Olen tässä hiljattain havainnut enenevässä määrin anonyymejä kommetoimassa blogia, ja järjestään näiden anonyymien kommentit on kirjoitettu loukkaavaan tyyliin. Jos ei ole muuta kommentoitavaa keksitty, on vähätelty murretta, sanoja tai tapaa kirjoittaa.
Joku ystävällinen sielu väitti lukeneensa jokaisen tekstin ja laskeneensa, että eniten käytetty sana oli "inhoan". No, totisesti rohkenen epäillä. Ei tarvita edes äidinkielen tutkintoa hoksatakseen pari muutakin yleistä sanaa.... 😁 Mutta kiitos päivän nauruista, että joku jaksoi lukea usean vuoden tuotokset ja muka vielä laskea sanoja siinä samalla. Aika urakka.
Kuin ruusun piikkejä.
Kuuraa männyn oksalla.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä allekirjoittaneessa provosoi näihin kommentteihin.
Vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää miksi ihminen, joka selvästi lukee vain halveksuakseen, näkee lukemisen vaivan. Jos tekstistä tulee niin paha mieli, itse jättäisin kyllä väliin.
Jokainen blogi on kuitenkin kirjoittajansa kuva. Tai ainakin kuva, jonka haluaa antaa ulospäin.
Uskallan väittää, että melko harva pystyy teeskentelemään montaa vuotta jotain muuta. Eiköhän se todellinen minä sieltä pilkistä jossain kohtaa. Ja saatan hyvin olla sinisilmäinen ja väärässäkin...
Mitä se kertoo tästä ajasta ilmiönä, että joku katsoo oikeudekseen kommentoida mitä tahansa kenelle tahansa? Toisaalta mitä se kertoo kommentoijasta, että se tarvitsee tehdä nimettömänä?
Varmasti osin koronavuoden tuottamaa mielipahaa ja yksinäisyyttä. Sitten nykyaikana on jollain tavoin muotia käydä anonyymisti kimppuun, tuntematta tai seuraamatta yhtään pidempään. Ihan vaan, koska voi purkaa omaa pahaa mieltään jonkun satunnaisen päälle. Minusta se on jotenkin hassu tapa toimia. Vähän kuin kulkisi kadulla ja sylkisi satunnaisen vastaantulijan päälle. "Koska mä voin".
Sairasta. Surullista.
En tiedä mitä anonyymit odottavat. Sitäkö, että lopetan kirjoittamisen, koska pelkään heitä? Voi voi.
Tyhmät kommentit olen heittänyt suoraan roskiin, joitain olen julkaissut. Voihan sitä kommentoida vaikka tästä ensi jouluun päivittäin, mutta kuinka hyödyllistä se sitten on, jos kukaan muu niitä ei näe.
Tiia kirjoitti taannoin kommenteista, joita hänelle tuli. Pystyn hyvin ymmärtämään pahan mielen ja tunteen, että joku stalkkaa. Tiia kuitenkin tekee tätä työkseen. Itse näpyttelen mitä mieleen juolahtaa milloinkin. Leipäni ei ole tästä kirjoittamisesta kiinni ja voin lopettaa milloin tahansa.
Toivon kaikille, anonyymit lukijat mukaanlukien, iloista päivää ja loppuviikkoa!
Elämä on helpompaa, kun sallii kaikkien kukkien kukkia, niin vanhalta ja typerältä fraasilta kuin se kuulostaakin.
