torstai 18. marraskuuta 2021

Remppaa, retkeilyä, isänpäivä 2021

Niinhän siinä kävi, että koska työ vaan haittaa pahasti harrastustoimintaa, ja lisäksi yksin puurtaminen on puuduttavaa, otettiin lopulta remppaporukka tekemään tuo yläkerran makkari loppuun.
Pääasiallinen syy siihen oli ehdottomasti se, että sellaisenaan huone oli kylmä ja viereinen huone luonnollisesti kylmeni myös. Tuntuu hölmöltä lämmittää kun lämpö menee suoraan harakoille.

(Ja voi olla, että allekirjoittanut alkoi stressata tulevasta joulusta, kun yläkerta ei tuntunut tulevan valmiiksi.....)

Muistaapa taas hetken miksi käy töissä ja vähän extraakin.


Nättiä ei ole millään mittapuulla.


Tästä pystypalkit otettu pois ja tuohon paljaan seinän kohdalle tulee
pystyt, joiden päälle se hirvittävä palkki sitten tukemaan kattoa.

(Tässä kuvassa näkyy lattiassa oleva palkki, joka on
tulevassa kuvassa peitetty ja komero nostettu...)

Sieltä oli seinät kertaalleen finnfoamattu ja lisäksi mies oli pakertanut katon valmiiksi niin, että katossa oli finnfoamit ja päällä reilu kerros villaa ennen tuuletusrakoa. Hankittuna oli koolauspuut ja levyt ja lisäksi sellainen hirvittävä palkki, jonka rakennustarkastaja halusi kattoa tukemaan, kun poistimme sieltä pystypuut tulevan vaatekomeron tieltä. Kun remppaporukka tuli maanantaina aamulla, totesivat vaan, että "tämähän on paljon pidemämllä kuin silloin kun kävin ensi kertaa katsomassa". Heidän oli helppo jatkaa siitä.

Alkukeskustelussa käytiin läpi sitä, minkälaista materiaalia laitetaan. No, koska "pikkuolkkarissa" on minusta ihana puulattia, halusin samanlaisen. Kalliimpi toki kuin joku halpa laminaatti, mutta on kestänyt hirveän hyvin koirien kynnet ja lisäksi tykkään vaan puulattiasta vanhassa talossa. Sen maalaaminen tulee olemaan operaatio sinänsä, koska maali haisee ja se vaatii ainakin kaksi kerrosta. Toisaalta sitten kestää. Hajuton sisämaali ei ole vaihtoehto lattiassa juuri keston vuoksi vaan se on oltava Betoluxia.


Levytettyä seinää ja tulevan vaatekomeron lattia vähän koholla, 
koska alapuolella oleva palkki oli korkeampi kuin huoneen lattiataso

Yläreunassa vilahtaa niukalti sitä valtavaa palkkia,
joka kiinnitettiin kattoon.

****

Ystävän mies harrastaa epämiellyttävää pahetta nimeltä nuuskaaminen, joten lähdin kaveriksi piknik-risteilylle nuuskanhakua varten. Tekosyy juoruta päivä syöden hyvin.

Minullahan on vanhastaan melko vakava angsti sinivalkoista laivayhtiötä kohtaan, koska jättivät minut kolmen alaikäisen kanssa muutama vuosi sitten Tukholmaan vain yhden PMS-oireisen virkailijan takia.... (seikkailusta) mutta punaisilta laivoilta ei piknikillä voi ostaa nuuskaa, joten vaihtoehtoja ei ollut.


Vähän parempi aamupala Steak Bar & Grillissä.



Aamupalan jälkiruokapöytä oli herkullinen

En ole itse suuri suklaan ystävä, mutta nuo konvehdit oli todella kauniita, ja maistoinkin pari. Vähän liian tryffelistä ja imelää itselleni, mutta edelleen: älyttömän hienoa käsityötä.
Skumppa-aamupala oli tietenkin kiva ja istuttiin ihan huolella ajan kanssa, koska matka Maarianhaminaan kestää sen kuutisen tuntia. 

Aamupalalla ainoa hassu juttu oli rikkoutunut kahvikone. Minä hain kupillisen cappucinoa ja se toimi hyvin. Hetken päästä näin, kun siinä vilkkui diskovalot, mutta tarjoilija sanoi sen kuuluvan asiaan.... ja olin hakemassa lisää kahvia, kun edellä ollut rouva totesi, että se antaa maidon, muttei kahvia ja toisaalta toisessa annoksessa espresson muttei maitoa....  (pikku vika tosiaan...)

Otin termarista Löfbergin liilaa, mikä on kammottavinta kuraa, mitä maa päällään kantaa. Mutta kofeiini.



Paluumatkalla otettiin buffet-ruokailu ja siellä angstasin uudestaan laivan järjestelyjä. 
Joka paikassa toitetettiin maskeista ja turvaväleistä. Samalla laivan oma henkilökunta kulki ilman maskeja ja seurasin ruokaa jonottaessani miten tarjoilija hiplasi omia hiuksiaan koko ajan, ja välittömästä sen jälkeen meni korjaamaan jotain ruokatarjoiluja samoilla käsillä. EI NÄIN!!!
Samoin buffassa oli toinen puoli suljettu kokonaan ja kaikki ihmiset plaseerattu vain keulaan yhteen klimppiin. Toden totta, varmasti helpompi plokkarille, mutta mites se koronaturvallisuus ja ne välit? Kun mekin istuttiin neljän hengen pöydässä, vieressä joku 30 cm korkea kukkahässäkkä ja sen takana toinen pöytä ja ventovieraat, väli oli ehkä 70 cm.

No, siitäkin selvittiin. Angsti ei sanottavasti helpottanut, enkä edelleenkään käytä ko. laivayhtiötä saadessani itse valita. Mutta pakko sanoa, että kaikki meni muuten ihan ok ja meillä oli kiva päivä.

Meille oli paluumatkalle varattu hytti, ja käytiin tekemässä ne pakolliset ostokset (ts. ostin kilon brie-juuston, vakio-ostokseni laivalta) ja sen jälkeen pälistiin hytissä.
Pitkä päivä se on. Sitä on jotenkin ihan valmis siihen mennessä kun vasta vaihdetaan laivaa. Siinä mielessä hytti on äärettömän kiva, koska on edes vähän omaa rauhaa ja voisi vaikka ottaa päiväunet, jos väsyttäisi. 

****

Isänpäivää vietettiin hyvässä hengessä ja mainiossa kelissä.
Aamulla koirille kunnon lenkki kaikessa rauhassa ja sää oli kuvien mukainen.



Lenkin jälkeen meidät oli haastettu pojan toimesta ärhäkkään nelinpeliin vetämään tunti sulkapalloa. Yksi hauskimmista tavoista viettää aikaa yhdessä!!!
Sen jälkeen noukittiin vielä tytär perheineen kyytiin ja ajettiin meille syömään isolla porukalla. Ipana oli valitettavasti joutunut siirtymään lomilta takaisin palvelukseen jo ennen, joten hän oli mukana omissa ajatuksissaan.


Oli jälleen niin rentoa ja mukavaa koko porukalla. Pieni Hilla oli vaunuissaan pöydän päässä tärkeimpänä osallistujana ja meidän koirat oli hirmuisen kiinnostuneita hänestä, kun nyt alkaa olla liikettä ja ääntä. Pientä Boogieta piti vähän toppuutella, kun olisi koko ajan ollut nuolemassa, ja varsinkin vaippaosasto oli niiiin kiinnostavan tuoksuinen..... 


Baby treffit

Parasta näissä päivissä on tosiaan yhdessäolo ja se rentous ilman pönöttämistä. 

7 kommenttia:

  1. Hienosti etenee remppa!! Odotan kiinnostuksella, millaista sitten valmiina siellä on. Muutenkin sellanen kodin esittelykierros olis kiva! =)

    Kävin lukemassa sen aiemman laivareissun.. voi morjens millaista touhua! En ihmettele yhtään boikotointiasi. Ja tuo nyt nähty koronakäytäntö kyllä ihmetyttää, mutta tätä tää on, toisissa paikoissa ollaan tosi tarkkoina ja toisissa sitten ei todellakaan. Hankalaa, kun itse kuitenkin toivois sitä tarkkuutta kanssaihmisiltä.

    Kiva isänpäivä ollut teillä. Mikä ihana baby-kohtaaminen!! ♥

    Tsemppiä rempan jatkoon ja mukavaa viikkoa sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän korvan taakse idea esittelystä.
      Ennen sitä on toki jonkin verran vielä tehtävää, koska meiltä esim. puuttuu sohva olkkarista. (Siellä tällä hetkellä lojuva on ns. leffasohva, joka siirtyy yläkertaan, kun saadaan se makkari....)

      Pitänee ehkä hiukan siistiä paikkojakin. =D

      Poista
  2. Näytäthän sitten kun tulee valmista remontissa. Emme käytä koskaan Siljan laivoja, vaan aina Viking Linen. En osta koskaan nuuskaa, mutta ihmetyttää voiko tuo ollenkaan pitää paikkaansa että Siljalta saa piknik-risteilyllä ostaa nuuskaa, mutta Vikingillä ei! Samaa reittiähän ne kulkevat ja matka kestää kummallakin yhtä kauan. Voiko olla niin että kun olette menneet Vikingillä, niin laiva ei vaikka myrkyn takia ole päässyt rantautumaan Ahvenanmaalla ja sen vuoksi ei nuuskaakaan ole voinut ostaa? Nämä ovat vaan omia arvailujani, enkä ollenkaan tiedä miten asia on.
    Ihana vauva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti kirjoittaa myrskyn takia, ei myrkyn, vaikka myrkkyähän tuo nuuskakin on :)))

      Poista
    2. Käsitin näin, että koska Tallink on ruotsinlipun alla, se saa myydä nuuskaa, ja sitäkin tosiaan vain menomatkalla, ikään kuin kohti Ruotsia.
      Minusta täysin käsittämätön sääntö: samat Suomen aluevedet ne on ja ihan teknistä soopaa moinen. Eli puhtaasti jonkunlaista sääntöjen kiertoa, koska sitä ruskeaa sontaa on pakko saada myydä Suomen aluevesillä, jotta porukka lähtee piknikeille. Saisivat puolestani lopettaa koko nuuskan myynnin. Jos sitä on pakko saada, hakekoot Ruotsista (maista).

      Poista
  3. Ihana babytreffikuva! <3 Kiinnostusta näyttää olevan puolin ja toisin. .-)

    Minäkin kävin lukemassa tuon aiemman postuksesi, ja olipa kyllä aika karmaiseva kokemus. Huh! Kyllä minäkin boikotoisin.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Babyt oli ihanat. ♥ Vaikka noin periaatteesta en koskaan luota eläimeen, edes omiini, kun kyse on lapsesta. Eli olin ihan koko ajan varpaisillani, kun olivat samalla neliöllä. Eläin kun ei ymmärrä ja voi ajattelemattomuuttaan tehdä jotain, mistä jää ikuiset jäljet.

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...