torstai 7. joulukuuta 2017

Prahan tuliaiset

Pitäähän sitä vähän leuhkia mitä kaikkea tuli hankittua....  heh!
Aivan kuin olisin mielettömän määrän jotain ostanutkin.

Lähdetään siitä, että otin mukaan kaksi matkalaukkua, jotka pakkasin mennessä sisäkkäin. Näin mielestäni mahtui näppärästi mukaan myös vaihtokengät. Asia, joka on muuten todella hyvä idea kun menee tuolla lailla paljon jalkojen päällä.
Päätin, että laitan laukut ruumaan mennessä ja voin takaisintullessa sitten laittaa toisen ruumaan ja toisen kuljettaa käsitavarana. Paljonpa arvasin.


Meillä ollaan intohimoisia juustonrakastajia.
Olin aivan aidosti pahoillani, kun sillä syyskuisella piknik-risteilyllä laivalta en saanut yhtään Brie-juustoa, koska hyllyt oli myyty tyhjäksi paluulaivasta. (Menolaivalla niitä oli, mutta eihän me tietenkään ajateltu silloin niitä lähteä raahaamaan....)

Joten kun Prahalaisessa Tescossa oli juustoja hyvin edullisesti, päätin niitä kantaa kotiin. Ruumaan menevässä matkiksessa kulkisivat, koska ne lasketaan nesteeksi ja käsitavaroissa niitä ei pysty kuljettamaan.

(Ystävältäni takavarikoitiin taannoin Helsinki-Vantaalla 6 kpl Koskenlaskija-juustoja, kun hän oli palaamassa kotiinsa Saksaan.Vaikka tullimiehet toki tunnistivat ne juustoiksi, säännöt on sääntöjä...)

Joulumarkkinoilla ostin lähinnä pieniä purtavia, mutta jäihän käteen toki muutama joulukoriste.
Minusta on kiva, että joltain reissulta tuoduista saa yksittäisen jutun, jonka voi muistaa jälkeenpäin, joten askartelin miehen avustuksella vähän.


Eli tuollaisia metallisia joulukoristeita. Nyt ne on ketjussa meidän eteisessä. Ensi vuonna on kiva laittaa ne samaan paikkaan ja muistella.


Tämänvuotinen joulupallo on kuumailmapallo. Ihastuin näihin kertakaikkiaan. En tiedä onko siinä yhtään mitään jouluista, mutta itselleni se tuo jatkossa joulun mieleen.


Salainen rakkauteni on kirsikka.
Suomesta saa aivan naurettavan huonosti mitään kirsikanmakuisia juttuja, joten raahaan sitten tuliaiset aina paikallisista kaupoista. Kirsikkateetä ♥
Söin kolmen päivän aikana valehtelematta pari litraa kirsikkajogurttia ja toin töihin suklaata, jossa oli myös makuna kirsikkaa. Ressukat...

No, kuten sanottua, olin varannut kaksi matkalaukkua.
Ostin toki jotain joulusalaisuuksiakin, mutta lopputulos oli, että laitoin edelleen kotimatkalle laukut sisäkkäin ja kaikki ostokseni siihen yhteen. Ruumassa se kulki kevyesti ja oli ylellistä, kun kentällä ei tarvinnut raahata mitään perässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...