Yhdestä kymmeneen - haaste

Kiitos, Emma, haasteesta!!
Tarkoitus on listata asioita omasta elämästä yhdestä kymmeneen - saavat olla mitä tahansa.
Itse kuvittelin, että tämänhän tästä nyt kirjoittaa kasaan pienessä hetkessä. Mikäs noita numeroita ja asioita on miettiessä... paitsi että. Eipa ollutkaan.

Meni mokoman naputtelemiseen useampia päiviä ja jouduin oikein pohtimaan tiettyjä numeroita.


Kuvassa heti "virhe": koirista Pappa-Edusta on aika jo jättänyt.

Itselleni alku on helppo, koska käytän sitä esitellessäni itseni: Minulla on YKSI mies, KAKSI koiraa ja KOLME lasta.

Pidän KOLMOSTA myös omana onnenlukunani eli jokaisessa elämäni aikana kirjoittamassani lottolapussa se on aina ruksittuna. (Ei, en ole voittanut.... kertooko jotain "onnen"numerosta vai mistä?)

NELJÄ kiloa on todennäköisesti jotakuinkin se määrä, jonka jatkuvasti haluaisin laihtua, olipa paino mitä tahansa. 


Ei muuten laihduta!!!

Minulla oli VIISI-vuotissuunnitelma ja pitäisi oikeastaan tehdä seuraava. Edellinen piti lähinnä sisällään tavoitteita sen suhteen, miten juhlistan (vai juhlistanko) silloisia tulevia viisikymppisiä. Pistin silloin nettipankkiin säännöllisen säästöjutun, jolla siirsin rahaa sivuun kuukausittain, ja teimme sen Kanarianmatkan koko perheen kanssa. 


Kuva: Deloitte

KUUSI-vuotiaana aloitin koulun, äitini helpotukseksi. Olin äärettömän vilkas lapsi, osasin lukea ja siihen maailman aikaan ei päiväkotiin tai eskariin noin vain päästy. Koska äiti oli kotona, minulle ei päiväkotipaikkaa myönnetty, vaikka olisin sen varmasti tarvinnut, jotta ammatti-ihminen olisi päässyt opettamaan mm. paikallaan oloa ja hiljaisuutta... 😂  Opin kyllä, sitten koulussa. Tiettävästi.

Synnyin SEITSEMÄNkymmentä-luvulla ja olen edelleen sitä mieltä, että jossain määrin silloin oli asiat paremmin. Toki ihan näitä kliseisiä kommentteja "istuttiin ilman turvavöitä takapenkillä", "saatiin mennä missä vaan, milloin vaan, eikä kukaan tiennyt" vasten katsottuna elämä oli erilaista. Saatan olla, ja olenkin, sinisilmäinen, mutta silloin oli jotenkin turvallisempaa. Olihan liikennemäärät pienempiä, joten turvavyöttömyys ei ehkä ollut ihan niin iso riski. Toisaalta mahdollisesti silloin oli erilainen mentaliteetti sellaiseen "koko kylä kasvattaa"-asetelmaan, jolloin vahdittiin vähän jokaisen mukuloita. Eli kun joku hölmöili, siihen saattoi puuttua myös naapurin Villen äiti.
Toki syntymäaikaan liittyy myös se, että minusta kasarilla tehtiin vaan maailman parasta musiikkia! Eli juuri silloin kun osuin teini-ikään ja musiikki oli tärkeää, tuli valtava määrä uskomattoman hienoja kappaleita julki ja lisäksi maailma alkoi sillä lailla avautua, että ulkomaista musiikkia oli helppo saada ja kuulla.


Kuva: yle arkisto

Luulisin, että KAHDEKSAN kilometriä olisi suunnilleen työmatka, jonka voisin vielä kulkea pyörällä. Harmikseni en vieläkään ole löytänyt (hakenutkaan) työpaikkaa, joka olisi fillarimatkan päässä. Jotenkin haaveilen siitä, että aamun ulkoilu tulisi tehtyä siinä samalla. Toisaalta tätä nykyä teen koirien kanssa puolen tunnin hyppelyn joka toinen viikko jo ennen viittä, jos menen itse aamuun töihin ja mies lähtee myös aamuvuoroon.
Pakko myöntää, että nuo aamulenkit herättävät ja saattavat yleensä varsin hyvälle tuulelle. Lenkin jälkeen keitän teetä, piipahdan suihkussa ja luen sitten lehden. Koirat ruokin vasta vähän ennen lähtöä ja ne jäävät päiväksi lepäämään tyyytväisenä, kun ovat jo ehtineet vähän aamun uutisia itsekin haistella.

YHDEKSÄN vuotta sitten aloitin edellisessä työpaikassani. En niin nuorena, mutta todella motivoituneena nykyiseen työhöni. Edelleen olen sitä mieltä, että sain olla hyvässä paikassa oppimassa uutta ammattia, ja kiitos sille olen tänä päivänä se mitä olen. Minulla on mahtavia työkavereita, huikeita tyyppejä, joiden kanssa ollaan tekemisissä edelleen. 


Viimeinen vuoro päättynyt....
En sano hyvästi, sanon näkemiin!

Sinänsä sääli, että tänä vuonna keväällä kaiken piti mennä niin kuin meni, mutta toisaalta näen tässä jälleen uuden mahdollisuuden. Lisäksi olen uudessa paikassa saanut huomata, että näitä hyviä työkavereita on tosiaan vähän joka paikassa.

KYMMENEN vuoden päästä alan toivottavasti suunnittelemaan mitä teen eläkkeellä. Tai näin uskon nyt. Huom, suunnittelemaan. En suinkaan edes hetkellisesti kuvittele pääseväni eläkkeelle vielä yli 15 vuoteen.... mutta niinhän ne väittää, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 

Voihan se olla, että jonkun vuoden päästä tehdään päätös, ettei eläkkeelle siirrytä enää ollenkaan ilman omaa rahaa. Vaikka minulla onkin eläkesäästötili, tuskin siellä sellaisia rahoja on vielä kymmenenkään vuoden päästä, että niillä porskuttaisi useita vuosia. 


Napatkaapa tästä kiinni, lukijat!! 

Kommentit

  1. 70-luku oli kyllä turvallista aikaa olla lapsi! Nyt kun mietin, että olisin esim. laittanut lapsen yksin Hki-Turku -junaan 5-vuotiaana (reissasin yksin serkkujen luo melkein joka kesä yksin), niin ei olisi tullut mieleenkään. Olihan niitä hulluja silloin varmaan saman verran, mutta nykyjään on kaikki huumehörhöt sun muut!

    Mulla toi sama asia, että n. 10 vuoden kuluttua pitää ruveta miettimään, mitä tekee eläkkeellä (joka ilmeisesti alkaa n. 15 vuoden kuluttua) - huh, tuntuu ihan uskomattomalta.

    Kivat numerot sulla oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä laitoin isot lapset joskus 2000-2002 välillä keskenään junaan Salo-Helsinki-välille. Hui! Kun ajattelee, että nykyään varmaan VR vaatii jo saattajan. Isäni käveli junaan sisälle perillä ja löysi muksut leikkimästä vaunun lattialta.... oi niitä aikoja.
      Mutta on kyllä vähän eri meininkin nykyään.

      Kiitos! Tämä oli kiva haaste.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kierrätyksestä

Anonyymien mielensäpahoittajien kiukkua ja vihaa kommenteissa

Mitä en enää osta