Syyslomanen: Repovesi, Leivojärvi ja Seitseminen

Itsellä oli lomapäiviä käyttämättä sen verran, että töistä tuli huomautus niiden pitämisestä tämän vuoden puolella. Kaikkea kun ei voi kevääseen säästää. Varasin siis pari päivää vapaata ja päätin pitää lomasen.

Keskiviikkona pääsin töistä ajoissa. Kotona pakkasin auton, käytin pojat pienellä lenkillä ja lähdin ajelemaan. Suuntana Mäntyharju, josta olin löytänyt jonkin hyvin halvan yöpymisen. Tarkoitus oli patikoida pari päivää, koluta kolme eri kansallispuistoa ja olla ulkona.

Lähdin ilman koiria, koska majapaikat eivät olleet lemmikkimajoituksia. Olisin joka tapauksessa voinut ottaa korkeintaan yhden, koska vieraassa paikassa kolmen eri suuntaan vetävän kanssa... noh. Yksin ollessa on hauskempi pitää nilkat ja ranteet murtumatta.

Matka oli pitkä ja pimeä. 
Mäntyharjulta löytyi kauppa, josta nopeasti purtavaa ja suunta kohti majoitusta, joka ilmeni vanhaksi taloksi, jossa siis yksittäisiä huoneita ja yhteiset keittiö- ja WC-tilat. Talon omistaja asui yhdessä huoneessa poikansa kanssa ja loppuja samassa kerroksessa olevia majoitti virolaiset remonttimiehet.

Itsepä valitsin halvan.
Nukuin kuitenkin jotenkuten, mutta miehet nousivat ennen kuutta lähteäkseen töihin, joten olin sitten itsekin tien päällä jo seiskalta menossa kohti Repovettä.

Auringonnousu ei ollut kovin kaksinen pilvisyydestä johtuen, mutta päivä onneksi kirkastui hyvin.

Aamukahvit Lapinsalmen sillan parkista.

Silta oli suljettu, joten Ketunelenkkiä en päässyt tekemään.

Aamupala oli kaikenkaikkiaan vähän jouluisen oloinen:

luumukanelirahka sekä omena-kanelitee.

(Muistiin itselle: tarkista jatkossa Luontoon.fi sivuilta tilanne,

älä luota kirjan karttoihin sokeasti....)

Koska aamukahvilenkki jäi odotettua lyhyemmäksi ja päiväähän oli runsaasti jäljellä, tein pikaisen siirtymän Saarijärven parkkipaikalle ja sieltä kohti Kaakkurin reittiä.

Lounas Olhavanvuoren alapuolella.

Laavulla oli porukkaa joten jäin nauttimaan maisemasta kelopuun rungon päälle.

Aurinko alkoikin paistaa jo alkumatkasta. Pipo päässä tuli kuuma, mutta reitti oli kaunis (ja paikka paikoin sellainen käveltävä, että piti tarkkaan katsoa mihin jalkansa asettaa.)

Olhavanvuorelle oli pakko kiivetä. Ei se ylösmeno mitään, mutta alastulo. (Auts!!)

Olhavanvuorelta

Kävelin rauhassa, ihmettelin ja katselin. Reitti oli kaunis, ja minusta Metsähallitus on tehnyt hienoa työtä, kun reitin varrella on tiuhaan karttoja, joista voi paitsi tarkistaa oman sijaintinsa, pohtia jatkosuunnitelmaa reitille. Nytkin totesin, ettei se opastettu reitti olisi kiva, koska kulki paljolti teitä pitkin (pyöräreitti samalla), mutta erilaisia polkuja valitsemalla ja suuntaamalla aina seuraavalle taukopaikalle, pääsisin kätevästi järven ympäri metsässä. Hyvä valinta!

Kun olin tepastellut tuon ja päätynyt kiipeämään vielä yhden korkean huipun päälle, josta laskeuduttiin suoraan parkkipaikalle, tein vielä kahvit ja lähdin suunnittelemaan matkaa eteenpäin.

Seuraavaksi yöksi majoitus oli varattu Joutsasta.

Kävin taas kaupassa hankkimassa seuraavan päivän eväät. Tein myös hauskoja tuliais-löytöjä paikallisesta kaupasta. Sitten suunta kohti Joutiaista, majoitusta.

Ja mikä majoitus! Tällainen "rivitalo", jossa pieniä asuntoja. Maisema suoraan järvelle, johon kesäaikaan laskee aurinko suoraan eteen. ♥ Parisataa metriä hiekkarantaa, joka olisi lämpimällä säällä houkutellut kahlaamaan. 

Kämpässä todella mukava vuode, näppärä olohuone-keittiö sekä sauna. 

Olin hikoillut kuin porsas tuon Repoveden reitin, joten sauna todellakin houkutteli.

Rantaa Joutiaisen majapaikan takapihalta.

Nukuin yön todella hyvin, joskus ne univelat on hoidettava. Aamulla olin kuitenkin tapani mukaan todella aikaisin hereillä, joten jälleen aamupalatarpeet reppuun ja kohti Leivonmäkeä.

Aamu valkeni pilvisenä, eikä sääennuste luvannut paljon parempaa. Vaan mitäpä siitä. Aamukahvit jossain kuulosti jälleen erinomaiselta.

Leivonmäellä valitsin Mäyränkierroksen. Kiva reippailu aamutuimaan. Ihanaa mäntymetsää, pikkaisen suota, ja viehättävä taukopaikka laavuineen, ja pyöräparkkeineen.

Aamukahvit

Suo oli upean värinen sumusta huolimatta.

Karpalot oli jo ehditty noukkimaan.

Olin lenkkini tehnyt hyvissä ajoin ja seuraavaan paikkaan olisi aika matka. Tovin pohdiskelin lähtisinkö tutkimaan matkan varren kirpputoreja tms, mutta katsoin miten päivä etenisi.

Suunta siis kohti Seitsemistä. 

Aika alkumatkasta auto hälytti että rengaspaineet on yhdestä renkaasta pudonneet. (Harvinaisen ärsyttävä tapa, ettei kerro samalla mikä rengas....)

Seuraavalle Nesteen huoltsikalle sitten. Joku oli fiksusti (NOT!!) pysäköinyt ihan vesi/ilmapisteen eteen, joten jouduin kiskomaan ilmaletkua kaksin käsin kymmenen metriä saadakseni sen riittämään. Kuskin rengas ok, samoin takarengas, mutta hanttarin puolen eturenkaan paineet tosiaan niukat. No, ajattelin, että eikös näillä rakkineilla sitä ilmaa renkaaseen pumpata ja painoin kahvasta. Sillä seurauksella, että paineet putosi vielä 0,2 baria. Uusi yritys, kas, tässä olisi jokin nappikin.... ja taas. 

Tässä kohtaa alkoi ottaa kupoliin Olin pudottanut valmiiksi niukkoja paineita jo 0,4 baria lisää ja tuo laite ei näyttänyt ilmaa antavan toiseen suuntaan. Eikä tietenkään ketään mailla tai halmeilla, jolta olisi voinut kysyä..... (jep, olisin kyllä kysynyt.)

Tarkistin vielä hanttarin puolen takarenkaan, paineet ok. Totesin, että enempää vahinkoa en uskalla tehdä. Pikainen Googlaus kertoi, että lyhyen matkan päässä olisi toinen huoltamo. Rauhassa siis sinne.

Sielläpä olikin toisennäköinen laite, joka itse asiassa puhalsi nopeasti paineet kohdilleen ja pääsin kuittaamaan tuon auton hälyn.

Aina tulee jotain.

Mieltäni rauhoittaakseni kävin noukkimassa vielä kahvin ja suklaapatukan ja lähdin eteenpäin.

Seitseminen tuli kohdalle alkuiltapäivästä. Lounasaika muutenkin. Ehtikin jo olla nälkä.

Joten lounasretkelle.

Runoja reitin varrella.

Harmi että monista oli teksti kulunut jo pois.

Hyvä lounaslenkki. Edelleen sumuista ja pilvistä, mutta ajankohtaan nähden kovin lämmintä. Pitkokset oli paikka paikoin tosi liukkaat, ja ensimmäistä kertaa arvostin niitä uudempia, jotka tehdään poikittaissuuntaan. Niissä kengänpohja ottaa eri tavoin kiinni,

Kaikilla reiteillä oli tosi hiljaista. Repovedellä kuulin äänet laavulta, mutta en kohdannut yhtään kulkijaa. Leivonmäellä ei ollut ristinsielua itseni lisäksi, ja Seitsemisellä tuli kaksi patikoijaa vastaan. Todennäköisesti arkipäivä ja ajankohdat (varhainen aamu) söivät kulkijoita. 

Näistä Leivonmäki jäi mieleen sellaisena, jonne voisi lähteä fillaroimaan. Näytti olevan hienoja reittejä... 😅

Lisäksi kaikista tuli mieleen, että voisi kokeilla uudestaankin. Mutta kieltämättä tuo ajaminen on aika rankkaa. Se asuntoauto olisi niin kätevä, koska voisi majoittua vaikka parkkipaikalle eikä tarvitsisi miettiä majapaikkoja ja niiden aukioloaikoja. 

Tämä menee pohdintaan. Ehkä sellaisen auton voisi toisenkin kerran vuokrata ja kierrellä. Puistojahan Suomessa vielä riittää....

Viimeisen yöpymisen olin varannut Ikaalisten kylpylästä, jonkin yksityisen ihmisen loma-asunto. Perus hotellihuone ilman erityisiä mukavuuksia. Onhan tuo jo aikaa nähnyt, mutta perussiisti. 

Olemme olleet Ikaalisissa joskus 2009-2010 aikoihin ja muistelin siellä olevan kivan pururata-reitin. Kävin vielä ihmettelemässä maastoja verrytelläkseni, mutta ilmeisesti vanhan reitin päälle on rakennettu ja kuntorata oli siirretty toisaalle. Pienen hyppelyn tein ja ihmettelin samalla, kun purkavat sieltä vanhemmasta päästä olevia rakennuksia. Taitaa olla juuri niitä, joissa silloin majoituimme.

Tapani mukaan heräsin älyttömän aikaisin. Olin kaikesta ulkoilusta niin väsynyt, että luin iltaisin kirjaa muutaman sivun ja sammuin ajoissa. Niinpä herätys oli kuten yleensä arkena....

Niinpä olin tien päällä jo 6:30 kohti kotia.

Olen aina tykännyt pitää osan lomista vasta syksyllä. 2014 olen valinnut saman (tässä), ja näköjään niitä olikin lähes joka vuoden lokakuussa, kun hiukan kaivoi. 

Minusta pitkää syksyä kannattaa pätkiä, ja olen taas kerran jotenkin huomattavasti virkeämpi ja intoa täynnä joulua odottamaan, kun oli pieni breikki. En ole koskaan halunnut pitää kesälomaa sitä perinteistä 4 viikkoa putkeen. Ja onneksi sen lyhentäminen on ollut ok myös töissä.

Jotain tuliaisia tosiaan toin, myös joululahjaostoksia ehdin pohtia, kun haahuilin kaupassa.

Näistä saa pienet makumuistot retkikahveilla ja lisäksi purkkien koot on jokseenkin täydelliset pitää repuissa kahvia varten. (Juomme siis pikakahvia reissuissa, jos toki kotonakin paljon,)

Huisin kiva syysloma. 
Uusin innoin kohti marraskuuta ja sen kautta sitten kohti joulua ♥ 

Jouluna uudet kujeet.

Seikkailu Itä-Suomessa

Kesken pahimman muuttotohinan muistettiin, että vuosi sitten varattiin viikon lomareissu Lappeenranta-Imatra akselille. Eipä sitä ollut järkeä jättää kokonaan käyttämättäkään, eikä siinä vajaan viikon varoajalla ollut kovin montaa ihmistä, joilla olisi osunut loma ja mahdollisuus lähteä....  joten pakattiin auto ja ajettiin perjantaina illaksi itään. 

Maisema uuden keittiön ikkunasta

Jälkiviisaana oli kyllä hyvä idea. Kolme päivää rauhallista oleilua, kävelylenkkejä kauniissa maisemissa, valmista ruokaa eteen (kaupan pakastealtaasta) ilman kokkausta, riittävästi kahvia ja vettä ja hyvää tuulta. Kaiken hässäkän keskellä nollasi hienosti, ja nyt jaksaa taas vääntää keittiötä ja muuta kotia siihen kuntoon, mihin halutaan.

Joitain vuosia sitten voitin sairaanhoitajapäivien arvonnassa viikon tuossa samassa kohteessa, ja silloin olimme syyslomaviikon siellä. Kokemuksesta muistimme, että kävelyreitit ovat kauniita ja paikkoja kahvitella löytyy kivasti matkojen varrelta. No, perjantai-iltana melkoisessa myräkässä ja sateessa kävelimme yhden ulkoilureitin alkuun ja jouduimme toteamaan, että siellä on vielä kovin runsaasti lunta, koska ovat olleet latupohjana talven. Tossut märkinä sekä lumesta että sateesta palasimme kämpille ja mietimme, että ehkä kävelemme vaan kuivempia reittejä jatkossa. 

Aamulla maailma olikin jo kirkas, myrsky lienee siirtynyt eteenpäin, ja löysimme ihan kauniita reittejä järven rantaa pitkin. Saimaa oli vielä jäässä, mutta jo respassa olivat sanoneet tiukasti, että jäälle ei ole mitään asiaa. Siellä oli pari viikkoa aiemmin ollut porukka pilkkimässä, ja olivat jääneet lautalle ajelehtimaan. Oli sitten ilmeisesti Super-Pumalla noukittu pois.
Koirille järven jää tarkoitti Mellin mielestä ihanaa suurta valkoista kenttää, jonne ei päästetty. Tosin parissa kohtaa ihan rannassa näki, miten jää sulaa ja annoin sen tahallaan mennä kastelemaan jalkansa. Jonkun verran se hätkähti kun jalat menivät jäästä läpi ja vesi oli tietenkin kylmää. Eipä silti, koira ei ymmärrä syy-yhteyttä eikä sitä irti voinut pitää muutenkaan.

Saimaa oli jäässä

Jää kesti 100+ kiloa. 
Minähän en jäille uskalla mennä.

Juuri ja juuri tuossa rantaan, missä nilkat olisi kastuneet jos....

Porukkaselfie

Lammassaaren toisella puolen järvi oli jo isolta selältä auki

Ihania retkiä. Pari uuttakin reittiä löydettiin, ihan vain tutkimalla alueen karttoja, joissa niitä oli merkattu. Kahvia emme kantaneet mukana, kävelyretket suunniteltiin niin, että pääsi lähtemään kämpiltä ja palaamaan sinne. Ainoa vähän kauemmas (autolla) tehty reissu oli Imatran Kylpylän taakse Lammassaareen, jossa menee tosi kaunis polku saaren ympäri. Siellä olikin kävelijöitä paljon, enkä ihmettele. Reitti on kiva ja kaunis, ja helppo tavoittaa.

Ainoa huono puoli matkassa oli se, että kämppä oli aivan turkasen lämmin. Väänsimme heti alkuun termostaatit noin 15 asteeseen, mutta mittarin mukaan lämpötila sisällä oli koko ajan hyvinkin +24°C. Näin kun on vuosia asunut vanhassa talossa, jossa puulämmitys nostaa huikeaan +20 asteeseen silloin, kun takkaa poltetaan, tuo oli tosi kuuma. Ei siinä, kivahan se oli viihtyä T-paidassa, mutta yöt..... 
Koiristakin huomasi, että ne kärsivät lämmöstä eivätkä oikein löytäneet mieluisaa nukkumispaikkaa. 

(Ei, emme käyneet sanomassa asiasta respaan. Olisi varmaan pitänyt. Kyse oli kuitenkin suunnitellusti vain muutamasta päivästä.)

Sunnuntaina olimme lukeneet pari kirjaa, nukkuneet ja syöneet hyvin ja retkeilleet kunnolla. Alkoi jo houkutella siirtyä takaisin kotiin askartelemaan kotia kuntoon. 

Teimme päätöksen ajoittaa lähtö maanantaille niin, että tehtäisiin pitkä aamulenkki metsässä ja sitten pakattaisiin. Ehdittäisiin hyvin iltapäiväksi kotiin.

Mies käyttii koirat pisukeikalla vielä sunnuntaina 22 aikaan ja Melli heräsi ensimmäisen kerran 5:20, jolloin pääsi ulos.
Kun lähdimme lenkille juuri ennen kahdeksaa, tein ensi töikseni melkoisen tylsän havainnon: joku oli nyysinyt yöllä autosta kilvet.

Kävin respassa sanomassa, että alueella on ollut varkaita. Respan mies oli tosi huolissaan ja lupasi olla yhteydessä yövuorolaisiin. Mitään ei oltu uutisoitu. 
Soitin häkeen ja tein ilmoituksen. Sain ohjeet miten toimia, joten jatkoimme pikkaisen harmissamme aamulenkille. Sattuneesta syystä lenkki jäi vähän lyhyemmäksi kuin oli suunniteltu, eikä päästy metsäänkään. 

Kämpille palasimme ja pakkasimme auton. Olin selvittänyt lähimmän katsastuskonttorin sijainnin ja soittanut sinne. He pystyivät ottamaan uudet kilvet hyllystä ja rekkaroimaan auton niille odottaessa. 

Kertoivat siellä, että valitettavasti tätä sattuu jonkin verran. Ilmeisesti jotain kuriiritoimintaa, mihin tarvitaan ns. puhdas auto rajan ylitykseen, ja oli vain huonoa tuuria, että osui kohdalle.

Onneksi kaikki tahot toimivat rauhallisen asiallisesti, ja me päädyimme ajamaan kotiin "uudella autolla". Hiukan huvitti sikäli, että en ollut vielä ehtinyt opetella vanhaakaan rekkaria ulkoa vaan lunttasin sen kuvasta. Nyt aloitan opiskelun sen suhteen uudelleen....

Arkielämää

Olen purkanut kuvia puhelimen muistista. Kova pohtiminen mitä säästää, mitä käyttää ja mitkä vaan poistaa. Digiajalla kuvia tulee vaan otettua, ja itse olen ainakin hyvin laiska suunnittelemaan kuvaa saati sommittelemaan sitä mitenkään, kunhan läiskin menemään ja harmittelen sitten jälkeenpäin, ettei tullut sellaista kuin olisin halunnut.

Tässä vielä yksi otos matkalta pohjoisesta etelään. Paikka oli Leppävirta, kyltissä luki Unnukka, mikä on tuon järven nimi tässä kohtaa.
Kaunis paikka, erinomainen taukopaikka. Pöhköä kyllä ihan kaikki paikat oli suljettuna ennen juhannusta torstaina klo 18. Siis juuri silloin kun juhannuksen menoliikenne on suurimmillaan....

Kiinanpionit ovat viihtyneet siinä, mihin ne kaivoin ja tekevät kiitollisena kukkia mahdottomasti.
Tykkään näistä valkoisista tosi kovin.

Ipanalle sattui pieni äksidentti.

Meillä on kattokaiteet boksia varten mutta ne istuvat vain omaan autooni. Oltiin juuri puhuttu, että kun tullaan pohjoisesta, vaihdetaan autoja niin, että Ipana saa minun Fabian alleen, koska on todennäköisempää, että hän törmäilee liikenteessä sen sijaan, että minä sen tekisin......

Niin ennen juhannusta torstaina hän oli väistänyt rusakkoa, joka sinkosi eteen liikenneympyrästä, ja törmäyksessä ajautui sen rotvallin reunan yli suoraan liikennemerkkiin.

Ja tietenkin alla oli Uffe.....

No. Uffen vakuutus onneksi toimii ja lienee pajalla parhaillaan. Puskuri on muovia ja ilmeisesti tuon renkaan päällä olevan pellinkin vaihtavat. Paljon muuta merkillistä ei rikki mennyt. Jokin letku (pissapoika, joka tulee lamppuihin) oli poikki ja saippuan haju melkoinen. Luonnollisesti aurauskulmat yms pitää tarkistaa mutta se on huoltoliikkeen ongelma.

Harmitti, mutta sattuuhan näitä.

Juhannuksen jälkeen sunnuntaina käytiin tervehtimässä anoppia, joka täytti 70 vuotta.
Ihastuin tyystin suvun uusimpaan tulokkaaseen: Sela.

Oma pieni mansikansyöjäkoirani ei liene kuvauksellisimmasta päästä näin suu auki. Mutta huumoria kuvasta löytyy, ja se todella söisi mansikoita ihan loputtomiin.

Tein vähän arkeen juhlaa ja kiikutin taas vanhat kirpputorikristallit ulos.
Itse tehty mehu ja kuplavesi on melko juhlallista juotavaa hellepäivänä näin kristallipikarista.
Mitäpä niitä säästelemäänkään.

Kasvihuone vähän huolestuttaa.
Kurkkuja olemme saaneet jo vaikka kuinka mutta teen jotain perusteellisesti väärin tomaattien kanssa, koska ne eivät suunnilleen edes kuki tai tee kukkia ja hedelmää on pari hassua. Pituutta kyllä taimilla on kasvihuoneen kattoon saakka ja varkaitakin olen nyppinyt.
Ehkä kirsikkatomaateista ei kuuluisi?

Harmittaa vaan etten onnistu. Lisäksi lehdet käpristelee, tekivät sitä heti samantien muuton jälkeen.
Istutan kuitenkin ne aina niihin valmissäkkeihin etten pelaa itse lannotteiden tms. kanssa.
Tiedä häntä.

Viikon varrelta

Huh huh, jopas on ollut viikko.
Lauantaina siis miehen auto sanoi sopimuksen irti, mutta saatiin tekohengitettyä takaisin elämään akun vaihdolla.

Maanantai ja tiistai menivät omalla painollaan töissä lääkevuoroissa.

Keskiviikkona vapaa ja Bonolle varattuna trimmi. Tehtiin pitkä aamulenkki ja sen jälkeen vein pojan kylpyyn. Tuollainen vanha vauvan amme on tosi hyvä: sen mahakarvat ja tassujen koristekarvat likoaa laimeassa shampoovedessä suht pitkään ja tulee valkoisiksi, samalla saan varta vasten ostetulla kuupalla loiskittua vettä sen päälle ja siten pestyä myös selän päältä. Toiselle kierrokselle huuhtelun jälkeen vielä hoitoaine ja poika oli valmis. Kylpytakin kanssa kuivattelua pari tuntia, siinä välissä itselle kahvia ja pohdintaa syödäänkö viikolla vielä jotain......

Illan suussa trimmiin. Täältä ajaa sinne 45 minuuttia ja se on kirjaimellisesti keskellä ei-mitään, ihan korvessa. Trimmi oli nopea ja koirasta tuli nätti. Startti kotiin ja hups.... 50 metrin jälkeen auton kojelautaan syttyy joulukuusen valot, jokin anturi alkaa kiljua kuin viimeistä päivää, joten vedän sivuun ja sammutan. Uusi startti ja sama toistuu.  PRKL!

Ohjekirjan selaus kertoo, että jarrusysteemi on todennäköisesti sökö. Varoitellaan ajamasta pitkästi.... mutta onko tässä vaihtoehtoja? Huristelen kotiin ja totean, että jarrut toimii siinä kohtaa kun on pakko. Toivon toki hartaasti, ettei yhtään metsänelävää loiki eteen.

Loppuviikko yritetään järjestää huoltoa. Temppu ja kuinka se tehdään. On se samperi.
Lopulta merkkihuolto suostuu ottamaan vastaan perjantaina, kun lähes nyyhkytän jo puhelimessa....
Ja kas kummaa: sulakkeen vaihdolla tilanne hoituu. Tosin varoittavat, että edelleen se herjaa jotain ABS:iin liittyen, eli vähän jää vaivaamaan, tapahtuuko jotain, jos tulee äkkijarrutustilanne.

Elämme mielenkiintoisia aikoja!

****
Perjantaina normi aamuvuoro venyy pitkäksi ja teen vielä lääkevuoron siihen perään suuren hälytysrahan toivossa. Onneksi perhe on tottunut....

Lauantaina on vihdoin vapaapäivä!!!

Kello soi silti 5:57. Olemme jo hyvän matkaa menossa, kun se on vartin yli kuusi.... koirien aamulenkki, sitten itselle aamupala, lehti, teetä ja lähtö sairaalan tyhy-retkelle Örön saarelle.
Bussi ottaa kyytiin ihan tästä läheltä, joku 45 min myöhemmin ollaan Kasnäsin satamassa ja noustaan kippoon.

Merimatka kestää toiset 45 min ja on upea!!!
Aamulla tosin oli pakko laittaa päälle vähän takkia, viima oli sen verran rapea.

m/s Sissel

Päästivät sentään liikkumaan alueella,

unohtivat kontrolloida henkkarit!  =D 

Nauroin tätä kylttiä, että kun on ollut intti-käytössä, 

eivät halua vanhoja partoja paikalle ollenkaan....

Vuokrasimme fillarit ja poljimme ns. 12-tuuman reitin (8,8 km)

Tämä tykki on vähän pienempi, olisiko 6-tuumainen?

Meidän ajama reitti meni tuonne kartan yläreunaan pohjoisrantaan.

Oikein hieno paikka!! Jos mahdollisuuksia on, suosittelen todella käymään.
Meillä oli tosi lyhyt aika eli kolmisen tuntia varattuna saarella oloon, piti jo sisällään syömiset. Pari tuntia lisää olisi mahdollistanut vielä paremmat maisemienkuvaamiset.

Tosi hienoa, että tuollainen vanha armeijan alue on vapautettu kokonaan yleiseen käyttöön, se on nykyään kansallispuisto. Kaksi eri patikkareittiä kulkee hyvin opastettuna, alueella on hotelli, ravintola ja kiva vierasvenesatama.

****
Niin, miksi Bono sitten puunattiin?
Koska sunnuntaina on näyttely ja poika on jälleen kehässä. Ensimmäinen startti nuorten luokassa.

Olisihan ihan tavatonta, jos kerran olisi viikonloppu vapaana ilman aivan koko ajalle suunniteltua ohjelmaa. *silmien pyörittelyä*