keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Miksi useita sosiaalisen media tilejä?

Olen hiljattain löytänyt "vanhoja tuttuja" myös muista sosiaalisen median tiimoilta. Hei vaan te ihanat blogiystäväni, jotka olette jättäneet sormenjälkenne omiin some-kanaviin!!



Piti pelleillä pallolla

Jäin itse miettimään miksi oikeastaan ylläpidän tavallaan tällaista turhaa rumbaa pyörittämällä blogia, Instaa, Facebookia ja Twitteriä.
Mutta havaitsin, että toimin näissä tavallaan eri ryhmille/kohderyhmälle.


Kultasade parhaimmillaan

Blogi on tavallaan kuin oma päiväkirjani. Siellä kerron laveammin tapahtumista, fiiliksistä eri tilanteissa, julkisuuden rajoilla. En siis suinkaan jaa mitään äärettömän henkilökohtaista, en perhesalaisuuksia ja pakko myöntää, että pääasiassa vain silloin kun on hyvä fiilis. Huonoja fiiliksiä ei halua jakaa. Toisaalta huonoja uutisia, kuten vaikka meidän taannoinen katastrofaalinen kylpyhuoneremontti, on ihan kivakin kirjoittaa auki, koska kirjoittaminen jollain tavoin ajaa sen suuren pahan fiiliksen pois, kun sen pystyy jakamaan näin. Kuvataanko sitä sitten vaikka empatian hakemiseksi. 😅

Instagram on omalta osaltani selkeästi eniten Jenkkiperheelle suunnattu, siksi myös kieli. Rapakon toisen puolen perheeni on hyvin aktiivinen Instassa, tästä syystä sinne on kiva laittaa kuvia ja lyhyttä tarinaa milloin mistäkin. (Ja sitten voi leikillään stressata, että kuvat on jaettu Instassa jo kertaalleen eikä niitä huvittaisi jakaa esim blogissa uudestaan....) En käytä sitä palvelua, jossa IG ja FB jakavat saman kuvan ja tarinan.

Face on ihan vaan viestittelyn väline, jossa lähinnä kerron pikaisesti jotain kuulumisia tai kommentoin sarkastisesti jotain tapahtumaa....
Facessa parasta on päivittäiset kuulumiset esim. kavereista, jotka asuvat Kuopiossa, Oulussa tai muuten fyysisesti kaukana.

Facebook olisi ensimmäinen toinen some-taho, josta lähtisin pois kokonaan, jos se ei olisi yhteydenpitoväline myös minulle tarpeellisissa tahoissa kuten harrasteryhmissä...
Aika ajoin suorastaan pännii, että yhdistykset ym tahot eivät enää päivitä nettisivuilleen tapahtumia vaan kaikki pitää bongata facesta. Toisaalta olen kohtuullisen menestyksellisesti myös käyttänyt facen kirpputoripalstoja sekä myymiseen että ostamiseen. Siksikin tarpeellinen.

Twitterissä käyn lähinnä lukemassa. Satunnaisesti kommentoin jotain tai laitan mitään omaa. En ole tämän palvelun ideologiaa pystynyt sisäistämään ja lähinnä pyörittelen silmiäni siellä. En ymmärrä täysin omaakaan tarvettani siellä piipahtaa. Ehdottomasti ensimmäinen taho, josta voi luopua eikä jää edes kaipaamaan.


4 kommenttia:

  1. Mä en ymmärrä twitteristä mitään, en siis ole siellä enkä oikeastaan edes tiedä miten sinne mennään ja mitä siellä on. Siitä aion pysyä poissa jatkossakin.

    Facessa olen siksi, koska käytän myös joskus sitä myyntipaikkana. Muutoin en juurikaan käy edes. Lähtisin myös pois, jos en tarttis tota satunnaista käyttöä varten.

    Instassa pyörin paljon, liikaakin. Olen käynyt myös sua kurkkaa, ja pahoittelen etten ole seuraaja; mun mielestä on vaan niin paljon mukavampi lukea ihmisten kuulumisia blogista! Seuraan loppujen lopuksi aika vähän ihmisiä siellä, mutta saatan silti käydä kurkkimassa. Välillä turhaudun ja poistan seurattavia tai jätän storyt katsomatta - mikä siinäkin on, että kokee jonkunlaista velvollisuutta katsoa jokaisen jokainen story läpi...? En ole mäkään laittanu sitä IG/FB-yhteyttä toimimaan. Sinänsä kyllä tykkään instasta, siellä on kiva kikkailla niihin storeihin kaikkia lisäjuttuja, mutta toisaalta en kauhean usein niitä tee. Pikkuisen se insta laittaa aina vahtimaan onko tykätty vai eikö oo... mikä ei oo välttämättä kauhean järkevää touhua. Ihan kuin ihmisarvoa sillä mitattaisi...

    Blogi on itselle tärkein ja pitkäikäisin kanava. Tykkään kirjottaa ja tehdä postauksia ja kommenttikentässä jutella. Blogi on mullekin päiväkirja ja luen välillä paljonkin vanhoja juttujani. Ja tykkään lukea muiden blogeja. Kovasti ihmiset on kuitenkin sinne instaan siirtyneet... enkä itsekään kovin aktiivisesti nykyään bloggaa. Koen usein, ettei mulla oo mitään erityistä sanottavaa.

    Nykyään olen myös paljon YouTubessa. Se on kyllä vienyt ihan mennessään... loputon suo, loputtomasti katsottavaa. Sielläkin seuraan useita kanavia, ja välillä taas sitten poistan jotain, kun alkaa mennä liiallisuuksiin se tuijottelu. Joskus mietin omaa kanavaa, mutta tulen sit kuitenkin järkiini.

    Kyllä joskus mietin, että some on ihan turha mesta. Miksi olen siellä?? Sit aattelen, että mitä mä sit tekisin, jos sitä ei olis...?? Tuijottaisin seinää? Lukisin kirjan toisensa perään?? Oon aika yksinäinen, some on siihen oiva apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twitter on nähtävästi jonkinlainen poliittisen kommentoinnin pakkorako. Samoin siellä jos jossain pörrää kaikki tämän maan parhaat infektio-osaajat, koronatilanteen parhaat asiantuntijat samoin kuin ne, joiden pitäisi hallita maailmaa....

      Tiedätkö, en tosiaan käsitä miksi käyn siellä!!! Aivan pähkähullua. Toki sieltä näkee iltapäivälehtien otsikot jos ei viitsi koko lehteä itse kliksuttaa auki.
      Minulle se on ollut yksi silmien pyörittämisen kohde varsinkin tänä vuonna. Palasinkin yli kahden vuoden tauon jälkeen vain Tehyn takia, koska siellä julkaistiin virallista tietoa.

      Insta on kiva, mutta minäkään en aina jaksa niitä storeja. Varsinkaan pitkiä sellaisia. Kliksutan ne vaan pois.

      Youtubeen en ole löytänyt. Hyvä niin!! Olen selkeästi koukuttuvaa tyyppiä. =)

      Poista
  2. Twitter tuntuu olevan paikka jossa mikäli haluaa haastaa riitaa niin siellä se onnistuu kyllä todella helposti. Itse poistin koko tilin, en ole vuosiin käynyt. Blogissa ja instassa sitten kyllä, molempia säännöllisesti päivitän. Face on sitten poissa näistä blogiin yhdistetyistä, oma kanavansa ystäville, ennen kaikkea tapahtumiin ja jutteluun heidän kanssaa.

    Muuta somea en ole asentanut, en snäppiä tai tiktokkia. youtubessa käväisen aika ajoin. Kaikille tuntuu olevan oma somensa ja hyvä niin, onneksi sitä omaa feediään voi aika ajoin tarkastella ja miettiä mitä sieltä oikeastaan haluaakaan lukea ja mitä ei.

    VastaaPoista
  3. Samoja mietteitä ja myönnän, että Facebookia tulee avattua koko ajan harvemmin ja harvemmin. Insta miltei ykkönen ja blogi tulee siinä kyljessä. Ei vaan aika kaikelle täysillä riitä.

    Ihanaa ja aurinkoisia kesäkuun viimeisiä päiviä sinne. <3

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...