Päätöksiä, päätöksiä.....

Kuherruskuukausi on selkeästi ohi. Ihmiset näyttävät oikeat karvansa. (Voit lukea: naisvaltainen ala ja puukkoa tulee ajoittain niin, että lapaluiden välissä kutittaa.... vain vähän kärjistetysti.)
Samaan syssyyn sitten tiedote, joka samanaikaisesti sekä houkuttaa että hirvittää.

.....

Työpaikalla siis toimia tulossa hakuun. Toimi = vakinainen työpaikka. (Virkoja ei ole enää, toim.huom.)

Kun neljä vuotta sitten heittäydyin, pelotti ihan järjettömästi.
Vakkariduuni noin vaan ulos, riskillä menoon mukaan, irtisanoutuminen, kouluun haku, sitten 3,5 v. kahta työtä päällekkäin, aika ajoin mielettömiä kokemuksia, elämää suurempia ihmiskohtaloita, toisaalta raivoa, itkua, väsymystä....

JA MÄ SELVISIN SIITÄ!!!

Nytkö pitäisi taas "tyytyä" tasaisen varmaan, ns. normaaliin elämään? Petänkö itseni jos lähden taas siihen? Vai onko se juurikin sitä aikuisuutta, vastuunkantoa ja sitoutumista?
Onko minussa riittävästi sisätautihoitajaa? Mitä haluan tehdä lopun ikääni työkseni? Haluanko työskennellä juuri tässä yksikössä? Entä ne "avautumiset" ja "karvan näyttämiset"..... miten ne tulevat jatkumaan? Olisiko hienoa olla vapaaherratar ja jos sattuu siltä tuntumaan ja perheen talous kestää, olla esim. touko-syyskuu vaan kotona tekemättä yhtään mitään?

Listaan plussia ja miinuksia, en päädy yhtään mihinkään. Kertolaskua tähän pitäisi varmaan ujuttaa.

Ei ole helppoa.

......

Tämä kaikki siis vain ja ainoastaan stressistä hakeako vaiko eikö. Mitään ei tietenkään ole missään kuulutettu, enkä hetkeäkään edes kuvittele, että olisin yksi valituista. Osastolla on N-määrä kokeneempia ja pidempään palvelleita.
Ajatuksen tasolla ongelma siis jo pelkässä ajatuksessa, että hakisin.....  yrittäisin ....

Ongelma sekin, että jos en hae, miten katsotaan...... löytyykö sen jälkeen ns. pitkää sijaisuutta?

*syvä huokaus*