Pohjoisessa, loma vol 1

Ei ole oikein kulkenut. Parikin aloitusta naputeltu, ja sitten päädytty poistamaan.
Tuntuu siltä, kuin "kaikki" olisivat nykyään vain somessa, joten kun kuulumiset on kertaalleen päivittänyt sinne, ketään ei kiinnosta. En nyt kuitenkaan vielä poista blogi-alustaa. Olkoon päiväkirjamaisena matkassa.

Me olimme ensimmäisellä lomalla. Tämä kesä on pätkitty pieniin ja vähän pidempiin pätkiin lomien suhteen. Pakon edessä. Koska työnantaja vaatii käyttämään tietyn määrän lomaa lomakaudella ja oma suunniteltu loma menee kauden yli.... onneksi oli joustavat työnantajat. Ei tarvinnut vääntää.

Jo viime syksynä sovittu reissu pohjoiseen ystäväperheen kanssa. Tuli niin kovin tarpeeseen.

Pakkaustetristä.

Perjantai-iltana auto junaan Pasilassa.

Hyvin valvottu yö takana (karmea meteli noissa vaunuissa) ja perillä Oulussa lauantaina.

Herätys oli vähän karu: juna hiljensi, laitoin valot ja kuiskasin miehelle "paljon kello on?" ja kun hän mainitsi sen olevan 8:01 (juna perillä 8:10), alkoi melkoinen show.....

Yöjunassa ei siis kuulutella seisakkeita eikä asemia, ja juna pysähtyy todella taajaan koko matkan. Verhot ovat loistavat pimentämään, joten hiukkaakaan päivänvaloa ei hyttiin tullut eikä voinut päätellä ajankohtaa. (Ei toki voisi muutenkaan, yöttömät yöt....)

(Juna toki pysähtyy Oulussa hyvinkin puoli tuntia, joten siinä ei ollut edes kiire. Mutta koirat olivat tässä vaiheessa pidättäneet jo sen 9 tuntia ja arvasin niillä olevan jo hätä pihalle....)

Auto kyydissä (boxi näkyy).
Ounasvaaralla pieni kävely, jotta pojat sai verrytellä ja piipahdettiin lintutornissa.

Ensimmäinen lenkki kävellen.

Äkäslompolo/Ylläs - mitä näitä nimiä nyt paikalle löytyy.
Viehättävä paikka, runsaasti patikkareittejä, rauhallinen paikka ilman mitään yökerhoelämää.

Asuimme mökissä, josta keskustaan autolla 3 km, kävellen toista reittiä saman verran. 

Keskellä skutsia mutta kuitenkin lähellä kaikkia palveluita.

Pirunkuru

Oli nimensä mukainen. Varsin pirullinen kiivetä, koska nuo rakan lohkareet tahtoivat lähteä luistamaan jalkojen alta ja aiheuttaa vyöryn. Jokaisen piti kavuta omaa reittiä. Koirat oli pakko päästää parissa kohtaa menemään irrallaan, koska niidenkin tassuista lähti pientä rakkaa valumaan ja aiheutti vaaratilanteen. Aivan hitonmoinen jumppa.

Jee, löysimme lunta.

Tunturin laella oli kota, jossa paistoimme välipalaa ja otimme todella ansaitut kahvit.

Tarkoitus ei ollut koko viikkoa pelkästään patikoida. Koirien takia sitä toki tuli väkisinkin, mutta esim. aamulenkit pystyin hoitamaan itsekseni kuten kotonakin niin, että muut saivat nukkua vielä sen 30-40 minuuttia pidempään ennen kuin karvaiset kaverit olivat joka paikassa hösäämässä.

Läskipyörät oli pakko vuokrata. Se oli selvää jo alusta lähtien ja Äkäslompolon Sport Shopin nuoret myyjät hoitivat homman niin tyylikkäästi, että jätimme heille erinomaisen ja kiitollisuutta tihkuvan arvostelun. Olimme vuokraamassa fillareita, kun paikalle osui perhe, joka oli tehnyt varauksen netistä jo etukäteen. Heillä oli alakouluikäinen natiainen, ja se, miten tämä tuleva fillaristi koulutettiin itselleen uudenlaiseen pyörään olisi ollut videoimisen arvoinen. Myyjä tiesi miten työ tehdään ja hoiti sen loistavasti. Oli ilo katsoa kun tämä pieni ihminen aloitti sähköfillarilla ympäri pihaa leveä hymy huulillaan.

Meillä on porukalla ollut periaate: se, joka on päivän päätteeksi puhtain, hoitaa tiskit. Tämä kerrottiin myös tuolle natiaiselle, ja hän nauroi ääneen vedellessään pihalla olleen lätäkön läpi pariin kertaan niin, että kura roiskui. Vanhempansa nauroivat ja sanoivat, että taitaa muistaa tämän kaikkein pisimpään koko lomasta.

Meillä meni kaikkien vaatteet pyykkiin kumpanakin pyöräilypäivänä, koska reiteillä sitä kuraa riitti. Ei tarvinnut varta vasten ajaa lätäkköön, lätäkkö oli ainoa, mistä pääsi eteenpäin eikä läskeissä ole lokareita..... 

Aamulenkillä ennen päivän urakkaa

Taisin rakastua. Taas.

Tunturin S-koon läski oli parempi ajettavuudeltaan kuin oma.

Saatan (taas kerran) harkita tuon nykyisen fillarin myymistä ja sittenkin tuon läskin hankkimista.

Epäilen, ja tämä täytyisi vaan todistaa, että uskaltaisin ajaa läskillä läpi vuoden, koska tuo iso rengas suorastaan imeytyy asfalttiin, joten se olisi talvellakin tukevampi kuin ohuempi rengas.

Viiden hengen porukassa voisi sattua ja tapahtua, mutta selvittiin yllättävän pienin vaurioin. Allekirjoittanut tömäytti läskin suoraan päin mäntyä - kirjaimellisesti. Tilanteessa katsoin siis sivulle maisemaa ja ehdin havaita, että vauhtia on ja puu lähestyy. Joku alitajuinen vinkki oli, että älä käännä tankoa koska silloin jää nakit väliin. Niin poksahti. 

Paikallaolijat kertoivat, että myös kypärä napsahti vähän runkoon, itse koin sen niin, että putosin fillarin satulan ja tangon väliin seisomaan eikä mihinkään sattunut. Jälkeenpäin tosin vasen polvi oli sen verran sinertävä (nyt jo keltainen), että johonkin se on osunut. Poljin tai eturenkaan osa. Mitäpä väliä sillä.

Läskin paras puoli: blondi voi pyrkiä kiipeämään sillä puuhun, mutta läski suojaa vahingoilta. 😁

Varkaankurun alajuoksua läheltä Kesänkijärveä

Aamulenkin maisemaa seuraavana aamuna Kesänkijärven ympäri -kierroksella.

Kuerlinkat

Kerrankin asianmukaisella korkeudella katukyltti. 

Suomen muotoisen pilven alla järven rannalla

Porukan teini hoksasi kysyä etukäteen, voisimmeko käydä Neitokaisella. Kukaan ei edes muistanut sen olevan ihan lähietäisyydellä, joten drone mukaan ja sinne.

Harmittavaisen soista maastoa ja maaston märkyydestä johtuen emme pystyneet paljon Turusta Ouluun ulottuvaa vyöhykettä kauemmas kävellen menemään. Koirat sen sijaan polskivat menemään Turun rannikolla ihan huolella.... 

Jounin kaupan poro

Me olimme tilanneet Rovaniemen Prismaan valmiiksi kerätyt (perus)ruuat jo etukäteen ja noukimme ne mennessä kyytiin. Päätös oli aivan mainio, koska pakko sanoa, että tuo paljon kehuttu Jounin kauppa tuotti melkoisen pettymyksen. Oli kuin vanhassa Neuvostoliitossa, jossa hyllyt ovat tyhjänä ja esim. lomaviikon torstaina emme saaneet enää leipää koska sitä ei ollut. Kotimatkalla lauantaina tuli sitten useampikin Keskon rekka ylöspäin vastaan, lienee siis kuormapäivä.

Mutta vaikkei sesonki nyt ihan parhaillaan olekaan päällä, luulisi paikallistenkin haluavan jotain ruokia ostaa. Mekin etsimme kuitenkin vain peruselintarvikkeita.

 

Rauhallinen ja kaunis viimeinen ilta.

Viimeisen aamun aamulenkiltä hyvästit järvelle ja vielä yksi kuva kylteistä. 

Aika moni noista reiteistä tuli kuljettua ja ikävä jäi.

Kaikkensa antaneet.

85 km tassuissa viikon aikana.

Varkaankurun putous

Suomessa on mahdottoman kauniita paikkoja. Joka kerta kotimatkalla mietin, että osa sydäntä jäi taas tunturiin, niin nytkin. 

Kaukana se vaan on. Onneksi meillä on kaksi kuskia niin pystyttiin vaihtamaan. Silti kahden hyvin lyhyen pit stopin taktiikalla puhdasta ajoaikaa meni hyvinkin 13,5 tuntia, lähemmäs 14 itse asiassa.

Kotiin oli kiva päästä. Oma sänky on mukava ja uni tuli kutsumatta. 

Nyt jaksaa taas tovin, ennen seuraavaa pätkää.

Syysloma, vihdoin

Tämä kesä on ollut jotenkin vauhdikas. Osin kivalla tavalla, mutta jotenkin olen ollut varsin paljon puhti pois ja vetämätön, ja aloin olla itsellenikin huonoa seuraa muutamien valvottujen öiden jälkeen, joten pieni loma tuli totisesti tarpeeseen.

Valvoin tietenkin myös sen lähtöä edeltävän yön, joten ihan freeseimmilläni ei rattiin menty. Onneksi meitä on kaksi kuskia, niin pystyi Tampereella vaihtamaan, ja nukahdinkin hanttarin paikalle heti ja nukuin jonkin 50 km, minkä jälkeen kahvi virkisti niin, että alkoi jo suorastaan hymyilyttää. (Naama olikin ollut aika vakava koko viikon julmetun väsymyksen vuoksi....)

Matkalla jossain Himoksen suunnalla.

Aurinko ja kahvi ♥

Pidimme mennessä yhden pidemmän tauon jossain Iisalmen tienoilla. Siellä on kiva ulkoilualue, jossa koirat sai pienen 2,5 km lenkin. Puuduttavaa se on niillekin vain makailla liikkuvassa autossa.

Poronhoitoalueelle saavuttu

Menomatka otti sen 12,5 tuntia suunnilleen. Kahdella pidemmällä ja parilla lyhyemmällä pysähdyksellä. Kuusamossa käytiin kaupassa noukkimassa puolen viikon ruuat valmiiksi.

Sen verran jaksoi, että käveltiin 7 km lenkki verryttelyksi kun kamat oli kannettu sisälle. Sitten vain teetä ja vähän iltapalaa ja oltiin valmiit kaatumaan punkkaan. Koirat oli aika levottomia ensimmäisen yön. Ne ihmettelevät aina minne on tultu ja hakevat paikkaansa.

Maaruska oli aika mieletön. Sallan korkeudella pääasia lehtipuista on koivua, jonka lehti muuttuu keltaiseksi, ei juurikaan muun väriseksi. Joten sikäli ruskaa oli vähemmän, mutta maasto soisena on todella upeaa varsinkin niissä paikoissa, joissa pakkanen on päässyt puraisemaan.

Ystävät ajoivat perässä seuraavana päivänä. Me ehdittiin käydä tekemässä yksi patikka aamulla ja sen jälkeen valmistella ruokaa pariksi päiväksi, ja illalla otettiin pieni verryttely heidän kanssaan ennen kuin jälleen kaaduttiin punkkaan. 
Aamulla herätyksen jälkeen sitten nuuskimaan maisemia. He eivät ole käyneet ennen noin pohjoisessa, eivätkä ylipäänsä ole harrastaneet patikointia. Käytännössä meillä meni viikko niin, että tehtiin aamupalan jälkeen jonkinlainen lenkki, yleensä juotiin kahvit reissun päällä ja tultiin kämpille syömään, ja sitten ehkä toinen hyppely myöhemmin iltapäivällä. Raitis ilma tainnutti koko porukan heti kympin uutisten jälkeen, saunalla tai ilman.

Yksi pidempi keikka tehtiin alkuviikosta, eli kierrettiin kahden tunturin kierros, yhteensä 20 km. Siihen varattiin koko päivä ja lisäksi lämpimät ruuat matkalle. Pussiruokaa se toki on, mutta antoi sen verran kaloreita, että reissun pärjäsi, ja illalla olikin kiva käydä Keloravintolassa pizzalla suihkun jälkeen.

Kylmäheteen päivätupa oli jokseenkin mielettömän hieno, ja

aika hienolla paikalla. Kuva otettu tuvan ikkunasta.

Tiistaille oli sovitusti vuokrattu fillarit. Erityisesti miehen työkaveri on kova pyöräilemään ja kulkee joka paikkaan aina kaksirenkaisella. Minä en ole koskaan ajanut muuta kuin tavallisia fillareita ja niitäkin pääasiassa pyörätiellä (asfaltilla), joten kokemus maastoajosta oli mielenkiintoinen, vähän pelottavakin alkuun.
Salla Ski vuokrasi kivat e-läskit ja niinhän siinä kävi, että allekirjoittanut koukuttui samantien. 

Läskit läskeilemässä

Suunniteltiin vähän "helpompi" lenkki alkuun. Kuviteltiin siis ajelevamme lähinnä metsäautoteitä pitkin, mutta kun reittikartasta noudatettiin ohjeistettua reittiä, päädyttiin melko äkkiä poluille, pitkoksille ja melkoiseen metsään.... Mikä ei onneksi tahtia haitannut. Me rouvat ajelimme rauhallisesti pitkoksilla, miehet antoivat pikkupojan itsessään ottaa vallan ja roiskivat kurat selkään pitkin suota. Tai jämähtivät suohon....  Sitä naurun määrää!!

Sähköapu oli näppärä eritoten erittäin jyrkissä ylämäissä, joskin niissä piti nojata vahvasti eteenpäin, ettei keulinut pystyyn. Tuon pyörän ainoa huono puoli on sen älytön painavuus. 40 kg fillaria ja meikäläinen joutui jumppaamaan ihan tosissaan....

Tehtiin se muka-helppo lenkki ensin aamulla, 20 km, ja käytiin kämpillä syömässä ja kahvilla. Sitten napattiin renkaat ja ajeltiin varsinainen tekareiden/amalgaamien kilistely-lenkki kivikossa, ja päädyttiin vielä Pienen Pyhätunturin eli laskettelurinteen huipulle, minne ei sivumennen kukaan ajaisi ilman sähköapua. 

Alastulo sieltä olikin ikävää, kädet alkoi krampata 2 km matkalla huolella, sen verran sai jarrua painaa, kun rinne kuitenkin on jyrkkä. Loppu hyvin kuitenkin. Kukaan ei kaatunut, kukaan ei loukannut ja aivan valtavan hauska päivä takana. 

Toivoisin, että oma työnantajani havahtuisi tosiasiaan, että on työntekijän ja työnantajankin etu järjestää jonkinlainen työsuhde-etu työmatkapyöräilyä ajatellen. Erityisesti Turussa on järjettömät pysäköintiongelmat päivittäin ja jos osa henkilökunnasta voisi helposti kulkea esim. pyörällä, se vapauttaisi paikkoja.  

Miehellä on sellainen etu, että he voivat hankkia minkälaisen tahansa pyörän ja työnantaja hoitaa palkasta pidätyksen ja maksaa frmalle. Tavallaan siis osamaksusopimus, mutta kun puhutaan tuhansien eurojen fillarista, ja toisaalta tuo on koroton vaihtoehto, minusta hyvinkin kiinnostava vaihtoehto. Ottaisin heti.

Viikko hupeni reippaasti. Iltaisin pelasimme Rummikubia, saunoimme ja juoruilimme. 
Nyt on akut ladattu monella tapaa.