maanantai 2. huhtikuuta 2018

Sunrise Avenue

Ipanahan sai joululahjaksi yllätysliput keikalle.
Hän toivoi lippuja, ja samana perjantaina kun syysloma alkoi, alkoi myös lipunmyynti. Tilasin liput Ipanan ollessa koulussa, ja kun lähdimme illalla ajamaan Imatralle kohti lomakotia, teeskentelin unohtaneeni. Ipana nieli harminsa kiitettävästi.

Sitäkin riemastuneempi hän olikin jouluaattona, kun kuoresta pulpahti kaksi lippua.


Varasin meille bussiliput perjantaille, ja pärtsäsimme kohti Stadia.
Koska ilta oli oleva pitkä ja molemmilla oli jo päivää takana, menimme ihan ensin haukkaamaan jotain.


Espresso Housen tarjoilut ei petä.
Kahvi oli hyvää (ja sitä oli paljon), bagelit oli maukkaat ja oheen ostetut smoothietkin veivät hyvin janon.


Keikka itsessään oli hieno!!
Samuhan on ihan ♥  ja minä jaksan aina vaan ihastua uudelleen ja uudelleen siihen, että tuollainen maailmanluokan bändi kuulostaa livenä vähintään yhtä hienolta kuin levyltä.

3 kommenttia:

  1. Oih, vautsi vau! Sunrise Avenue on tosiaan ihan törkeän mahtava bändi ja kyllä, Samu on ;) khih :)

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava ylläri ja yhteinen reissu lapsen kanssa. <3 Näistä syntyy ne parhaimmat muistot <3

    VastaaPoista
  3. Varmasti ihana keikka! Tuonne olisi ollut kiva itsekin päästä. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...