Koronavuosi 2020 pakettiin

Mitä jäi käteen menneestä vuodesta?
Kirjoitan joka vuosi joulukirjeen, jonka lähetän n. 25 perheeseen joulukorttina. Teen sitä läpi vuoden ja siinä tulee käytyä läpi vuoden tapahtuman suunnilleen kuukausi kuukaudelta.

Tästä vuodesta suurimpana mieleen jäi työpaikan ala-arvoinen ja epätasa-arvoinen johtajuus, siitä kumpuava kaikennielevä uupumus ja harkinta työpaikan, alan ja työn vaihdosta. Keskustelu itseni kanssa aiheesta jatkuu....  Vaikka burnari onkin historiaa tältä erää, se kuitenkin lurkkii nurkan takana ja tiedän jo, että se nappaa kynsiinsä nopeammin kuin uskonkaan, jos en ole tarkkana.

Onneksi iloisiakin tapahtumia oli, ja kuvien kautta pystyy palaamaan niihin aikoihin, kun uupumus hellitti tai ainakin väisti hetkeksi. Taivaan kiitos on tullut otettua niitä iloisia kuvia, koska tällä hetkellä negatiiviset tunteet painavat enemmän, enkä haluaisi muistaa vuotta pelkästään niiden kautta. Iloisten kuvien mukana tulee paljon hyviä muistoja, jotka saavat suupielet ylöspäin.

Noin suoraan sanottuna: paska vuosi, mutta tulihan nähtyä. 

Kouluarvosana 6 ½ .

Onneksi noita iloisia juttuja oli monta, TOP5 listalla ainakin nämä: 

- Oma synttärireissu oli huikean hieno ja suunnittelen jo seuraavaa, vaikkei moisia juhlia olekaan tulossa. 
- Ipanan penkkarit osuivat mahdollisesti ainoalle kevään aurinkoiselle päivälle, sikäli uskomatonta, kun muistaa, että Varsinais-Suomessa satoi noin syyskuun alusta huhtikuun alkuun joka ikinen päivä. 😕

- Ipanan lakkiaiset oli myös kiva poikkeus muuten raskaan kevään jälkeen, kun pääsi vihdoin tapaamaan sukulaisia, vaikkakin välimatkan päästä. Juhlat oli kuitenkin kivat ja meillä oli hauska päivä!

- Erinäisiä patikoita kaikenlaisilla kokoonpanoilla, eri kohteissa ja jopa eri puolella maata. Joka kerta hyvää kahvia, hyvää seuraa, loistava fiilis ja pääsääntöisesti kiva ilma.

- Nelivetoiset personal trainerini: nuo hännänheiluttajat, joiden vuoksi sitä aina nousee aamulla suunnitellen seuraavaa lenkkiä.

Toki varmasti liiankin monelle vuodesta 2020 jäi mieleen vain ja ainoastaan se korona. 
Mainittakoon, että itse en ole tietääkseni hoitanut ensimmäistäkään koronapotilasta eikä perheestäni kukaan ole päätynyt edes sielutestiin (Kirjoitusvirhe meidän tiedotteessa, piti olla nielutesti...)  Tämä on itse asiassa lähinnä huvittavaa, kun tuntuu, että täysin toisilla aloilla olevat ovat juosseet testeissä useastikin ja minä tällä alalla olevana säästyin.

Ehdottomasti kiitollinen olen siitä, että lapseni ovat terveinä ja pärjäävät elämässä. Poika on tehnyt etätöitä koko vuoden, tytöt taas altistuvat jatkuvasti töissään kaupassa kaikelle mahdolliselle. Jotain olen onnistunut opettamaan, jos käsienpesu kotiintultua on jäänyt rutiiniksi. 😀

Olen ikionnellinen, että Edu sai sen ylimääräisen 9 kuukautta meidän kanssa. Mehän jouduttiin ajattelemaan sen tammikuisen liukastumisen jälkeen, ettei se toivu enää. Mutta Pappahan nousi ja teki vielä pennunkin kanssa (kuten kuvasta näkyy) reissuja jopa ihan uusille kohteille. 

Sikäli Edun lopettaminen sopii tähän vuoteen kuin nenä päähän. Se oli ehkä rankinta ikinä, mutta koska huono vuosi, kruunasipa mokoman. 

Olihan meillä näitä kauniita päiviä. Kesän patikka Sallatunturissa oli hienoin viikko heti sen Kanarian viikon jälkeen. 

Olen tehnyt vuosittain niitä tavoitteita. Tälle vuodelle tavoite oli kävellä 2400 km.
No, sattuneesta syystä tavoite ylittyi reilusti. Endomondo lakkari hämmentävästi toimimasta jo viime yönä, eli kaikkia mittaustuloksia tälle vuodelle en saa, mutta saavutetut (mitatut) kilsat on 2539 kävellen ja 334 fillarilla.

Koska havaitsin itsessäni pienen stressaaja-eläimen myös tämän suhteen, en tee tavoitteita enää ensi vuodelle. Kävelen minkä kävelen, koska teen sitä kuitenkin joka päivä. Samoin fillaroinnin suhteen taisin saada oppitunnin, että ne 50 kilsan lenkit tavoitteena ei ole omalla kohdallani viisaita, vaan mielummin niitä hupilenkkejä vaikka pururadalla väistellen oravan paiskomia käpyjä.... 

Olkoon 2021 aivan jotain muuta!!!  Ihan jokaiselle!

Kiitos sinulle, joka olit matkassa tämän vuoden. ♥