Tällainenkin viikko loppuu joskus

Onpa ollut viikko.
Nyt kun olen vihdoin asennoitunut siten, että se vakkaripaikan menettäminen ei tarkoittanutkaan koko elämän päättymistä, on heti helpompaa. Pystyn helposti keksimään muutamia ajatuksia, miksi näin on parempi:
- tykkään hurjasti arkivapaista, niitä ei tuossa työssä olisi ollut
- nautin vuorotyöstä (aamu-ilta), sitä mahdollisuutta ei olisi ollut
- tällä hetkellä työssä on tosi paljon vaihtelua ja "eri" työkaverit vähän joka vuoro

Tehtiin ihana pitkä lenkki, joka vielä piteni, lauantai-iltana. Lotta oli tullut Saloon, käytiin tekemässä muutama hankinta kummitytön synttäreitä ajatellen ja ajeltiin kotiin. Kotona purkitin maustepurkkeja Joonakselle, koska kaupasta ei saa näköjään enää tavallisia mausteita purkeissa vaan pelkissä täyttöpusseissa. Sitten pururadalle. Puolivälissä poikettiin vähän, ja lopulta poikettiin sen verran, että vitosen keikka muuttui kasiksi - onneksi auringonlasku kesti sen verran ettei tarvinnut pimeässä tunnustella polkua.

Lenkin jälkeen kävin suihkussa, pakkasin itselleni eväät työpäivää varten ja keitin teetä.
Jossain vaiheessa mahassa oli kumma olo, selitin sen johtuvan siitä, että on nälkä. Söin jotain pientä.... sitten alkoi palella, siirryin sänkyyn ja ajattelin kerrankin nukkua kunnolla ennen aamuvuoroa.... ja jo kympiltä sai juosta veskiin, koska se "kumma olo" päätti tulla yläkautta pois. Yö meni levottomasti pyörien, muutaman kerran päädyin juoksemaan. Yöllä soitin jo töihin, että kuulkaas nyt kävi näin.... (Meillä on vielä 48 tunnin varuillaolo, eli missään nimessä en voi mennä töihin maanantainakaan.)
Aamulla kolotti, väsytti ja paleli.

Mitähän mahdoin syödä eilisen aikana? Tauti tuntuu talttuvan paastolla ja nesteillä, mutta vähän ihmetyttää....