Kakkubuffet

Joskus sitä pitää mennä omalle epämukavuusalueelleen. No, oman perheen kesken uskaltaa.

Meillä oli miehen kanssa tässä taannoin synttärit (ei mitään tasavuosia, joten en sikäli niitä muistele, ollaan peräkkäisinä päivinä synnytty...) ja päätin heittäytyä suureelliseksi ja rakentaa kakkubuffetin. (No, piirakkabuffan itse asiassa...) Laitoin viikolla nuorille viestiä, että sopisiko tulla, jos mamma urakoi, ja tottahan he lupautuivat.

Minä olen kyllä ollut enemmän ja vähemmän leipuri aina, mutta muutamien viime vuosien aikana olen havainnut tiettyä epävarmuutta omassa tekemisessä enkä koe leipomista enää pelkästään kivana ja stressivapaana juttuna. Ikään kuin suorituspaineita olisi kasautunut itsestään. Enkä edes pysty sanomaan mistä se johtuu. En muista mitään tiettyä graavia epäonnistumista, en mitään yksittäistä tapahtumaa, minkä vuoksi olisi ei-niin-kivaa leipoa. Se on vaan jäänyt.

Perusjutuista on aina helppo lähteä liikkeelle: mustikkapiirakka toimii! Samoin sitruunamarenkikakku ja meidän perheen salainen rakkaus, jonka ohjeessa jo todetaan "tämä kakku on tahmea ja hivenen sitkeä..." eli pikainen mikrossa tehty mutakakku. (Siitä tuli vaan syntisen ruma silikonivuuassa, koska tavalliset piirakkavuuat loppuivat.)
Näille seuraksi kotitekoista rocky roadia (lue: uunissa sulatettua suklaata ja siihen pistaasipähkinää, lakritsin paloja ja keksinmuruja) ja Kristiinan ihana ananaspiirakka, jossa korvasin mantelilastut kookoksella saaden siihen vähän eksotiikkaa.

Halusin jotain suolaista myös tarjolle ja pakastimessa oli iso pala savustettua kalkkunaa. Nopea laskenta kertoi, että siitä saisi voileipäkakun ja lisäksi meille seuraavalle viikolla kiusausta lounaaksi, joten otin kalkkunan sulamaan. Saksalainen marketti taas sattui tuomaan tarjouslehtisen, jossa espanjan viikot oli herkullisesti esillä ja kävin hakemassa vähän tapaksia tai mezejä, mistä nekin muuten erottaa? Onko joku paikkakuntajuttu? Yhtä kaikki, tarjolle tuli sujuvasti.

Vähän tapaksia, koska minusta nämä tällaiset lautaselliset

pikkupurtavaa on vaan kertakaikkiaan herkullisia.

Kalkkunarouhevoileipäkakku

Oli jälleen kerran tosi kivaa saada nuoriso kerralla pöydän ääreen.

Iltapäiväkahvit meni iloisesti lörpötellessä ja jokainen löysi jotain lempijuttuaan ja toisaalta jotain uutta siten, että ehkä tulevaisuudessa pyydetään uudestaan jotain tiettyä tarjolle.

Pieni Hilla oli suloinen ja mukana. Hän istui isänsä sylissä ja hyvin päättäväisesti tarttui kahvikupista kiinni kuolaten sen reunaa. Lopulta etsimme hänelle erikseen kuksan pureskeltavaksi, koska siinä luulisi itsessään olevan jo vähän makua. Kahvia ei sentään ihan vielä tarjottu, vaikka Suomalaislapset kuulemma opetetaan kahville ihan liian nuorina.

Kookoksinen ananastorttu

Mustikkapiirakka

Sitruunamarenki

Olisi ollut paljon kauniimpi, jos olisin malttanut jättää kaiken valkuaisvaahdon pursottamatta.

Mutta sitä oli jotenkin tosi paljon ja päätin vaan paistaa kaiken marengiksi.

Olihan se selvää, että hyvin paljon kaikkea jäi myös yli. Mies on tässä viikon aikana sitten "uhrautunut" töistä tullessaan ottamaan kahvin kanssa aina palan jotain makeaa. Jostain syystä hän ei ole mitenkään kovin valitellut tätä kovaa kohtaloaan...