Minähän rakastan statistiikkaa.
Pari edellistä vuotta olen jo vahtinut erinäisiä asioita luettelon omaisesti.... eikä tälle loppua näy. Toistaiseksi en ole aiheuttanut tästä itselleni stressiä, niin jatkukoon.
Liikuntapylväiden suunta on oikea.
Laitoin 2019 tavoitteeksi kävellä 2400 km ja toteuma oli 2390 km eli hirveästi ei jäänyt, mutta kuitenkin. Sen verran jäi hampaankoloon, että tälle vuodelle sama tavoite.
KÄVELYN osalta tuosta tulee 6,55 km/pv. Koetan itsekin pitää mielessä, että teen suunnilleen kerran viikossa yhden pitkän päivän, jolloin en liiku mitattuna ollenkaan, ja lisäksi ihmisellä nyt vain on muitakin tapahtumia elämässä kuin liikunta, joten tuo tulos on kuitenkin hyvä. Tavoitteni oli 7 km/pv.
Pyöräilyn osalta tavoite oli 850 km mikä oli mieletöntä liioittelua ottaen huomioon miten tuulista koko kesän oli, ja miten vähän olin edes kotona, missä fillarointi ylipäänsä on mahdollista.....
No, tästäKIN tavoitteesta jäätiin todella paljon, joten otetaan sama tälle vuodelle.
Käytän mittarina puhelimeen ladattua Endomondon ohjelmaa. Se mittaa GPS:llä matkat ja reitit. Jonkun verran se valehtelee, mutta on toistaiseksi ainoa edes puoliksi luotettava värkki tähän mittaamiseen.
Valehtelun huomaa siitä, että täysin sama pururatalenkki kolmena peräkkäisenä päivänä oli mitoiltaan 5,67, 5,89 sekä 5,55 km. Tuohon tulee yhteen lenkkiin maksimissaan vajaan 400 metrin mahdollinen virhe, joten sallittakoon. Toki, jos sen laskennallisesti antaa kertautua niin tuleehan noihin tuhansiin kilometreihin sitten kilometrien heitto, mutta olkoon. En nimittäin edes tiedä kumpaan suuntaan virhe on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Talviloma
Tämän talven talvilomaviikko meni iloisesti. Äkkiä mutta kaikenlaisen kivan merkeissä. Ihania ihmisiä ja ystäviä nähden ja rentoutuen. Rauha...
-
Huom! Tämä ei ole maksettu mainos enkä saanut alennuksia tältä tai seuraavalta kerralta. **** Edu, oma rakas Pikkukoirani, täyttää tänään...
-
Meillä oli sairaalan kesäjuhlat, joissa oma osastoni oli vetovastuussa "kesäolympialaisista", ja ennen ruokailua ja muuta hauskaa ...
-
Parissa seuraamassani blogissa on haastettu porukkaa, ja otanpa kopin parista näin yhdellä otsikolla. Kiitollisuus-haaste Elämässä on pa...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!