Yllätys yllätys: vähän remonttia.....

Meille tulee kaksi vuotta tässä talossa aprillipäivänä.
Ensimmäisenä syksynä teetettiin makkari, mitä nyt sitäkin oli vähän itse aloitettu jo eristämään...
Viime vuonna tehtiin terassit, parveke yms pihajuttuja. Johan tässä olikin taas remontin aika.

Surullisen kuuluisa koiransyömä tapetti yläkerran aulassa. 

En ole järin paljon pitänyt tuosta kukkakedosta alunperinkään, osin siksi, että siinä on jotain bling blingiä, mitä vierastan moisessa kuviossa. Lisäksi kukkien vaaleanpunaisuus ja huonosti valkolakattu katto saa huoneesta jotenkin vaaleanpunaisen. (Katto pitänee lakata uudestaan/toiseen kertaan, jotta päästää tuosta pinkistä efektistä eroon...)

Olin toki ajatellut, että jossain vaiheessa ehkä tapetoidaan, mutta sitä ei ollut tarkoitus tehdä millään aikataululla. Sittemmin pentukoira nakersi useammasta kohtaa seinään reikää, joten huone on kovin epäsiisti.

Noh. Oltiin katsomassa tapetteja tuossa reilu viikko sitten. Olin bongannut yhden mielestäni hauskan ja K-Raudan piti sitä kaupata.... Aloitettiin Bauhausista ja siellä sama tapetti oli tosiaan tapettikirjassa nähtävillä, mutta olikin pettymys. Tapetti oli ikäänkuin vanha lautaseinä, osa laudoista jo vähän sinistynyt. Hain siis nimenomaan tätä sinistä sävyä.

Olisin halunnut tämän vaakatasoon, jotta olisi näyttänyt

vanhalta seinältä, mutta nuo oikeanpuolimmaiset laudat.... 

Huooh!

Jostain syystä tämä näyttää taas tässä kuvassa minunkin silmään kivalta. Oikeassa elämässä nuo kaksi lautaa erottui tosi hyvin kuin olisivat jostain toisesta kuvasta.

No, siinä oli kuitenkin jostain syystä kaksi lautaa täysin eriväriset ja kun ihan jo tapettikirjan sivut laittoi vierekkäin ja katsoi matkan päästä, vaikutelmasta tuli tosi raidallinen. Mies jo ehdotti, että olisi leikannut ne "laudat" aina vuodasta pois, mutta leikkaa nyt 3,5 metrin pätkää suoraan ja toivo, että siitä tulee vielä jotain.....   Ja kun sitten tämän kivan jälkeen katsottiin niitä muita, kaikki oli tosi plassuja ja haileita. 

Olin niin pettynyt. Käytiin kuitenkin nuuskimassa myös K-Raudan mallikansio läpi, ja sieltä löysin ale-korista muutaman rullan melko tavallista valkoista tapettia, mikä on hyvä tuollaisen tehosteseinän vieressä. Nappasin siis kolme rullaa tätä mukaan ja jäin pohtimaan.

Oltiin molemmat asetuttu jo ajattelemaan, että tehosteseinästä tulee jollain tavoin tosi poikkeava eli mikään kukkakuosi ei kävisi. Jotain rustiikkista, jotain erilaista. Makuuhuoneessa on tiiliseinä, ei samaa.

Monessa paikassa oli älyttömän kauniita kuvia, joita mietin, mutta valokuvatapettina tuollainen 190 cm korkea tila, jossa kuitenkin on 3,5 m pituutta, on varsin epäkäytännöllinen. Esim. niistä kauniista rantamaisemista olisi ollut leikattava hiekkaranta tai taivas pois. Vähän menettää idean.

Tänään kun käveltiin aamulenkiltä kotiin, heitin sitten, että "pitäiskö sitä yläkerran vaaleaa seinää aloitella kuitenkin jo pikkuhiljaa".... ja mies on onneksi helposti innostuva, joten kun sain kahvit juotua, menin repimään.

Pelottavan kivaa olikin saada repiä tapettia pois seinältä!!! 😅

Onneksi edellinen remontoija oli käyttänyt tapettiin ilmeisesti vain tavallista liisteriä, koska se irtoili isoina, lähes vuodan levyisinä paloina. Paikka paikoin piti vähän kostuttaa, että sai pohjapaperinkin irti, mutta pääasiassa tuo oli nopea homma. Mies paklasi koiranpuremat reiät ja innostui sitten laittamaan jo valkoista seinään.

Niin, se tehoste.

Minähän bongasin Amazonilta meille sopivan kivan tehostetapetin, jota valitettavasti odotellaan nyt lähes kuukausi. Ei siitä vielä sen enempää, remppa tulee jatkumaan. Ja yläkerran sisustusta pitää pohtia tarkasti! 

Jatkoa siis seuraa. 😀

Arkea, pentuarkea, syksyä

Niputin otsikkoon (mielestäni) kaiken oleellisen juuri tähän hetkeen. 
Sarjassamme sekalaista soppaa siis.

Pentuarki on alkanut kivasti. Koirat tulevat hyvin juttuun, tutustuminen kesti n. 30 sekuntia, ja varsinkin tuo junnu on ikionnellinen saatuaan "oman vinkulelun". Nuo nuorimmat vääntävät päivittäin joka käänteessä, leikki on aika ajoin äänekästäkin, mutta Merlin on kyllä luonteeltaan niin taitava ja puhuu koiraa aivan täydellisesti. 

Sanoinkin trimmaajalle, että jos saisin valita (ja mahtuisi, ja, ja, ja....), ottaisin Merlinin jälkeläisen heti, jos voitaisiin taata, että sen luonne periytyy 100%. Sen emä oli oma suosikkini kasvattajan koirista ja se on leikittänyt aikanaan täti-koirana meidän Bonon ja sen jälkeen useammankin pentueen ennen näitä omia pentujaan, eikä suotta.

Myös setäkoira-Bono on ihan ok penskan suhteen. Heiluttaa häntää ja lähtee joskus vähän leikkiin, mutta on kuitenkin se arvokas vanha setä, joka vaan lähinnä katsoo päältä kun nuoriso riekkuu.

Mies kävi pienessä suunnitellussa päiväkirurgisessa operaatiossa ja on nyt saikkarilla muutaman viikon. Penskan muutto osui sikäli hyvään aikaan, että ehditään vähän rauhassa siirtää sitä harvempaan ruokailuun (4 → 3) koska työvuorojen takia kukaan ei täällä päivisin ehdi käymään....

Sisäsiisteyteen pyritään, mutta sen suhteen eletään jälleen aikaa, jolloin pyyheliinoja on lattialla ja niitä pestään alvariinsa.

Mun vauvat ♥

Vanhempien luvalla myös kuva Hillasta

Boogie the Wookie

(Alunperin nimeksi piti tulla Chewbacca...)

Parhaat kaverit

Pihalla olen saanut jotain aikaiseksi. Miehen operaation takia täysi ponnistelukielto, joten mitään raskaampaa ei voi teettää. Mutta pystyy sitä itsekin, vaikka tämä vanha merenpohjan savi tässä pihamaassa ei tosin ole niitä helpoimpia.

Kukkapenkkeihin ostin muutaman kukkasipulin....  siis lähti ihan lapasesta, kun Tokmannilla oli isoja säkkejä halvalla. Sulo Vilen minussa lähti lentoon ja totesin kotona, että sipuleita on sellaiset 500 kpl.... (Osa on hyvin pieniä, kuten krookuksia ja lumikelloja, skilloja yms.) 
Joten kevättä odotellessa! Viime keväthän vähän aiheutti pettymyksen, kun pihassa ei kasvanut kirjaimellisesti yhtään mitään. Ensi keväälle vähän muuta.... (paitsi jos myyrät ja kanit ja peurat...)

Tilasin alkukesällä punaisen viiruhelpin ja elefanttiruohon. Ne elivät purkeissa kesän ja havahduin (liian myöhään), että ne kuuluisi istuttaa syksyllä maahan, jotta ehtivät juurtua ja talvehtivat. 

Sain useita varoituksia olla laittamatta niitä minnekään pihalla, koska kuulemma leviävät kuin rutto.

Jää nähtäväksi.

Helpi päätyi aidan viereen. Tein tarkoituksella ison kuopan, jotta sillä olisi tilaa levitä, ja varsinkin, että siellä olisi kunnon multaa juuristolle sitä talvehtimista ajatellen. 

Minusta tuo punainen väri oli kaunis. Meillä oli vihreä viiruhelpi aikanaan edellisessä kodissa, mutta se ei oikein ottanut kasvaakseen. Siihen taisi päästä liikaa nurmikkoa kilpailemaan elintilasta, koska en osannut suojata sitä. Eihän tätäkään sen kummemmin ole suojeltu, mutta ainakin tuo kate vähän hidastaa tavisruohon leviämistä.

Kuten sanottu, mies on ponnistelukiellossa, ja allekirjoittanut meinasi jo hermostua kun kaikki asiat on kesken ja tekemättä.
Joten kuinka monta äreää ämmää tarvitaan kaivamaan saveen kuopat portin pylväille? 
No, aika badass-fiilis siitä tuli, kun totesin, että minähän pystyn. 😁

Hirmuinen mittailu oli pylväskuoppien suhteen, koska portin mitat ovat yhtä, ja totuus itse asiassa toinen. Portin mitoissa ei oltu otettu huomioon saranoita tai keskelle tulevaa lukitusta. Nehän leventävät yllättäen yli 15 cm kokonaisleveyttä. (Mikä oli hyvä juttu huomioiden, että muuten olisi pitänyt alkaa sirkkelöimään asfalttia....)

Tadaa!!!

Kun portit on valettu ja saadaan aidan linjaus tuohon vasemmanpuoleiseen tolppaan, istutan elefantin siihen pylvään juureen. Ajattelin tehdä samalla tavalla kuin helpin kanssa, että iso kuoppa ja runsaasti katetta. Siinä nurmikon reunassa se sitten saakin levitä, pystyyhän ne pitämään kurissa leikkurilla...

Kesänaapurit, eli kyyttölehmät ovat olleet ilonamme tuolta heinäkuun alusta lähtien. Alussa niitä näkyi lenkkipolun varrella, olivat aika arkoja ja ihan yhdessä kasassa.
Sittemmin rouvat tottuivat ympäristöön ja alkoivat vaeltaa enemmän ruuan perässä, ja niitä oli meidän tontin perällä olevan joen toisella puolen. Yhteensä lehmiä oli ehkä 25-30 ja kulkivat aamulla yhteen suuntaan syöden, ja hakeutuivat sitten vähän takaisin aina märehtimään ja levolle.

Hassuinta oli heinäkuun lopulla ja elokuussa huomata, miten vasikat olivat kirjaimellisesti kesälaitumilla. Ne eivät välittäneet sähkölangasta, vaan painelivat sen alta viereiselle kaurapellolle.....  pari äitilehmää meni sittemmin perässä.

Tunsin itseni toki naapurikyttääjäksi, kun katselin lehmiä aika ajoin jopa kiikareilla. 😁

Sittemmin lehmien omistaja kävi ohjaamassa niitä laitumella eteenpäin ja ovat nyt pois meidän tontin kohdalta, mutta aamulenkin varrella oli muutama rouva ihan hiekkatien vieressä.

Ihanan sosiaalisia ja uteliaita ovat, tulivat välittömästi langan viereen, kun kuljin siitä ohi eivätkä välittäneet koiran haukkumisesta mitään.

Toisen naapurin heppaset ovat myös tulleet lenkkireitin varrelle. Pari shetlanninponia ja luulen tuon isonkin olevan poni. Kauniita, uteliaita ja reippaita. 

Näitäkin on valitettavasti haukuttu, ja itseäni huvittaa eniten tässä se, että me muutettiin maalta kaupunkiin ja nyt naapurit ovat tällaisia! Selkeää kaupunkilaisporukkaa.

Marraskuu blues

Pieni keittiön kohennus on tehty ja uusittu keittiö on tällä hetkellä varsin raikas.
Mikään ei merkittävästi muuttunut, mutta yksi kaappisysteemi lähti, joten sellaista kahta huonetta katkaisevaa kohtaa ei ole ja kulkeminen on sujuvaa ja avaraa.

Pelkkä uusi maali seinissä kirkasti koko kämppää jännästi.

Tästä lähdettiin.

Yläkaapin vasemmalla puolella oli ennen 

pyökinvärinen irtohylly.

Yksi tolppajalka piti hankkia pöytätasoon. 

Hylly jäi seinältä pois.

Vitriinikaappia nostettiin ehkä 15 cm korkeammalle.

Ja koska maalia ostettiin (tarkoituksella) koko ämpärillinen, remontti jatkuu sen verran, että eteisen seinät käsitellään nyt samoin tein. Eteinen on koko huushollin murheenkryyni. Onneton läpijuoksupaikka, josta kaikki hiekka yms kulkeutuu pitkin muita huoneita.
Sokkeloinen ja kulmikas. Lisäksi edelleen täysin alkuperäisessä kuosissa.

Jospa valkoinen maali tekisi terää sillekin.....

Kun Kivet tuli pestyä, otin ne myös käyttöön.

Isäinpäivä.

Joku vuosi sitten joku oli päivittänyt facebookiin (minusta) hauskan (vitsikkään): 

"Koska olen mitä suuremmassa määrin syyllinen siihen, 

että oma isäni, samoin kuin tämä vierellä kulkeva henkilö on tullut isäksi,  

mielestäni tänään kuuluu lahjoa minua."

Meillä oli aivan valtavan ihana isäinpäivä! 

Omat isot lapset tulivat puolisoineen lauantaina illansuussa. Nuorin kävi heidät noukkimassa ja jo siihen tilanteeseen tuli sopivaa levotonta huumoria, kun minä aloin kotoa käsin neuvomaan, minne ajaa, vaikka olivat menossa täysin eri paikkaan....

Nuorison kanssa istuttiin ja syötiin pientä iltapalaa, skoolattiin kesällä hankitulla skumpalla ja naureskeltiin pitkästä aikaa koko iso lössi yhdessä.

Sauna lämmitettiin ja kaikessa rauhassa nautittiin.

Aamulla minä ja tuo vierellä kulkeva isä lähdimme käyttämään koirat lenkillä ja kun palasimme, keittiössä oli täysi hööki päällä. Nuoriso oli keittänyt kahvit ja laittanut aamupalan. ♥

Olin laittanut peuran muhimaan jo aamulla, joten ruoka oli ikäänkuin tulossa itsestään.

Siinä odotellessa, koska satoi eikä kukaan halunnut sen enempää lähteä ulkoilemaan, otimme muutaman tiukan erän Rummikubia.

Ei kyllä voittoa heru näillä korteilla....

Pelin taktikointia.....

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. 

Oh dear, it's a deer - peuraa siis, muusipedillä, vierellä vähän tomaatteja sekä fetaa uunin kautta ja Waldorfin salaattia (onks nyt joulu, kysyi Ipana) ja kokonainen lohifile jääkellarin lohena. Isomman tyttären lempiruokaa, eivät raaski itse ostaa lohta, joten pyrin tekemään sitä aina kun käyvät. 

Oikein kovaan joulufiilikseen en ole vielä päässyt.

Lonkeronharmaa keli vie mehut, vaikka samanaikaisesti jollain kieroutuneella tavalla nautin siitä, että kun iltalenkit tekee aina pimeässä, otsavalo paljastaa myös vastaantulijat (joita täällä ei kyllä näy). 

Pariin kertaan on peura tai pari säikäyttänyt, kun otsavalon kiilteessä joku katsookin takaisin.
Vaikka niitä näkee joka vuosi, joka kerta se sykähdyttää.

Kyllä tämä tästä. Syksy siis.

"... läpi syyskuun,

läpi repaleisen lokakuun,

kaipuun kaljakori kilisee,

mua oottaa,

ikävistä ikävin,

marraskuu...."

Työputken päässä siintää aurinko

Otsikko on harhaanjohtava sikäli, että tasaisen harmaa lonkerokeli täällä on, mutta henkinen aurinko kyllä paistelee.

Ihan tällaisesta ruskasta ei ole enää tietoa.

Muutama pakkasyö ja lehdet putoilivat..... 

Jotenkin näiden värit on herkulliset auringossa.

Jokunen kerta on ehditty vähän sienestämäänkin. Henkilökohtaisesti en pidä mitenkään valtavasti suppilovahveron mausta. Olen ehkä kyllästynyt. Meillä on sitä syöty 15 vuotta ämpärikaupalla....
Mutta kiva sieni siitä, että niitä tulee tasaisen varmasti joka vuosi, ja ne kuivuvat äkkiä. Tänäkin syksynä laitoin isälleni mukaan ison säkillisen kuivattua, kun lähtivät etelän lämpöön talveksi. Siellä on kiva paistaa munakas tai jotain ja maustaa kotimaan herkuilla. Samoin jouluna tekevät sienimuhennuksen "jouluaterialle". Minähän teen vastaavan täällä kanttarelleista.  Hih!

Kun siitä keittiöremontista kirjoitin.....
No, olipa kerran sunnuntai. Oltiin juuri tuotu ämpärillinen suppiksia kotiin aamulenkiltä, juotiin rauhassa kahvia, ja sanoin: "voi että kun tää keittiö pitäis edes maalata ennen lakkiaisia...."
(Sivuhuomautus: meillä on keittiössä ollut sellainen boordinauha ehkä reilut 10 vuotta ja sen värit eivät ole enää sopineet verhoihin moneen vuoteen....)
Mieheni, joka on onneksi tyyppiä innostuu kohtuullisen äkkiä (kun on siis kuunnellut tätä puhetta aiheesta jo eräänkin tovin), totesi "no, jos juon tän kahvin ensin pois...." Ihana ominaisuus ihmisessä muuten! ♥

Joten kahvin jälkeen aloin tyhjentää kaappeja astioista, nostettiin ruokapöytä olkkariin ja sen päälle kaikki särkyvät. Viimeisenä sitten kaappitasot ja kylmälaitteet sivuun.
Tässä vaiheessa itsellä oli vielä mielessä, että no, jos ei remonttia niin ainakin kunnon siivous saadaan tehtyä.....

Tässä näkyy tuo vihreänsävyinen boordi vielä.

Mikä sen parempi, kuin aloittaa sunnuntaina, jolloin kaikki kaupat on kiinni. Mistään ei saa mitään tarvikkeita, mies on lähdössä yövuoroon illalla, minä taas päivätöissä kaikki päivät. Juuri meidän tapaista, ilman järjen häivääkään.... *nauraa*

Työnjohto tarkkana.

Onhan maalarinvalkoinen sentään oikeaa sävyä.

(Lattiassa olevat tahrat ovat tahroja...)

Maanantaina rautakauppa oli yhden maaliämpärin verran auki. Muutenhan meillä on kotona olemassa remonttitarvikkeet, niin ei se vaatinut kuin kaman siirtämistä ja pakkelia. Voi hyvä maailma mikä määrä reikiä olikin tuohon seinään ehditty näiden vuosien aikana iskeä.......
Mies oli nukkunut päivän, ja kun minä saavuin kotiin, oli jo ehtinyt repiä suurimman osan boordia pois. Käytin koirat lenkillä, hän otti loput boordista, ja sitten pakkeloitiin reikiä.

Tähän saumaan oli tietenkin hirveän huvittavaa saada viesti isoilta lapsilta, että "tulisimme isäinpäivänä syömään, oletteko kotona".... koska ruokapöytä ei varsinaisesti palvellut 8 ruokailijaa juuri tässä mallissa.

Jatkokertomuksen omaisesti: lisää seuraa.....

Hullun naisen kokeileva keittiö, osa monta

Niinpä niin. Joku minuun iskee aika ajoin.
Tällä kertaa kuusenkerkkäsiirappi. Niin kauniin vihreitä kerkkiä oli paljon. Metkaa oli se, että joissain kuusissa oli pitkät kerkät ja joissain hädintuskin pari vaaleaa karvaa. Onkohan jokin kuusen rotukysymys vai paikkajuttu?? Kiinnostaisi tietää mistä johtuu, että ihan vierekkäiset voi olla niin erilaiset.

Keräsin metsästä pienen ämpärillisen (kilon jogurttiämpäri) kerkkiä enkä riipinyt koko puuta paljaaksi vaan vähän sieltä täältä.

Martoilla oli paljon erilaisia ohjeita ja niitä ihmettelin. Tulin siihen tuloksenn (onneksi!), että Suomen kesä ei ole riittävän kuuma mihinkään laita ikkunalle ja anna auringonvalon sulattaa sokeri -malliin, joten laitoin ne niukinnaukin veden alle yön yli. Haalistuivat siinä niin, että aamulla kerkät oli keltaisia. Sitten niitä keiteltiin tunnin verran, siivilöitiin neste ja siihen sekoitettiin sokeria, jota keitettiin siirapiksi.

Riittävän kauan en jaksanut keitellä joten ei ole hirveän siirappista. Enemmän valuvaa, mutta voinee laittaa lettujen päälle....

Toinen jokavuotinen innostuksenaihe on lipstikka:

Tämän kanssa tosiaan vaan meinaa mennä ihan kuppi nurin.
Juuri silloin kun otin vihdan kuivumaan, alkoi sateet ja minusta tuntuu, että siitä ei ole kyllä sittenkään käyttöön kun on viikkotolkulla (lue: yli viikon) roikkunut sisällä ja ulkona kuivumassa ja aina vaan on nahkean nihkeä ja kellertävä. PAH!!

Juuri kun viime syksynä kuivattelin kimpun ja niitä piti jauhaa joulupaketteihinkin.... kunnes yhdestä vihdasta tuli hyvä jos desin verran. (Odotin noin litraa....)
Joten olin tänä vuonna ajoissa liikkeellä ja suunnittelin jo joulupaketteja.

Sadonkorjuuta ja pihajuttuja

Pikkuhiljaa alkaa olla aika aloitella pientä sadonkorjuuta.
Sen lipstikan jauhoin jo, ja siitä saunavihdasta tuli hätinensä ehkä 1,5 dl jauhetta.....   hmph. Ja minä ajattelin, että saan siitä useamman purkin ja joulupaketteihin kans.

Ja pirskatti sentään: lopuissa lipstikan lehdissä oli jotain outoja öttiäisiä. Ei kirvoja, vaan kirjavia kuoriaisia yms. Yöks!! Pistin miehen kaatamaan koko puskan matalaksi ja kompostiin.
Niitä lehtiä en enää sitten kuivaa tänä kesänä. Liekö kuivalla kesällä ollut osuus asiaan, en ole koskaan ennen nähnyt tuossa puskassa mitään elukoita.

Yhtenäkään vuonna ei tyrni oli ollut keltainen ja valmis näin aikaisin!
Jotkut ovat jo jopa pehmeitä eli niitä on pakko alkaa keräämään pois. Sato on mahtava! Poimiminen ihan täyttä tuskaa, koska jokainen marja on noukittava yksittäin.....  huoh!
Toisaalta on ihan hyväkin, että tulee näin eritahtisesti, osa marjoista on siis vielä hyvinkin vihertäviä, ne siellä varjon puolella.

Ja kuivuri huutaa siis viikkotolkulla kun tätä liutaa kuivataan. Osan kyllä pakastan taas tuoreeltaan, vaikka ne on ihan älyn happamia tuoreena. Maku on silti mieleinen!

Omenasato taas aiheutti vähän isomman vahingon talviomenapuuhun. Vanha Åkerö otti itseensä painosta, ja iso oksa halkesi irti. Tietenkin koirien pitää nyt tunkea tuon oksan alle kielloista huolimatta.....
Jotain omppuja otin ja keittelin soseeksi, vaikka ovat siis täysin raakoja.
Tuo Åkerö on vaan niin hyvänmakuinen soseomena, ja omenoita on katkenneessa oksassa satoja. Toinen huoh!

Onni, että sähköt on kaivettu maan alle vuosia sitten. Tämähän olisi tiennyt kunnon katkoa, koska oksa roikkuu nyt johdon varassa.....

Bono hoitelee karviaiset parempiin suihin. Hyvä niin, koska meillä niitä ei juurikaan tule käytettyä vaan ovat enemmän napostelumarjoja. Itse en tuosta punaisesta edes niin välitä....

Mies keräsi mulle pesuvadillisen mustaherukkaa ja keittelin sitä sitten hyytelöksi, joka on hyvää riistalihan tms kanssa.
Samalla innolla liottelin pari pussia aprikooseja ja keittelin niistäkin hilloa. Tässä kesän aikana kun viimevuoden marjat on kaikki pakasteesta syöty, olen syönyt aamurahkan kaverina noita edellisvuotisia hilloja.

Ihailen ihmisiä, joiden itsekeittämissä hillopurkeissa on kauniit ja siistit etiketit.
Minä repäisin pätkän maalarinteippiä ja totesin, että pysynee.

Koska viinimarjat on tosiaan nyt ihan viimeisillään, ne on pakko joko kerätä tai hylätä, ja ahneus iski. Mies noukki pienen määrän vihreää herukkaa ja tökin ne kuivattimeen. (Sivumennen: ei paras ideani! Lämmittää nyt kämppää vielä tuon kuivattimen hurinalla reilu vuorokausi näillä helteillä... hoh hoijaa!!)

No, nyt on pikkupurkillinen vihreää jauhetta sekoitettavaksi rahkaan. Hullun Naisen keittiön kokeiluja tämäkin.
Siitä tuli muuten vallan villi (hyvä!) maku aamurahkaan. Ehkäpä kerään niitä lisää kun ilma vähän viilenee.....

Ja koska ne ensimmäiset kerrat......:  ystäväpariskunta poikkesi yön-yli -vierailulla ja kauppareissulla näin tutussa kojussa myynnissä mansikkaa hintaan 15 eur/laatikko. Nappasin laatikon mukaan ajatuksena syöttää vieraille aamulla tuoreita mansikoita, mutta siinä niitä peratessamme, päätimme naisvoimin keitellä ne lopulta kaikki hilloksi.

En ole koskaan raaskinut keittää mansikkahilloa itse!! Nyt sitä on ihan hurjan monta purkkia.
Tiedättekö miten hyvältä letut maistuu tulevana talvena??  =D