sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Arkihaaste 26/52

Ei ehkä ensimmäinen mieleen tuleva asia kun puhutaan arkisesta, mutta toisaalta sitä se on, jossain mittakaavassa:

Lapsi on muuttamassa pois kotoa. Itse asiassa tänä viikonloppuna.

Alkuviikolla käytiin, no, kuvasta voinee arvata missä.  Heh!!


Minä tykkään noista lihapullista ihan oikeasti.
Joku salaisuus niissä, tuossa kastikkeessa ja puolukkahillossa on.
Ja perunamuussi on aidoista perunoista.

Yövuorokoomassa niin hyvää aamupala/lounas samassa paketissa.


Juuri tämän lapsen kanssa olen ottanut yhteen viimeiset 20 vuotta milloin mistäkin.
Ollaan liian samanlaiset.

Kuitenkin, vaikka meillä on ollut hankaluutemme, olen silti äärettömän ylpeä itsestäni, että tuo(kin) tenava on kasvatettu niin, että tiedän hänen pärjäävän elämässä ja omillaan.

Töissä on ihmisiä, jotka pitävät minua kylmäsydämisenä tai jopa sydämettömänä, kun en itke ja vääntele käsiäni, saati revi hiuksiani päästä, surressani lasten muuttoa pois kotoa.
Tähän kysyn vain "miksi pitäisi?"

En ole koskaan elänyt omaa elämääni lasten kautta, ja kuten sanottua, minusta maailmanjärjestys vaan on sellainen, että niiden kuuluu jossain kohtaa päästää napanuorasta irti.
Eihän niiden kotoa-muutto tarkoita sitä, ettei kotiin saisi palata. Päinvastoin. Minusta on ihanaa, kun tulevat. Aina on syytä juhlaan ja silloin vielä kaksinverroin.

****
Tehtiin siis kiva määrä hyviä ja edullisia ostoksia. Peruskamaa esim. keittiöön. Arvostan euron kahvikuppeja, koska maku ei tuossa vaiheessa ole kuitenkaan vielä sama kuin 20 vuoden päästä ja niitä keittiökamoja tullaan hankkimaan vuosien varrella vielä vaikka ja kuinka.
Eipä tarvitse itkeä ensimmäisten perään kun niihin ei ole sidottu euroja pinoittain kiinni. Ja niitä varmasti rikkoutuu ennemmin tai myöhemminn. Silloin harmittaisi, jos olisi 20 euron Iittalaa ja Arabiaa...



Jotain löysin myös itselleni.

Ihan hurjan hyvää kun laimentaa kuplavedellä.
Tuo raparperi oikein parani, kun lirautti tilkan sitruunamehua vielä joukkoon!


Yöpöydät.

Hämmästys oli suuri, kun Ikean tietokoneohjelma ei kertonut mistä nämä löytyy.
Hakusanalla "yöpöytä" tarjottiin kahta eri mallista vauvan hoitopöytää.....  öööh?

Päädyin kysymään ja poika kertoi, että tämän nimi on sivupöytä.
Joten meillä on jatkossa vuoteen kahta puolta, siis sen sivuilla, tällaiset sivupöydät.   =)

Sitten en voinut tätä jättää ostamatta.


Aiemmin olohuoneen seinää koristi mustavalkoinen kuva Pariisista, missä Eiffel-torni
oli kullanhohtoinen. Vähän kuin muistona eräästä pitkästä viikonlopusta.....

Siihen kuitenkin kyllästyi nopeasti.
Tässä on minusta jotain niin rauhoittavaa, lempeää, suloista....

Miehen sanoin: 
ei tarvi sitten etelänlomaa varata. Ottaa pari viikkoa ja tuijottaa tätä.

Se on JÄRJETTÖMÄN SUURI, 200 x 140 cm,
mutta sopi juuri tuolle seinälle erinomaisesti.

Nyt vielä kalustan vähän huoneita uusiksi, niin saadaan se parhaiten esille.

4 kommenttia:

  1. Ooh rapsumehua Iksussa, tahtoo. Vielä en tiedä miten näiden pienimpien lasten muuttoon jonain päivänä suhtaudun ja asiaahan ei voi vielä ajatella, koska ovat vielä pieniä, nyt ajatus tuntuu mahdottomalta. Kyllä se niin on, silloin itsekin kotoa muuttaessa 21-vuotiaana, ettei katon alle mahdu kahta "emäntää" ja mummin kanssa loppui itselläkin sanailu ja meidän välit parani heti kun muutin. Ei ne siis huonot ollut, mutta kun jo aikuinen haluaa elää omaa elämäänsä ja pitäisi noudattaa kuitenkin talon emännän sääntöjä. Luonnonlaki on, että lapset lentää pesästä, oudompaa olisi ja huolissani olisin, jos eivät lentäisi.

    Ihanaa sunnuntaita ja kiitos rapsumehuvinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hyvää. Mun tarvii tehdä uusi retki. Onneksi on hyvä syy kutsua itsensä tyttärelle kylään, kun "käy vaan vähän Ikeassa".... =D

      Juu, minäkin olen enemmän ihmeissäni niistä, jotka jäävät sinne äidin helmoihin pesimään 35 asti....

      Kiitos terveisistä!!

      Poista
  2. Meillä kun ei ole kuin toi yksi, niin vähän otti koville. Tytär sanoikin minulle, ettet järjestä mitään kohtausta! ='D
    Ihan hyvin selvisin. Mutta itku meinasi ihan väkisin päästä, kun likan unilelut oli sen auton peräluukussa. Jotenkin se herkisti.

    Mutta onneksi on ollut sitä omaakin elämää ja parisuhde on kunnossa. Kyllä aikuinen elämä on hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin pahin paikka, se varsinainen "moikka ny si" siinä auton ovella....
      Onneksi olen jo saanut luvan mennä "tupareihin" heti keskiviikkona. =D Tätä kutsutaan kaiketi pehmeäksi laskuksi.

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...