Aloita keittämällä kinuski.
Purkillinen (400 ml) kookosmaitoa (ei light, tässä pitää olla rasvaa)
1,5 dl fariinisokeria (ruokosokeri olisi varmasti hyvää)
1 dl tavallista sokeria
2 tähtianista (ei välttämättömiä)
Keitä kinuskia hiljaisella tulella kunnes se vähän sakenee. (Kestää kauemmin kuin tavallinen kinuski, keittelin varmaan reilun puoli tuntia.)
Itse jätin anikset liemeen ehkä vähän liian pitkäksi aikaa, vähempi olisi riittänyt. Eli kouki ne ajoissa pois jos käytät.
Anna jäähtyä ja sekoita tasaiseksi.
Keitä iso kattilallinen vettä. Laita banaanit sinne kuorineen ja anna kiehua minuutin pari. Nouki ylös vedestä.
Kun ovat jäähtyneet sen verran, että sormet kestää, kuori. Leikkasin ne ensin poikki pitkittäin ja sitten vielä palat halki.
Lautaselle korppujauhoja, sokeria ja himppanen kanelia, kieritellään kuten nyt vaikka silakat, ihan perusleivitys.
Paistetaan kookosrasvassa pikaisesti molemmin puolin.
Tarjotaan kinuskin ja vaniljajätskin kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kevään merkkejä
Johan on ollut talvi. Erittäin monessa mielessä musta, synkkä ja yksinäinen. Hämmästytin itsenikin vaihtamalla sohvan suojahuovat kevään vih...
-
Usean vuoden ajan olemme puhuneet, että pitäisi ja pitäisi. Koskaan ei saatu aikaiseksi. Mutta vihdoin joskus maalis-huhtikuussa mainos satt...
-
Meillä ei ole (eikä tule) maksullisia TV-kanavia, ei ole kaapeli- tai valokuituyhteyttä myöskään netin käyttöön. Meillä netin käyttö on niin...
-
Kun se "talvi yllättää", eli autossa on kesäkumit alla (marraskuun lopulla....) ja luet aamulla lehdestä, miten lumisade valtaa ma...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!