Yövuoron krapula

En ole tehnyt säännöllisesti yövuoroja yli kolmeen vuoteen. Satunnaisia olen silloin tällöin (noin kerran vuodessa) suunnitellut ja niistä olen selvinnyt kohtuudella. Ennen joulua otin vielä yhden keikkavuoron vanhaan työpaikkaan yöksi ja yllätyin, miten helposti se meni.
Sitten tuli töissä tilanne, että sairaanhoitajia ei ollut riittävästi ja tarjouduin pahaa aavistamatta valvomaan kaksi yötä. Kaksi on ihan oma maksimi. Olen tehnyt niitä aiemminkin, ja vaikken koskaan nuku hyvin tai pitkään, olen kuitenkin nukkunut siinä välipäivässä ja selvinnyt.

Yö meni hyvin. Niin se yleensä menee. Olin torkkunut päivällä tunnin verran ylimääräistä päiväunta, joten aivan valtavasti ei väsyttänyt. Sitä paitsi join kahvia kupillisen puolen yön aikaan.
Väsy iski vasta neljältä, kun oli rauhallista.... 

Harmi kyllä väsymys ei sitten kuitenkaan riittänyt sillä lailla kotiin asti. Pesin hampaat ja painuin punkkaan. Korvatulppa päällimmäiseen korvaan ja pää tyynyyn. Kello oli 7:56.
Paitsi että.... 😠 

Olin hereillä yhdeksältä kun joku koirista kolisteli jotain.
Olin hereillä myös kympiltä, kun joku toinen vinkui makkarin oven takana.
Saatoin nukkua tunnin verran siinä 10:30-11:30 välillä, mutta katsoin jälleen kelloa 11:35. Ja silloin alkoi tietenkin ahdistaa tieto siitä, etten ole nukkunut ja pitäisi toinen yö vetää perään.... ja sehän auttaakin nukkumiseen kun siitä alkaa stressaamaan.

Noh. Torkuin tunnin verran vielä illansuussa ja totesin, että pitää vaan olla äärettömän varovainen tien päällä. Töissä selviää, mutta itseä hirvittää aina nuo siirtymiset, koska minua alkaa väsyttää ratissa ja pimeä mottoritie vilkkaan liikenteen keskellä ei ole kiva paikka.

Ihana työkaveri oli ihan kauhuissaan kuultuaan illalla, etten ollut nukkunut. Hän sitten kantoi lautasellisen naposteltavaa eli pistaasi-pähkinöitä ja taateleita virkistämään mieltä. ♥  Suloinen ele!

Onneksi toisen yön alku oli niin räväkkä yhden potilaan hermostuttua tyystin, että siinä ei ehtinyt unta kaipailemaan. Kahvi virkisti sitten sen verran, että aamuun asti sinnittelin.

Suunnitellusti kotona kello soimaan 12 aikaan ja päästin koirat makkariin. Totesin, että lienee helpompi hyväksyä niiden kulkeminen (kuten yöllä) sen sijaan, että vinkuvat oven takana.

Torkuin, mutta sekin on jotain. Noustiin lopulta 10:30 jälkeen ja totesin, että pitänee ottaa univelat takaisin sitten joskus. 

Join kupin teetä, luin lehden ja lähdettiin lenkille.

Siellä havaitsin olevani kovin hyvällä tuulella ja virkeä kaikesta huolimatta, joten kotona lenkin päälle kuppi kahvia ja yleistä hääräämistä. mm pyykin pesun muodossa.

Ilokseni posti toi kivan kirjekuoren eli tilaamiani siemeniä.
Olen tosin hyvin varhaisessa eikä näitä voi vielä kaikkia laittaa. Mutta ainakin jotain voin jo suunnitella ja bellikset ajattelin kyllä laittaa taimettumaan hyvissä ajoin, että ne voisi siirtää ulos kukkapenkkiin (jota ei vielä ole....) ilahduttamaan vuosittain.

Kaipa siinä nyt käy niin, että kaadun naamalleni punkkaan illalla todella hyvissä ajoin. Seiska ei ole luultavasti liioittelua. Ja nukun aamuun. Rytmi kääntyy sillä sitten itsekseen. Toivottavasti.

Hiilihydraattihimo on mieletön ja olo krapulainen.

Annan mielelläni nuorempien ja vapaaehtoisten tehdä jatkossa yöt, ei ole kyllä itselleni sopivaa hommaa. (Seuraavassa listassa on vielä kaksi suunniteltuna.... ääääh!)