Herpetologiaa

Elämme sammakkolammessa, lähes.

Etupihalla on kookas allas, jonka Pasi urheasti kaivoi käsin kesänä muutamana. Alkukeväällä ihastelimme n. koripallon kokoista kutu-möykkyä ja nauroin, että muksut saavat katsella nuijapäitä ja pikkusammakoita kesällä. Paljonpa tiesin.

Kuvasin keväällä vesiliskon, jonka nimesimme Lissu Liskoksi. Siellä se uiskenteli reunaa pitkin tyytyväisen oloisena. Olimme laskeneet suurimman osan vettä pois altaasta, koska allas on aina keväisin pesty. Sinne kertyy lehtiä ja muuta moskaa pohjalle ja se alkaa levättyä ja haista. Olin vielä sanonut, että laitetaan uusi vesi vasta kun männyt ovat siitepölyttäneet kun muuten vesi on viikossa ihan vihreää puuroa. Tällöin, veden ollessa n. 10 cm korkeudella, pelastimme kauhalla nuijapäitä ämpäriin ja Lotan kanssa bongasimme Lissun. Sen jälkeen sanoin, etten raaski sitä alkaa koukkia millään työkalulla ämpäriin ettei vahingoitu, vaan valutetaan vaan puhdas vesi päälle kun suurin moska on haravan avulla nosteltu pois.

Lissu on päästä hännänpäähän ehkä 12 cm pitkä. Kuva  otettu 21.5.2013

Siivotessamme haravan lappeella istui pieni rupikonna, joka hyppäsi takaisin altaaseen, ja sanoin Pasille, että voi hitsi, siellä on enemmänkin elämää, että mamma-konnakin on vielä "talossa".

Eilen, heräsin 14:15 yövuoron jälkeen. (Miten kaikki asiat aina tuntuukin tapahtuvan niiden jälkeen??) ja kävelin hetken pihalla herätäkseni kunnolla. Menin myös altaalle päin ja hätkähdin kun jotain lojui veden pinnalla ketarat levällään....  Sammakko sukelsi äkkiä ja kun hetken vahdin, se nousi uudelleen pintaan. Melkoinen jötikkä varsinkin koivat harallaan. Siinä se kellui pinnalla ja antoi auringon lämmittää.

Kun Pasi tuli kotiin, kyykin edelleen sitä katsomassa ja juuri kun hän seisoo takana, toisessa päässä allasta nousee toinen, isompi sammakko pintaan. Tokaisin vain "sano nyt että näin väärin, ei niitä VOI olla kahta...." mutta hetken päästä niitä todella lojui pinnalla kaksi, isompi ja pienempi.

Rupkonniahan nuo

Karo bongasi konnat ja vahti altaan reunalla pitkään. Edu valitettavasti kiinnostui iltalenkin jälkeen niistä ja sai napattua isomman, Mamma-konnan, altaan reunalle. Ilmeisesti sai jotain suuhunsa koska valutti vaahtoa ja kuolaa päälle ja muistin lukeneeni, että rupikonnat ovat myrkyllisiä. 

Toki Edua kiinnosti niitä ihmetellä, mutta komennuksella se lähti leikkimään muualle. Mammakonna selvisi vahingoittumattomana ja loikkasi takaisin. Sen verran "loukkaantui", ettei ole enää samoin tullut pinnalle kellumaan kun siinä on katsomassa.

Tänään, tiistaina, heräin jo puolilta päivin nauttimaan taas torkkupäivästä ja tulevista vapaista. Tytöt olivat altaan reunalla ja selittivät, että "niitä on kolme"..... ja Lotta vielä lisäsi "ja yksi sellainen pikkuinen". 

Ja hitsin hitsi..... hetken päästä pinnalla näkyy yksi ketarat ojossa, toinen pää (Mammakonnalla on muuten valkoinen leuan alusta, josta sen tunnistaa...) ja sitten levittäytyvän viereen nousee vielä yksi pää..... hetkeen en meinannut uskoa silmiäni. Ja altaan toisessa päässä vesi värjyy ja siellä on ehkä päästä jalkoihin 5 cm mittainen pikkusammakko......

Herpetologinen seura voisi nyt ohjeistaa mitä teemme. Talveksi ne eivät voi tuohon jäädä, jäätyvät hengiltä koska allas jäätyy pohjaa myöten. Pitääkö ne kauhoa ämpäriin ja kiikuttaa jokeen?

Lisäksi kiinnostaisi ehdottomasti tietää mistä ne ovat tänne loikkineet. Voisin vannoa ettei niitä ole ollut aikaisemmin.......

Päätöksiä, päätöksiä.....

Kuherruskuukausi on selkeästi ohi. Ihmiset näyttävät oikeat karvansa. (Voit lukea: naisvaltainen ala ja puukkoa tulee ajoittain niin, että lapaluiden välissä kutittaa.... vain vähän kärjistetysti.)
Samaan syssyyn sitten tiedote, joka samanaikaisesti sekä houkuttaa että hirvittää.

.....

Työpaikalla siis toimia tulossa hakuun. Toimi = vakinainen työpaikka. (Virkoja ei ole enää, toim.huom.)

Kun neljä vuotta sitten heittäydyin, pelotti ihan järjettömästi.
Vakkariduuni noin vaan ulos, riskillä menoon mukaan, irtisanoutuminen, kouluun haku, sitten 3,5 v. kahta työtä päällekkäin, aika ajoin mielettömiä kokemuksia, elämää suurempia ihmiskohtaloita, toisaalta raivoa, itkua, väsymystä....

JA MÄ SELVISIN SIITÄ!!!

Nytkö pitäisi taas "tyytyä" tasaisen varmaan, ns. normaaliin elämään? Petänkö itseni jos lähden taas siihen? Vai onko se juurikin sitä aikuisuutta, vastuunkantoa ja sitoutumista?
Onko minussa riittävästi sisätautihoitajaa? Mitä haluan tehdä lopun ikääni työkseni? Haluanko työskennellä juuri tässä yksikössä? Entä ne "avautumiset" ja "karvan näyttämiset"..... miten ne tulevat jatkumaan? Olisiko hienoa olla vapaaherratar ja jos sattuu siltä tuntumaan ja perheen talous kestää, olla esim. touko-syyskuu vaan kotona tekemättä yhtään mitään?

Listaan plussia ja miinuksia, en päädy yhtään mihinkään. Kertolaskua tähän pitäisi varmaan ujuttaa.

Ei ole helppoa.

......

Tämä kaikki siis vain ja ainoastaan stressistä hakeako vaiko eikö. Mitään ei tietenkään ole missään kuulutettu, enkä hetkeäkään edes kuvittele, että olisin yksi valituista. Osastolla on N-määrä kokeneempia ja pidempään palvelleita.
Ajatuksen tasolla ongelma siis jo pelkässä ajatuksessa, että hakisin.....  yrittäisin ....

Ongelma sekin, että jos en hae, miten katsotaan...... löytyykö sen jälkeen ns. pitkää sijaisuutta?

*syvä huokaus*

Keskikesän juhlaa

En ole oikein koskaan tajunnut, miksi juhannuksesta puhutaan KESKIKESÄN juhlana. Sehän ei sijaitse millään määreellä keskellä kesää, kaikkea muuta. Tai sitten minun kalenterini on jotenkin eri rytmissä. 

Tämän vuoden juhannussuunnitelmat oli tehty jo varhain: Vivi valvoisi pe-su yöt joten muulle perheelle jäi vaihtoehdoksi keksiä mitä tahansa, kunhan kotona olisi päivällä kohtuullisen rauhallista. 

Perjantaina "juhlittiin" sen verran, että grillattiin porukalla Mäntytiellä. Olikin hyvät eväät.

Erityisesti nuorison toiveesta grillattiin pihvien lisäksi purkkihedelmiä. Ne tosin maistuivat vallan hyvin kaikille. Ronjan kesätyöpaikasta, Rantamäen tilan myyntipisteestä ostettiin herkulliset tuoreet sipulit ja mansikat.

Jälkiruuaksi jäätelöä, päällä mansikoita, kinuskikastiketta ja valkosuklaa-nougat-vaahtoa. 

Kelpasi vyöryä kotiin kahvin jälkeen.

************

Yöt olivat mitä olivat töissä, sairaala ei nuku koskaan. Uusia potilaita tuli molempina öinä, onneksi oli petipaikkoja tyhjänä. Hyvällä porukalla paistettiin muutama patonki ja laitettiin päälle levitettä, lisänä jokaisen omat eväät ja vähän namia. Varsinainen juhannusjuhla työporukalla. 

Maanantaina oli pullanpaistajaisten vuoro kotona. 

Jotain kummallista sattui kahdelle noista.... voisin sanoa, että mieleen tuli eräs pohjanmaalainen kaupunki, josta TV:ssäkin kovasti puhutaan. Siellä onnistuu aina kaikki, nyt ei mennyt ihan kuin.....

Koirien kanssa lenkille lähdössä, toisesta portista kuin yleensä, ja tällainen näky pisti silmään. Joonaksen parkkipaikan vieressä (milloin hän ei viitsi ajaa katokseen asti) näkyy kasvavan ahomansikkaa ihan hyvin. 

Raparperikakkua

Ihanainen luotto-mejä-sihteeri Kaija toi Pasille ison pussillisen raparperiä TSMK:n kokeeseen. Meidän omat on siirretty joitain vuosia sitten uuteen paikkaan kun kasvoivat portin kohdalla, ja luin, että niillä kestää aika kauan että asettuvat paikkaansa niin, että oikein kunnon satoa voi odottaa.

Keittelin joutessani raparperista ja hillosokerista tanakan sotkun (n. 3 litraa hedelmää ja 0,5 kg sokeria) joka sai jäädä jäähtymään.

Vatkasin sokerikakkutaikinan vanhalla "lasillinen kaikkea" ohjeella (munia, sokeria, vehnäjauhoja, ropsaus leivinjauhetta), kaadoin taikinan pellille ja mätin lusikalla raparperihilloketta (en todellakaan koko kattilallista, ehkä muutaman desin....) päälle. Koska meillä on vaniljakräämijauhetta, heitin kasaan vielä kräämiä, jota lopsauttelin sinne tänne.

Tämä kuuluu sarjaan helpot ja nopeat.

JUU, TOSI HYVÄÄ!!

Ei ehkä niin nätti, mutta sitäkin paremman makuinen! 

Hilloketta jäi sen verran yli, että sain sitä purkillisen pakkaseen. Voi joskus talvella muistella kesän makuja vastaavalla herkulla. 

Vammaiset vs. liito-orava

Harvoin jaksan innostua sanomalehden uutisista sen enempää. Maailmassa on ihan riittämiin asioita, joista voisi kiihtyä, mutta omassakin elämässä on tekemistä sen verran, että mielestäni voin keskittyä pääosin vain siihen. Sunnuntain Hesarissa oli kuitenkin juttu, josta todella nostin pultit.

http://www.hs.fi/kaupunki/Naapurit+hylkiv%C3%A4t+vammaisia/a1370663138491

Lyhennettynä: vammaisille haluttaisiin rakentaa asuntola jonnekin Espooseen, mutta naapurit eivät halua sitä. Syytkin ovat perinteisiä: asuntojen hinnat putoavat, kukaan ei todellakaan halua sitä omaan naapurustoonsa (Not in My F**** BackYard) ja paras kaikista: joku tolvana joka esiintyy omalla nimellään (pienet pisteet siitä) ilmoitti alueella asuvan liito-oravan, jonka vuoksi hän vastustaa asuntolaa. (Luultavasti tämä sama vatipää aikanaan halusi liito-oravasta huolimatta moottoritien Lohjalta Saloon....)
No, asioista voidaan olla montaa mieltä.

Tänään näin linkin, jossa asiaa kommentoitiin asiallisesti ja hyvin.

http://leijonaemojenblogi.wordpress.com/2013/06/10/avoin-kirje-kaitaan-vammaisten-asumisyksikkoa-ja-muutakin-vastustaville/

Itse en ole ihan yhtä hellämielinen saati siisti suustani. Minusta tämän maailman henriklampénit joutaisivat kokea itse tuon, että jotain kävisi, ja päätyisivät itse matkustamaan invataksilla. Oli sitten itse tai omainen, kokemusta kuitenkin. Siinähän sitten voisi pohtia, miten asuntojen hintataso NYT käyttäytyy kun niitä tila-autoja kääntyilee siellä rauhallisella piha-alueella.

Mitä tekopyhää sontaa.  Pfffffft!

TSMK:n MEJÄ-koe

No ei se sentään kokonaan päättänyt lopettaa töiden tekemistä, tuo Pikkukoira....  =)

Niinijoella kuulin, että tähän kokeseen on ilmo-aika loppunut eikä koe ole täynnä, lisäksi kokeneista oppaista oli pulaa kun niin paljon AVO-jäljille tulijoita olisi....  joten viestittelin Sinille heti paikan päältä ja laitoin sähköpostilla ilmon menemään kun kuulin, että "antaa tulla".

Valvoin pe-su joten paikalle en päässyt. Automurheitakin onnistuneesti heti perjantaina, nimittäin Joonaksen auto ei startannut kun mun piti lähteä sillä töihin ...  Alkuperäinen ajatushan oli, että lainaisin pojan autoa la-su yöksi jolloin Pasilla ja Edulla olisi oma (ilmastoitu, tilava) auto käytettävissä. Lauantaina ei hätää, koska Pasin piti olla majalla vasta ysiltä, ja minä halusin olla nukkumassa ennen kahdeksaa... mutta sunnuntai....
Mun yövuoro päättyy klo 7:15 ja Pasin pitäisi olla Tupurin majalla (meiltä n. 27km) viimeistään klo 7:45 - tässä välissä minä siis ajaisin kotiin 22km ja Pasi takaisin tuon 27km.....

Noh, mahtavan työkaverin tuella tästäkin selvittiin. Seija lupasi, että hän antaa aamuraportin jolloin pääsin lähtemään ajoissa ja ehdittiin.

******

Itse torkkupäivän pöhnässä (heräsin 11:30) lojuin pitkin terassia auringonpaistessa, luin ja odotin.... ja odottavan aika on todella pitkä!!

Tuomarina tänään Kari Kielo, Edu kokeen paras koira ♥ ja arvostelu:
Edu tutkii lähtömakauksen, joita varmasti ja halukkaasti jäljelle. Työskentely on alusta loppuun jälkitarkkaa ja olosuhteisiin nähden erinomaisella vauhdilla määrätietoisesti etenevää. Koko jäljen matkalla tehdään viisi pientä pistoa ja kaksi tarkistuslenkkiä, joista niistäkin toinen jäljentekijöiden maastotarkastusta pitkin. Makauksista merkkaa ensimmäisen selvästi pysähtyen, toisella ja neljännellä pysähtyy heti ylitettyään makauksen ottaen ohjaajaan katsekontaktin, kolmatta ei huomioi. Ensimmäinen ja kolmas kulma pienellä kaarroksella ulkokautta, toisella kulmalla olevan oikeankätisen katkon selvittää nopealla rengastuksella vasemman kautta takaisin veretyksen loppuun josta jäljentekijöiden jalanjälkiin tukeutuen varmasti uuden osuuden alkuun. Kaadolle tulee jäljen päällä, pysähtyy tutkimaan sorkan ja jää kaadolle.
Erinomainen suoritus jossa ainoastaan makauksien osoittamisessa on hieman toivomisen varaa, ohjaaja luottaa täysin aiheellisesti koiraansa koko matkan eikä helteinen keli näy koirassa muuten kuin ylävitosen puuttumisessa kaadolla.

VOI1 (46p)

Ylävitonen siis "gimme five", jonka Edu osaa, mutta oli kuulemma tänään jäänyt vaan tuijottamaan kieli poskella kun kaadolla oli sanottu "voitte kiittää koiraa"....  =)  Hupaisa yksityiskohta!

Koulujen päätös

Meillä oli tänä vuonna kaksi koulunsa päättänytttä.

Ronja päätti peruskoulun kivan todistuksen kera. Nyt odotellaan jännityksellä mihin kouluun ovet aukeavat tulevana syksynä. Siinä välissä kesätöitä ja hassuttelua. 

Joonas valmistui elektroniikka-asentajaksi (Tieto- ja tietoliikennetekniikka)

Elämä edessä.

Juhlat vietettiin sunnuntaina 2.6.13

Onneksi oli melko mahtava terassikeli.

Joonaksen kaveri Tomi kirjoitti ylioppilaaksi. Sankarit, juhlakalut hetken varjossa.
Mahtava parivaljakko.