sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Arkihaaste 29/52

Tämän viikon haaste osuu sillä lailla aivan kohdilleen, että luultavasti jotakuinkin joka vuosi teen saman asian samalla viikolla.
Kyse siis marjojen pakastamiskauden aloituksesta. Vuorossa: mansikka.


Meidän portin ulkopuolella kasvaa muutamia ahomansikoita. Vuosi vuodelta ne koettivat levitä ja pari vuotta sitten niitä olikin jo tosi paljon.
Nyt jostain syystä heinä/ruoho valtaa alaa ja ne jäävät sinne tukehduksiin. Tosi harmi.
Muutamia punaisia herkkuja olen kuitenkin napsinut suuhun asti.


Varsinaiset pakastusmarjat hain luottotoimittajaltani läheiseltä tilalta. Meidän isot lapset olivat heillä töissä nuorempana muutamana kesänä ja heiltä saan aina hyvälaatuista marjaa.
Tänäkin vuonna tilasin ns. pientä mehumarjaa, koska soseutan aina kaikki pakastusta varten eikä marjan tarvitse olla isoa ja siinä mielessä ensiluokkaista.
No, hakiessa havaitsin, että nämä eivät ole pientä nähneetkään. Kyllä on taas niin hienoa marjaa tarjolla.... ja halvalla.

Ikionnellinen!!

Hassu havainto sikäli: väkihän tässä huushollissa vähenee vuosi vuodelta, ja nyt ostin jo NELJÄ laatikkoa pakkaseen menevää mansikkaa. 
Siis marjojen määrä lisääntyy kun väki vähenee. Hmmmm.....


Oi, mitkä marjat!!

Näistä syödään ensin niin paljon kuin mahat vetää. Sitten siistitään ja survotaan. Pakataan rasioihin. Sitten jätetään vielä puoli laatikollista ja popsitaan taas niin, että naukuu.... . NAM!!


2 kommenttia:

  1. Mansikat on vielä pakastamatta. Pakko ensi viikolla hakea, muuten jää pian ilman ja sehän olisi ihan krande katastroof!

    VastaaPoista
  2. Mansikat on maistuneet tänä vuonna jotenkin ihan erityisen hyviltä! <3 Ihana satsi, tuosta on hyvä talven mittaan ammentaa kesän makua! :) Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sulle Vivi!

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...