sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Koiramaista touhua

Kaverin poika hankki koiranpennun, greyhoundin. Jotta pentu saisi kivoja kokemuksia ja vähän puuhaa, tulivat käymään ja vietiin koko lauma juoksemaan tuohon meidän takapihan joen toisen puolen pellolle. Siellä ei näin talvella ole mitään, koska laidun odottaa kesää ja lehmiä. Mutta lääniä oli useampi sata metriä...



Vitsit, että koirilla oli kivaa. 
Saivat vetää rallia ihan huolella luvan kanssa ja maastoa riitti.

Jälkeenpäin oli aika räytyneitä koiria pitkin keittiön lattiaa. Saatiin juoda kahvia oikein rauhassa, kun pojat ei jaksaneet edes lelulaatikkoa kaivaa.




Hui, Vinskille alkaa riittää ja näyttää sen!
Nää puhuu hienosti koiraa toisilleen.

Spanielipojat kävi trimmissä. Molemmat olivat pikkuhiljaa alkaneet muistuttaa enemmän Moppea ja Rekkua kuin siistiä koiraa, joten tarpeeseen tuli. Ihanaa, miten taitava trimmaaja saa nätisti saksittua molemmista niin kivan näköiset. Otin Boogien trimmisalonkiin mukaan. Tavallaan olisi pitänyt jättää se kotiin, että oppisi siihen, mutta pohdin, että ehkä vähän lyhyempi pätkä kerrallaan, varsinkin ensimmäisellä kerralla, on kivempi. Se siis ei ole ollut vielä yksin kotona. Noita kun on kolme, yleensä otan vain yhden kerrallaan erikseen minnekään.

Lisäksi olin ajatellut ostaa sille uuden pannan ja taluttimen, meidän trimmaaja kun tekee sellaisia. Siihen tarvittiin sovitus, joten pää oli pakko olla mukana. Pöydälle Boogie ei päässyt, mutta muuten sai hörpöttää menemään. Tutustui siinä ohimennen vieraampaan ihmiseen ja sai sovittaa pantaa.

Seuraavana aamuna se oli löytänyt trimmaajan laskun pöydältä ja syönyt sen tuhannen päreiksi. Ilmeisesti kostona siitä, ettei sitä "hoidettu". 😀




Hankikanto.
Ihanaa, kun leudon päivän jälkeen oli napakka pakkanen yöllä.
Käveltiin pitkä lenkki peltoa pitkin itsekin.

Pakko myöntää, että olen päässyt luvattoman helpolla pari talvea. Merlinin turkki on valkoinen ja pehmeä. Jos olisi ns. normaali kurakeli, sen joutuisi pesemään pari kertaa viikossa, ettei kurastaisi koko kämppää. Näin lumitalvina on päästy kyllä normaalipesuilla.

4 kommenttia:

  1. Kyllä koirat nauttivat kun saavat temmeltää kaverien kanssa vapaina. Lumitalvi helpottaa kyllä kummasti koiraperheiden arkea. No laskun saakin sitten varmaan jättää maksamatta, sillä eihän sitä tilinumeroakaan enää tiedä :))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ja ovat pitkään tyytyväisiä kun ovat saaneet rauhassa lukea uutisia ja rallata menemään.
      Laskun hoidin kyllä kuitenkin. =) Kun pitää sinne trimmiin jatkossakin päästä.

      Poista
  2. Ihanan riehakkaita koirakuvia! Voin uskoa, että tämä lumen määrä helpottaa koiran hoitamista, kun ei tarvitse olla pesemässä koko ajan. Meillä kun on kissa, emme joudu siitä huolehtimaan, mutta tämä talvi kyllä saa aikaan sen, että hän "mököttää" meille lumesta ja kylmästä (kesäisin on kaiket päivät ulkona, mutta talvi ei kelpaa).

    Iloa viikkoon! 💛

    VastaaPoista
  3. Koiran kosto on suloinen! :-DD

    Voi mitä elämisen riemua näissä kuvissa on. <3 Voi hyvin uskoa, että tuommoisen temmeltämisen jälkeen energisin koirakin on aika piipussa...

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Alkukesän harjoitteluloma

Työnantaja vaatii, että kesäkuukausien aikana on pidettävä tietty määrä lomapäiviä pois, ellei erittäin painavasta syystä niitä suunnittele ...