Perinteisesti vuosittainen kooste, miten menikään (mitattavan) liikunnan suhteen:
Kävelyt / koiralenkit
KIITOS mun pojat, kun kuljetatte mammaa lenkillä! ♥♥♥
Ehkei ihan tällaisia kilometrejä tulisi ilman koiria. Varsinkin tässä syksyllä oli se parin kuukauden jakso kun satoi a-i-n-a!! Ilman noita en todellakaan olisi nokkaani pihalle laittanut. Varsinkaan aamulla.
Pyrin olemaan asettamatta itselleni mitään tavoitteita liikunnan suhteen. Olen liian kilpailuhenkinen itseni kanssa, ja jopa välttelen katsomasta lukemia vuoden aikana juuri tästä syystä. Jossain kohtaa aiemmin, vuosia sitten, muistan sellaisen pakkomielteen, miten "nyt on saatava vielä 25 km tälle kuukaudelle" ja elettiin tyyliin 30. päivää.....
Pyöräilyt.
Takuulla ensimmäinen kerta ikinä,
kun vuodessa tulee 10 kk ajalta kilometrejä renkailla.
Nautin edelleen kovasti työmatkapyöräilystä, ja onhan tuossa toki jokunen varta vasten tehty lenkkikin. Ja kauniilla säällä saatoin pidentää työ/kotimatkaa hyvinkin kympillä, koska "kaikki tiet vievät kotiin, vähintään jonkun mutkan kautta..."
Marras-joulukuussa olisin voinut fillaroida enemmänkin, sää olisi sen periaatteessa sallinut, mutta marraskuun vesisateet vei innon miinukselle. Lisäksi pidän töissä sellaista omakustanne-kioskia, eli haen kaupasta juotavaa ja karkkia, josta kerätään sitten tyhy-rahaa, kun porukka maksaa 10 cnt enemmän esim. Tupla-patukasta. Niiden kuskaaminen fillarilla oli hankalaa, joten autokyytejä. (Seliseli! Reppu selkään ja renkaille.)
Marras-joulukuussa olisin voinut fillaroida enemmänkin, sää olisi sen periaatteessa sallinut, mutta marraskuun vesisateet vei innon miinukselle. Lisäksi pidän töissä sellaista omakustanne-kioskia, eli haen kaupasta juotavaa ja karkkia, josta kerätään sitten tyhy-rahaa, kun porukka maksaa 10 cnt enemmän esim. Tupla-patukasta. Niiden kuskaaminen fillarilla oli hankalaa, joten autokyytejä. (Seliseli! Reppu selkään ja renkaille.)
Jos talvi pysyy rauhallisena, pystynen aloittamaan kauden jälleen ajoissa. Tuo läski on siitä ehdottoman kiva, että leveä rengas on tukevampi myös huonossa kelissä.
Nyt toki lunta tulee miehekkäästi, ja povaavat pyryä jatkoonkin, joten ehkäpä tammikuulle ei saada pyöräkelejä.
Kun vielä järjestäisivät meille töissä jonkinlaisen älykkään pyöräparkin..... mutta sitähän ne eivät tee, koska ylihoitajan asenne oli "tulkaa töihin millä lystäätte, ei kiinnosta, mutta yhtään sähköpyörän akkua ei pukuhuoneeseen tuoda, niin!" Sellaista kannustusta!
Sä oot kyllä niiiiiiin reipas!! Mulla kun ei enää ole koiraa, ei todellakaan tule myöskään liikuttua ulkona. Mulla on usein kotipäiviä, jolloin en edes vaihda pyjamaa pois... (myös etätyöpäiviä siis) Polkupyörä liikahti viime vuonna ehkä kerran. Huokaus. Todellakin olisi parannuksen paikka tässä... Joka tapauksessa ihan mahtavia lukuja sulla, hyvä sinä!!
VastaaPoistaEn minäkään ilman koiria näitä kilsoja saisi täyteen. Tuo reilu 4 km lenkki aamuisin takaa "pohjan" ja sitten iltapäivällä menen kyllä ilman koiriakin sen verran, että happihyppely tulee tehtyä.
PoistaPyöräilyn mahdollistaa tuo lyhyt työmatka. Ethän sinä voisi mitenkään ajaa kymmeniä kilsoja töihin kuitenkaan.
Mutta kyllä, olen tyytyväinen, että tulee mitattunakin jotain edes tehtyä. =)
Komeat on kilometrit!
VastaaPoistaNäille ikäkilometreille kyllä. =) Olen ihan tyytyväinen.
PoistaJa koetan edelleen muistaa, ettei tämä ole kilpailu edes itseään vastaan, vaan pitäisi pysyä kannustuksen puolella.
No jo on pistetty töppöstä toisen eteen ihan huikeasti - en mitenkään onnistuisi kävelemään enemmän kuin fillaroimaan...
VastaaPoistaFillarointia puolustelen aina silläkin, et pääsee paikkoihin joihin autolla ei ja kävellen ei jaksaisi... mut sinä jaksat. Vaikken mikään tilastoihminen olekaan, eikä ole sellaisia älylaitteita, jotka moiset tallentais, niin todella kiva tilasto... mielenkiintoista olisi saada selville omat lukematkin... heh heh, nyt tammikuun ja helmikuun alun tilasto näyttää fillarointia n. 6h/vko... sisällä. Oletko pystynyt näillä pakkasilla ajeleen myös ulkona? Me ei - merituuli tuntuu menevän tuulenpitävän kerroksenkin läpi ihan luihin ja ytimiin.
Ne on nuo personal trainerit, jotka pistää liikkumaan. =D Tästä syystä käveltyjä metrejä enemmän, koska fillarilla en pysty ulkoiluttamaan.
PoistaTykkään kyllä tästä kirjanpidosta. Tulee sellainen olo, että "on edes jotain tehnyt", koska tunnen itseni hyvin saamattomaksi esim. sen suhteen, etten vaan sinne kuntosalillekaan tunnu pääsevän, vaikka se on työpaikan alakerrassa....