Ahvenanmaan viikonloppu

Nelisen vuotta sitten käytin Bonon näyttelyssä Eckerössä Ahvenanmaalla ja siitä jäi kivat muistot. Päätin ilmoittaa Boogien samaan paikkaan ja ottaa pitkän viikonlopun retkeilyn kannalta ilman tulostavoitteita. Parasta kaikessa oli, että sain vielä handlerin kehään, koska jännitän itse niin paljon, että koirakin on kuin jäykkä .... 

Lauantaina aamulaivalla yli. Hytissä oli vähän levotonta, kun aamulenkki oli jäänyt väliin. Ajoimmekin suoraan laivalta Getaan ihan saaren pohjoisosaan ja lähdimme retkelle Getabergetille. Tuon reitin varrelta löytyy myös luola ja useita mahtavia kiipeilykallioita. Siellä oli meidänkin kulkiessa kiipeilijöitä, jotka kantavat ne bonnel-patjat suojaksi ja pelkin käsi- ja jalkavoimin kapuavat muutaman metrin korkeuteen kiviseinää. 

Heti reitin alussa oli outoja kivikasoja. Niitä oli satoja ellei tuhansia.

Ihmisen kasaamia, syy miksi, ei selvinnyt.

Reitti kulki runsaasti pitkin kallioita ja en lähtisi sinne sateella, jäisellä kelillä tai muuten edes sateen jälkeen. Sileä kallio on järjettömän liukas märkänä, sitä se oli paikka paikoin nytkin, kun edellispäiväisen sateen jälkeen muutamassa kohdassa oli kosteaa.

Pian kivimuodostelmien jälkeen paljastui aukea paikka, jolla kallio muodosti yhdensortin amfiteatterin. Kuvasta ei näe, mutta kallio muodosti "penkkejä" toinen toisensa perään. Niillä oli kiva istua ja pistellä eväät parempiin suihin.

Kiipeilykallioissa oli monissa kohdin magnesiumjauheet käsien jäljiltä. Yhden poikatrion näimmekin kapuavan, mutta en kehdannut alkaa heitä häiritsemään kuvaamalla. Oli se hienon näköistä, kun ihminen roikkuu käsien ja jalkojen varassa selkä alaspäin ja pääsee siitä nousemaan pystysuoraan ylös... Taitavia nuoria.

Punagraniitti oli kaunista auringossa. Tässäkin kalliossa on kuin jonkun sivuprofiili. (Huomasin vasta jälkeenpäin kuvia läpikäydessäni.)

Aivan reitin päässä laskeuduttiin kauniille rannalle, jossa voisi kesäaikaan todellakin pulahtaa. Koirat sen tekivätkin, me emme.
Koko reitti oli jotain 5 km luokkaa. Tietyistä kohdista johtuen en suosittelisi huonojalkaiselle, mutta todella kaunis ja ihmeellinen se oli. 

Retken jälkeen oli ihan kivakin mennä kirjautumaan hotelliin. Koiratkin olivat tyytyväisiä ja loppuilta meni lähinnä kirjaa lukiessa.

Sunnuntaina Boogien kehä oli vasta klo 13 aikaan, joten meillä oli hyvää aikaa kiertää kaupunki aamulenkkinä. Maarianhamina on kaunis ja tykkään varsinkin merikorttelista kovin. Sunnuntainahan mikään ei ole auki, mutta katsella voi kuitenkin. 
Siitä, ettei mikään ole auki, olimme toki sen osalta hämmästyneitä, että olisimme halunneet mennä syömään jonnekin näyttelyn jälkeen ystävien kanssa, mutta ainoat ravintolat avoinna olivat lähinnä sporttibaareja. Eivätkö paikalliset halua syödä ulkona sunnuntaisin?

Maarianhaminaa aamuauringossa

Lähdimme ajelemaan Eckeröön 11 aikaan ja saavuimme sen verran aikaisin hallille, että Boogie sai vielä rentouduttua esittäjänsä kanssa ja minä panikoida huolella....

Näyttelyn jälkeen suuntasimme Träsket-nimiselle luontopolulle, koska kuten sanottua, jos kiviseltä saarelta löytyy suota, pakkohan se on käydä katsomassa. Myös täällä oli kivikasoja hautamuodostelmien muodossa, ja toki se suokin.

Kaunis reitti tämäkin. Hyvin runsaasti kallioita pitkin kulkeva reitti, matkan varrella kauniita sekametsiä sekä mm. marjakuusia luonnonvaraisena. 

Ajelimme melko nälkäisenä takaisin Maarianhaminaan ja viestittelimme ystäville suunnitelmista. Päädyimme läheiseen sporttibaariin, jossa olemme kerran aiemminkin syöneet erittäin hyvät pizzat, joten koska päivän sankari oli kohtuullisen rento, lähdimme hyvissä ajoin jo yksille.

Pizza ei pettänyt taaskaan. Vaihdoimme rauhassa kuulumiset ystävien kanssa. Hekin olivat olleet näyttelyssä, mutta heillä koirat olivat kehässä jo klo 9 niin emme näyttelypaikalla tavanneet. 

Maanantaina aamulla ajoimme vielä Ramsholmeniin, jonne kuitenkin ehdottomasti kannattaisi mennä keväällä kukkaloiston aikaan. Kaunis se oli nytkin, mutta kurainen. Toisaalta nyt siellä ei laiduntanut lehmiä, koska koirien kanssa on aina vähän turhan jännittävää kävellä laidunalueiden poikki....

Päivä oli pilvisen puoleinen, mutta sillä lailla lämmin, että hyvin viihtyi.

Reitti oli lyhyen napakka. Niin pitikin, laivaan oli tarkoitus ehtiä. Joten kävelyn jälkeen auto jälleen alle ja kohti Stallhagenin panimoa, jossa on kokemuksemme mukaan aina järjettömän hyvä ruoka, eikä todella pettänyt tälläkään kertaa.

Päätellen suuresta määrästä työmiehiä, jotka tulivat haalareissaan, olimme oikeaan aikaan paikalla lounaalla.

Kalapihvi, muussi ja salaatti suli suuhun.

Pestopasta oli kuulemma myös taivaallisen hyvää.

Mies tykkää Stallhagenin oluista, mutta panimolta emme niitä ostaneet, koska olimme ehtineet hakea kaupasta jo muutenkin tuliaiset ja samalla muutaman purkin jokaista sorttia. 

Se, minkä voisi vinkiksi antaa, on, että moni muukin todennäköisesti haluaisi ostaa valmiissa pakkauksessa esim. 2 purkkia jokaista laatua. On tylsää, että valmiit packit on pakattu aina täyteen vain yhtä.

Luulisi, että noita pahvipakkauksia voi muotoilla esim niin, että ihminen lastaisi siihen itselleen haluamansa oluet ja sitten setti vaan liimattaisiin kiinni. Sen kuljettaminen nimittäin 12-packissä olisi helpompaa kuin irtotölkkien.

Idean saa varastaa vapaasti käyttöön.

Gårdsbutiken on viehättävä, vaikken mitään ostettavaa löytänytkään.

Ajoimme auton lähelle satamaa ja teimme vielä hyppelyn pitkin kaupungin syrjiä. Löysimme mm. äärettömän kivalla paikalla olevan koirapuiston (metsässä) ja samoin urheiluhallilta lähtevän pehmeän ja kauniin kuntoradan. 

Laivalle päästyä seuralaiset olivat valmiit ottamaan rauhallisesti kuuden tunnin laivamatkan ja kieltämättä itsekin oli aika takki tyhjänä. 

Kiva reissu, kivoja reittejä ja ihanaa olla kotona.

Koiranäyttelyssä Tartossa

Enpä olisi uskonut kirjoittavani moista. Minä ja koiranäyttely on vielä varovainen kyllä, mutta että Viroon. Tässä kohtaa.

Tuossa kahdeksisen viikkoa sitten sain vinkin, että Tartossa olisi kahden päivän koiranäyttely tarjolla. Meidän setäkoira-Bono on perheen näyttelytähti, ja jotenkin tämä loputon korona-hässäkkä on alkanut käydä hermoille, kun mitään harrastuksia ei ole voinut harrastaa sen takia. Kun lisäksi serkkutyttö oli helposti houkuteltavissa reissuun mukaan, pistettiin ilmot kehiin ja päätettiin lähteä.

Perjantaina laivaan aamupäivällä. Rahtilaivalla yli, matkan aikana pystyi istumaan kanttiinissa, muuta viihdettä laivalla ei ollut. Mutta syötiin kevyt lounas. 

Muugassa koirien pissatus ja suunta kaakkoon. Virossa satoi, joten suurempia ulkoiluja ei houkutellut edes tehdä. 

Tarttoon saavuimme pimeällä, kuinkas muuten. Idioottimainen kellojensiirto teki sen, että neljältä alkaa hämärtää. 

Hotelli oli kiva ja siinä oli kivat ulkoilumaastot ihan vieressä. Olisi varmasti kesällä mielettömän kaunis paikka, koska joki meni hotellin ravintolan ikkunoiden takaa. Muutenkin joki ja ne lukuisat sillat oli rauhoittava ja kaunis maisema. Tuonne pitää ehkä joskus matkustaa vain katsomaan maisemia.

Koirat lenkille, hetken lepo, ja sitten viereiseen kauppakeskukseen sen verran, että saatiin iltapalaa ja pientä purtavaa. 

Koiranäyttelyistä ei sen enempää. Bono oli erinomainen, mutta jäi vaille lisätitteleitä tai palkintoja. Kilpailu oli kovaa ja kisakumppanit tällä kertaa sen karvan verran parempia. 

Sikäli oli kuitenkin onnistunut reissu, että sillä oli mieletön draivi päällä, esiintyi minusta valtavan hyvin ja ennen kaikkea oli pöydällä reipas ja antoi katsoa itsensä. Häntä huiskui ja sen askellus, mikä on koiran paras puoli, oli lennokasta ja saikin siitä kehuja. Ylipäätään se sai kahtena päivänä huikeat arvostelut, joten eipä näkynyt kahden vuoden tauko tämän koiran näyttelymenestyksessä.

Myös matkakumppani-koira ehti nopeasti kehään, sai arvostelunsa eikä sen enempää. Päästiin siis livahtamaan messuhallista pois ajoissa ja suunnattiin kauppakeskukseen syömään. Mukana oli serkkutytön tytär kenneltyttöilemässä ja hän oli riemuissaan päästessään vähän shoppailemaan. Saattoi meille aikuisillekin vähän tarttua jotain joulumieltä mukaan.....

Koimme matkan melko koronaturvalliseksi kaikesta huolimatta. Joka paikassa oli tosi runsaasti käsidesiautomaatteja ja ihmiset käyttivät maskeja. Me pidimme väliä muihin esim. ruokapaikoissa, kun söimme, luonnollisesti ilman maskia. 

Koronapassit kysyttiin nähtäväksi koiranäyttelypaikalla ennen sisäänpääsyä ja vastineeksi sai rannekkeen, jota näyttämällä pääsi sisälle aina pissatusreissun jälkeen. Ja se myös kontrolloitiin, vaikka tulikin sellainen olo, että ne ihmiset näki meidät niin monta kertaa ramppaavan siinä edestakaisin, että tunnistivat jo kasvoista (maskin takana). 

Pizzapaikassa kysyttiin myös koronapassit ennen kuin pääsi istumaan. 

Pieni näyttelystara suuressa maailmassa

Nuo koristeet ikkuinoiden ympärillä on vaan niin kauniita.

Tuollaiset "verhonarut" ikkunoiden alla olisi huikean hauskat. 

Harmi, ettei nykyään enää haluta rakentaa tällä lailla kaunista.

Takana oleva kety näyttää, että

pulloilla oli korkeutta polveen saakka.

Lystikäs idea.

Aivan hotellin vieressä oli kirjakauppa, jonka läpi kuljettiin kauppakeskukseen. Se oli mieletön!!! 
Siellä oli tällaisia koristejuttuja myynnissä, kaikkea mahdollista lahjajuttua, ihania pieniä soppia nojatuoleineen, minne sai käpertyä selailemaan kirjoja, kirjahyllyjä eri puolilla ja kaikki laitettu todella kauniisti esille.

Olin salaa iloinen, etten lue viron kieltä, koska kirjakauppa oli muutenkin jo houkutteleva ja minähän olen ihan kirjahullu. 

Hullu muutenkin!

Jaaha, jouluun on niin vähän aikaa, että saatan jo pukeutua ja

valmistaudun tulemaan varastamaan teidänkin joulun..... 

Lasit eivät ole omani.

Serkku osti itselleen pikkujoulurekvisiittaa.

Kotimatkalla tavallisempi laiva, jossa myös ostosmahdollisuus. Pakko myöntää, että nuo laivojen myymälät on kyllä niin nähty. 
Jonkun karkkipussin ostin ja itselleni yhden silmänympärysvoiteen, koska oli hyvä tarjous. Muuten meni enemmän sellaiseksi "huooooh, jaa niin, näitä samoja aina vaan" katselemiseksi.
Haukattiin jotain pientä ja odotettiin Helsinkiin saapumista. Paluumatkalla keinutti aavistuksen, ja meistä laiva piti epämiellyttävää kolahtelua ilmeisesti maininkia vasten. Itseäni arvelutti lähinnä se, miten koira reagoi moiseen kolinaan autokannella, mutta kaikesta päätellen siellä oli kiskottu huolella vaan unta. 😀

Minä olen nyt pari päivää vapaaehtoisessa "karanteenissa" ja käyn koronatestissä keskiviikkona. Töistä järjestettiin aika testiin, kun kyselin viime viikolla pääsisinkö. Tuntuu paremmalta mennä takaisin töihin tietäen, ettei ainakaan tarkoituksella levitä mitään.

Ihan parhaat tuliaiset aina Virosta mistä tahansa ruokakaupasta. Niiden teevalikoima on niin hieno!!
Tuo Greenfieldin minttusuklaa sulattaa sydämen lisäksi kielenkin..... 

Pienen pieni syysloma

Jopas on ollut kiireistä ja stressaavaa. Paha kyllä, sitä joutuu katsomaan peiliin kun miettii, kuka se olikaan, joka varasi kalenterin täydeltä tapahtumia.

Bono oli ilmoitettu vielä Eckeröön Ahvenanmaalle näyttelyyn tälle syksylle. Viimeinen puserrus ja sitten talven yli taukoa. Bonon sisko Kira omistajineen lähti mukaan. Me olemme Mariannen kanssa olleet toistemme suurimpia yllyttäjiä tässä näyttelytouhussa, ja he ovat olleet mukana joka kerta, kun Bono on kehässä menestynyt. Ihanaa, että on ihminen, joka tsemppaa ja kannustaa!!!

Tytöt ajoivat meille Espoosta perjantaina, koska lauantaina oli aikainen lähtö Turusta Amorellalla kohti Maarianhaminaa.

Kira oli hiljattain aloittanut juoksuaikansa ja itse asiassa astutettu juuri viikkoa aiemmin. Valitettavasti se haisi Bonon nenään edelleen erittäin houkuttelevalle, ja Bono kyllä käyttäytyi melko mahdottomasti härkkiessään siskoaan aivan taukoamatta....

Mun pieni urhea matkustaja yksin suuren laivan kannella.

Täytyy sanoa, että jos Bonoa jostain voi kehua,

se on mielettömän hyvä matkustamaan ja asettuu taloksi minne vaan.

Lauantai-illan huumaa kämpillä.

Molemmat sisarukset päätyivät suihkuun ja sen jälkeen silkkien alle, että

turkki painuisi kauniisti.

Menestystä jälleen!!

Bono oli valioluokan toinen ja sai vara-Cacibin, joka

muuttuu Cacibiksi, koska voittaja on jo C.I.E.

(Cacib = kansainvälinen serti, jolla siis tullaan kans.väl. valioksi.

C.I.E.  = kansainvälinen näyttelyvalio)

Onneksi oli aikaa myös kävellä pitkin Maarianhaminaa.

Kaunis ja kiva pieni kaupunki!!

Näyttelyn jälkeen koirille pitkä lenkki.

Sitten ne jäivät kämpille nukkumaan ja me siirryimme

ihan naapurissa olevaan sporttibaariin pizzalle.

Koska olen aamuvirkku, heräsin tapani mukaan maanantainakin jo seiskalta. Bono oli jotenkin hirveän levoton aamupalan jälkeen, ja koska sen kynnet rapsutteli ja ripsutteli parketilla, pistin vaatteet päälle ja lähdin kävelylle sen kanssa.

Meillähän lenkkeillään niin paljon, että tuollainen kahden päivän lyhyt lenkki -päivässä tyyli taisi saada sen levottomaksi, ja mieluusti se kävelikin kaupungin ympäri.

Maisemat oli kauniita, ja olimme lähteneet niin aikaisin liikkeelle, että oli vielä hetken vähän hämärää.

Kaupungin katuja ja kauniita vanhoja taloja.

Rantamaisemaa. Aurinko nousemassa ja vähän punertaa kaislikossa.

Kävelykatua, ja mokoma roskakuski, joka kiinnitti huomion.

Maanantaina laiva lähti vasta iltapäivällä. Kun palasin Bompsin kanssa kämpille, Marianne ja Kira heräilivät. Syötiin rauhassa aamupala ja pakkailtiin. Sitten heitettiin kamat autoon ja luovutettiin kämppä pois. Otettiin renkaat alle ja päätettiin vähän katsella maisemia.

Otimme suunnan kohti Lemströmin kanaalia. Viehättävä paikka!!

Kesäaikaan siellä olisi kioskia ja jäätelökioskia auki, eli varmasti mainio paikka vaikka piknikille.

Koska aikaa edelleen oli, ajeltiin vielä vähän. Tuollahan matkat eivät ole juuri kummoisetkaan. 

Olimme katsovinaan kartasta, että Jomalan kirkon vieressä olisi kylä, jossa ruokapaikkoja yms.

Kirkon löysimme ja sitä kuvasimme, mutta harmi kyllä mitään muuta emme seudulta löytäneet ja päädyimme ajamaan takaisin Maarianhaminaan lounaalle.

Laivalla Kira rentoutui minun sylissä kun Marianne haki kahvia.