sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Bono näyttelyssä

Kevään näyttelykausi potkaistiin käyntiin.
Koska kesä on meille aikaa, jolloin harrastetaan metsässä ja tykkään kyttyrää noista sisähalleista, meille järkevin näyttelyaika on kevät, jolloin ainakin kuvitteellisesti joku näyttely osuu malliin pihalla.
Toki tiesin etukäteen, ettei maaliskuun alussa voi vielä olla mitään kehää hangessa, mutta koska se tarjosi samalla mahdollisuuden nähdä kasvattaja, sinne suunnattiin.


Kouvola siksi, että vaikka täältä on täysin älytön matka, osallistujia (ja samalla tiukkoja kilpakumppaneita) on siellä todennäköisesti vähemmän, koska Varsinais-Suomessa asuu järjetön määrä cockeri-ihmisiä.

Edeltävästi puunattiin ja huollettiin.
Mehän käytiin trimmissä tammikuun alussa, jolloin aika luokattomasta Ransusta kaivettiin esiin show-koira ja nyt sitten viimeisteltiin. Reilun tunnin Mari sitä silti joutui tupsuttamaan, mutta lopputulos kyllä hiveli silmää! ♥


Enää ei tarvitse kuin opetella esittämään ja Bonon esiintymään. Helppo nakki. (Paitsi että ei ole.)

****
No. Meillä on ollut jokseenkin vauhdikas viikko. Miehen kanssa täsmälleen eri vuoroissa, minä aamuissa, hän illassa. Kun tähän komboon lasketaan Ipanan kuljetukset, muutama oma meno ja pakolliset kotijutut, ihan hirveesti ei ole ollut aikaa tehdä mitään kovin tuottavaa ja järkevää. Niinpä Bonon pesu jäi perjantaina hyvin myöhään iltaan, ja kämmäsin itse siinä, että en laittanut sille kylpytakkia yöksi kuten yleensä.... (Se painaisi turkin kauniiksi.)
Niinpä se heräsi lauantaiaamuna kuin sähikäinen, turkki pörrössä ja pystyssä. Mikään ihme ei sitä karvaa saanut laskeutumaan, mutta käytiin kammalla läpi ja oli sentään pehmeä ja takuton.

Mutta mietin kyllä todella lauantaiaamuna, kun kello soi viideltä ja reissuun piti lähteä kuuden jälkeen, että ehkä tälle taudille olisi jokin ICD-koodikin....  eihän tämä voi olla järkevää!!!

Kolmen tunnin ajon jälkeen perillä. Onneksi oli ihana keli!!!
Näyttelypaikka oli hirveä. Alkuperäinen kuplahalli romahti joitain viikkoja sitten ja näyttely jouduttiin siirtämään. Nyt se oli raviradalla, mutta koska turkkirotuja ei yleensä esitetä pihalla talviaikaan, kehät oli sijoitettu ahtaisiin käytäviin kahvion nurkkaan ja yläkertaan. Lisäksi raviradan piha oli pelkkää jäätä ja sinne ei oltu saatu yhtään kehää, koska juokseminen olisi ollut vaarallista.

Bono oli sitä mieltä, että me oltiin ollut rankasti erossa tuo kolme tuntia ja oli aivan minussa kiinni. Siis kirjaimellisesti, koko ajan tunkemassa suunnilleen syliin. Sen esiintyminen olisi ihan mahdotonta!
Kysyin puolitutulta ihmiseltä sivumennen, voisiko hän viedä Bonon kehään, koska on konkari esittämisessä, ja ihana Saara sanoi heti, että toki.

Lopputulos kiittää:


Bono oli (käyttö)luokkansa ainoa taas. Samantien erinomainen ja SA.
Paras uros -kehään vein sen itse, koska Saaran valiokoira tietenkin sinne pääsi. Kahden valion jälkeen olimme kolmansia ja Bono sai toisen sertinsä. Nyt se on yhtä vajaa valio.

Huh huh!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen peruspäivän plussat ja miinukset

Onhan näitä haasteita, joihin on pakko tarttua. Tämä on viime viikolta. TIISTAI - erittäin huonosti valvottu yö Mies tulee iltavuorossa töis...