torstai 2. tammikuuta 2020

Joulu ja vuodenvaihde

Kirjoitukset menee nyt ihan hullussa järjestyksessä.... mutta helppohan se oli painaa "julkaise" edellisen jutun kohdalla, mikä oli kirjoitettu valmiiksi.
Havaitsin muuten itsekin sen hölmön jutun, että vaikka nuo mun jaottelemat kirjat on omalla näytöllä ihan siististi 10 nipuissa, ne tosiaan näyttää jakautuvan ihmeellisiin välilyönteihin julkaistuna. No, ihan sama, en aio sitä käsitellä montaa kertaa.


Tähtitaivas toivottaa tervetulleeksi kotiin

Ennen joulua kävin kahdella hyvin erilaisella, mutta kivoilla keikoilla hakemassa joulufiilistä.
Keuhkolääkärin ja kollegan kanssa käytiin Turun Logomossa kuuntelemassa Club for Fiven joulukonsertti ja sen päälle syömässä Blancossa.


Uuuuuh, mikä viikuna-halloumisalaatti!!!

Seuraavana päivänä joulumieltä rakensi jälleen Raskasta Joulua -kiertue, jolla nuo pitkätukkaiset hevirokkarit saivat allekirjoittamaan hykertelemään ja nauramaan taas! Siinä on perheellisillä, isoilla äijillä kyllä niin hyvä meininki, että huh huh. Varsinainen hyvän mielen keikka.
Meikäläinen rokkasi lopun eturivissä ja hahaa, kitaristi Tuomas Wäinölä heitti plektran joka osui ihan suoraan kohdalle. Siinäpä joulukoriste! *tirsk*


Mikä mieletön energia, vaikka väkeä oli tosi niukasti!

Kolmas tapahtuma vielä ennen pyhiä oli kauan odotettu Star Wars -saagan viimeinen osa eli The Rise of the Skywalker, jonka pääsin vihdoin lauantaina katsomaan. Fani mikä fani!

JOULU
Minähän vietin aaton pitkässä päivässä työmaalla. Fiilis oli hyvä ja tonttulauluja jaksettiin veisata aika ajoin vielä illansuussakin. Hyvällä porukalla töitä jaksaa tehdä tuollaisena erikoisempanakin päivänä. Töissä on muutenkin aika eri tunnelma just jouluna ja äitien/isäinpäivinä, kun omaiset on eri tavoin käymässä ja eri tunnelmissa kuin arkena.

Kotona oli ollut rauhallista. Mies ja Ipana olivat viettäneet aattoa kotona ja Ipana taisi poikaystävällään käydä, vaikka perinteinen "oman perheen kesken" -päivä olikin.

Joulupäivänä poika sitten noukittiin meille. Ipana tykkää ajella ja meistä on vaan kivaa, että perheessä on vapaaehtoinen kuski. Minä olin joulupäivänä lääkevuorossa (12-20) joten illalla ehdittiin höpötellä koko porukalla. Sauna lämpeni, tietenkin.
Tapanina käytettiin miehen kanssa koirat pitkällä metsälenkillä aamusta, sitten poikakin oli jo hereillä ja juotiin siinä kahvit porukalla ennen kuin minun piti lähteä töihin (taas lääkevuoroon). Meillähän on ollut usein tapana, että kutsutaan anoppi ja appiukko syömään meille joulun pyhien aikana, mutta he olivat olleet miehen siskon luona aattona ja auto oli kotimatkalla sanonut sopimuksen irti....
Niinpä mies nappasi autonsa ja lapset, yhden vielä matkalla lisää, ja ajoivat yllättämään appivanhemmat käymällä heillä syömässä ja tervehtimässä.

Viikonloppuna sitten oli meidän perheen joulun vuoro, kun olin itse vihdoin vapailla.
Ipana ajeli taas Turkuun noukkimaan isompia sisaruksiaan ja koko konkkaronkka pääsi ruokapöytään. Koska meillä on ollut vuosia periaate "jouluna syödään lempi- ja herkkuruokia", eikä kukaan ole erikoisemmin perinteisten joululaatikoiden ystävä, tarjolla oli tällä kertaa peurakäristystä muussilla, jääkellarin lohta, waldorfin salaatti ja perunasalaatti. Jälkiruokana sahramikakku, joka jostain syystä ei päässytkään lasteni suosioon, vaikka itse olen siihen kovasti ihastunut, sekä vaniljapannacotat kaikille.


Tein kaksi isoa lohifilettä jääkellarissa ja ne tuli syötyä kaikki

Ruuan päälle yllättäen jälleen sauna....  En ole ainoa saunahullu tässä perheessä.  =)
Ja saunan päälle pelilauta esiin ja haasteena tällä kertaa Scrabble.
Emme ole kovin tiukkapipoisia sääntöjen suhteen, joten turkulaisittain mm. sana "bankis" on ihan oikeaa suomea, koska Turussa sijaitsee oikeasti kapakka nimeltään Bank ja niin edelleen. Harmi kyllä, tällaiset vitsit eivät aukene kerrottuna, mutta sanottakoon, että meillä naurettiin vedet silmissä eräänkin kerran pelin edetessä. Mitäs laittavat niin vaikeita kirjaimia jakoon peliin.


Lahjoja olin ostanut tänä vuonna hyvin hillitysti.
Isot muksut saivat kookkaan paperipussukan mieheen/naiseen, ja sinne olin kerännyt erinäisiä purkkeja/pulloja, joissa mm. pyykkietikkaa, kuivattuja mausteita, chiliä, marjarouheita yms tarvejuttuja, jotka kuluvat pois. Molemmat saivat tietenkin hyviä kahvipapuja yms.
Tyttären miehelle olimme hankkineet virvelin. Hän oli siitä hyvin otettu. Kelpaa nyt lähteä heittelemään.

Keskenään vaihdoimme myös vain tarpeellisia juttuja. Sanokaa mitä vain, mutta kirjat on hyvin tarpeellisia.....


Mies oli kiltisti ostanut minulle pari yöpaitaa, joita olin toivonut, koska niissä retaleisissa T-paidoissa ei enää kehtaa liikkua, joten paiskasin tyytyväisenä vanhat roskiin.

UUSI VUOSI
Koska tämä ammatti, olin tietenkin myös uuden vuoden aaton pitkässä päivässä.
Täytyy sanoa, että vuoden viimeisenä päivänä meinasi sitten mennä kuppi nurin työpaikalla pienten resurssien vuoksi, ja ilmoitinkin esimiehille, että jos ei muuta, niin tällä ajetaan loputkin mehut ja sairaslomaa odotellessa....
Loppuun vedin avautumisen jälkeen, mutta hetkellisesti harkitsin kyllä kotiin lähtöä.

Kotiin pääsin ajoissa (klo 21), mutta tosi väsyneenä. Edes saunaan en jaksanut. Sehän on ollut yksi meidän vuodenvaihteen perinteitä. Vanhempi koira ei ole mitenkään erikoisen paukkuarka, mutta läähättelee ja stressaa kyllä välähdyksiä. Saunan hämyssä sekin rauhoittuu.
Niin keski-ikäinen olen, että olin sängyssä klo 22:10 ja unessa varmasti jo 22:13. En ole yöllä kuullut risahdustakaan. Mies sanoi havahtuneensa paukkeeseen puoliltaöin, mutta minä ja koirat vedettiin läpi yön tiedottomana. Toisaalta, erittäin hyvin nukutun yön jälkeen heräsin aamulla heti 7 jälkeen aivan pirteänä ja hyvän tuulisena (mikä ei ollut itsestään selvyys sen päivän jälkeen) ja teimme ihanan koiralenkin hiljaisessa metsässä.
Eilinen meni vielä työmaalla iltavuorossa ja nyt on edessä aivan ihana kuuden vapaan putki!

Kiitos teille, jotka olette mukana!
Ihanaa alkanutta vuotta ja vuosikymmentä!

3 kommenttia:

  1. ihania lahjoja olet antanut! Meillä karsittiin myös tänä vuonna lahjojen antamista. Pientä ja tarpeellista sellsisille ihmiselle joiden kanssa ollaan tekemisissä.

    Mukavaa vuotta 2020 sinulle ja teidän köörille!

    VastaaPoista
  2. Yhdet lahjat lapsillekin ja käteistä. Turhaa on turha ostaa ja hankkikoon itse mitä halajaa.

    Oikein kivaa uutta vuotta 2020. <3

    VastaaPoista
  3. Ja taas mua harmittaa, että jäi tänäkin vuonna Raskasta Joulua väliin. Murrr. Joka vuosi katson ennakkoon ne esiintymispaikat ja keikkojen aikataulut ja bongaan sellaiset, jotka meille sopii (ainoastaan la-ilta, koska mies on 6 pv vkossa töissä), mutta ikinä en näköjään saa aikaiseksi ostaa niitä lippuja ja sitten taas ketuttaa...
    Eikä ole jouluaattona telkkarista katsottuna ollenkaan sama asia. Etenkin kun ei saa itse valkata esiintyjiä.
    Mutta oma vika, joten turha urputtaa.

    Hyvin nukuttu uuden vuoden yö kuulostaa ihan parhaalta. Ja vielä paremmalta se sitä seurannut virkeä aamu. Harvinaista herkkua.

    Ihan parasta Uutta Vuotta vielä uudelleen Vivi!

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...