Toinen kierros

Osallistuin ammattiyhdistyksen kokoukseen ja sen jälkeen pääsimme syömään joulun kunniaksi. Mainittakoon, että tulin valituksi oman ammattiosastoni hallitukseen, joten oli syytäkin käydä haukkaamassa heidän piikkiin. 😃

Se, mikä EI mennyt ihan putkeen, oli ravintola. Muuten viehättävä, mutta suomeksi lasikuutio Turun torin reunalla. Ikkunan vieressä, ja muita istumapaikkoja ei ollut... oli jäätävän kylmä. 
Lisäksi meitä oli 16 ruokailijaa muiden lisäksi, olimme tilanneet ruuat etukäteen, mutta silti paikalla oli vain kaksi tarjoilijaa ja kaikki toimi aivan sairaan h-i-t-a-a-s-t-i! Ja äänitaso oli ravintolassa melko kova. Muistan ajatelleeni, että on harmi, kun pitää huutaa, jotta vastapäätä istuva kollega kuulee.

Paistettua turskaa ja muussia

Ehdottomasti herkullista!

Creme brulee ja kardemummainen mustikkajäädyke

Toi jäädyke oli pala taivasta ja creme brulee ei vaan ikinä petä!

Loppu hyvin, kaikki hyvin, ruoka oli hyvää, seura vielä parempaa ja ilta kiva, vaikka menikin myöhään. Olin kuitenkin ehtinyt tehdä kaksi toivottua kirjaostosta edeltävästi, joten joulutontun hommiakin samaan syssyyn.

MUTTA. 
Aamulla heräsinkin sitten hyvin hiljaisena. Kirjaimellisesti. Ääni tuli pihinänä. Ammatissa, jossa puhuminen on oleellinen osa työpäivää, minusta ei paljonkaan olisi iloa. 
Lisäksi päivän mittaan alkoi yskittää kuivasti, nenäkin ehkä vuoteli aavistuksen..... 

Ja näissä hommissa sitä saa tikkua nokkaan sitten nopeammin kuin ehtii lopettaa keskustelun pomonsa kanssa. 

Kollega nappasi näytteen ja sitten odotettiin. 
Mokoman touhun soisi jo lopetettavan. Mitähän hyötyä siitäkin on? Korona hoidetaan ihan tavallisena flunssana: niin kauan pysytään pois töistä, kun on oireinen, ja sitten voi palata. Daa!  Aivan turhaa rahanmenoa kunnille ja sairaanhoitopiireille. Yksi testi maksaa sen reilun satkun, lisäksi käytetty työaika, kun neniä kaivellaan ja puuhataan tarroja yms. 

Jään odottamaan mitä vuoden alusta tapahtuu, kun hyvinvointialueet siirtyvät valtion leipiin kokonaan. Ilmeisesti ainakin tartuntatautipäiväraha pitäisi lakkauttaa, joten työnantajilla ei pitäisi olla intressejä teettää testejä niin riivatun paljon. (Jälleen kerran, sote-ala lienee poikkeus, kuten jatkuva kuonokoppa päässä kulkeminenkin.....)

Testitulos antoi odottaa itseään. Se hyöty siitä oli, että tulipa käytyä Omakannassa tarkistamassa omat tiedot ja tsekkaamassa, että edelleen olen itseni kanssa samaa mieltä mm. hoitotahdosta, elintenluovutuksesta yms asioista, jotka sinne saa itse kirjata.
Ja sitten heti alkuiltapäivästä tuli kaksi tekstiviestiä: ensin kollega-tartuntatautihoitajalta ja heti perään sairaanhoitopiiriltä: olet positiivinen ja ohjeet vältellä kontakteja 5 päivää ja liibalaabaa.....  

Samperi että sapetti!
Päivän mittaan olo oli toki muuttunut nuutuneemmaksi ja totesin päätyväni napsimaan Buranaa kummalliseen muurahaisia ihon alla -tunteeseen, lämpökin nousi. 
Eniten kuitenkin harmitti se, että olin nyt sitten altistanut koko ammattiyhdistysporukan, varsinkin ne muutamat, jotka istui vieressä. 

Karanteenissa siis. 
Eipä silti, tämä on rankempi kierros kuin keväinen. Onko variantti muuttunut vai johtuiko kevään "helppous" siitä kuukautta aiemmin saadusta rokotteesta? Nythän siis edellinen oli se 8 kk sitten sairastettu tauti. MUTTA. Olen ollut sairaampi ihan perusflunssassa, joten sikäli saa olla tyytyväinen tilanteeseen. Tosin jaksoin koiria lenkittää hitaasti ja rauhallisesti sen normaalin aamulenkin verran kertaalleen enkä enää toiste saman päivän aikana. (Keväällä ravasin niitä 10-15 kilsan lenkkejä koko ajan....)

Käyn koiralenkit edelleen sellaiseen aikaan, etten juurikaan tapaa ketään. En siis tuolla kulkiessani altista ihmisiä! Raitis ilma sitä paitsi helpottaa kummasti hengittämistä, vaikka se tietty tukkoisuus tällä kertaa puuttuukin.

Kaipa tästä jonkunlainen jokavuotinen riesa meille jää. 
Ainakin tämän talven osalta uskon olevani hyvin suojattu. Tutkimustietoa siitä, että sairastettu tauti antaa itse asiassa rokotusta paremman suojan, on olemassa runsaasti. 
Influenssarokotteen kanssa joudun nyt vähän himmaamaan, ainakin muutaman viikon. Ennen joulua sen kuitenkin haluan. Onneksi tyypillinen influ-kausi alkaa Suomessa yleensä vasta vuodenvaihteen jälkeen ja huippuhetket sen suhteen osuu sinne hiihtolomaviikkoon....

Pysykääpä terveinä!

Kulkutautilomalla eli koronapäiväkirja

Huomaa, että otsikon sanat ovat yhteenkirjoitettuja. Olisikin vihdoin, että kulkutauti lomalla. Lähtisi vaan lomalle, loputtomiin. Tällä hetkellä vaikka tuonne itäisen rajan taakse, tulee muutama pää mieleen, johon voisi iskeä kaikin voimin.

Kotitesti siis vilautti heikkoa positiivista. No, edellinen heikko positiivinen täyttää maaliskuun lopulla 21 vuotta, joten oikeaankin PCR-testiin siis varaamaan aikaa. (Jonne toki sote-alan ihmisenä täytyy tarjoutua, ei se meinaan niin hauskaa ole...)

Täysin käsittämätöntä, että mies sairasti kulkutaudin jo muutama viikko sitten. Mitenkään emme kotona pyrkineet välttelemään toisiamme ja olinkin varma, että on vain ajan kysymys milloin iskee. 
Koska en sairastunut, käytin sitten vielä seuraavalla viikolla tyttären ja Hillan päivystyksessä, koska heille tauti löysi jostain ja Hilla alkoi kuumeilla. Vastasysntyneenä koetun epileptisen kohtauksen vuoksi kuumekouristukset ovat lievästi sanottuna ei-toivottuja, joten lääkärille näyttämään kuumelääkkeitä saadakseen. Eivät anna noin pienille puhelinreseptejä tai ohjeita Buranalle näkemättä, mikä onkin ihan oikein. Vaikka oli se toki tylsää heitä kuljettaa, kun molemmat oli ihan reppanoita! Voi kun olisikin sellainen kotilääkärisysteemi käytössä.

Altistuin kuitenkin näin ollen kotioloissa kahteen otteeseen kahden viikon sisällä ihan huolella, ja tauti kiersi kaukaa!! Ehdin jo aika lailla paukutella henkseleitänikin töissä, että jumaliste: kuolematon ja negatiivinen ikuisesti! 😃 Noh.... äläpä nuolaise jne.

Tikkua nokkaan perjantaiaamuna ja paluu kotiin.
Tovi pohtimista mistä ja milloin.... vaikka turhaa se sinänsä on. 
Kävimme elokuvissa sunnuntaina ja rajoituksethan on nyt poistuneet. Kyse oli animaatiosta ja leffateatteri oli aika täynnä lapsia/lapsiperheitä. Taisin olla vaan sen verran herkistynyt kotialtistumisten jäljiltä, että löysi paikkansa kun osui oikeaan kohtaan.

Olo: tukkoinen, räkäinen, yskittää. Ehkä hiven lihaskipuja, kun oikein ajattelen asiaa. Räkäisyydestä johtuen aika ajoin hassu tunne päässä.
Haju- ja makuaistit tallella. Omikron.

Iltamaisemat kotipihalla alkaa olla taas aika messevät!

Tartuntatautilääkäri (no, jäljittäjä kylläkin) teki virallisen karanteenipäätöksen kun vastaus tuli lauantaina 13:30 ja nyt siis kotona. Eipä siinä sitten sanomista ole. Onneksi opettelin sen nettikaupan. (Ja jotta saisin kunnolla hekotella itselleni, minähän keksin samantien noin tusinan verran erilaista tekemistä, jotka kaikki olisivat edellyttäneet jossain tai muualla käymistä, lähinnä kauppoja.... joten hoh hoijaa.)

Nauratti, kun huomasin, että karanteenin päättyessä, tänään keskiviikkona, on päivälleen kaksi vuotta siitä, kun lähdimme viettämään omia 50 v päiviäni perheen kanssa teemalla "koronaa karkuun" ja itse asiassa Suomeen palattuamme maan rajat lyötiin kiinni vain 36 tuntia saapumisen jälkeen. 

Koska olen töissä käyttänyt nyt kaksi vuotta noita maskeja koko päivän, olen ilmeisesti herkistynyt jollekin kiinalaiselle ötökkämyrkylle tms mitä niihin laitetaan, koska olen suunnilleen vuoden kärsinyt myös satunnaisista kurkkukivuista maskeihin liittyen. 

(Ja tässä onkin se ongelma: sote-alan ihmisiä käsketään käymään herkästi testissä aina oireisena, mutta jos oireilee työpaikan käytäntöjen vuoksi, on se sitten maski tai vaikka sisäilma, on hiukan hassua kuormittaa systeemiä jatkuvilla testeillä... Varsinkin kun muistetaan, että testiin voi päästä aamulla ja se päivä on menetetty työpäivä. Tulos valmistuu ehkä seuraavan päivän iltapäiväksi, jolloin myös seuraava menee saikkuillessa. Tulee äkkiä kalliiksi kaikille pyörittää tätä näin.)

No, juuri ennen sairastumista hoidin kaksi 14 tunnin päivää koronapotilaita, eli käytössä oli tiukka FFP2 maski ja muut vermeet, ja heräsin näiden työpäivien välisenä yönä kovaan kurkkukipuun kertaalleen. Se oli kuitenkin aamuun mennessä ohi enkä asiaa edes ajatellut. Ennen kuin jälkiviisasteluna....

Kuva otettu aikaisemmin

Toivon tosiaan, etten ole vahingossa ollut tartuttava jo tuolloin ja jättänyt työkavereille ikäviä terveisiä. 

Heikon positiiivisen päivän iltana oli pariin otteeseen tunne, etten oikein pysty vetämään henkeä koko keuhkokapasiteetin täydeltä. Pelottava tunne!
Vanhana keuhkohoitajana laitoin jo kavereille viestiä pystyisivätkö tuomaan postilaatikkoon mulle puhalluspullon töistä. On sitten ainakin varoiksi, jos tulee myöhemmin käyttöä.
Pystyn samaistumaan ihmisiin, joita astma tms keuhkosairaus kiusaa, ja ymmärrän hyvin, miksi tämä tauti on itsessään pelottava.

Mies lämmitti illalla saunan. Meillä on saunassa katon rajassa lähellä kiuasta vanha kukkaruukku, jossa on himalajan suolaa isoina klimppeinä. En tiedä onko pelkkää uskon asiaa vai mitä, mutta olen huomannut aiemminkin, että ne ilmeisesti jotenkin haihduttavat suolaa hengitysilmaan höyryn mukana, ja olen saanut siitä apua siitepölyn aiheuttamaan tukkoisuuteen, ja nyt huomasin saunan jälkeen, että hengittäminen oli normaalia ja helppoa. Toki paiskasin yhden Duactin huiviin myös yötä vasten. Ja on muistettava, että kostea hengitysilma auttaa myös. Eli ehkäpä kaikki yhdessä, mutta tykkään silti ajatuksesta, että tuossa suolassa olisi joku taika... 😀

Miten sattuikin, viikonlopuksi tuli uskomattomat kelit. Olin olosuhteisiin nähden erittäin hyvävointinen ja meidän takapihan joen toisella puolen oleva kesälehmien  laidun on mahtavaa maastoa koirien rallatella. Joten sinne. Siinä joutaa juosta kilsan suuntaansa eikä häiritse ketään. Eikä törmää muihin ihmisiin.

Koska yöllä oli ollut pakkasta, hankikanto oli parhaimmillaan.

Viikonloppu oli siis rauhallinen. Runsaasti ulkoilua ja vähän pentukoiran treenaamista pihalla. Kun naapureita tuli vastaan, huutelin matkan päästä, että pidän etäisyyttä.

Ipana kävi pariin otteeseen kun sattui olemaan lomilla. Kertaalleen sairastaneena on helppoa.

Näin rokotettuna täytyy sanoa, että jos tällä taudilla ei olisi näinkin kuuluisaa nimeä, normaalioloissa ketään ei kiinnostaisi vähääkään. Aivan tavallinen kunnon räkis. Sikanuhan sairastaneena 2009 tämä on ihan lastenleikkiä. Kenen tahansa normaali-ihmisen tulisi näillä oireilla jäädä kotiin sairastamaan eikä olla urhea ja ajatella olevansa se, jonka sormesta jää vesilasiin reikä siellä työpaikalla. Toivon, että jos tämä kulkutauti jotain on opettanut, edes sen.

Rokotteista

Minä en todellakaan ollut ensimmäinen, joka huusi, että rokote mulle heti. 
Päinvastoin. Silloin keväällä 2021 kun niitä alettiin pistää, tietenkin hoitohenkilökuntaan ensin, olin aivan saletti, etten ole sitä ensimmäisenä testaamassa. Sen verran possunuhapiikkiä seuranneesta uutisoinnista jäi huonot fibat. 
Mutta sittemmin seurasin liiankin läheltä koronan sairastaneita, ihmisten keuhkokuvia ja pysyviä arpia, kuulin niitä ei-niin-kivoja-selviytymistarinoita. Mieli muuttui. 
Kun oma aikani silloin vihdoinkin tuli, olin ihan vapaaehtoisesti nostamassa hihaa ylös neulaa varten. Myös toisen ja kolmannenkin kerran.
Samoin tulevana syksynä neljännen, ja todennäköisesti jatkossa vuosittain.

 
Henkilökohtaisesti en näe enää mitään tarvetta pitää hirveitä rajoituksia päällä. Todennäköisesti tauti tulee käymään kaikki läpi jossain kohtaa jotenkin. Toiset mahdollisesti vielä oireettomampana kuin itse olen. 

Jos sitten haluat olla rokottamaton, uskoa anttiheikkilät ja marianordinit, sehän on vain jokaisen henkilökohtainen valinta. Mutta tällä kokemuksella en käsitä miksi kaiken kansan pitäisi kärsiä siksi, että jotkut saavat osoittaa isoilla kirjaimilla omaa itsemäärämisoikeuttaan.

Nämä ovat omia mielipiteitäni, joihin minulla on oikeus. Sinulla on oikeus olla eri mieltä.

(Mutta korona ei johdu insuliiniresistenssistä eikä sitä voida parantaa ajattelemalla positiivisesti....)

Sairaslomasta

Karanteenin päättyessä olen edelleen aika oireinen. Jäljittäjän soittaessa on pakko sanoa, etten ole vielä työkuntoinen, vaikka voinkin hyvin.
Jatkanevat siis kolmisen päivää vielä saikkua, koska en pystyisi tällä hengityskapasiteetilla ja niistämisellä vielä pitämään maskia koko päivää. Karanteenin päättymisestä huolimatta pidättäydyn myös kontakteista, vaikka kieltämättä sormia kutisee päästä mm. kangaskauppaan (!!), kukkapurkkikauppaan ja kirjastoon.

Jos aiemmin olinkin niin voittamattoman kuolematon, mikähän minusta tulee näin piikkien JA sairastamisen jälkeen? Hah! 

Kyllähän tämä vähän jo kyllästyttää.

Koiranäyttelyssä Tartossa

Enpä olisi uskonut kirjoittavani moista. Minä ja koiranäyttely on vielä varovainen kyllä, mutta että Viroon. Tässä kohtaa.

Tuossa kahdeksisen viikkoa sitten sain vinkin, että Tartossa olisi kahden päivän koiranäyttely tarjolla. Meidän setäkoira-Bono on perheen näyttelytähti, ja jotenkin tämä loputon korona-hässäkkä on alkanut käydä hermoille, kun mitään harrastuksia ei ole voinut harrastaa sen takia. Kun lisäksi serkkutyttö oli helposti houkuteltavissa reissuun mukaan, pistettiin ilmot kehiin ja päätettiin lähteä.

Perjantaina laivaan aamupäivällä. Rahtilaivalla yli, matkan aikana pystyi istumaan kanttiinissa, muuta viihdettä laivalla ei ollut. Mutta syötiin kevyt lounas. 

Muugassa koirien pissatus ja suunta kaakkoon. Virossa satoi, joten suurempia ulkoiluja ei houkutellut edes tehdä. 

Tarttoon saavuimme pimeällä, kuinkas muuten. Idioottimainen kellojensiirto teki sen, että neljältä alkaa hämärtää. 

Hotelli oli kiva ja siinä oli kivat ulkoilumaastot ihan vieressä. Olisi varmasti kesällä mielettömän kaunis paikka, koska joki meni hotellin ravintolan ikkunoiden takaa. Muutenkin joki ja ne lukuisat sillat oli rauhoittava ja kaunis maisema. Tuonne pitää ehkä joskus matkustaa vain katsomaan maisemia.

Koirat lenkille, hetken lepo, ja sitten viereiseen kauppakeskukseen sen verran, että saatiin iltapalaa ja pientä purtavaa. 

Koiranäyttelyistä ei sen enempää. Bono oli erinomainen, mutta jäi vaille lisätitteleitä tai palkintoja. Kilpailu oli kovaa ja kisakumppanit tällä kertaa sen karvan verran parempia. 

Sikäli oli kuitenkin onnistunut reissu, että sillä oli mieletön draivi päällä, esiintyi minusta valtavan hyvin ja ennen kaikkea oli pöydällä reipas ja antoi katsoa itsensä. Häntä huiskui ja sen askellus, mikä on koiran paras puoli, oli lennokasta ja saikin siitä kehuja. Ylipäätään se sai kahtena päivänä huikeat arvostelut, joten eipä näkynyt kahden vuoden tauko tämän koiran näyttelymenestyksessä.

Myös matkakumppani-koira ehti nopeasti kehään, sai arvostelunsa eikä sen enempää. Päästiin siis livahtamaan messuhallista pois ajoissa ja suunnattiin kauppakeskukseen syömään. Mukana oli serkkutytön tytär kenneltyttöilemässä ja hän oli riemuissaan päästessään vähän shoppailemaan. Saattoi meille aikuisillekin vähän tarttua jotain joulumieltä mukaan.....

Koimme matkan melko koronaturvalliseksi kaikesta huolimatta. Joka paikassa oli tosi runsaasti käsidesiautomaatteja ja ihmiset käyttivät maskeja. Me pidimme väliä muihin esim. ruokapaikoissa, kun söimme, luonnollisesti ilman maskia. 

Koronapassit kysyttiin nähtäväksi koiranäyttelypaikalla ennen sisäänpääsyä ja vastineeksi sai rannekkeen, jota näyttämällä pääsi sisälle aina pissatusreissun jälkeen. Ja se myös kontrolloitiin, vaikka tulikin sellainen olo, että ne ihmiset näki meidät niin monta kertaa ramppaavan siinä edestakaisin, että tunnistivat jo kasvoista (maskin takana). 

Pizzapaikassa kysyttiin myös koronapassit ennen kuin pääsi istumaan. 

Pieni näyttelystara suuressa maailmassa

Nuo koristeet ikkuinoiden ympärillä on vaan niin kauniita.

Tuollaiset "verhonarut" ikkunoiden alla olisi huikean hauskat. 

Harmi, ettei nykyään enää haluta rakentaa tällä lailla kaunista.

Takana oleva kety näyttää, että

pulloilla oli korkeutta polveen saakka.

Lystikäs idea.

Aivan hotellin vieressä oli kirjakauppa, jonka läpi kuljettiin kauppakeskukseen. Se oli mieletön!!! 
Siellä oli tällaisia koristejuttuja myynnissä, kaikkea mahdollista lahjajuttua, ihania pieniä soppia nojatuoleineen, minne sai käpertyä selailemaan kirjoja, kirjahyllyjä eri puolilla ja kaikki laitettu todella kauniisti esille.

Olin salaa iloinen, etten lue viron kieltä, koska kirjakauppa oli muutenkin jo houkutteleva ja minähän olen ihan kirjahullu. 

Hullu muutenkin!

Jaaha, jouluun on niin vähän aikaa, että saatan jo pukeutua ja

valmistaudun tulemaan varastamaan teidänkin joulun..... 

Lasit eivät ole omani.

Serkku osti itselleen pikkujoulurekvisiittaa.

Kotimatkalla tavallisempi laiva, jossa myös ostosmahdollisuus. Pakko myöntää, että nuo laivojen myymälät on kyllä niin nähty. 
Jonkun karkkipussin ostin ja itselleni yhden silmänympärysvoiteen, koska oli hyvä tarjous. Muuten meni enemmän sellaiseksi "huooooh, jaa niin, näitä samoja aina vaan" katselemiseksi.
Haukattiin jotain pientä ja odotettiin Helsinkiin saapumista. Paluumatkalla keinutti aavistuksen, ja meistä laiva piti epämiellyttävää kolahtelua ilmeisesti maininkia vasten. Itseäni arvelutti lähinnä se, miten koira reagoi moiseen kolinaan autokannella, mutta kaikesta päätellen siellä oli kiskottu huolella vaan unta. 😀

Minä olen nyt pari päivää vapaaehtoisessa "karanteenissa" ja käyn koronatestissä keskiviikkona. Töistä järjestettiin aika testiin, kun kyselin viime viikolla pääsisinkö. Tuntuu paremmalta mennä takaisin töihin tietäen, ettei ainakaan tarkoituksella levitä mitään.

Ihan parhaat tuliaiset aina Virosta mistä tahansa ruokakaupasta. Niiden teevalikoima on niin hieno!!
Tuo Greenfieldin minttusuklaa sulattaa sydämen lisäksi kielenkin..... 

Koronasta (olisiko viimeinen osa?)

En olisi itsekään reilu vuosi sitten uskonut, että edelleen tänä vuonna ollaan tässä tilanteessa moisen taudin suhteen. Vähättelin ja kutsuin sitä vähän tavanomaista tiukemmaksi influenssaksi. Paljonpa tiesin.

Ihmiset käyttävät tosi hienosti maskeja. Jos viime vuonna oli kummajainen mennessään kauppaan kuonokoppa päässä, tänään sitä kiinnittää huomiota niihin, joilta se puuttuu. 
Henkilökohtaisesti en niistä millään tavoin tykkää, minusta ne ahdistaa pidemmän päälle ja ilmeisesti en ole vielä löytänyt oikeaa mallia, koska jotkut ovat niin isoja, että tunkevat silmille ja toisaalta toiset tahtovat mennä suuhun puhuessa..... (Epäilemättä vika on naamassa eikä maskissa...)

Pahaa pelkään, että ainakin töissä tullaan vielä pari vuotta kulkemaan jatkuvasti maski naamalla. Toivon vaan, ettei jää pysyväksi tavaksi. Jotkut tietyt kiinalaismerkit aiheuttavat hillitöntä ihottumaa kasvoihin, toiset haisevat rotanraadolle, kun muovipakkauksen avaa....  Mutta niin vaan on meilläkin kuistilla pari pakkausta maskeja ja siitä otetaan mukaan kauppaan lähtiessä yms.

Kävin rokotuksella, kun vuoro tuli. Ikävuoro, työnantaja ei edelleenkään pysty näitä henkilökunnalle tarjoamaan, koska jossain valtiotaholla on tehty päätös, ettei terveydenhuollon henkilökuntaa tarvitse mitenkään priorisoida rokotusten suhteen. Se on mukavaa tietää olevansa tarpeellinen valtiovallankin mielestä. 

Lähipiiristä ei onneksi ole sairastunut kuin jenkkisisko perheineen. Siellä siskon mies käytti 2 kk happipulloa joutuessaan kulkemaan portaat yläkertaan, koska ei pystynyt muuten liikkumaan.  Tämä siis niin sanotun toipumisen jälkeen....  Edelleen ovat jonkin verran rajoittuneita rasittavamman liikunnan suhteen ja sairastivat siis viime kesänä!

Olen tässä vuoden varrella paitsi hoitanut koronapotilaita (tosin vain sen aikaa, että heidät on siirretty varsinaiseen koronayksikköön), nähnyt muutamien "toipuneiden" keuhkokuvia, keuhkopolilla kun töitäni olen tehnyt. Melko karua katsottavaa. En olisi uskonut minkälaista jälkeä se tosiaan jättää perusterveenkin ihmisen elimistöön ja mitä tuhoa tekee keuhkoissa, kun taudin kunnolla sairastaa. Keuhkokudoksesta tulee juustomaista, sellaista pienireikäistä Oltermannia. Näin mielellään liikkuvana ihmisenä sitä arvostaa kummasti toimivia keuhkoja....

Sanotaan, että jos tupakoitsijalle näyttää kuvan tervakeuhkoista, se ilmeisesti harvemmin motivoi tupakoinnin lopettamiseen. Noiden koronakeuhkojen näkeminen taas minusta olisi ihan terveellistä niille, jotka vähättelevät tautia edelleen ja toteavat voivansa sen tuossa ohimennen sairastaa. Toki jokainen päättää itse, mutta tekisin vastuuttomasti, jos en toisaalta kertoisi tässä mielessä omakohtaista kokemusta. Lisäksi on epäreilua ottaa riski, että sairastuu ja samalla tartuttaa muita. Kaikki kun eivät ole perusterveitä.  Tuo tauti tappaa ihan oikeasti!

Rokotuskokemus: onnistuin eksymään uuden paikkakunnan terkkarissa. Pysäköin auton juuri sille parkkikselle, joka oli osoitettu rokotukseen tulijoille, näin siinä ihmisiä ja ajattelin tyytyväisenä, että seuraan heitä ja päädyn oikeaan paikkaan. Ja kun seuraavassa hetkessä katseeni nostin, olivat kadonneet. Pufff!

No, otin jalat alleni ja päätin, että kyllä moinen ovi jostain löytyy. Kiersin ja ihmettelin, kokeilin ovia.... 
Lopulta päädyin ilmeisesti normaalin lääkärivastaanoton tiloihin, josta ystävällinen hoitaja saattoi oikeaan paikkaan. Sen oven edessä, mistä mentiin sisälle, oli pysäköity pakettiauto ja se blokkasi näkyvyyden oveen, jossa toden totta oli iso kyltti: rokotukset. 😁
Odottelin vuoroani viitisen minuuttia, nimellä kutsuttiin, Kela-kortti tarkistettiin, hiha ylös, neula käteen, laastari ja kiitos. 
Vartin istuskelu odotustilassa ja kiitokset. Ainakin täällä oli järjestetty tosi asiallisesti, että yhdestä ovesta sisään (miinus allekirjoittanut...) ja toisesta ulos. Sellainen läpijuoksu-politiikka. Toimi erinomaisesti. Paikalla oli SPR:n vapaaehtoisia jutustelemassa ihmisten kanssa. Tarjosivat vettä ja mehua iäkkäimmille ihmisille ja kysyivät tasaisin väliajoin jokaiselta onko vointi ok. 

No, pisto nyt ei kummasti tuntunut. Mutta iltapäivästä olo oli outo, vetämätön. Lisäksi hillitön päänsärky iski päälle ja totta puhuen seuraavana aamuna olo oli jokseenkin kammottava. Töihin päädyin vain näkemään sahalaitoja silmissä ja lopulta oksentamaan. Passittivat migreenicocktailin jälkeen kotiin....
Jos tämä ensimmäisestä, kieltämättä nyt jännittää melkoisesti se toinen. Kuuleman mukaan nimenomaan Pfizerista on porukka ollut tosi kipeää jälkimmäisen jälkeen. Noh.... jos tämä paskiainen saadaan maailmasta torpattua tällä, on se sen arvoista. 

Taidanpa kilahtaa

*Sisältää tuotesijoittelua, josta en saa mitään palkkiota*
*Sisältää myös epäkorrektia kielenkäyttöä*

Otsikko viittaa vähän jo keväällä kirjoitettuun "kilahtaisinko" kysymykseen. 

Keväällä ihan itsekin suhtauduin asiaan melko kevyesti. Ajattelin, että tämä on samanlainen riesa kuin vuosittainen influenssa.
Olen edelleen pitkälle samaa mieltä, kun kyse on itsestäni: perusterve, BMI normaali, kohtuullisen liikunnallinen vaikkakin keski-ikäinen nainen, vieläpä se O-veriryhmä ja tarpeellisia rokotuksia otettuna. 

MUTTA.

Löysin päivää kuvaavan viinin

Siis voi jumaliste!! Jengi bailaa kuin viimeistä päivää jossain Levin kisoissa ja toisaalta black fridayn ämpärijonoissa!! Pikkasen pistää vihaksi.

Iltapulut uutisoi Zedu de Lucan (siis mikä idiootti!!!!) megabileistä ja Zedu itse lupaa pyhästi "hoitaa kyllä kaikki mahdollisesti sairastuneet". No ai jaa!? Miten hän ajatteli hoitaa, intuboimallako? Olisko kuitenkin niin, että sekin hoito kaatuu lopulta valmiiksi kuormittuneen terveydenhuollon päälle?

Voisikohan Zedu-pallipää mennä vaikka HUSin teholle selittelemään niille hengityskoneessa oleville, että koko tauti on vain poliitikkojen keksimää kuplaa ja hysteriaa?

Voisikohan se samalla tulla käymään täällä sairaalassa, missä porukka alkaa olla melko tavalla tukka täynnä tätä kuonokoppapakkoa, jatkuvaa päivittäistä päänsärkyä, hengitysvajetta ihan meillä jokaisella, ja suoraan sanottuna aivan kokoaikaista paskaa potilailta ja erityisesti niiden omaisilta. Kun tämä tauti vaan pelottaa.

Tähän samaan saumaan on oikeasti huono idea alkaa järjestämään varta vasten koronantartuttamis-juhlia. Edes Zedun. (Sanoinko jo, että &#%¤ mikä pässi idiotti!!)

Joulun karkkipöytää aluilleen

Luotan siihen, ettei vävy-kokelaat käy lukemassa täällä.

Löysin mielestäni hirveän hauskat suihkusaippuat.

Tonttuperhe.

Mellin pentele.... Sillä oli tuhmapäivä viime maanantaina. Tehtiin pitkä ihana metsälenkki, toista tuntia koirat juoksenteli vapaana pitkin tannerta. Tullaan kotiin ja keitin teetä. 
Melli aloitti siinä kohtaa ensin härkkimään Bonoa, joka ärähti ja niinpä pentu siirtyi sujuvasti eteiseen pureskelemaan kenkätelinettä. Hätistin pois ja sen jälkeen se kokeili hampaitaan sohvaan, nojatuoliin, mun varpaisiin, keittiön tuolin jalkaan, teurasti yhden tontun (ei kuvassa) ja revitteli pitkin kämppää toisen kanssa.  Ai ai, Melliseni, ei taida tulla paketteja..... 

Lopulta jouduin suuttumaan sen verran, että nostin sen pariin otteeseen niska-persus -otteella lattialle sohvalta ja lopulta portitin keittiöön. Annoin yhden takkapuun pureskeltavaksi ja kiitettävä määrä hammastikkuja tulikin. 

Seuraavana päivänä sitten havaittiin, että se viheliäinen yksi kulmahammas, mikä oli kiusannut, oli pois. Lieneekö ollut syy pahaantuuleen?

Keittiön pöytätasolla vähän koristeita

Tuohon alun kuvan viiniin liittyen.
Lähdimme miehen kanssa tekemään muutamia harkittuja jouluostoksia tuossa viime viikolla. 

Olimme jo 27 km päässä Prismassa kun tajusin, että meillä jäi joulutortut uuniin ja uuni päälle.

Paniikki.

Näin jo silmissäni, miten palovaroittimet kiljuu ja savu tulee uunista.....

Mies soittamaan naapuriin, joka ei vastaa. Minä kellotan mielessäni, että "jos nyt lähtisi ajamaan ja menisi ihan vaan vähän ylinopeutta...."

Lopulta naapuri soitti takaisin ja mies sai puhuttua hänet vara-avaimen luo. Naapuri on tuttu myös koirille, joten uskaltaa mennä sisälle. Ihan kuka tahansa ei menisi!

Tortut (sitäpaitsi ensimmäistä kertaa taiteltu Star Wars tie-hävittäjän malliin) olivat jopa parempia kuin yleensä, kun olivat saaneet vähän väriä, ja kaikki oli kotona hyvin. 

Ostin siis pullon viiniä naapurille kiitokseksi, ja minusta tuo etiketti vaan kuvasti sitä päivää niin täydellisesti.

Tein lapsille joulukalenterit. Ostin läpi vuoden noita raaputusarpoja aina kun olin jossain vieraassa kaupungissa tai muuten "reissussa". Niistä sitten pienellä liimapisaralla. Ei ole kaunista, ei.

Alkuperäinen suunnitelma oli liimata kivat minipyykkipojat ja ripustaa ne siihen, mutta ei niitä saanut pysymään millään liimalla paikallaan pahvissa. Pitäisi olla joku tukeva teline.

Toivon, että ainakin yksi isompi voitto osuisi joka huusholliin. Sopimus vielä on, että jos joku sattuisi raaputtamaan 6-numeroisen luvun, siitä pistetään sitten jokaiselle....

Tein itse ja säästin!! Olen siis aivan huolissani tästä innosta askarrella ja kokeilla näitä dyi juttuja. Mielessä on muutakin.... siitä lisää sitten jos. 😄

Tässä kyseessä suolalyhty, josta tuli aika hauska ja vaivaa oli nolla prosenttia.
Pohjalle siis puolisen desiä karkeaa merisuolaa, sen verran vettä, että suola peittyy. Sitä suolavettä huljuteltiin reunoja pitkin ja jätin takan päälle, koska käskettiin pitää lämpimässä. Suola lähti kipuamaan reunaa pitkin ylöspäin ja on ihan kiva tuikkukynttilälle.

Koronapääsiäinen

Tämän kevään juhlat lienee sitten juhlittu.
Meidän osalta vappua en pidä juhlana ja lakkiaisia ei voi järjestää.

Huoh!! Tuo lakkiaisten järjestäminen "joskus" on asia, joka stressaa. Aika paljonkin.

Kun ei tiedä voiko ne pitää kesällä, siirtyykö syksyyn vai peräti joulun alle. Lakitettavalla on myös ostettuna lentoliput pitkälle reissulle heinä-syyskuulle niin eipä ole juhlakalukaan toivon mukaan paikalla, jos koulu järjestää juhlat elokuulla.

Stressinaiheeksi voidaankin lisätä tuo reissu. Minä kun en osta lentolippuihin mitään peruutusturvaa, jää nähtäväksi miten rajat aukeavat ja pääseekö niitä käyttämään....

Pääsiäinen tuli. Pupu sukelsi muniin ja hukkui.....
Sain yhdeltä ystävältä näitä huovutettuja pupuja viime vuonna 
ja minusta tämä pelkkä peppu on kerrassaan viehättävä!

Herkkuruokapäivä: keitettyjä broileripyöryköitä! Pakastimessa oli broilerin jauhelihaa. Minä tykkään siitä muuten, mutta sellaista murukastiketta on työläs tehdä, kun se on takertuvaa ja tahtoo paakkuuntua minusta liikaa.
Joten pyörykät tai pihvit siitä tulee helposti. Eikä tarvita kananmunaa tai korppujauhoja.

Minä maustoin taikinan aika vahvasti ja jätin maustumaan ehkä n. tunniksi.
Sillä aikaa sekoitin tiukan chilillä maustetun liemen, siis ihan perus kanaliemi mutta vähän lisämausteita. Liemi imee jonkin verran makua noista pullista.
Pyörittelin taikinasta lusikan avulla palloja ja pudottelin niitä 5-6 kerrallaan kiehuvaan liemeen. Ne nousee pintaan, kun alkavat olla kypsiä. Asia, joka huvitti suuresti. Keittelin ehkä 5 minuuttia aina yhtä satsia ja nostin kulhoon. NAMIA!!!

Liemen siivilöin, lisäsin puoli purkkia ruokakermaa ja suurustetta ja lopulta uitin pullat takaisin siihen liemeen. Suositus kokeiluun!

Alun perin oli tarkoitus viettää perhepääsiäinen. Ensin jänisti poika, joka ilmoitti, ettei ehkä sittenkään uskalla lähteä reissaamaan edes saman maakunnan alueella kaiken varalta. 

Koska Ipana oli kulkemassa Turkuun, pakkasin mukaan sitten herkkuja ja poika sai pääsiäisherkkuja kuitenkin. 

Seuraavaksi isäni soitti ja sanoi, etteivät he uskalla tulla syömään kuitenkaan. Mutta jaoimme eväät siten, että he paistoivat lammasta ja toivat meille palan, ja kun olimme hakeneet paikalliselta kalkkunatilalta palan savustettua kalkkunaa, leikkasin siitä kunnon kimpaleen heille.

Kahvit joimme sentään terassilla ulkoilmassa kaikki yhdessä.

Tuin paikallista yrittäjää ja tilasin juustokakun (kuvassa) heiltä. Asiasta tuli jo itsessään hyvä mieli eikä kakkukaan ollut pöllömpää!

Vanhempi tytär kävi sentään. Ipanakin kääntyi kotona.

Meillä alkaa kuulkaas tupa tyhjentyä!!! 😲

Jotain kevätkukkia uskalsin laittaa!

Ihanan pirteää ja aurinkoista - säästä huolimatta!!

Koronaa ei ole meidän sairaalassa vieläkään, kuvasta huolimatta!!
Sen sijaan saimme jotain suojaimia kaiken varalta.
Olen hyvin toiveikas, että huolimatta Uudenmaan rajojen avaamisesta se ei leviäisi enää aivan holtittomasti ja villisti.

Koronakaranteenin ulkoilut

Otsikosta poiketen minä en ole karanteenissa.
Isäni sen sijaan pääsi hyvinkin yllättäen, lyhyellä varoitusajalla, palaamaan Suomeen ja tarkoitus olisi heitä pitää karanteenissa. Ensin 14 vrk Suomeen paluusta johtuen ja sitten 4 vk, koska ovat yli 70 v.
Suuresti ihmettelen, jos onnistun siinä edes reilun viikon.....

Perjantainen vapaapäivä muuttui siis hyvin toisenlaiseksi, kun aamulla herättyäni sain ilmoituksen, että "kotona tänään illalla". Heillä kun on kämppä jääkylmänä eikä esim. vesikierto ole päällä.

Oman pihan krookukset ovat salavihkaa nousseet pintaan

Kävin lastaamassa jääkaapillisen ruokaa ja pakastimeen vielä toisen mokoman. Jätin lapun pöydälle, että alueellamme toimii kauppataksi, eli toimita lista niin taksi tuo ruokakaupasta tavarat.
Tänään kun olivat heränneet, soiteltiin ja ensimmäinen kysymys oli: luuletko, ettei ihan vähän vaan voisi käydä kaupassa.

Voi GRRRRR!!  Pidä näitä nyt sitten karanteenissa, kun eivät ymmärrä (halua ymmärtää).
Annoin tulla suoraan, että ihan sama, jos itseänne haluatte altistaa, mutta kun esim. minä käyn siinä samassa kaupassa ja pahimmassa tapauksessa kuljetan sieltä nyt sitten jotain töihin. Kun juurikin viime yönä olette altistuneet n. 300 ihmisen pöpöille koneessa, eikä siellä ole takeita, ettei ollut influenssaa tai koronaa tai molempia.

Olisi pitänyt pantata auton avaimet.

Jälkeenpäin kyllä tuntuivat tajuavan mistä on kyse, ja olivat tyytyväisinä rapsuttelemassa pihaansa haravalla ja lähettivät kauppalapun toiveen kera "käytkö kaupassa" puhelimeen. Joskus tiukkasävyinen keskustelu on näemmä ihan tarpeen.

Perjantaina oli kalan savustuspäivä. Toinen puolikas vietiin isän jääkaappiin ja toinen jäi kotiin.
Ai nami!! Minä voisin syödä lähes pelkästään kalaa, niin hyvää se on. Onneksi sitä jäi niin sain pakata evääksi retkelle.

Koska olen poikkeuksellisesti vapaalla pitkän viikonlopun (pe-su), päätettiin tehdä jotain uutta ja kivaa, eli tutustua itselle uuteen kansallispuistoon.
Evästä reppuihin ja auton nokka kohti Liesjärveä, Kanta-Hämeessä (Tammela).

Alunperin meidän piti olla Bonon kanssa Tallinnassa näyttelyssä, mutta rajojen sulkeuduttua ja epidemian leviämisen vuoksi olin jo itse ehtinyt perua matkan. Bono ei lie ollut pahoillaan, kun ei päätynyt kylpyyn ja pönöttämään, vaan juoksentelemaan 6 metrin liinassa uuteen paikkaan.

Tapanin myrsky tai jokin sen jälkeisistä oli riepotellut tuolla maastoa oikein kunnolla. Puita oli tosi paljon ristissä ja paljon oli sahailtu polkujen keskeltä runkoa poikki.

Arvostan Luontopalveluiden tapaa kuitenkin järjestää kulkeminen turvalliseksi, vaikka muuten jättävätkin rungot sinne pieneliöiden kodiksi.

Viiden kilometrin jälkeen osuttiin Kopinlahden parkkipaikan lähistölle. Siinä oli sopivasti puu ja penkki, joten joimme kahvit ja söimme kalavoikkarit.

Siitä olisi lähtenyt reitti eteenpäin kohti Pirttilahtea, jonne havittelimme, mutta kannas oli niin pahasti veden alla, ettei siitä päässyt kuivin jaloin kävelysillalle saakka. Harmi.  (Toinen harmi, etten ottanut kuvaa.... seikkailumieli ei puuttunut, mutta jäätyi siinä kohtaa....)

Toisaalta, nyt on hyvä tekosyy tulla uudestaan kesäaikaan....

Takuulla Liesjärven kansallispuiston tämän lauantain

kaunein cockerspanieli ♥

Muun rotuisia tuli nimittäin vastaan vaikka kuinka.

Jouduttiin siis palaamaan omia jälkiä takaisinpäin, mutta otettiin parikin sivuhyppyä ja piipahdettiin mm. Savilahden nuotiopaikalla (useita ihmisiä ja koiria) sekä Korteniemen perinnetilan tulentekopaikalla (myös ainakin yksi isohko perhe paikalla).

Asianmukaisesti välttelimme ihmisiä. Se onnistuu hyvin, kun mukana on koira. Jos ei välttelisi, fuffeli olisi kohta pistellyt poskeensa jonkun muun eväät ja varastanut makkarat grilliltä...

Maisemat oli kauniita ja sään puolesta saatiin puolipilvisestä lumisateen kautta kirkkaaseen aurinkoon. Melkein parasta mahdollista siis.

Tukkisavottaa.

Alimman kuvan kohdalla polku kääntyy tiukkaan oikeaan.

Onneksi. Tuo olisikin ollut esterata.

Meiltä ajoi tuonne reilun tunnin. Tosi kiva keikka. 

Mittarin mukaan kävelimme ensin n. 5 km ja takaisinpäin kaikkien lenkkien kautta autolle tuli 8 km. 

Onneksi oli sen verran evästä mukana, että vielä autolla kiskaisimme nassuun sellaiset desin pussissa olevat hedelmäpuurot ja vähän Tupla-patukkaa kuplaveden kaveriksi. Jaksoi sitten kotiin, missä odotti ihan oikea ruoka. 

Bono oli tosi väsyksissä ja nukkui autossa koko kotimatkan.

Vielä illemmallakaan se ei mitenkään erityisemmin pyydellyt lenkille. Saunassa sen sijaan makasi aivan kyljellään pitkin lauteita.

Eduhan jäi kotiin aamulla. Sen jalat eivät enää kestä tällaista eikä sitä voi vaatia kävelemään pitkiä lenkkejä. Se sai lenkin aamulla ja jäi rauhassa omaan kotiin.

Uupunut patikoja.

Meidän patikointivalio ♥

Sunnuntaina aamu valkeni jälleen kauniina. Koska edellinen päivä oli ollut niin kiva, ajattelimme, että mennään vielä Pappasenkin kanssa pieni lenkki niin, että kahvitellan. Joten auto kohti Teijoa.

Nopea kolmen kilometrin lenkki Roosinniemen laavulle, jossa oli ollut yöpyjiä!! 

Wau!! Joku siis yöpyi tuolla pakkasella. Yksi teltta oli pystyssä ja nuori nainen oli ollut riippumaton kanssa. Nostan hattua!

Me kahvittelimme siinä samalla laavun nuotiopaikalla, eri puolilla. Hän kertoi, että yöllä pakkanen oli laskenut -9 asteeseen ja tähtitaivas oli ollut mielettömän kirkas. Varmasti upea kokemus!!

Järven pinta oli yöllä mennyt ohueen jäähän. Tosin se ohut oli sen verran paksu, etten saanut kopautettua sitä kahvimukilla rikki, kun olisin huuhtonut mukin. 

Kotona alkoi tehdä mieli munkkeja, ja koska isäni tosiaan lähetti pyynnön piipahtaa kaupassa, otin samalla itselle maitoa ja hiivaa ja paistoin satsin munkkeja.
Totesin, että jos koronasta ei muuta haittaa ole, ainakin se altistaa ylipainolle ja sydän- sekä verisuonitaudeille, kun kotona ei ole muuta tekemistä kuin leipoa.