tiistai 26. helmikuuta 2013

Perunoita ja appelsiinikakkua, linkkivinkkejä ja muuta hörhöä

Annoin (ihan turhaan) iltapäivälehden uutisen ärsyttää itseäni aamulla. Idioottimainen uutisointi lihansyönnistä ja sen aiheuttamasta syövästä otti pannuun. (En viitsi edes linkittää, kaivakaa jos kiinnostaa...)

Joskus 2000-luvun alussa, saattoi olla 2002 kun palasin äitiysloman jälkeen töihin, törmäsin jossain Kutriin ja "Kutri kuntoon" -projektiin. Näyttää olevan uudet sivut pikaisesti googlaamalla... http://kutri.net/
Jo silloin aloitin, jos niin halutaan sanoa, karppaamisen. Eli vähensin selkeästi leivän, perunan, riisin ja makaronin syöntiä ja lisäsin proteiineja ruokavalioon. Ja kas, huomasin voivani hyvin!! En ole suuri perunan ystävä ja inhoan pastaa/makaroneja noin lähtökohtaisesti muutenkin, joten muutos ei ollut järin suuri.

Joten uutisointi karppaamisen riskeistä todella kilahti. Jos edes yhden kerran uutisoitaisiin asiasta siten, ettei yleistetä: "karppajat syövät vain pekonia, voita ja makkaraa". Hei pliis, makkara on konditoriatuote! Siinä on enemmän jauhoja kuin leivässä....

Joka tapauksessa, siinä bataattia ja muutamaa jääkaappiin ylijäänyttä perunaa kuoriessani pohdin ravitsemussuosituksia (jotka myös sivumennen ovat hanurista....) ja tahoja, jotka niitä antavat. Minulle täysin tuntematon suuruus, Koltta, kirjoittaa monista asioista ihanan kärkevästi ja herkuttelee kuvien kera niin, että kuola valuu... vilkaiskaas http://www.koltta.com/
Tein siis bataatti-perunamuussia lihakastikkeen seuraksi ja vielä syödessäni mietin, miten lihansyömisen voidaan edes puolittain väittää vähentävän kasvisten syöntiä. Noooh, mistäs minä mitään tiedän, enhän istu maan maataloudesta päättävien elinten hallituksessa.

(Mistä johtuu, että Suomessa on eniten maailmassa lasten I-tyypin diabetestä? Mistä toisaalta johtuu, että Suomessa on suurimmat kansalliset suositukset juottaa kaikille lehmänmaitoa?  Voisivatko nämä asiat kulkea mitenkään käsi kädessä......? )

************
Kivoja asioita vapaapäivässä oli mm. kaunis aurinkoinen päivä, pitkä ihana lenkki (p.i.l.) koirien kanssa ja sirkutus ruokahuoneen ikkunan takaa.


Pasi osti toisen kauralyhteen vähän ennen reissua ja se on saanut suuren suosion. Kuvanottohetkellä välittömästi ikkunan alareunasta alaspäin olevassa "häkissä" roikkuu suuri rasvamakkara ja siinä käpytikka nakutti sitä kiikaten vähän väliä. Sillä on varsin kova ääni!!

**************
Ja koska toin Thaimaasta myös leivontaa varten tarpeita.... (suurin osa tuliaisista on aina ruokakaupan tuotteita), päätin testata appelsiiniesanssin/tiivisteen ja leipaista kakun.
Uskon, että vastaavaa appelsiinimakua saa jo täältäkin. Hyvin pienessä pullossa, hyvin tiukkaa tavaraa, vähän kuin karvasmanteliöljy. Tilalla voisi ehkä käyttää tuoremehua (jätä maito pois ja mahd. lisää jauhojen määrää) ja/tai appelsiininkuoriraastetta.

APPELSIINI-HUNAJAKAKKU

5 munaa
4 dl sokeria

Vatkataan kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi.

125g sulaa margariinia
1 dl hunajaa
0,5 dl maitoa

Sekoitetaan keskenään ja edellisten joukkoon hitaasti valuttaen koneen koko ajan käydessä.

5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta

Siivilöidään hitaasti taikinaan, annetaan pyöriä tasaiseksi, kaadetaan hyvin voideltuu ja korppujauhotettuun vuokaan ja paistetaan 175°C, noin 40 min. Kokeile, ettei pistotikkuun tartu enää taikinaa ennen kuin otat pois uunista.


Tuoksu oli oivallinen, maistamaan en ole päässyt. (En yleensä syö näitä tuotoksia....  tykkään tehdä mutta esim. kuivakakku ei ole lempiherkkuani.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...