Helppoa kasvisruokaa

En pitänyt lihatonta tammikuuta (en kyllä tipatontakaan....) enkä sen koommin myöskään vegaanista helmikuuta. Molemmat ovat olleet pohdinnassa.
Näiden puutteesta huolimatta olen pyrkinyt edes kerran viikkoon tekemään annoksen pari jotain kasvisruokaa, ja sitä helpottaakseni kokeilin tällaista ruokakaupan halpismyyntiä "Matsmart".

Tuosta Matsmartista:

Olen nyt parisen kertaa sieltä jotain tilannut. Sen ongelma omasta näkövinkkelistäni on, että heiltä tulee jokin älyttömän hyvä tarjous (tiskikonetablettilaatikko, ISO laatikko, 3 eur!!) mutta niitä saa tietenkin vain yhden per huusholli, ja juuri sillä hetkellä ei hirveästi muita tarpeita ole. Joten sortuu sitten vähän siihen ja tähän ja tuohon.....

Koska en halunnut tilata turhuuksia (lue: karkkia, koska sitä saisi hyvään hintaan vaikka mitä....), tilasin muutamia tuollaisia pussikeittoja sekä noita riisikakkuja. Jonkun kerran tilasin jotain keksejä, mutta jos laatikossa on esim. säilyketölkkejä, keksit päätyy kyllä melko murusina perille. Jostain syystä riisikakut ovat kestäneet kuljetusta hyvin.

Tuo ideologia sopii itselleni: ei tehdä turhaa jätettä, koska näen käyttöpäiväykset kyllä jo tilatessa enkä tilaa sellaista, mikä pitää käyttää viikossa. Ja säilykkeissä on tosiaan ollut liki vuoden päiväykset.
Erityisesti olen satsannut noihin pahvipurkkipapuihin. Niitä on mälsää kantaa kotiin kauppareissulla painon vuoksi, kun tässä ne tulevat ikään kuin vahingossa. Lisäksi meillä syödään melko paljon papuja niin kuluvat kyllä pois. Ne ovat hyvää ruokaa pitää jemmassa mahdollisia tulevia myrskyjä varten.

Sen sijaan, koska emme viettäneet mitään teemakuukautta, olipa kerran maanantai-ilta, jolloin jääkaapissa ei ollut mitään ruokaa valmiina ja pitkän (8,8 km) lenkin jälkeen pohdin, että seuraavanakin päivänä olisi töissä kiva jotain syödä. En jaksanut millään alkaa sulattaa pakastimesta jotain kanaa tms vaan käännyin luottokomeroni puoleen. Hetken penkomisen jälkeen käsissä oli purkillinen valmista Uncle Ben's kastiketta (thai chili) sekä purkki kikherneitä ja toinen kidney beaneja ja lisäksi maissia.

kuva lavastettu jälkeenpäin....

Nämä kattilaan sekaisin ja viereen kiehumaan Ipanan suosittamaa täysjyväriisi-ohraa. Sen verran lämmitin, että kiehahti, ei tarvitse keittää, kaikki ovat jo valmiita.

Nättiä se ei ole, mutta todella hyvää!!
Pavut pitävät proteiinilisänä hyvin nälkää ja oma vatsani tykkää.

Kun tällaista mätti menemään parina päivänä töissä, ihmettelin itsekin, ettei ollut nälkä ja jaksoi hyvin. Kyllä siinä jokin vinha perä on, että kun syö oikein, kroppa jaksaa paremmin.
Enpä yleensäkään vedä vatsallista jotain hiilarihöttöä, että olisin ihan tyrmätty, mutta tiedän kyllä kokemuksesta myös sen tunteen.

Tähänhän voi oman makunsa mukaan ujuttaa joukkoon vaikka pakastekasviksia, jos sattuu huvittamaan. Tai jättää valmiin Ben-sedän kastikkeen laittamatta ja sekoittaa tomaattipohjasta itse oman maun mukaan soossin.

Ismit ruokakeskustelussa

Kasvisruokailu, vegetarismi, veganismi... näistä revitään otsikoita näköjään pääuutislehtiin jo viikottain. Ei välttämättä mikään huono juttu.

Olen ihan sen puolesta, että kouluihin lanseeraataan se viikottainen kasvisruokapäivä samoin kuin kalapäivä (kunhan silloin kyse ei ole kalapuikoista....) Minusta on oleellisen tärkeää, että annetaan mahdollisuus kokeilla kaikkea. Toisaalta kouluissa on nykyään niin monen taustaisia ihmisiä sekä töissä että koulussa, että eri vaihtoehtoja tarvitsee olla useita jo siitäkin syystä. Ymmärrän hyvin rehtorien paineet ohjeistaa keittäjiä.

Se, mikä keskustelussa pelottaa, on tiettyjen ihmisten jonkunlainen ehdottomuus asian tiimoilta. Vaikka itse olisi minkälainen intohimoinen vegaani ja kieltäytyisi käyttämästä nahkakenkiäkin, ei se silti oikeuta moittimaan sekasyöjää ruuasta tai vaatetuksesta. Tai toisinpäin.

Töissä työkaverilla oli hyvännäköistä ja -tuoksuista ruokaa. Kysyin mitä se on. Hän vastasi vähän korvat luimussa, että "linssikastiketta ja riisiä". Kehuin valintaa ja pyysin ohjetta. Hän vähän avautui asiasta: oli edellisenä päivänä kuulemma saanut ihan korvilleen joltakulta ruokapöydässä, että "hyi ja yök ja en söisi" -tyyppisesti. Oli niin pahoillaan, että sanoi haluavansa jopa syödä yksin jatkossa kun porukka kommentoi toisten syömisiä.

Miten hirveää!!  
Että ihminen kokee, ettei sovi joukkoon ruokapöytään siksi mitä syö.
Puhutaan kuitenkin työpaikasta, missä muistaakseni on aikuisia ihmisiä töissä.....

Minä olen sekasyöjä. Tykkään hyvin tehdystä kasvisruuasta, ja olen tosi tyytyväinen, että nykyään saa älyttömän erinomaisia kasvisruokia myös valmiina. Toisaalta linssien ja papujen käyttö on minusta helppoa ja niistä saa hyvää ja maukasta ruokaa melko pienellä vaivalla.

Heti kun tällä paikkakunnalla järjestetään jonkinlainen "opi kokkaamaan kasvisruokaa" -kurssi, ilmoittaudun. Haluaisin oppia uusia vinkkejä ja pystyä lisäämään noiden kasviproteiinien käyttöä. Vaikka itse sanonkin, teen hyvää perusruokaa, ihan tavallista kotisapuskaa. Mutta en osaa mielestäni valmistaa kasvisruokaa kuin suunnilleen kahta-kolmea laatua.

Töissä popsin 90% ajasta salaattia, mutta en kieltäydy valmistamasta liharuokaa edes arkena, vaikka sen käyttöä pitäisikin rajoittaa.
Puolustaudun lihan käytön suhteen sillä, että pyrin ostamaan eettisesti tuotettua,  vähän kalliimpaa lihaa. Eli meillä on jälleen kasvamassa se "kesäpossu". Tilalla, jonka tuotantotapa on eläintä kunnioittava. Olen nähnyt videoita, miten naskit kirmailevat vapaana isolla laitumella ja kaivautuvat metrin syvyiseen olkikasaan pahnoille. Possu, joka on elänyt onnellisen elämän ja teurastetaan tilalla, ilman pitkiä kuljetuksia ja stressiä. Sen maistaa. Samasta paikasta ostan kananmunat. Lähes kotiovelle tuotuna, suoraan tuottajalta.

Broilerin suhteen olen vielä vähän ymmälläni. Broileri on ns. helppoa ja nopeaa valmistaa, ja meillä sen mausta tykätään. Broilerin kasvatus vaan on asia, joka toki itseäni pohdituttaa.

Muina lihoina käytän pääasiassa riistaa. Meillä on paikallisen metsästysseuran kanssa YYA-sopimus sikäli, että meiltä saa riistalle omenoita ja jäljittävän koiran haavakkotilanteessa, saamme vuosittain peuraa kiitokseksi.

Tähänkin toki liittyy eettinen dilemma: riistaa ruokitaan eli opetetaan tulemaan tietylle paikalle. Sitten siihen matkan varrelle ruokintapaikan läheisyyteen rakennetaan koju, josta eläin ammutaan ikäänkuin ruokapöytään. Kuinka reilua se sitten on?

Tosiasia on, että peuroja on täällä liikaa. Arvostan sitä, että niitä poistetaan, jolloin eivät ole auton konepellillä. Toisaalta ne kuolisivat nälkään jos niitä ei ruokittaisi, koska siihen on lähdetty alunperin. Arvostan sitäkin, että pääsen eroon liioista, mädistä ja huonoistakin, omenoista. Sitä määrää ei mikään pystyisi kompostoimaan, ja täällä keskellä kirkonkylää ne äkkiä keräisivät rottia, jos alkaisin jemmata niitä tontin nurkkaan.

Tieto lisää tuskaa.

Olisi (ehkä) onnellista elää sellaisessa kuplassa, ettei ajattelisi, vaan toimisi kuten tähänkin asti. Ostaisi mitä mieli tekee, valmistaisi ja söisi. Ei ajattelisi eläimen parasta vaan pysyisi kuvitelmassa, että ihminen on viisain eläin.

Vaikka kieltäydyn järjestelmällisesti katsomasta yhtään videota tai TV-ohjelmaa mistään possujen teuraskuljetuksista tai lehmien teurastamisesta, valitettavasti mielikuvitukselleni riittää jo tietoisuus, että niissä asioissa kaikki ei ole kaunista. Vaikken sitä ajattelekaan tuolla kaupan tiskillä, kyllä se vähän kipeää tekee kuitenkin.

Ehkä parasta mitä voi tehdä, on pyrkiä elämään niin, että pystyy itseään katsomaan peiliin vielä huomennakin. Pyrkiä edes tekemään hyvää.