Satunnaisia kuvia ja tapahtumia

Pelkkää sekalaista soppaa tiedossa.
Purin puhelimesta kuvia koneelle, kiukuttelin, kun kaikki ei kuitenkaan siirtyneet. Ihmettelin tätä aikani, päädyin lähettämään/tallentamaan ne itselleni sähköpostiin, josta voi ladata koneelle. Sitten ällistelin, että kuvat on silti vielä puhelimessa.

Huoh! Tietotekniikan ihmelapsi täällä, päivää.

Ipana kävi ja pelleiltiin pallolla.

Palloon liittyen muuten, meinasi käydä vahinko. Olin kuljettanut sitä taskussa jollain reissulla ajatuksena ehkä ottaa joku kuva. Se tietenkin unohtui, ja lopulta laskin pallon käsistäni eteisen lipaston päälle. Eräänä päivänä oltiin lähdössä lenkille ja puin tossuja jalkaan ja ihmettelin, kun yhden kukan aluslautasesta jollain tavoin nousi höyry. 
Noustuani ylös tajusin, että aurinko paistaa tuohon palloon ja se sulatti siitä aluslautasesta siinä muovia kaikessa rauhassa. Tulipalon riski siis aivan todellinen! Hitsit, että säikähdin....
Sen jälkeen pallo on ollut aina lipaston päällä olevassa korissa ehdottomasti varjossa.

Pidin pienet syyskauden aloittajaiset, kerrankin ihan kaikki lapset ja vanhemmat pääsivät yhtä aikaa. Ahdasta meillä toki on näin isolle lössille, mutta olipa kivaa.

Ruskan värejä.

Tietyllä tapaa harmittaa, ettei meillä ole yhtään vaahteraa. 

Sitten muistan aina miten herkästi ne lähti itämään jokaisesta siemenestä, mikä putoaa ja kiitän onneani, ettei meillä ole pihassa yhtään vaahteraa....

Boogie joutui viettämään krapulapäivää eli lonkka- ja kyynärkuville.

Lopputulos kiittää: parasta mahdollista luustoa! Jes!!

Jovelan Johanna oli laittanut erilaisia sähkönsäästövinkkejä. No, sähkölämmitteisessä talossa, jossa ei kukaan ole päivisin kotona, on pakko lämmittää myös sähköllä, maksoi mitä maksoi. Mutta innostuin toki ideasta laittaa puuhellan päälle lämpökivet imemään lämpöä ja sitten hitaasti levittämään sitä huoneeseen.

Meillähän ei keittiössä ole mitään muuta lämmitystä kuin puuhella, ja tietenkin muualta asunnosta lämpö kulkeutuu ilmavirtojen mukana. Mutta varsinaisia pattereita ei ole yhtään. Poltan kuitenkin talvikaudella päivittäin pari pesällistä klapia hellassa, koska pidän puulämmön pehmeydestä. (ja siitä pienestä savun tuoksusta, mikä väkisinkin tulee....)

Kivien toimittaja on kotimainen HelaStone. (En saa tästä maininnasta mitään hyötyä.)
Olin eritoten kovin iloinen siitä, että toimittaja on kotimainen.

Pyyhin tarkkaan jokaikisen pölyhitusen pois hellan päältä.

Siinäpä homma, kun olen lyhyt pätkä ja hella melkoisen syvä.

Kivet on 40 mm paksut ja niitä on yhteensä kuusi kappaletta.

Alkuperäinen tilaus oli neljä kiveä, 

mutta ilmoittivat tehtaalta, että niistä tulee liian painavat.

Nytkin ovat yli 10 kg/kpl.

Huomaa hassu vaaka.

Pojan tyttöystävä toi sen minulle.

Luulenpa, että itseäni on vauvana punnittu vastaavalla.
Muistelen, että äiti sai sellaisen äitiyspakkauksessa ja meillä

olisi ollut sellainen kotona kun olin lapsi. 

Siinä on tosi hyvä kuivattaa sieniä. 

Voi huvittaa itseään seuraamalla miten 250 grammasta tulee 50 grammaa.

Olen varsin innoissani tästä. Hellaa vasten on kivestä tehdyt pienet "kepit", jotka varmistavat ilmankierron hellan ja kiven välissä. Näin kivet eivät toivottavasti halkea kuumetessaan ja pääsevät lämpenemään tasaisemmin. Halkeamisen riski on varmasti suuri, jos käytän liettä, koska siinä kuumuus tulee suoraan liekistä hellan pintaan. Uunin kautta lämpö nousee tasaisemmin ja välissä on vähän muutakin materiaalia eli hellan itsensä kiveä.

Teen ihan omaksi ilokseni ja kuriositeettina jonkunmoisen seurannan tässä, miten kivien pintalämpö käyttäytyy kun niitä lämmitetään päivittäin. (Sillä edellytyksellä, että löydän sellaisen lämpömittarin....)

Näin syksyn tullen on saanut kaivaa jo pitkät kalsarit esille. Samoin olen työmatkafillarointia varten varustautunut myös kahdella paidalla. Vähän välillä tympii sitten pakata niitä välivaatteita töissä kassiin, koska iltapäivällä lämpö on sen verran korkea, että hikoilen liikaa, jos puen kaikki päälle. 

Toisaalta, eipä ole mitään syytä valittaa. Pääasia, ettei tarvitse palella. 

Arkihaaste 49/52

Viikko alkoi vapaapäivällä.
Olin varannut Bonolle (ja muille cockereille) Helsinkiläisestä eläinlääkärikeskuksesta joukkotarkastusajan, eli tarkoitus oli tehdä lonkka-, kyynär-, polvi- sekä silmätutkimukset max 8 koiralle.
Näistä lonkat ja silmät ainakin kuuluvat cockerin Pevisaan eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan, eli niiden kautta pyritään varmistamaan, ettei sairaita pentuja syntyisi kun kahta mahdollisesti perinnöllistä tautia kantavaa ei risteytetä. (Ei, koira ei ole pelkkää lonkkaa tai kyynärää, mutta kahden C/D-lonkan yhdistelmästä on vaikea kuvitella tulevan priimaa luuston osalta, joten minusta se on perustelu sinänsä.)

Meillä on kaikki koirat aina kuvattu jo siksikin, että koen helpommaksi harrastaa koiran kanssa kun tiedän onko sen luusto siinä kunnossa, että se kestää rajutkin lajit vai tarvitseeko esim. varoa jotain.
Kallista?? Toki sitäkin, mutta eläminen ei ole ilmaista.

Cockerin kohdalla on vielä niin, että rotuyhdistyksen jäsenenä yhdistys maksaa meille 10 eur/pevisatutkimus eli Bonon kohdalla muistaakseni 30 eur ja lisäksi kasvattaja sponssaa meitä satasella, koska hänellehän tästä on etua kun pentue on mahdollisimman tutkittu. Näin ollen omalle kontolle ei enää jääkään kuin muutama kymppi.....

Velipojan kanssa vajaa puoli tuntia painittu.

Silmät tarkistettu ja piikki saatu pyllyyn.

Tuollaisessa nukkuvassa koirassa on jotain ahdistavaa.....

Puolijoukkue sammuneena.

Vasemmalta Samppa ja Kaja, sisarukset vanhemmasta pentueesta.

Sitten meidän Bono ja Manu, veljekset.

Kamu kuvassa toisaalla.

Bonon kuvat alustavasti lausuttavana: A/A sekä 0/0,

suomeksi parasta mahdollista luokkaa.

Myös silmät ja polvet oli tutkimuksessa OK.

Olin kuvauksissa itse lyijyliivi päällä assisteeraamassa. Erittäin kivan oloinen lääkäri, kuvasi huolellisesti joka koiran ja lausui ne jo siinä....

Kennelliittohan lopullisesti päättää miten ne jalostustietokantaan tulee, mutta vaikea kuvitella esim. Bonon noin selvää A-lonkkaa muuttuvan huonommaksi.

Ja aivan mieletön yllätys olikin, että ne tuli lausuttuna jo seuraavana päivänä, ja todellakin: paras A-ryhmä siis meillä. Täysin luustoltaan ehjä koira!!

Ai että olen tyytyväinen!!

****
Loppuviikon olikin taas töiden vuoro.
Jostain, itselleni tuntemattomasta syystä, minulle oli suunniteltu pitkä päivä nimenomaan Itsenäisyyspäiväksi. (Ehkä työvuorosuunnittelussa ei mitenkään eritellä pyhiä ja arkea... en tiedä.)
En siis pistänyt pahakseni, koska tällä hetkellä pienelle ylimääräiselle tulolle on käyttöä ja pyhäpäivä on aina kallis päivä olla töissä. Minä sitten ne tyypilliset 14 tuntia.

Mies teki Itsenäisyyspäivänä Bonolle verijäljen.
Torstaina haisteltiin läpi ja olen kyllä pahuksen tyytyväinen tuohon Junnu-koiraan.

Normaali koejälki sille olisi max 900 m ja avoimen neliön mallinen, eli kahdella kulmalla.
Tämä oli 1200 m ja kulmia oli viisi. Aivan tarkkaan jäljen päällä aaltoillen se selvitti koko tehtävän hienosti ja hiljaisesti. Aika ajoin vähän kurkisteli taakseen, että "kaikki on mukana" mutta itse jatkoi ilman erillisiä käskyjä.

Olipa Junnun pää täynnä tuon jälkeen. Se oli aivan uuvuksissa.
Perjantaina käytin sen vielä kaverin Rally-toko harjoituksissa kun kaveri ei päässyt. Kuukkerin nuppi aivan turposi kaikesta tehtävästä.... ressukka. Sunnuntaina se oli jo lenkillä oma iloinen itsensä.

Lauantaina työpaikka järjesti jälleen tyhy-päivän ja -retken. Tällä kertaa suuntana Porvoo.
En ole koskaan nähnyt Porvoossa sellaista ihmismäärää.
Jonotettiin Rossoon syömään 30 min, syömisen jälkeen jonotettiin Brunbergin myymälään 20 min (ulkona) ja kaiken päätteeksi jonotettiin jälleen 30 min saadaksemme kahvia. Jengiä oli aivan tolkuttomasti.
Jokirannassa Taidetehtaan kulmilla oli 16 bussia parkissa ja vanhan kaupungin lähistöllä vielä toinen mokoma bussikuskin mukaan.

Kaiken kaikkiaan mieleen jäi hyvin puuhakas ja koiramainen viikko!!