Meillä on muutama ns. oma lenkki. Osa kulkee täysin pitkin metsiä ja niiden polkuja, osa jotain tiettyjä merkittyjä polkuja pitkin, osa on nimetty itse uudelleen, mikä mistäkin syystä.
Viime talvena kävelin paljon yhtä tiettyä, sittemmin tuttilenkiksi nimettyä reittiä. Nimi johtaa siitä, että lenkkipolun varrelle on hylätty ja puuhun nostettu kaksi tuttia. Syy tuntematon, mutta mielikuvitukselle jää kivasti tilaa.
Samaisen lenkin varrella on eräs huikea paikka, jota nimitän omaksi takapihakseni. Se on kallio, jonka laella on hyvät näkymät. Siinä on paikka, josta ostaisin itselleni tontin ison lottovoiton jälkeen. Tietyssä kohtaa on selvästi paikka tynnyrisaunalle, siellä on muutama kelottunut runko valmiina istuinpuiksi. Mahtava paikka, sielu lepää kun pysähtyy kallionpäällä hengähtämään.
Siinä on myös pari kaunista vanhaa käkkärämäntyä.
Töissä oli puhe puista ja eiköhän joku löytänyt jonkun testinkin, missä piti selvittää tyhmiin kysymyksiin vastaamalla "mikä puu olet". Itse nauroin ja sanoin, ettei mun tarvi tehdä testiä, koska mun henkinen voimapuu on nimenomaan tuollainen vähän kituen kasvava mutta niin hyvin pystyssä pysyvä mänty.
Samaisen lenkkipolun varrella on muutama muukin mänty tai mäntypari, joiden vierellä syystä tai toisesta on alettu koirien kanssa pysähtymään ja taukopaikalla heitän muutaman nappulan pitkin kanervikkoa, että saavat vähän nenälle töitä.
Sattuneesta syystä tässä edelliset päivät on yhtä sun toista pyörinyt mielessä ja tämä Juha Tapion biisi kolahti kovaa (taas!) kun se jostain setistä kerran hyppäsi esiin.
Hienot sanat, hieno viesti. Ja mikä parasta, ne mun sielunpuut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!