkeen sitten, kun kaikki on paikallaan. Siitä aina parhaiten tajuaa ulkopuolinenkin sen muutoksen.

    Mä oon miettinyt kylppärin lattian maalausta... vielä on mietintävaiheessa, kun tuntuu aika isolta urakalta. Meillä on siellä lasikuitutapetit ja maalatut seinät (myös suihkussa) ja ne pitäisi varmaan maalailla myös... mutta voi että se aloittamisen vaikeus...

    VastaaPoista
  2. Kova homma, mutta tosi hieno tuli. Hyvä idea, myös säästää vanhaa, joka on kunnossa. <3

    Sydämellistä viikonloppua. <3

    VastaaPoista
  3. Mahtisuoritus ja siistiä jälkeä! Ja myös mun mielestä välitila on nyt raikas, puhdas ja valoisa. Ilahduttaa varmasti jokaikisellä kerralla, kun keittiöön astuu.

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...