maanantai 7. maaliskuuta 2016

Haasteita

Parissa seuraamassani blogissa on haastettu porukkaa, ja otanpa kopin parista näin yhdellä otsikolla.

Kiitollisuus-haaste

Elämässä on paljon asioita, joista täytyy olla kiitollinen. Jos jätän luettelematta itsestäänselvyydet, kuten perheen, jäljelle jää silti monta asiaa.

Erityisesti tänään, kun rakas ystäväni lähetti viestin, jossa kertoi omalta kohdaltaan huonosti päättyneistä YT-neuvotteluistaan. Nimenomaan näitä uutisia on viime aikoina ollut ihan liikaa, pikkuhiljaa toivoisi vähän parempia kuulevansa. Omassa tuttavaporukassa tosi moni on päätynyt sille tielle, että työ päättyy eikä jatkosta ole tietoa. Lisäksi liian monessa tuttavaperheessä asia on koskettanut molempia...  Tsemppiä teille, tunnistanette itsenne!!!
Oma kiitollisuuteni siis ainakin toistaiseksi mahdollisuudesta käydä töissä, vaikka siitä aika ajoin valintankin.

Terveys on luonnollisesti iso juttu, erityisesti viime syksyn jälkeen. Tähän asti olemme koko perhe olleet talven yli terveitä. Asia, joka ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Toki siihen vaikuttaa se, ettei taloudessa ole päiväkoti-ikäisiä, mutta hyvin ne taudit on tähän asti kulkeutuneet myös koululta....
Uskallan ihan vähän ottaa pisteitä siitä, että olemme koko perhe syöneet koko talven smoothiet aamuisin, myös tytöt. Kun olen 200 litraa marjoja nyt hurauttanut erinäisten muiden aineiden kanssa muussiksi, ehkä vitamiinitaso on asiallinen jokaisella. Kannatti nähdä pakastamisen vaiva!

Erityisesti tänä talvena mahdollisuus kuljeskella tuolla pitkin metsiä ja nauttia luonnosta, on ollut henkireikä. Ilman koiria en tiedä tulisiko lähdettyä, mutta yhtään kertaa en ole metsälenkkiä vielä katunut. Psyykeni pysyy järjestyksessä kun haistelen raitista ilmaa ja ihailen käkkärämäntyjä. Tälle hulluudelle ei liene nimeä, mutta kieltämättä sain osakseni mielenkiintoisia katseita viime perjantaina kun kerroin nousseeni viideltä ja lähteneeni kuudelta koirien kanssa tunniksi lenkille, kun oli tarkoitus tehdä "pitkä päivä" eli 8-20:30. Se oli ainoa ajankohta, jolloin ehdin, ja teki todella hyvää.

Yleinen hyvä fiilis. Monestakin asiasta. Mulla on kivat työkaverit, melko kiinnostava työ, jossa koen pärjääväni hyvin, ja tällä hetkellä kovin motivoitunut opiskelija, jota ohjata. Kotona menee hyvin, ja vaikkei kukaan villakoiria imuroikaan ilman käskyä, en ehkä koe olevani pelkkä kotiorja. Facebookin jättämisen myötä pohdin jääkö moni kaverisuhde täysin, mutta näin ei ole käynyt. Totta puhuen nyt kun porukka ei lue jotain idiootti-kommenttia päiväkahvista, moni itse asiassa kysyy mitä kuuluu. Ja toiset,  vähän kaukaisemmatkin kaverit, on olleet yhteydessä txt-viesteillä tms. Joten koen, että olen hyötynyt.
Olen ehtinyt pohtia liittyisinkö takaisin, blokkaisin kaikki työkaverit siitä pois, ja jättäisin jäljelle ne, joiden kuulumiset minua kiinnostaa ja jotka asuvat esim. kaukana. Toisaalta en ole vielä vakuuttunut fb:n tarpeellisuudesta.

****
Lukemis-haaste

On jo käynyt ilmi, että luen paljon. En edes halua yrittää esittää, että laatukirjallisuutta.

1. Mikä kirja on parhaillaan kesken?
Lars Keplerin Playground. Olihan mun pakko se aloittaa. Vaikuttaa hyvältä ensimmäisen 100 sivun jälkeen.
Samanaikaisesti kolme kirjaa aiheesta Kotka/Merikotka. Miten surullista, että ei niin kauan sitten, tätä upeaa eläintä jahdattiin oikein työkseen ja pyrittiin hävittämään. Nettikamerassa kyttään edelleen päivittäin Annan ja Ukun pesänrakennusta ja tuskin maltan odottaa, että hautominen alkaa.


2. Kirja, josta tykkäsit lapsena.
Luin kaikki mahdolliset sarjat. Tiinat, Lotat, Viisikot ja muut Enid Blytonin kirjoittamat tai hänen nimellään kirjoitetut lasten "dekkarit", Nummelan Ponitallit ja muut heppasarjat, myös Sivar Ahlrud ja ruotsalaiset kaksoset olivat hauskoja (en muista millään kirjojen nimiä), Alfred Hitchcockin nimissä kirjoitettiin 3 Etsivää -sarjaa.... oi voi. Voisin lukea nuo kaikki nyt aikuisenakin.

3. Kirja, joka on jäänyt kesken?
50 Shades of Grey oli ehkä huonoin ikinä nähneeni Nyyrikin ja Kallen sekoitus. Luin sitä pakosta lentokoneessa 11 tunnin lennolla ja jätin vaiheeseen. Huono, huonompi, huonoin. Ja moisesta sheibasta on tehty leffa??? Hoh hoijaa...

4. Kirja, joka on tehnyt vaikutuksen?
Isomäen Saraswatin hiekka ja saman kirjailijan pari muuta. Kovin todellisen tuntuisia, voisivat (ehkä) tapahtua oikeasti, maailman meno on sellaista. Myös nuo parhaillaan lainassa olevat kotka-kirjat ovat vaikuttavia, vaikka nettikamerassa onkin paremmat kuvat. Hih!

5. Kirja, johon palaat uudestaan tai voisit lukea toisen kerran.
Toisen?? Minä luen kaiken useaan kertaan. Jos en ehdi kirjastoon, mikä näillä nykyisillä aikatauluilla on ihan pirun hankalaa, luen jotain omasta hyllystä. Ja jos en jaksa kaivaa sieltä kirjaa, tavaan sitten ruokapöydässä ja muualla vaikka Aku Ankkaa....


Lee Childeista puuttuu muutama. Kovan hakemisen takana. Remekset on kaikki, samoin Cornwellit.


Pattersonit on ostettu ja tusinan kertaa luettu, Nora Robertsit myyn pois jos joku ostaa. Hyllyyn on pakko saada lisää tilaa. Soininvaarat ei ehkä näistä kiinnosta juurikaan, liian teknistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...