Kulkutautilomalla eli koronapäiväkirja

Huomaa, että otsikon sanat ovat yhteenkirjoitettuja. Olisikin vihdoin, että kulkutauti lomalla. Lähtisi vaan lomalle, loputtomiin. Tällä hetkellä vaikka tuonne itäisen rajan taakse, tulee muutama pää mieleen, johon voisi iskeä kaikin voimin.

Kotitesti siis vilautti heikkoa positiivista. No, edellinen heikko positiivinen täyttää maaliskuun lopulla 21 vuotta, joten oikeaankin PCR-testiin siis varaamaan aikaa. (Jonne toki sote-alan ihmisenä täytyy tarjoutua, ei se meinaan niin hauskaa ole...)

Täysin käsittämätöntä, että mies sairasti kulkutaudin jo muutama viikko sitten. Mitenkään emme kotona pyrkineet välttelemään toisiamme ja olinkin varma, että on vain ajan kysymys milloin iskee. 
Koska en sairastunut, käytin sitten vielä seuraavalla viikolla tyttären ja Hillan päivystyksessä, koska heille tauti löysi jostain ja Hilla alkoi kuumeilla. Vastasysntyneenä koetun epileptisen kohtauksen vuoksi kuumekouristukset ovat lievästi sanottuna ei-toivottuja, joten lääkärille näyttämään kuumelääkkeitä saadakseen. Eivät anna noin pienille puhelinreseptejä tai ohjeita Buranalle näkemättä, mikä onkin ihan oikein. Vaikka oli se toki tylsää heitä kuljettaa, kun molemmat oli ihan reppanoita! Voi kun olisikin sellainen kotilääkärisysteemi käytössä.

Altistuin kuitenkin näin ollen kotioloissa kahteen otteeseen kahden viikon sisällä ihan huolella, ja tauti kiersi kaukaa!! Ehdin jo aika lailla paukutella henkseleitänikin töissä, että jumaliste: kuolematon ja negatiivinen ikuisesti! 😃 Noh.... äläpä nuolaise jne.

Tikkua nokkaan perjantaiaamuna ja paluu kotiin.
Tovi pohtimista mistä ja milloin.... vaikka turhaa se sinänsä on. 
Kävimme elokuvissa sunnuntaina ja rajoituksethan on nyt poistuneet. Kyse oli animaatiosta ja leffateatteri oli aika täynnä lapsia/lapsiperheitä. Taisin olla vaan sen verran herkistynyt kotialtistumisten jäljiltä, että löysi paikkansa kun osui oikeaan kohtaan.

Olo: tukkoinen, räkäinen, yskittää. Ehkä hiven lihaskipuja, kun oikein ajattelen asiaa. Räkäisyydestä johtuen aika ajoin hassu tunne päässä.
Haju- ja makuaistit tallella. Omikron.

Iltamaisemat kotipihalla alkaa olla taas aika messevät!

Tartuntatautilääkäri (no, jäljittäjä kylläkin) teki virallisen karanteenipäätöksen kun vastaus tuli lauantaina 13:30 ja nyt siis kotona. Eipä siinä sitten sanomista ole. Onneksi opettelin sen nettikaupan. (Ja jotta saisin kunnolla hekotella itselleni, minähän keksin samantien noin tusinan verran erilaista tekemistä, jotka kaikki olisivat edellyttäneet jossain tai muualla käymistä, lähinnä kauppoja.... joten hoh hoijaa.)

Nauratti, kun huomasin, että karanteenin päättyessä, tänään keskiviikkona, on päivälleen kaksi vuotta siitä, kun lähdimme viettämään omia 50 v päiviäni perheen kanssa teemalla "koronaa karkuun" ja itse asiassa Suomeen palattuamme maan rajat lyötiin kiinni vain 36 tuntia saapumisen jälkeen. 

Koska olen töissä käyttänyt nyt kaksi vuotta noita maskeja koko päivän, olen ilmeisesti herkistynyt jollekin kiinalaiselle ötökkämyrkylle tms mitä niihin laitetaan, koska olen suunnilleen vuoden kärsinyt myös satunnaisista kurkkukivuista maskeihin liittyen. 

(Ja tässä onkin se ongelma: sote-alan ihmisiä käsketään käymään herkästi testissä aina oireisena, mutta jos oireilee työpaikan käytäntöjen vuoksi, on se sitten maski tai vaikka sisäilma, on hiukan hassua kuormittaa systeemiä jatkuvilla testeillä... Varsinkin kun muistetaan, että testiin voi päästä aamulla ja se päivä on menetetty työpäivä. Tulos valmistuu ehkä seuraavan päivän iltapäiväksi, jolloin myös seuraava menee saikkuillessa. Tulee äkkiä kalliiksi kaikille pyörittää tätä näin.)

No, juuri ennen sairastumista hoidin kaksi 14 tunnin päivää koronapotilaita, eli käytössä oli tiukka FFP2 maski ja muut vermeet, ja heräsin näiden työpäivien välisenä yönä kovaan kurkkukipuun kertaalleen. Se oli kuitenkin aamuun mennessä ohi enkä asiaa edes ajatellut. Ennen kuin jälkiviisasteluna....

Kuva otettu aikaisemmin

Toivon tosiaan, etten ole vahingossa ollut tartuttava jo tuolloin ja jättänyt työkavereille ikäviä terveisiä. 

Heikon positiiivisen päivän iltana oli pariin otteeseen tunne, etten oikein pysty vetämään henkeä koko keuhkokapasiteetin täydeltä. Pelottava tunne!
Vanhana keuhkohoitajana laitoin jo kavereille viestiä pystyisivätkö tuomaan postilaatikkoon mulle puhalluspullon töistä. On sitten ainakin varoiksi, jos tulee myöhemmin käyttöä.
Pystyn samaistumaan ihmisiin, joita astma tms keuhkosairaus kiusaa, ja ymmärrän hyvin, miksi tämä tauti on itsessään pelottava.

Mies lämmitti illalla saunan. Meillä on saunassa katon rajassa lähellä kiuasta vanha kukkaruukku, jossa on himalajan suolaa isoina klimppeinä. En tiedä onko pelkkää uskon asiaa vai mitä, mutta olen huomannut aiemminkin, että ne ilmeisesti jotenkin haihduttavat suolaa hengitysilmaan höyryn mukana, ja olen saanut siitä apua siitepölyn aiheuttamaan tukkoisuuteen, ja nyt huomasin saunan jälkeen, että hengittäminen oli normaalia ja helppoa. Toki paiskasin yhden Duactin huiviin myös yötä vasten. Ja on muistettava, että kostea hengitysilma auttaa myös. Eli ehkäpä kaikki yhdessä, mutta tykkään silti ajatuksesta, että tuossa suolassa olisi joku taika... 😀

Miten sattuikin, viikonlopuksi tuli uskomattomat kelit. Olin olosuhteisiin nähden erittäin hyvävointinen ja meidän takapihan joen toisella puolen oleva kesälehmien  laidun on mahtavaa maastoa koirien rallatella. Joten sinne. Siinä joutaa juosta kilsan suuntaansa eikä häiritse ketään. Eikä törmää muihin ihmisiin.

Koska yöllä oli ollut pakkasta, hankikanto oli parhaimmillaan.

Viikonloppu oli siis rauhallinen. Runsaasti ulkoilua ja vähän pentukoiran treenaamista pihalla. Kun naapureita tuli vastaan, huutelin matkan päästä, että pidän etäisyyttä.

Ipana kävi pariin otteeseen kun sattui olemaan lomilla. Kertaalleen sairastaneena on helppoa.

Näin rokotettuna täytyy sanoa, että jos tällä taudilla ei olisi näinkin kuuluisaa nimeä, normaalioloissa ketään ei kiinnostaisi vähääkään. Aivan tavallinen kunnon räkis. Sikanuhan sairastaneena 2009 tämä on ihan lastenleikkiä. Kenen tahansa normaali-ihmisen tulisi näillä oireilla jäädä kotiin sairastamaan eikä olla urhea ja ajatella olevansa se, jonka sormesta jää vesilasiin reikä siellä työpaikalla. Toivon, että jos tämä kulkutauti jotain on opettanut, edes sen.

Rokotteista

Minä en todellakaan ollut ensimmäinen, joka huusi, että rokote mulle heti. 
Päinvastoin. Silloin keväällä 2021 kun niitä alettiin pistää, tietenkin hoitohenkilökuntaan ensin, olin aivan saletti, etten ole sitä ensimmäisenä testaamassa. Sen verran possunuhapiikkiä seuranneesta uutisoinnista jäi huonot fibat. 
Mutta sittemmin seurasin liiankin läheltä koronan sairastaneita, ihmisten keuhkokuvia ja pysyviä arpia, kuulin niitä ei-niin-kivoja-selviytymistarinoita. Mieli muuttui. 
Kun oma aikani silloin vihdoinkin tuli, olin ihan vapaaehtoisesti nostamassa hihaa ylös neulaa varten. Myös toisen ja kolmannenkin kerran.
Samoin tulevana syksynä neljännen, ja todennäköisesti jatkossa vuosittain.

 
Henkilökohtaisesti en näe enää mitään tarvetta pitää hirveitä rajoituksia päällä. Todennäköisesti tauti tulee käymään kaikki läpi jossain kohtaa jotenkin. Toiset mahdollisesti vielä oireettomampana kuin itse olen. 

Jos sitten haluat olla rokottamaton, uskoa anttiheikkilät ja marianordinit, sehän on vain jokaisen henkilökohtainen valinta. Mutta tällä kokemuksella en käsitä miksi kaiken kansan pitäisi kärsiä siksi, että jotkut saavat osoittaa isoilla kirjaimilla omaa itsemäärämisoikeuttaan.

Nämä ovat omia mielipiteitäni, joihin minulla on oikeus. Sinulla on oikeus olla eri mieltä.

(Mutta korona ei johdu insuliiniresistenssistä eikä sitä voida parantaa ajattelemalla positiivisesti....)

Sairaslomasta

Karanteenin päättyessä olen edelleen aika oireinen. Jäljittäjän soittaessa on pakko sanoa, etten ole vielä työkuntoinen, vaikka voinkin hyvin.
Jatkanevat siis kolmisen päivää vielä saikkua, koska en pystyisi tällä hengityskapasiteetilla ja niistämisellä vielä pitämään maskia koko päivää. Karanteenin päättymisestä huolimatta pidättäydyn myös kontakteista, vaikka kieltämättä sormia kutisee päästä mm. kangaskauppaan (!!), kukkapurkkikauppaan ja kirjastoon.

Jos aiemmin olinkin niin voittamattoman kuolematon, mikähän minusta tulee näin piikkien JA sairastamisen jälkeen? Hah! 

Kyllähän tämä vähän jo kyllästyttää.