Haasteita ja kysymyksiä

Näin tämän haasteen jo aika kauan sitten jossain blogissa. Muistan silloin ajatelleeni, että olipa kivat kysymykset. Nyt kirjoitin kysymykset muistiin ja päätin, että palaan siihen myöhemmin, jolloin en enää muistele toisten vastauksia vaan olen aidosti itse jotain mieltä.


1. Asioita, joista et koskaan kirjoittaisi blogissa

En kertoisi mitään täysin henkilökohtaista, en kertoisi lähimmäisistä, perheestä myöskään, enkä jakaisi mitään uskonnollista, poliittista tai muuta ismiä, jos sellaista tunnustaisin.

Tätä jäin itse asiassa miettimään. Itse asiassa, jos tunnustaisin vakavasti jotain ismiä (koiraismi? lasketaanko? 😀), luulenpa, että totta puhuen kirjoittaisin siitä ja selittäisin kaikille, jotka siitä mahdollisesti loukkaantuisivat tms, että sehän on vain harrastus.

Asia, mikä itseäni tympii näissä ismeissä jo lähtökohtaisesti, koska näitä tyyppejä on, joiden mielestä mm. suorapuheisuus on vain rehellisyyttä (kun töräytetään toiselle päin naamaa, että "oletpa lihonut, onko huolia") eikä suinkaan huono tapa ja epäkohteliaisuutta. Eli esitetään, että ensin mainittu kommentti on tarkoitettu sanottavaksi siksi, että voidaan olla niin empaattisia ja muka-kuuntelevia.
Toivon, että jos tällaiseksi ryhtyisin, joku tulisi ja kalauttaisi päähän kerran riittävän kovaa. Onneksi ystäväpiiriin kuuluu ihmisiä, jotka sen tekisivät. 

2. Missä pihistelet/säästät

Tällä hetkellä en varsinaisesti pihistele. Toki seuraan sähkönkulutusta, mutta jos minun tarvitsee jotain sähkölaitetta käyttää, käytän sitä pohtimatta pitäisikö käyttää ajoittaa muuhun, halvempaan aikaan. Samoin ajan autolla, vaikka polttoaineen hinta on järjetön. 

Pyrin ostamaan ruuat järkevästi, ettei tulisi hukkaa. Suunnittelen ruokalistaa niin, että jääkaappi tyhjenisi aika ajoin ja sitten vasta haettaisiin täydennystä. En toki siinä onnistu suinkaan edes joka toinen kerta.

3. Missä et pihistele/säästä

Ruokakaupassa ostan mitä tarvitsee enkä katso hintaa. Tosin en myöskään hanki sisäfileitä, alko-tuotteita tai kalleinta mahdollista, vaan voin hyvinkin ostaa kaupan omaa merkkiä ja punalaputetun tuotteen, jos sellainen on tarjolla.

Ulkovaatteet ja varsinkin kengät kuuluvat myös sarjaan hankin kerralla itselleni riittävän hyvää. 

4. Lempikotityö

Pyykkien ripustaminen ulos kauniina tuulisena kesäpäivänä

5. Inhokkikotityö

Sukkien laijttelu/parittaminen.
Tätä en tosin koe niin vastenmielisenä enää, kun meitä on vain kaksi. Silloin kun perheessä oli kotona viisi henkeä ja kaikilla mustia sukkia, joskus paloi käpy ihan täysin....

6. Vanhin omistamasi esine

Jos ajatellaan suoraan ikää, ehdottomasti tämä talo (1947). 
Yksittäisenä esineenä eräs pullavati, jonka sain mammalta (äidin äiti) ja oli ollut jo hänellä käytössä kauan.


Tässä yhteydessä mainittakoon, että tykkään ostaa kirpputoreilta jonkun vanhoja esineitä. Vaatteita en niinkään hanki kirpparilta, koska ne vaatteet, joita tapaan hankkia, eivät yleensä kirppareilta löydy (urheiluvaatteet, kalvopintaiset ulkoilukamppeet yms), mutta noin käytännössä suosin tori.fi ja muita vastaavia sovelluksia sillä lailla kaikessa, etten suinkaan ensimmäisenä ole menossa kauppaan.

7. Eniten käyttämäsi puhelinapps (TOP5)

WhatsApp, Chrome, Instagram, pankin numero sekä S-pankin nettipankki.

En ole kuuluisa appsien lataaja. Päinvastoin, ärsyttää (samoin kuin somessa), että joitain asioita ei pysty tekemään/käyttämään ilman erillistä appsia.... 

Esim pikkujouluissa olimme syömässä ravintolassa, jossa tilaus ja maksu piti hoitaa appsilla. Koska omistan varsin vanhan puhelimen, jonka muisti on hyvin rajallinen, jouduin tosissani pohtimaan minkä appsin voin poistaa voidakseni ladata tämän ravintolan vastaavan tilalle. Tympeää. Näin täti-ihmisenä en jaksa käsittää....

8. Käytätkö vitamiineja? Mitä?

Vannon D-vitamiinin ja sinkin nimiin joka talvi. Syön yhden 50 mikrog D-vitan ja yhden sinkkitabletin uskollisesti joka ilta. Nyt olen ottanut kuuriluonteisesti myös B-vitamiinitabletin.

9. Työ, jota et voisi koskaan tehdä

Opettaja, lastentarhan henkilökunta
Menettäisin hermot noin viidessä sekunnissa. Tästä syystä olen joskus sanonut myös omasta työstäni, etten ikinä voisi mennä töihin lastenosastolle. Ei, koska en haluaisi hoitaa sairaita lapsia, vaan koska en kestäisi heidän vanhempiaan. Ei silti, sairaat lapsetkin ON pelottavia.

10. Mitä piirteitä arvostat toisessa ihmisessä

Sellainen rehellisyys, joka ei loukkaa. Avoimuus, avuliaisuus ja vilpitön tahto ajatella ihmisestä hyvää.

11. Kaunein näkemäsi paikka

Yksittäisiä upeita paikkoja minulla on ollut onni nähdä monta. Koska ovat niin erilaisia, on äärettömän vaikea, melkein mahdotonta, valita joku yksi.

Pyhä-Nattanen oli järisyttävän hieno. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.
Grand Canyon oli upea, sellaista ei ole toista.
Mutta pistä näitä nyt sitten mihinkään hienous-järjestykseen.... 

12. Mitä sinulla on aina jääkaapissa

Valo, Oivariinia, kuivamaitoa kahviin, rahkaa, Alpron soijamaitoa

13. Mistä pidät itsessäsi

Olen pääsääntöisesti luonteeltani pirteä ja hiton hyvä työssäni. (Kukas se kissan hännän jne...)
Pyrin ja osaan ottaa kaikki mukaan, kun ollaan porukalla jossain tilanteessa, esim töissä kahvihuoneessa.

14. Mistä et pidä itsessäsi

Tietynlainen jees jees-tyttöily pännii. Välttelen konflikteja, joskus jopa siinä määrin, että harmittelen jälkeenpäin, etten sanonut vastaan tai ollut julkisesti eri mieltä. 
Paljon on asioita, joilla ei loppujen lopuksi ole juurikaan väliä, mutta aina joskus sallin liiallisessa määrin kävellä itseni yli.

15. Harrastus, jonka haluaisit aloittaa

Haluaisin kerätä itsestäni irti paluun punttisalille. Tarvitsisin lihaksia ja muistan miten hyvin voin, kun kävin säännöllisesti.

16. Kuvaile kotiasi kolmella sanalla

Rakas keltainen tupa


17. Mitä tekisit, jos voittaisit Lotossa 10 miljoonaa?

Ostaisin lapsille omat asunnot ja antaisin pesämunat. Sijoittaisin osan niin, että voisin eläkkeellä mennä ja tulla vapaasti.
Todennäköisesti korjauttaisin molemmat ulkorakennukset täysin.

18 Lempiherkkusi

Näitä on liikaa. Olen ihan liian armoton herkkupeppu...

19. Mitä et osaa tehdä ilman apua

Saattaisin osata, mutten halua opetella: asentamaan uuteen televisioon kanavia ja hakemaan niitä. Suuren osan aikaa olen ihan tavallisen kaukosäätimen kanssa täysin kädetön idiootti, koska käytän sitä muutaman kerran vuodessa.

20. Mieleen jäänyt YouTube video

No, tämä nyt on ihan hölmö, mutta yksittäinen musiikkivideo Nightwishiltä: Ghost Love Score ja erityisesti siinä ne muutamat viimeiset minuutit, kun Floor kiekaisee lopussa ja kitaristi-Empun ilme paljastaa, miten kivaa lavalla on....

En juurikaan katso muita kuin satunnaisia musiikkivideoita ja niitäkin lähinnä voidakseni kuunnella musiikkia.

21. Lempihedelmäsi

Persimon/Kaki/Sharon

Sama oranssi pallo eri nimisenä. Opin tuntemaan hedelmän nimellä Sharon ja voisin syödä niitä loputtomasti....
Niistä tehty hilloke maistuu taivaallisen hyvälle, kun sen maustaa joulumausteilla. Toimii esim. piparin ja homejuuston kanssa tai muuten vain juustotarjottimella. Myös lettujen päälle uppoaa...

22. Mitä kaipaisit lisää elämäsi tällä hetkellä

Näin marraskuussa: valoa, päivänvaloa. Aikaa nähdä päivänvaloa.

23. Horoskooppimerkkisi ja nouseva merkkisi

Olet kalat eikä aavistustakaan mistään nousevista. En edes tiedä mitä se tarkoittaa.

24. Mikä rästiin jäänyt asia sinun pitäisi tehdä, mutta et millään viitsi/jaksa

Pyyhkiä pölyt ja silittää tyynyliinat

25. Tärkein asia, jonka olet oppinut elämäsi aikana

Älä rakastu romuun! Pidä muistot ja ihmiset elämässäsi sen sijaan.

Kommentit

  1. Hillitön määrä kirjoitusvirheitä.... *facepalm*

    VastaaPoista
  2. Kivoja vastauksia! Itsekin oon miettiny näihin vastata, mutta en ole saanut aikaan.....

    Toi mainitsemasi video on niiiiiin hyvä, mäkin oon sen katsonu lukuisia kertoja.

    Järkytyin tuosta app-kohdan ruoanmaksu-apista. Siis apua, mitä, miksi??? Missä ravintolassa noin on - en halua koskaan eksyä sinne?!! Mihin tämä maailma on oikein menossa...? Eihän kaikilla edelleenkään ole edes älypuhelinta. Mitäköhän olis tapahtunu, kun olis vetäny vanhan antiikkikapulan esille, että mikä se semmonen äppi oikein on....??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minä olin aivan shokissa tuosta ravintolasta. Tosiaan siellä tilataan appsilla, saat viestin siihen appsiin, kun ruoka on noudettavissa tiskiltä, ja maksun toivoivat, että hoidetaan appsilla joko lataamalla siihen korttitiedot tai mobile paylla.
      Noh, tein muun, mutta kipuraja kulki korttitiedoissa, joten tilasin (appsilla) tarjoilijan, jolle sentään pystyi maksamaan kortilla ihan normaalisti.

      Perin harmi, koska ravintola (Pancho Villa) oli sellainen, jossa kävisin myöhemmin mielelläni uudestaan. Ruoka-annokset oli siis kaikki pikkuriikkisiä, tapas-tyyliin. Näin ollen pystyi tilaamaan vaikka 6 "ateriaa" kun kaikkien koko oli hyvä. Lisäksi annoskateus tuli vältettyä kokonaan, kun kaverin annosta katsoessa pystyi tilaamaan itselleen samanlaisen. Myös jälkkäreitä pystyi ottamaan monta! =D

      Poista
    2. PöH! Ei se mikään Pancho Villa ollut, vaan Pincho Nation....

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kotiesittely

Yövuoron krapula

Kulkutaudin jälkeen