tiistai 3. kesäkuuta 2014

Vain isoja lapsia

Nuorimmaisen ala-aste on vihdoin loppu, kokonaan.
Tyttö taisi ottaa luokkansa parhaan todistuksen, ainakin päätellen siitä, että sai luokkansa stipendin, jonka kokoa en pysty käsittämään (200 eur). Ja olihan tuo todella hieno paperi, keskiarvo lähes 9.
Todella tyytyväinen ja onnellinen seiska-luokkalainen on siis kesälomansa ansainnut.

Kutosten vanhemmat kutsuttiin perinteisesti kevätjuhlaan. Kovin sääli, että koulun juhlasali on niin pieni, että täyttyy jo koululaista, me vanhemmat olimme lähes sylikkäin salin takaosassa. (Aikanaan kun Joonaksen vastaava tilaisuus oli, muistan, että istumapaikkoja oli enemmän, mutta nyt koulussa on lapsiakin lähes 50 enemmän.)

Tällä kertaa Suvivirsi ei saanut minua kyyneliin, vieressä istuva äiti kyllä pyyhki silmiään.  =)
Muuten tilaisuus oli kiva: reipas, vauhdikas ja myös juhlava. Tytöt oli ehdottomasti kauniita, saatiin pari kivaa kuvaa "meidän viisikosta", nuo parhaat kaverukset, heppahöperöt tytöt ovat olleet yhdessä jo monta vuotta.


Alunperin ei ollut mitään erikoisempia suunnitelmia päivän varalle. Olin menossa yöksi töihin ja ajatus oli, että koska piti herätä herätyskellon avulla aamulla, päiväunet pitäisi ehtiä ottaa..... 
Mutta siitä se ajatus sitten lähti kun olimme tulossa koululta kotiin, että kyllä sankari nyt yhdet kakkukahvit ansaitsisi. Ajoimme Mtien kautta kotiin, esittelimme hienon todistuksen tietenkin isälle ja E-L:lle ja kutsuimme heidät kahville. Kotona soitimme vielä lainalapsen Juulian perheelle ja kutsuimme heidätkin, ja sitten olikin aika lähteä kauppaan hakemaan tarvikkeita sitä kahvia varten.....


Jenkkityyppistä juustokakkua x 2.

Keksinmurupohja, päälle sekoitettu Philadelphia-juusto + joku vatkattava vispihässäkkä, vähän sokeria ja vaniljaa. Sen päälle pikaisesti keitetty kiisseli, tässä mustikka-vadelmaa. Todella nopeaa ja helppoa.

Viereen pavlova, johon ihastuin yhden työkaverin fb-sivuilla olleesta kuvasta. Tällä kertaa ei ollut aikaa paistaa marenkia itse, joten kaupan marenkilevyt, päälle hedelmiä, väliin rahka-vispiseos.  NAM! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...