sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kulttuuria, kevättä

Ensimmäinen punkki otettu pois.
Hain jo edellisviikolla Bravectot koirille eläinlääkäristä ja olin ajatellut säästellä niitä vielä muutaman viikon. Ei sitten tarvinnut säästää. Päinvastoin, tänä kesänä pitää hakea toinenkin satsi joskus heinäkuussa.

****
Käytiin harrastamassa kyldyyriä.
Toisin sanoen nyt oli se viikonloppu, kun meille oli varattu Mamma Mia -esitys Svenskanissa.

Hieno!! Upeita laulajia! Mieletön miljöö!

Tosiaan, en ole tuossa teatterissa ollut ennen. Olipa se kaunis sisältä.
Ihanat loosit, joissa istuttiin samettijakkaroilla. Siis niin 1800-lukua jotenkin. Viihtyisä, kaunis, suloinen, vanhanaikainen.


****
Tänään sitten aamulenkki, tunnin jälkeen kahvit puolimatkan krouvissa. (Ihanaa kun ovat taas Suomessa!)
Kotona vähän evästä, Pasi kaivoi pihaa.... ja iltapäivällä sitten vihdoin ulos aurinkoon ja kukkapenkkihommia. 
Etupihalla on ollut vuosia penkki täysin pahuuden vallassa. Siinä oli alunperin jotain sipulikukkia ja lisäksi muutamaa lajia, jotka leviävät ihan tolkuttomasti. Lisäksi jostain lähti kasvamaan oikein kunnon ruohoa ja muuta heinää, sellaistakin, joka kutitti mm. minun silmiä urakalla.
Toivoton tapaus. Mahdoton kitkeä ja pitää siistinä.

Joten kaikki pois. Ensi kesänä on rippijuhlat ja silloin haluan nättiä ja helppoa. (Jälkimmäinen tulee prioriteeteissa ensin....)
Käytännöllisyys ennen kauneutta. Tuo vuorenkilpi ei ole mikään kaunistus, mutta helppo ja hyvä se on kun kyse on siitä, ettei p***aruoho kasva läpi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...