Fyysisesti reipasta ja mukavaakin, jos ei oteta lukuun sitä perjantaista reipasta pyllähdystä pitkospuilla, joiden ansiosta koko oikea puoli on jumissa ja käsivarsi ja kankku nähtävästi vaihtavat väriä jossain vaiheessa sinertävämpään suuntaan....
Hei, kamera ei rikkoutunut. Ensimmäinen asia, mistä olin huolissani kun kömmin ylös.... sen jälkeen pohdin sattuiko johonkin.
Psyykkisesti. Noh. Ehkä psyyke ei ollut ihan lomafiiliksissä alunperinkään riittävästi. Eniten johtuen aikataulutuksesta: tälle viikolle osui yksi vapaaehtoinen juttu liittyen talon alasajoon ja toinen koulujuttu, minne myös ihan itse halusin mennä.
Olen toki stressannut työjutuista, mutta myös käyttänyt aikaa sen pohtimiseen, kannattaisiko Turussa nyt oleva yksiö myydä jollekin toiselle sijoitusta varten ja sijoittaa siitä saatavat rahat kaksioon tai muuhun isompaan. Jos muutto Turkuun jossain vaiheessa tulee, haluan itselleni joka tapauksessa asunnon, jossa on parveke.
Excel on ystäväni, samoin sivustot etuovi ja vuokraovi.com. Isälleni heitin vähän pohdittavaa ja sieltä tuli vielä asioita muistettavaksi, mitä pitää ottaa huomioon.
Jatkan laskeskelua ja pähkäilyä. Katsotaan otanko yhteyttä välittäjään jossain vaiheessa ja alan esittää kysymyksiä. Linjat on valmiina, samoin kaavio, millä pystyn arvioimaan sitä kannattaako lähteä ottamaan lainaa....
Jotain työjuttuja tein myös siksi, että käyn tuota Taitava potilasohjaaja- koulutusta (joka sivumennen sanottuna on todella mielenkiintoinen!!), ja johon liittyy kirjoitushommia. Kirjoitin sitä jonain päivänä lähes kuusi tuntia kun inspis kävi päälle.
Yliopistolla on todella mielenkiintoiset ja taitavat luennoitsijat. Täytyy myöntää, että pieni kipinä saattoi syttyä kun eräs luennoitsija mainitsi ohimennen muidenkin lukevan avoimessa yhtä sun toista....
****
Viikon aikana tuli käveltyä ja patikoitua yhteensä 70 km. Se on aika paljon kun sen heittää noin, mutta sitten kun ajattelen, olisin päässyt jopa isompiin lukemiin, jos en olisi tehnyt niitä Teijon retkiä, koska normaali lenkkimme on n. 6 km ja pari niitä päivässä olisi tuottanut isomman lukeman. Ei sillä, että tässä olisi kyse kilpailusta. Mutta sikäli tuo ei itse asiassa ole kovin kummoinen määrä.
Tämä oli tilanteena niin kaunis oikeassa luonnossa. Koira auringonsäteissä....
(Kyllä, fixasin kuvaa vähän syventämällä värejä.)
Sielunrauhaa
Sivumennen: olen koko alkuvuoden pitänyt Endomondoa päällä kaikilla (tai lähes kaikilla) lenkeillä, koska haluan loppuvuodesta nähdä minkälaisiin tuloksiin vuosittain päästään. Joitain kertoja on käynyt niin, että olen muistanut käynnistää sen liian myöhään tai puhelimesta on loppunut akku kesken. Vuoden lopputulokseen lisätään siis 10-20 km.
****
Loman aikana olen lukenut.
Itselleni uusi kirjailija ja kirjatripla löytyi. Suosittelen. Jos pidit Stieg Larssoneista, pitänet näistä.
****
Ulkoilua lukuunottamatta olen lojunut ympäriinsä, torkkunut päiväunia ja nauttinut elämästä - käyttämällä Lotan muinoin ostamaan potkupukua. Se palveli ainakin kaksi Thaimaan reissua koneessa, ja on lämmin, viihtyisä ja hauska kotivaate.
Kenties pyykkään sen ja jatkan käyttöä vapaa-ajalla tästä eteenpäinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!