Saaristossa

Minulla on vanha luokkakaveri, suoraan sieltä kivikaudelta eli ala- ja yläkoulusta. 
Hän lähti heti opiskelujen jälkeen töihin Saksaan ja arvatenkin löysi itselleen ihanan miehen ja jäi sille tielleen. Ovat olleet naimisissa Saksassa nyt hyvinkin sen 30+ vuotta. Emme siis tapaa useinkaan, mutta kirjoittelemme aika ajoin ja olemme suunnilleen perillä toistemme kuulumisista.

Kävin heillä syksyllä 2016. Tuolloin Marianne käytti minua useilla eri joulumarkkinoilla ja oli aivan ihanaa käydä heillä. Tänä vuonna oli meidän vuoromme tarjota heille vieraanvaraisuutta, vaikka he vähän pyristelivätkin alkuun vastaan.

Istutaan iltaa pienen purtavan äärellä meillä.

He lensivät Suomeen ja tulivat junalla meille. Kävin hakemassa rautatieasemalta ja suunnitellusti lähdimme seuraavana aamuna kierrokselle Turun saaristoon. 
Me Mariannen kanssa kävimme koulua Lappeenrannassa, hyvin eri puolella Suomea siis, joten Turun saaristo on heille sikäli vierasta maisemaa ja olivat kovin toivoneet jonain vuonna pääsevänsä sinne tutustumaan. Kun kuulin tästä, tarjouduin tietenkin paikallisoppaaksi, koska bussilla matkustaminen on vaan hirmuisen hankalaa niiden nihkeiden aikataulujen vuoksi. Ja saariston lautta-aikataulut yms voisi estää tutustumasta paikkoihin, kun pitäisi vahtia kelloa, että ehtii takaisin bussiin.

Aloitimme aamun tutustumalla Sauvon Karunan pieneen kivikirkkoon. Se on uskomattoman upealla paikalla meren rannalla, jotenkin tunnelmallinen ja kaunis pieni kirkko. Sisälle ei päästy, mutta olen aiemminkin lähettänyt tyttärelleni kuvan ehdotuksella "jos joskus menette naimisiin niin äidillä on hyvä idea hääpaikasta....." 😁  (Tytär arvostaa näitä vihjeitä todella.....)

Tuohon kirkkoon voisi saapua ja sieltä poistua esim. veneellä....  Rannassa on hyvä laituri ja siitä ei montaa askelta tulisi edes hääparille nousta kirkkoon.

Hautakivessä lukee "Iris Messner 1943-1985"

Tämä pronssinen tyttöpatsas on viehättävällä tavalla toteutettu. Tyttö katsoo kirkkoa kuin kaihoten. 

Karunan kirkko

Ajoimme Karunasta Paraisille ja kävimme nopeasti vilkaisemassa kalkkilouhoksen. Kuulin, että Talvivaara on monta kertaa suurempi kuin tämä Paraisten kaivos, joka sekin on sellainen, että kaivoksessa ajavat autot näyttävät leluilta. Syvyyttä lienee 150 metrin luokkaa enkä pysty käsittämään miten se voidaan joskus maisemoida, kun kaivostoiminta loppuu. Uimalaa siihen ei voi syvyyden vuoksi rakentaa.... toivottavasti.

Mutta nähtyäni sen jälleen ymmärrän erinomaisesti, miksi noita kaivoksia vastustetaan niin kovin. Onhan se aivan syntisen ruma. 

Paraisten kalkkilouhos

Paraisilta jatkoimme kohti saaristoa, pysähdyimme Sattmarkissa kävelemään pienen Robinson-luontopolun, jolla näki noin 50 eri sävyä vihreää. Luonto on käsittämättömän upea näin kesän alussa! 
Siitä ajoimme sitten kohti Nauvoa. Lautta olikin huomattavan suuri. Olimme nimittäin hyvin pitkässä jonossa ja ehdin sanoa, että taidamme joutua odottamaan seuraavaa lossia ruuhkasta johtuen. 
Mutta kissanvillat, me ja perässä tulevat 15 autoa mahdutettiin lauttaan heittämällä....

Nauvossa söimme L'Escalessa ja kävelimme pitkin Nauvon venesatamaa ja kävimme uimarannalla. Siellä oli kauniit kalliot, ihmisiä ottamassa aurinkoa ja paikka on niin kaunis.

Aina käy niin, että puoliso jää kuvasta, koska ottaa kuvaa....

Nauvossa kävimme kaupassa, jotta ystävät saivat ostettua vielä tuliaisia eli saaristolaisleipää. Pahus kun en tajunnut etukäteen leipoa, olisin voinut antaa parikin isoa limppua vietäväksi/syötäväksi.

Nauvosta jatkoimme vielä Korppoon suuntaan ja menimme seuraavalla lautalla yli. 
Korppoo oli vähäinen pettymys. Ensinnäkin tie kulki hyvin pitkälle metsien ja peltojen keskellä, merta ei nähnyt juurikaan. Korpoströmissä ei ollut oikeastaan mitään ja koska olimme jo syöneet, ei uusi ravintolakierroskaan houkutellut. 

Mutta olimme ilahtuneita siitä, että merivesi tuntui olevan kirkasta. Laiturin päässä näki yllättävän syvälle pohjaan, ja päätellen vieressä olevien "pikkupikku paattien" eli purjeveneiden koosta, syväystä oli varmasti kolmisen metriä....

Ajelimme rauhassa takaisinpäin suoraan Turkuun. Siellä he jäivät vielä hotelliin yöksi ja jatkoivat matkaa kohti Tamperetta ja siskon perheen luokse. 

Oli kyllä ihan mielettömän kivat pari päivää! Ihana saada juoruta rauhassa ja päästä kunnolla kärryille mitä ihmisille kuuluu. 

Luonnollisesti jäämme nyt pohtimaan olisiko se joulukuussa 2026 aika meidän harkita uutta joulumarkkinamatkaa, koska Moselin alueen viininviljelijät järjestävät jotain, jossa hekään eivät ole koskaan käyneet. Olisi kiva tehdä jotain yhdessä uudelleen.

Pohjoisessa, loma vol 1

Ei ole oikein kulkenut. Parikin aloitusta naputeltu, ja sitten päädytty poistamaan.
Tuntuu siltä, kuin "kaikki" olisivat nykyään vain somessa, joten kun kuulumiset on kertaalleen päivittänyt sinne, ketään ei kiinnosta. En nyt kuitenkaan vielä poista blogi-alustaa. Olkoon päiväkirjamaisena matkassa.

Me olimme ensimmäisellä lomalla. Tämä kesä on pätkitty pieniin ja vähän pidempiin pätkiin lomien suhteen. Pakon edessä. Koska työnantaja vaatii käyttämään tietyn määrän lomaa lomakaudella ja oma suunniteltu loma menee kauden yli.... onneksi oli joustavat työnantajat. Ei tarvinnut vääntää.

Jo viime syksynä sovittu reissu pohjoiseen ystäväperheen kanssa. Tuli niin kovin tarpeeseen.

Pakkaustetristä.

Perjantai-iltana auto junaan Pasilassa.

Hyvin valvottu yö takana (karmea meteli noissa vaunuissa) ja perillä Oulussa lauantaina.

Herätys oli vähän karu: juna hiljensi, laitoin valot ja kuiskasin miehelle "paljon kello on?" ja kun hän mainitsi sen olevan 8:01 (juna perillä 8:10), alkoi melkoinen show.....

Yöjunassa ei siis kuulutella seisakkeita eikä asemia, ja juna pysähtyy todella taajaan koko matkan. Verhot ovat loistavat pimentämään, joten hiukkaakaan päivänvaloa ei hyttiin tullut eikä voinut päätellä ajankohtaa. (Ei toki voisi muutenkaan, yöttömät yöt....)

(Juna toki pysähtyy Oulussa hyvinkin puoli tuntia, joten siinä ei ollut edes kiire. Mutta koirat olivat tässä vaiheessa pidättäneet jo sen 9 tuntia ja arvasin niillä olevan jo hätä pihalle....)

Auto kyydissä (boxi näkyy).
Ounasvaaralla pieni kävely, jotta pojat sai verrytellä ja piipahdettiin lintutornissa.

Ensimmäinen lenkki kävellen.

Äkäslompolo/Ylläs - mitä näitä nimiä nyt paikalle löytyy.
Viehättävä paikka, runsaasti patikkareittejä, rauhallinen paikka ilman mitään yökerhoelämää.

Asuimme mökissä, josta keskustaan autolla 3 km, kävellen toista reittiä saman verran. 

Keskellä skutsia mutta kuitenkin lähellä kaikkia palveluita.

Pirunkuru

Oli nimensä mukainen. Varsin pirullinen kiivetä, koska nuo rakan lohkareet tahtoivat lähteä luistamaan jalkojen alta ja aiheuttaa vyöryn. Jokaisen piti kavuta omaa reittiä. Koirat oli pakko päästää parissa kohtaa menemään irrallaan, koska niidenkin tassuista lähti pientä rakkaa valumaan ja aiheutti vaaratilanteen. Aivan hitonmoinen jumppa.

Jee, löysimme lunta.

Tunturin laella oli kota, jossa paistoimme välipalaa ja otimme todella ansaitut kahvit.

Tarkoitus ei ollut koko viikkoa pelkästään patikoida. Koirien takia sitä toki tuli väkisinkin, mutta esim. aamulenkit pystyin hoitamaan itsekseni kuten kotonakin niin, että muut saivat nukkua vielä sen 30-40 minuuttia pidempään ennen kuin karvaiset kaverit olivat joka paikassa hösäämässä.

Läskipyörät oli pakko vuokrata. Se oli selvää jo alusta lähtien ja Äkäslompolon Sport Shopin nuoret myyjät hoitivat homman niin tyylikkäästi, että jätimme heille erinomaisen ja kiitollisuutta tihkuvan arvostelun. Olimme vuokraamassa fillareita, kun paikalle osui perhe, joka oli tehnyt varauksen netistä jo etukäteen. Heillä oli alakouluikäinen natiainen, ja se, miten tämä tuleva fillaristi koulutettiin itselleen uudenlaiseen pyörään olisi ollut videoimisen arvoinen. Myyjä tiesi miten työ tehdään ja hoiti sen loistavasti. Oli ilo katsoa kun tämä pieni ihminen aloitti sähköfillarilla ympäri pihaa leveä hymy huulillaan.

Meillä on porukalla ollut periaate: se, joka on päivän päätteeksi puhtain, hoitaa tiskit. Tämä kerrottiin myös tuolle natiaiselle, ja hän nauroi ääneen vedellessään pihalla olleen lätäkön läpi pariin kertaan niin, että kura roiskui. Vanhempansa nauroivat ja sanoivat, että taitaa muistaa tämän kaikkein pisimpään koko lomasta.

Meillä meni kaikkien vaatteet pyykkiin kumpanakin pyöräilypäivänä, koska reiteillä sitä kuraa riitti. Ei tarvinnut varta vasten ajaa lätäkköön, lätäkkö oli ainoa, mistä pääsi eteenpäin eikä läskeissä ole lokareita..... 

Aamulenkillä ennen päivän urakkaa

Taisin rakastua. Taas.

Tunturin S-koon läski oli parempi ajettavuudeltaan kuin oma.

Saatan (taas kerran) harkita tuon nykyisen fillarin myymistä ja sittenkin tuon läskin hankkimista.

Epäilen, ja tämä täytyisi vaan todistaa, että uskaltaisin ajaa läskillä läpi vuoden, koska tuo iso rengas suorastaan imeytyy asfalttiin, joten se olisi talvellakin tukevampi kuin ohuempi rengas.

Viiden hengen porukassa voisi sattua ja tapahtua, mutta selvittiin yllättävän pienin vaurioin. Allekirjoittanut tömäytti läskin suoraan päin mäntyä - kirjaimellisesti. Tilanteessa katsoin siis sivulle maisemaa ja ehdin havaita, että vauhtia on ja puu lähestyy. Joku alitajuinen vinkki oli, että älä käännä tankoa koska silloin jää nakit väliin. Niin poksahti. 

Paikallaolijat kertoivat, että myös kypärä napsahti vähän runkoon, itse koin sen niin, että putosin fillarin satulan ja tangon väliin seisomaan eikä mihinkään sattunut. Jälkeenpäin tosin vasen polvi oli sen verran sinertävä (nyt jo keltainen), että johonkin se on osunut. Poljin tai eturenkaan osa. Mitäpä väliä sillä.

Läskin paras puoli: blondi voi pyrkiä kiipeämään sillä puuhun, mutta läski suojaa vahingoilta. 😁

Varkaankurun alajuoksua läheltä Kesänkijärveä

Aamulenkin maisemaa seuraavana aamuna Kesänkijärven ympäri -kierroksella.

Kuerlinkat

Kerrankin asianmukaisella korkeudella katukyltti. 

Suomen muotoisen pilven alla järven rannalla

Porukan teini hoksasi kysyä etukäteen, voisimmeko käydä Neitokaisella. Kukaan ei edes muistanut sen olevan ihan lähietäisyydellä, joten drone mukaan ja sinne.

Harmittavaisen soista maastoa ja maaston märkyydestä johtuen emme pystyneet paljon Turusta Ouluun ulottuvaa vyöhykettä kauemmas kävellen menemään. Koirat sen sijaan polskivat menemään Turun rannikolla ihan huolella.... 

Jounin kaupan poro

Me olimme tilanneet Rovaniemen Prismaan valmiiksi kerätyt (perus)ruuat jo etukäteen ja noukimme ne mennessä kyytiin. Päätös oli aivan mainio, koska pakko sanoa, että tuo paljon kehuttu Jounin kauppa tuotti melkoisen pettymyksen. Oli kuin vanhassa Neuvostoliitossa, jossa hyllyt ovat tyhjänä ja esim. lomaviikon torstaina emme saaneet enää leipää koska sitä ei ollut. Kotimatkalla lauantaina tuli sitten useampikin Keskon rekka ylöspäin vastaan, lienee siis kuormapäivä.

Mutta vaikkei sesonki nyt ihan parhaillaan olekaan päällä, luulisi paikallistenkin haluavan jotain ruokia ostaa. Mekin etsimme kuitenkin vain peruselintarvikkeita.

 

Rauhallinen ja kaunis viimeinen ilta.

Viimeisen aamun aamulenkiltä hyvästit järvelle ja vielä yksi kuva kylteistä. 

Aika moni noista reiteistä tuli kuljettua ja ikävä jäi.

Kaikkensa antaneet.

85 km tassuissa viikon aikana.

Varkaankurun putous

Suomessa on mahdottoman kauniita paikkoja. Joka kerta kotimatkalla mietin, että osa sydäntä jäi taas tunturiin, niin nytkin. 

Kaukana se vaan on. Onneksi meillä on kaksi kuskia niin pystyttiin vaihtamaan. Silti kahden hyvin lyhyen pit stopin taktiikalla puhdasta ajoaikaa meni hyvinkin 13,5 tuntia, lähemmäs 14 itse asiassa.

Kotiin oli kiva päästä. Oma sänky on mukava ja uni tuli kutsumatta. 

Nyt jaksaa taas tovin, ennen seuraavaa pätkää.