tiistai 10. kesäkuuta 2014

Puutarhurointia

Pahuksen varikset. Tai luulen ainakin, että linnut on käyneet nyppimässä mun avomaan kurkut ylös.... nyt on kaksi tainta jo jouduttu vaihtamaan. Yksi jäljellä, ja sille pitää rakentaa "mökki" harsosta tai jostain jos linnut kerran kylpevät siinä mullassa, tai käyvät huvin vuoksi niitä nyppimässä....
(Miksei viime vuonna ollut kertaakaan mitään tällaista? Eihän tähän osannut varautua. Ainoa nyppijä oli Karo, joka söi mun kurkut....)

Rodo kukkii tänä vuonna mahtavasti. Totta puhuen molemmat, toinenhan on nyt kolmatta kesää, mistä olen kovin onnellinen. Aikanaan istutettiin kaksi, mutta niistä toinen ei selvinnyt edes talven yli.
Viime vuonna lannoitin molempia, samoin olen tänä keväänä/alkukesästä kantanut niille ylimääräistä vettä, kun ihan joka viikko ei ole satanut. Liekö sillä vaikutusta vai onko kyse vaan siitä, että tänä vuonna jostain syystä kaikkialla tuntuu olevan hyvä rodojen kukkavuosi.



Pienemmän eteen istutin niitä puutarhamessuilta ostettuja sinivuokkoja. Niiden toivon selviävän hyvin. Ainakin paikka ja maaperä pitäisi olla niille paras mahdollinen: puolivarjo ja hapan. 

****
Olen käynyt melko epäonnistumaan tuomittua taistelua pihan vaahteroita vastaan. Toinen isohan kaadettiin keväällä, joten taivaan kiitos ehkä tänä syksynä on vähän vähemmän siemeniä, koska niiden itävyys on todellakin 110%. Joka ikinen paikka, sellaisetkin, joissa ei uskoisi minkään voivan elää, kasvaa vaahteran alkuja....

RoundUp on ollut käytössä, mutta noin periaatteessa en haluaisi käyttää kovia myrkkyjä oman pihan kasveihin, plus että mielestäni sillä ei ole minkäänlaista vaikutusta vaahteraan.... joten googlailin vähän ja sain hassun vinkin: etikkaa. Ihan tavallista väkiviinaetikkaa. Sitä kun ruiskuttaa lehdille, ainakin maan päälliset osat kuolee, ja jos tätä jaksaa jatkaa joitain vuosia, voisi kuvitella, että maan allakin alkaa olla tukalaa.
Jos etikkaan vielä sekoittaisi suolaa, voi olla, että vaikutus olisi jopa tehokkaampi. Mulla on kuitenkin tuolla pahimmalla vaahtera-alueella aika lailla valkovuokkoa maassa, joten koetan niitä säästellä.
Ongelmahan on toi kaupungin maa, johon talvisin kipataan kaikki auratut lumet ja muu saasta... siihen ei siis kannata pistää penniäkään rahaa kiinni ja istuttaa esim. mitään järkevää. Mutta siinä on vuosia ja vuosia saanut kasvaa ne vaahterat, joten nyt sitä riittää.
Jonkun verran olen siirtänyt sinne mm. kurkkuyrttiä, joka leviää hyvin ja on sikäli yksivuotinen, perenna siis, että kasvaa aina uudestaan. Lisäksi se vaikuttaa melko kestävältä eikä ota nokkiinsa siitä, että maa ei ole paras mahdollinen.

Kunhan tässä ehditään, tarkoitus olisi tyhjentää tuota meidän isoa kompostia mullasta tuohon maalle ja samanaikaisesti siirtää sinne jotain perennaa mikä joutaa.
Katsotaan miten kesälomalla intoa riittää. Niitä on kuitenkin pakko vähän edes hoitaa eli kastella alkuun joten hirveän isoa urakkaa en ole valmis siitä tekemään.
Pihan puolella juuri samaista maa-aluetta vasten aidan sisäpuolella on nyt uutta angervoaitaa istutettuna. Tarkoitus on kuitenkin piha saada kokonaan pensasaidalla suojattua, erityisesti, jottei koirat näe ihan kaikkea mitä kadulla liikkuu. Vähemmän räksytystä ja/tai jotain villiä säntäilyä esim. naapurin kissan perään....

Juhannus on vielä parin viikon päässä. Meillä kuitenkin kukkii juhannusruusu jo kauneimmillaan. Tänä vuonna en taida raaskia nyppiä kukkia sisälle vesimaljaan. Niin kauniita kuin ne onkin, ne on kuitenkin parhaimmillaan ihan puskassa..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...