lauantai 5. kesäkuuta 2021

Tutkielma sairaalasta

Linnuntietä meiltä on ehkä vajaa kilometri vanhalle Paimion parantolalle. Sairaala, jonka suunnitteli kuuluisa Alvar Aalto, ja jossa hoidettiin aikanaan tuberkuloosi-potilaita mm. makuuttamalla heitä vuoteissa läpi vuoden isoilla parvekkeilla hengittelemässä raikasta kangasmetsän ilmaa. Sairaala on rakennettu upealle paikalle keskelle metsää (joka on vieläkin hieno).


On todella sääli, että se ei ole enää ansaitsemassaan käytössä. Ensinnäkin se on terve talo, siisti ja iso. Varmasti vanhanaikainen, mitä tulee nykyaikaiseen terveysteknologiaan, mutta esim. tiettyjä avo-puolen toimintoja (poliklinikat) siellä pystyisi takuulla järjestämään helposti. 

Muistaen, että itse lähdin sisäilmaltaan sairaasta Salon sairaalasta, pidän sairaanhoitopiirin päätöstä lakkauttaa tämä pähkähulluna.


Kävelen siitä usein ohi. Eräs lempilenkeistäni menee nykyään reittiä, jonka nimi on Parantolan Polku. Joskus 2000-luvulla yhdistys nimeltä Parantolan Ystävät ry hankki metsät suojelukseensa ja ovat nyt rakentaneet sinne mahtavia liikuntareittejä. Siellä on alueella mm. laavu, jonne saa mennä omien polttopuiden kanssa grillaamaan ja ihailemaan kaunista maisemaa, löytyy upeita sammaleisia kuusenalusmetsiä, kaunista mäntykangasta ja leveitä, siistejä polkuja. Osan reiteistä pystyy kulkemaan jopa pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa.

Alueella on myös vanha 60-luvun Lemmenlampi, jossa kertoman mukaan lempiväiset tapailivat. Sairaalassahan jouduttiin tubin vuoksi viettämään kuukausitolkulla, omaisten vierailuja ei tartuntavaaran vuoksi suosittu, ja sattuneesta syystä tuona aikana saatoi syttyä useitakin rakkaustarinoita. Lemmenlampi on nykyään vain puro, koska vesi on syönyt tiensä padon alta ja kulkee siis vain purona.


Puro on kuitenkin valtavan kaunis ja kirkasvetinen. Siinä on napakka kivipohja, joten vaikka koirat käyvät siinä kahlaamassa ja juomassa, vesi ei sekoitu mutaiseksi.

Sairaalan alueella toimii edelleen vanha parantolan päiväkoti, ja ilmeisesti päiväkodin toimesta sinne on tehty muutamia kylttejä ja lisäksi puihin erilaisia roikkuvia koristeita ja esim. kiviä, jotka on maalattu kauniisti ja kirjoitettu jokin kiva teksti, kuten "olet ihana". 


Minusta tuo on rakennuksena todella hieno. Odotan kovin, että kesällä sinne järjestetään ohjattuja kävelyitä, joissa pääsee myös sisälle. Kertoman mukaan (vanha työkaveri ollut siellä töissä) aulatilat on maalattu keltaiseksi ja sisätiloista jää valoisa ja pirteä fiilis. Sinne on myös järjestetty Aallon suunnittelemia huonekaluja, joten kaiken kaikkiaan se on kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja hieno kohde. 


Ihastuin näihin pyöreäreunaisiin parvekkeisiin kovin.



Keväällä, kun käytiin Imatralla, bongasin myös sieltä alueelta ohikävellessä vanhan sairaalarakennuksen, joka oli hyvin paljon samaa tyyliä. Wikipedia kertoi sen olevan myös vanha tubisairaala, nimeltään Tiurun sairaala. Se oli toiminut sairaalakäytöstä poistuttuaan mm. vastaanottokeskuksena ja sittemmin jätetty rapistumaan. 

Minulla on epämääräinen muistikuva lapsuudesta, että naapurin Sirkka kävi siellä töissä vakiyökkönä, tämä siis 80-luvun alussa. Silloin se on toiminut keuhko- ja reumasairaalana, kuten tuo Paimiokin.
Tunsin jotenkin sympatiaa myös sitä kohtaan ja harmitti vietävästi nähdä niitä rikottuja ikkunoita ja pahvitettuja reikiä seinissä. 

2 kommenttia:

  1. Tuonne Paimion parantolaan haluaisin vielä joskus päästä.

    VastaaPoista
  2. Itse aloitin työurani tuberkuloosiparantolassa 1977. Nykyään siellä on erilaisia palveluita ja myös asuntoja. Hyvä, että kaunis rakennus on päässyt uudelleen käyttöön.

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...