Seikkailu Itä-Suomessa

Kesken pahimman muuttotohinan muistettiin, että vuosi sitten varattiin viikon lomareissu Lappeenranta-Imatra akselille. Eipä sitä ollut järkeä jättää kokonaan käyttämättäkään, eikä siinä vajaan viikon varoajalla ollut kovin montaa ihmistä, joilla olisi osunut loma ja mahdollisuus lähteä....  joten pakattiin auto ja ajettiin perjantaina illaksi itään. 

Maisema uuden keittiön ikkunasta

Jälkiviisaana oli kyllä hyvä idea. Kolme päivää rauhallista oleilua, kävelylenkkejä kauniissa maisemissa, valmista ruokaa eteen (kaupan pakastealtaasta) ilman kokkausta, riittävästi kahvia ja vettä ja hyvää tuulta. Kaiken hässäkän keskellä nollasi hienosti, ja nyt jaksaa taas vääntää keittiötä ja muuta kotia siihen kuntoon, mihin halutaan.

Joitain vuosia sitten voitin sairaanhoitajapäivien arvonnassa viikon tuossa samassa kohteessa, ja silloin olimme syyslomaviikon siellä. Kokemuksesta muistimme, että kävelyreitit ovat kauniita ja paikkoja kahvitella löytyy kivasti matkojen varrelta. No, perjantai-iltana melkoisessa myräkässä ja sateessa kävelimme yhden ulkoilureitin alkuun ja jouduimme toteamaan, että siellä on vielä kovin runsaasti lunta, koska ovat olleet latupohjana talven. Tossut märkinä sekä lumesta että sateesta palasimme kämpille ja mietimme, että ehkä kävelemme vaan kuivempia reittejä jatkossa. 

Aamulla maailma olikin jo kirkas, myrsky lienee siirtynyt eteenpäin, ja löysimme ihan kauniita reittejä järven rantaa pitkin. Saimaa oli vielä jäässä, mutta jo respassa olivat sanoneet tiukasti, että jäälle ei ole mitään asiaa. Siellä oli pari viikkoa aiemmin ollut porukka pilkkimässä, ja olivat jääneet lautalle ajelehtimaan. Oli sitten ilmeisesti Super-Pumalla noukittu pois.
Koirille järven jää tarkoitti Mellin mielestä ihanaa suurta valkoista kenttää, jonne ei päästetty. Tosin parissa kohtaa ihan rannassa näki, miten jää sulaa ja annoin sen tahallaan mennä kastelemaan jalkansa. Jonkun verran se hätkähti kun jalat menivät jäästä läpi ja vesi oli tietenkin kylmää. Eipä silti, koira ei ymmärrä syy-yhteyttä eikä sitä irti voinut pitää muutenkaan.

Saimaa oli jäässä

Jää kesti 100+ kiloa. 
Minähän en jäille uskalla mennä.

Juuri ja juuri tuossa rantaan, missä nilkat olisi kastuneet jos....

Porukkaselfie

Lammassaaren toisella puolen järvi oli jo isolta selältä auki

Ihania retkiä. Pari uuttakin reittiä löydettiin, ihan vain tutkimalla alueen karttoja, joissa niitä oli merkattu. Kahvia emme kantaneet mukana, kävelyretket suunniteltiin niin, että pääsi lähtemään kämpiltä ja palaamaan sinne. Ainoa vähän kauemmas (autolla) tehty reissu oli Imatran Kylpylän taakse Lammassaareen, jossa menee tosi kaunis polku saaren ympäri. Siellä olikin kävelijöitä paljon, enkä ihmettele. Reitti on kiva ja kaunis, ja helppo tavoittaa.

Ainoa huono puoli matkassa oli se, että kämppä oli aivan turkasen lämmin. Väänsimme heti alkuun termostaatit noin 15 asteeseen, mutta mittarin mukaan lämpötila sisällä oli koko ajan hyvinkin +24°C. Näin kun on vuosia asunut vanhassa talossa, jossa puulämmitys nostaa huikeaan +20 asteeseen silloin, kun takkaa poltetaan, tuo oli tosi kuuma. Ei siinä, kivahan se oli viihtyä T-paidassa, mutta yöt..... 
Koiristakin huomasi, että ne kärsivät lämmöstä eivätkä oikein löytäneet mieluisaa nukkumispaikkaa. 

(Ei, emme käyneet sanomassa asiasta respaan. Olisi varmaan pitänyt. Kyse oli kuitenkin suunnitellusti vain muutamasta päivästä.)

Sunnuntaina olimme lukeneet pari kirjaa, nukkuneet ja syöneet hyvin ja retkeilleet kunnolla. Alkoi jo houkutella siirtyä takaisin kotiin askartelemaan kotia kuntoon. 

Teimme päätöksen ajoittaa lähtö maanantaille niin, että tehtäisiin pitkä aamulenkki metsässä ja sitten pakattaisiin. Ehdittäisiin hyvin iltapäiväksi kotiin.

Mies käyttii koirat pisukeikalla vielä sunnuntaina 22 aikaan ja Melli heräsi ensimmäisen kerran 5:20, jolloin pääsi ulos.
Kun lähdimme lenkille juuri ennen kahdeksaa, tein ensi töikseni melkoisen tylsän havainnon: joku oli nyysinyt yöllä autosta kilvet.

Kävin respassa sanomassa, että alueella on ollut varkaita. Respan mies oli tosi huolissaan ja lupasi olla yhteydessä yövuorolaisiin. Mitään ei oltu uutisoitu. 
Soitin häkeen ja tein ilmoituksen. Sain ohjeet miten toimia, joten jatkoimme pikkaisen harmissamme aamulenkille. Sattuneesta syystä lenkki jäi vähän lyhyemmäksi kuin oli suunniteltu, eikä päästy metsäänkään. 

Kämpille palasimme ja pakkasimme auton. Olin selvittänyt lähimmän katsastuskonttorin sijainnin ja soittanut sinne. He pystyivät ottamaan uudet kilvet hyllystä ja rekkaroimaan auton niille odottaessa. 

Kertoivat siellä, että valitettavasti tätä sattuu jonkin verran. Ilmeisesti jotain kuriiritoimintaa, mihin tarvitaan ns. puhdas auto rajan ylitykseen, ja oli vain huonoa tuuria, että osui kohdalle.

Onneksi kaikki tahot toimivat rauhallisen asiallisesti, ja me päädyimme ajamaan kotiin "uudella autolla". Hiukan huvitti sikäli, että en ollut vielä ehtinyt opetella vanhaakaan rekkaria ulkoa vaan lunttasin sen kuvasta. Nyt aloitan opiskelun sen suhteen uudelleen....