tiistai 15. syyskuuta 2026

Hrvatska

Jouluna 2025 tehdyt ylityöt tuli maksuun tammikuun lopulla. Päätin heti, ettei yhdelläkään eurolla makseta sähkö- tai vesilaskuja, ja miehen ollessa juuri tullut sairaalasta, tulin eräänä päivänä kotiin ja kysyin mahtaisiko kiinnostaa lähteä reissuun syksymmällä. (Olin siis leikkauspäivänä kysynyt thorax-kirurgilta saako lentää maaliskuussa. Mietin tuolloin Madeiraa. Saattoi leikkaavaa lääkäriä hivenen huvittaa. Toinen on teholla vielä intuboituna ja muija vouhoaa tulevista reissuista..... Ei luvannut. 😊)

Mies ilmoitti olevansa melko varma, ettei mitään huonoa reissua ole suunnitteilla ja ojensin matkatoimiston varausvahvistuksen. 😀 Suunnitelma/haave jo muutaman vuoden takaa: Kroatia, Split.

Jälkiviisaana: parempi vaihtoehto kuin oma alkuperäinen haaveeni maaliskuisesta Madeirasta.





Minä rakastuin. Nämä kapoiset kujat, pienet putiikit, taivaallinen jäätelö, hyvä ruoka, siisteys, ihmisten kielitaitoisuus sekä ystävällisyys. Ja asia, joka oli itselleni yllättävä ja arvokas: hanasta juotava vesi! (Joka oli vielä hyvää! Sanoo Paimiolainen, jossa on aidosti hyvänmakuista juomavettä.)
Voin inhota sitä jatkuvaa vesipullojen ostelua, koska Suomea lukuun ottamatta missään ei toimi kierrätyssysteemi pullojen suhteen samoin ja ahdistaa tuo muovipullojen ostaminen. Joten yksien pullojen ostamisen jälkeen täytimme ja pistimme jääkaappiin kylmenemään. Miten kätevää!

Toki Splitin kaupunki on kohtuullisen suuri, mutta käveltävissä. Lisäksi me varasimme, kuten yleensä, vähän sellaisen omatoimimajoituksen. Toisin sanoen emme kaipaa valmista aamupalapöytää tai uima-altaita, puhumattakaan drinkkibaarista. Päinvastoin.

Hotelli oli pieni perheen pitämä majatalo, huoneistot kahdelle pariskunnalle. Hienosti varusteltu, viimeisen päälle tip top, siisti, ja mahtava auringonottoterassi, jossa sohvaryhmä myös varjossa sekä pieni pöytäryhmä tuoleineen. Kirjaimellisesti viiden minuutin matka tuoretorille, josta sai ihanat aamulla poimitut hedelmät, vieressä leipomo, josta tuoreet uunilämpimät sämpylät, ja lähikaupasta juusto. Muuta emme kaivanneetkaan.


Nektariinit ja rypäleet torilta, sämpylä leipomosta
ja tee/kahvi omasta keittiöstä.


Lounaalla vanhassa kaupungissa.
Taisi olla reissun paras eväs: sitruuna-kesäkurpitsarisotto. 

Lähdimme aamulenkille seiskan jälkeen, teimme vähän eri lenkin joka aamu. Suunnitellusti varasimme alkuviikkoon retken viidelle saarelle sekä siniseen luolaan ja Hvar-saarelle. 


Aamusämpylät rantapromenadilla odotellessa veneen lähtöä.


The blue cave, yksi monista


Superkiva porukka, jonka kanssa yhteinen retki. 
Saksalais-englantilainen pariskunta, puolalais-portugalilainen, japanilaiset x 2 sekä me.
Koko päivä merellä: uimista, snorkkelointia, luolat, rannat, 
Hvarin kaupungin ruokapaikat ja porukalla syöminen.... 

Parasta kaikissa lomissa on se, kun koirien hoitopaikasta tulee keskellä reissua viesti: täällä on kaikki kivasti, ruoka maistuu, ulkoillaan paljon ja viihdytään.



Auringonnousua

Harkitsimme pitkään, että vuokraisimme auton. Moni taho suositteli KRKA-kansallispuistoa kohteeksi, mutta nimenomaan niin, että lähtö hyvin varhain, jolloin paikalla olisi jo heti kahdeksalta kun portit avataan. Selvittelin vuokra-autojen hintaa (edullinen), mutta pysäköintiriesan vuoksi en halunnut hakea sitä valmiiksi edellisenä iltana ja se olisi ollut ongelma. Lopulta kävelyllä piipahdimme yhteen matkatoimistoon, joka myi päivän paketteja ja päädyimme lähtemään ohjatulle retkelle toistamiseen.

Mainio päätös! Opas oli loistava. Kertoi historiasta mielenkiintoisesti, lisäksi tiesi kaikenlaista knoppitietoa ohikuljettavista kylistä ja paikoista. The Game of Thrones (en ole nähnyt) on mm. kuvattu ohikuljetuilla paikoilla osittain.

Puistohan oli käsittämättömän kaunis! Noita vesiputouksia ja virtaavaa vettä olisi voinut tuijotella päivän. 




Näillä putouksilla on saanut uida vielä jokunen vuosi sitten.
Onneksi ei enää.
Arvostan, että heillä oli kanttia kieltää houkutteleva kohde
luonnonsuojelun nimissä. 


Retkipäivät olivat molemmat kokopäiväisiä. Siitä syystä olikin hyvä, että varasimme niiden väliin rötväilypäivän, jolloin emme suunnitelleet muuta kuin syövämme kertaalleen. 
Toiselle laiskottelupäivälle sattui myös ukkosmyräkkä. Olimme aamupäivän aurinkoterassilla lukemassa ja kuuntelimme lähestyvää jyrinää. Pilvisyys vei lopulta sisälle ja sitten alkoi tulla vettä. Noilla seuduin sitä tulee vähän reippaammin lyhyessä ajassa, onneksi ei sentään Forecan alkuperäisen lupauksen mukaisesti 68 mm. 
Ja harmi kyllä, ukkoset sytyttivät myös maastopalon viereisellä Bracin saarella. 😞
Katselimme savua pari päivää ja varoitukset kartassa kertoivat sen olevan jo yli 20 000 m2 kotiinlähtöpäivänä. 


Toisesta päästä kaupunkia löytyi upea puistomainen alue, jossa mm. kasvitieteellinen puutarha. Sinne puutarhaan emme päätyneet, mutta kävelimme erittäin pitkän iltalenkin tuon puistoalueen ympäri, ja jouduimme toteamaan, että aika ei riitä koko alueen kiertämiseen, koska auringon laskiessa tulee pilkkopimeys. Alue olikin n. sata kertaa suurempi kuin olimme laskeneet. 😆
Maisematerassilta oli hieno näköala kaupunkiin ja sen pääsatamaan.




Sen verran kiva paikka oli, että haluaisin samaan kohteeseen uudestaan. Tuo hotelli oli niin mainio, että jos onnistuisi varaamaan saman reissun esim. ystäväpariskunnan kanssa yhtä aikaa, olisi varmasti paljon nähtävää ja koettavaa porukalla.
Dubrovnik jäi vielä näkemättä, toinen iso kaupunki, ja sinne voisi tehdä myös päivän retken ihan vuorobussilla....
Lämpötiloista johtuen voisin siirtää loma-ajankohtaa viikolla eteenpäin. Nyt oli +33-35 suuren osan aikaa, sateessa putosi peräti +27. Sen verran liian kuuma, että puolenpäivän jälkeen oli pakko hakeutua sisätiloihin ilmastoinnin alle muutamaksi tunniksi, koska jopa varjoisilla kujilla tuli helposti liian kuuma. 

Turha tulla sanomaan, ettei ilmastonmuutosta ole. Välimeren kesät ovat aina olleet lämpimiä, mutta hotellin omistajakin kertoi miten aiemmin kesät ovat olleet siedettäviä ja nykyään jatkuvasti tukalan kuumia ja maastopalot leviävät vuosittain kuivuuden vuoksi.

Toki se, että satamaan saapui joka ikinen aamu kaksi järkälemäistä risteilyalusta, niitä "näe eri kaupunki joka päivä Välimerellä", ja sieltä purkautuvat sadat ihmiset, tekivät kujista paikoin ahtaita. Mutta me osasimme hakeutua pienille kujille sivussa oleviin ravintoiloihin, lisäksi ravintolatarjontaa oli niin hyvin, ettei ahdasta ollut syödä missään kohtaa. Sitä paitsi turha valittaa turisteista kun on itse sellainen. 


Kroatilainen viisaus vesipullossa puhutteli.

tiistai 1. syyskuuta 2026

Sadonkorjuuta, loppukesää


Uskalsin sittenkin laittaa jotain kasvihuoneeseen kasvamaan jo keväällä. Naapuri kysyi saako tuoda vihdoin löytämänsä jalopenot sinne, ja kun siitä lähdettiin, hankin itsekin jotain.... (Naapuri on siis kolme kesää etsimällä etsinyt Jalopenon taimia niitä löytämättä. Ei huolinut muita chilejä. Olen koko ajan sanonut, että meille mahtuu kasvamaan ja menevät siinä muiden omien rinnalla sujuvasti.)

Tytär perheineen halusi muuttaa meille loman ajaksi talkkareiksi, joten ei ollut huolta kastelusta. Muuten en olisi mitään laittanutkaan. Alkuperäinen suunnitelmahan oli, etten laittaisi mitään tänä vuonna, korkeintaan jotain pientä, jonka voi hankkia juhannuksen jälkeen jo puutarhoilla mitään on jäljellä. 


Ensimmäiset tomaatit yrttiöljyssä.
Tomaatit kuivurin kautta.

Tuttu puutarha lupasi säästää minulle yhden luffakurkun sekä muutaman tomaatin. 
Luffa on kasvanut hienosti ja saan todennäköisesti siitä talteen siemeniä ensi kesää varten. Jos vaan muistan laittaa ne ajoissa kasvamaan....
Tomaatit eivät olleet kirsikkatomaatteja, ja leikkasin niitä jotenkin väärin. Satoa tuli, mutta niukasti. Ensi vuodelle muistiin, että haluan nimenomaan pikkutomskuja, koska niiden kuivaaminen on myös kätevämpää.

Jalopenoista keräsin jo osan, tein etikkaliemen ja keräsin osan siemenistä talteen. Chiliä ei sinänsä tarvita enempää, viime kesäistä on niin rutkasti jäljellä, mutta tykkään kasvattaa noita. Saahan niistä sitten vaikka säilykkeitä joulupaketteihin.
Naapuri haki onneksi suurimman osan jalopenoista. Minä en pidä sen mausta erikoisemmin. Kebab-annoksissa en koskaan syö sitä, mutta kuivattuna se toki on mauste siinä missä muutkin chilit. 



Valmistautumassa töihin. 
Ihmeiden aika: jo toinen kerta kampaajalla tämän vuoden puolella. 

Loppukesä on ollut hyvää aikaa fillaroida töihin. Illat on olleet kuitenkin pitkään valoisia, joten koiralenkin jääminen iltaseiskaan ei paljon hetkauta. Melkein päinvastoin: koirat nauttivat, kun ei tarvitse lähteä liian lämpimällä kävelylle. 
Muutenkin tykkään yleisesti elokuun illoista. Minusta on ihanaa, kun pikkuhiljaa hämärtyy edes vähän, ja nämä usvaiset ja metkat aamusumut on kerta kaikkiaan kauniita. 


Lähtiessä hyväntuoksuista sumuista ja varovaista auringonnousua...


... kotiin saapuessa aivan kultaa ja hattaraa taivaan täydeltä! 

Haaveilin pitkään puisesta maailmankartasta. Naapuri hankki jättimäisen, yli 3-metrisen, johon naulaavat merkin aina kun ovat käyneet uudessa maassa. Meillä ei ole tilaa sellaiselle, mutta ruokahuoneen seinälle mahtui pienempi, jolle tehtiin levystä tausta. Kehykset vielä, ja ripustetaan ihmeteltäväksi. 
Aikamoinen jumppa oli saada kaikki kohdalleen, mutta mukana tulleen sapluunan avulla eri saaret lienevät nyt edes suunnilleen oikeilla kohdilla. Välimeren saarista vaan osa oli niin paljon pois mittakaavasta, että koko meri oli täynnä. Jätettiin siis pois muut paitsi Sisilia, Kreeta ja Kypros.


Puinen maailmankartta


Suomen kartta kansallispuistoista.
Tilasin mukaan myös nupit, joilla voi merkitä paikat, joissa on käyty. 
Tämä motivoi suunnittelemaan jatkoon lomamatkoja.
Itä-Suomi on selvästi jäänyt huomiotta tähän saakka.
#Papurino

Loppuviikosta aloitamme vielä yhden kesälomaviikon. Tämä on sitten se viime jouluna tehtyjen ylityörahojen käyttökohde, koska ilmoitin heti keväällä, että tänä vuonna en suostu tekemään ylkkyä jonkun sähkölaskun vuoksi. Laskut on pystyttävä maksamaan normaalipalkoilla ja ylkkyrahat pitää saada käyttää hauskaan, elämyksiin ja muistoihin.

Viikonloppuna siis kohti seuraavaa lomaa!

Purunpää

Jos jotain kaipaan vanhasta kolmivuorotyöstäni, niin arkivapaita. Pystyn järjestämään kampaajat tai ripsien värjäyksen työpäivän jälkeen tai...